perjantaina, elokuuta 31, 2007

Valmistautumista TOKO-kokeeseen

Raisa on ilmoitettu ensi keskiviikoksi tottelevaisuuskokeeseen ja tänään tulivat paperit: 9 alokasluokan koirakkoa. Juoksun parhaat päivät ovat olleet tällä viikolla, joten uskoisin, että pääsemme osallistumaan kokeeseen. Koska koe järjestetään hallissa kävin tänään Raisun kanssa treenaamassa paikallisessa parkkihallissa. Yläkerrasta kuului hirmuinen meteli paikallisen nuorison rullalautaillessa siellä. Alussa Riesa oli hieman ihmeissään, mutta silti häntä tomerasti ylhäällä. Jo ensimmäisen seuraamisen aikana se rentoutui ja loput liikkeet sujuivat loistavasti. Nyt myös perusasennot liikkeiden lopussa sujuivat. Ensimmäistä kertaa viikkoon sain myös pylvään kiertämisen onnistumaan: se ei enää jäänyt etsimään katsellaan sopivia sulhaskandidaatteja. Kotona olemme edelleen harjoitelleet hyppyä. Nyt olemme ahkeroineet myös noutoliikkeen parissa sekä tunnarikapulalla että metallinoutoesineellä. Raisa meinaa välillä pureskella puista kapulaa, joten joudun usein huomauttamaan siitä. Pikkuneidin mielestä noutotreenit ovat siitä huolimatta äärettömän hauskoja ja se kantaa kapuloita mielellään, vaikka maasta nostaessaan se helposti innostuu hieman liikaa ja hyppää kapulan päälle... Ehkä ensi viikolla saadaan siihen apua ;) Pureskelu on kuitenkin vähentynyt ja intoa on tosi paljon, vaikka harjoitellaankin ns. pakkonoutoa. Raisan kanssa treenaaminen saa aina hyvälle mielelle. Sen kanssa on vaan älyttömän hauska touhuta, kun toinen on aina sata lasissa mukana.

tiistaina, elokuuta 28, 2007

Tokoilua ja agiliitoa

Tänään oltiin taas Raisan kanssa tokoilemassa Riitta Jantunen-Korrin kurssilla. Ohjelmassa oli alokasluokan koeliikkeiden läpikäyminen ilman välipalkkaa. Raisan mielenkiinto ja motivaatio pysyi hyvin yllä, joten kokonaisuudessaan harjoitus oli erittäin onnistunut, vaikka tyttösellä on juoksu hehkeimmillään. Into tekemiseen ei hävinnyt, vaikkaa liikkeet tehtiin peräkkäin ilman erillistä palkkaamista. lopussa sitten revimme lelua yhdessä. Seuraamisessa minun tulisi kiinnittää huomiota liikkumiseeni ja eritoten tasaiseen nopeuteen. Liikkeellee lähdettäessä turha katsekontakti ja koiraa kohti kääntyminen pois. Itse liikkeet sujuivat oikein hyvin, mutta loppuperusasennot ovat vielä hieman hakusessa. Niitä ollaankin harjoiteltu ihan turhan vähän. Hyppyä on harjoiteltu tätä ennen vain kotosalla, mutta se ei tunnu olevan ongelma. Täytyy vaan muistaa palkata usein malttamisesta, kun Raisu seisoo esteen toisella puoen. Viikon päästä on eka koe, jos olemme mahtuneet mukaan ja jos juoksu on jo ohi.

Eilen harjoiteltiin taas Ticon ja Sarin kanssa agilityä: hypylle lähettämistä, hypyn yli luoksetuloa, putkea erilaisista kulmista, kujakeppejä ja kontaktiesteitä. Tico meni taas oikein kauniisti, kuuliaisesti ja innokkaasti.

maanantaina, elokuuta 27, 2007

Nuppua moikkaamassa

Nuppu eli Jangas Dolce Vita on joutunut kesällä jättämään niin näyttelykehät kuin taipumuskokeen suorittamisenkin sisaruksilleen saatua pahat palovammat juhannuksena. Vielä edelleenkin selässä on miehen kämmenen kokoinen karvaton läikkä, mutta onneksi Nuppu on taas oma iloinen ja sosiaalinen itsensä. Nupun perhe, Pauli, Riikka ja lapset, muutti nyt kuun vaihteessa Irlantiin ja Nupun on tarkoitus seurata vasta-ainetestien ja muun paperisodan jälkeen perässä. Tällä välin se asustelee Riikan vanhempien luona.


Lähdimme eilen vielä Niinan kanssa katsomaan Nuppua perheineen Vantaalle, kun Riikka ja lapset olivat vielä viimeistä päivää Suomessa. Nupusta on kasvanut aivan valloittava, kaunis ja iloinen walesityttö kovista kokemuksistaan huolimatta. Hyvää matkaa Nupun perheelle!

Ylemmässä kuvassa trimmaamaton ja luonnonkaunis Nuppu harjoittelee näytteluasennossa seisomista, alla nupun selkä, johon on jo alkanut kasvaa uutta (aavistuksen vaaleampana erottuvaa) karvaa. Ilmeisesti osa arvesta jääkin koiruudelle loppuelämäksi.

sunnuntaina, elokuuta 26, 2007

Tico läpäisi taipparin!

Tico eli Jangas Dirty Dancing osallistui emäntänsä Sari Eklundin kanssa Espoossa taipumuskokeeseen ja selvittivät sen kirkkaasti saaden lisäksi kiertopalkinnon, joka jaettiin tuomareiden valitsemalle koiralle. Perusteena oli se, että Tico oli reipas nuori koira, joka teki hyvän suorituksen. Tuomarina toimi Memmu Kuparinen. Tico oli jo neljäs taipumuskokeen läpäissyt koira D-pentueesta, vaikka ikää naperoilla on vasta 10 kk.

Tässä Ticon hieno arvostelu:

Sosiaalinen käyttäytyminen:
Ystävällinen nuori koira. Suhtautuu ystävällisesti toisiin koiriin ja ihmisiin.

Haku ja laukaus:
Riittävän laajaa ja innokasta maavainuista hakua. Laukausta jää ensin ihmettelemään, mutta jatkaa kuitenkin.

Jäljestys:
Rauhallista, maavainuista jäljen päällä etenevää jäljestystä. kaatoa nuuski ja tökki. Hieno suoritus nuorelta koiralta.

Vesityö:
Innokkaalla loikalla veteen. Tuo pukin rantaan.

Tottelevaisuus:
Iloinen tottelevainen nuori koira.

Yhteistyö ja yleisvaikutelma:
Iloista ja reipasta yhteistyötä koiran ja ohjaajan välillä.

Kokonaisarvostelu: hyväksytty

Remulle AVO2 MEJÄstä!

Remu Jangas Direct Action ja Kaisa Majanen osallistuivat toiseen MEJÄ-kokeeseensa ja saivat taas hyvän tuloksen eli AVO2 ja 35 pistettä. Hukka tuli toisella kulmalla, jossa Remu paineli kulmasti ohi kovaa vauhtia. Jäljestykseen upposi aikaa vaivaiset 17 minuuttia. Uskomaton 10-kuinen veitikka tuo Remu-poika.

Pisteet:

Jäljestämishalukkuus (0-6): 6
Jäljestämisvarmuus (0-12): 6
Työskentelyn etenevyys (0-10): 5
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon
selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen (0-14): 10
Käyttäytyminen kaadolla (0-3): 3
Yleisvaikutelma (0-5): 5


Koeselostus:

Remu ohjataan hyvin jäljestyksen alkuun. Jäljestysvauhti on reipas ja tapahtuu siksak-hakukuviolla koko jäljestyksen ajan. Ensimmäinen kulma ohitetaan noin metrin päästä ja oikaistaan toiselle osuudelle. Toiselle osuudelle tultaessa on vauhti sen verran kova, että makausta ei noteerata, eikä myöskään suunnanmuutosta. Ei löydetä omatoimisesti jäljelle, vaan osoitetaan jälki ja suunta. Kolmas osuus virheittä loppuun. Kaadolle suoraan, jonka haisteli ja jäi vierelle. Hyvä ja vauhdikas suoritus, jossa ehkä liiallinen vauhti kostautui yhteen hukkaan.

Laukauksensieto: Hyväksytty

Pisteet: 35
Palkinto: AVO2

lauantaina, elokuuta 25, 2007

Manteli suoritti taipumuskokeen!

Tänään oli Mantelin Jangas Dimples vuoro osallistua spanielien taipumuskokeeseen. Mandela ja Minna-Riitta suorittivat kokeen hyväksytysti ja saivat vielä kotiin viemisiksi Lounais-Suomen Spanielikerhon kokeessa jaettavan kiertopalkinnon Tiramisu Trophyn, jonka saa vuodeksi itselleen kerhon kokeen nuorimpana hyväksytysti suorittanut spanieli. Ikäähän Mandel-neidillä on vasta 10 kuukautta. Tuomarina Mantelilla oli Jarkko Wiklund.

Tässä Mantelin arvostelu:

Sosiaalinen käyttäytyminen:
Iloinen, avoin ja sosiaalinen, hyvin muihin koiriin ja ihmisiin suhtautuva koira.

Haku ja laukaus:
Riittävä, ei kovin innokas, maa- ja ilmavainuinen haku. Laukauksesta jatkaa. Hyvä yhteistyö.

Jäljestys:
Maavainuinen, varma jäljestys. Kaato kiinnosti.

Vesityö:
Ui halukkaasti. Noutaa pukin ohjaajan käteen.

Tottelevaisuus:
Tottelevaisuus erittäin hyvä.

Yhteistyö ja yleisvaikutelma:
Nuori koira on hieman epävarma. Ohjaaja suoriutui päivästä hyvin.

Kokonaisarvostelu: hyväksytty


"Pentujen" eno Elvis (Jangas Cola For Elvis) puolestaan pääsi tänään siirtymään agilityssä 2-luokkaan. Ja Reetan juniori Paavo on jo aloittanut agilityn alkeiskurssin. Saas nähdä, miten pitkälle Reetta vielä poikien kanssa pääseekään.

Myös Tarmo on aloittanut agilityn alkeiskurssin. Ja Raisankin agilitykurssi alkaa heti juoksun loputtua. Ticon kanssa harjoitellaan omalla porukalla.

torstaina, elokuuta 23, 2007

TOKOa ja agilitya

Tiistaina lähdimme taas Raisan ja Vinka-siskon kanssa TOKO-treeneihin. Raisan kanssa harjoittelimme korkeampia luokkia varten kauko-ohjausta (istu-seiso). Raisa osaa hyvin vaihtaa asentoa käsimerkin avulla ja tarjoaakin omatoimisesti sekä istumista että seisomista. Nyt pitäisi harjoitella niin, että itse seison ja jätän käsiohjauksen mahdollisimman vähälle. Luoksetulon pysäytyksiä ajatellen olen harjoitellut kesällä aina toisinaan puiden ja lyhtypylväiden kiertämistä. Valitettavasti treenauksesta on puuttunut tietty tavoitteellisuus ja olemme harjoitelleet silloin tällöin ja aina eri paikoissa. Pysäytykset lelun heitosta onnistuivat hyvin ja kiertämisjuttu on Raisan mielestä hauska leikki. Nyt pitäisi saada tiettyä säännöllisyyttä ja alkaa harjoittelemaan enemmän myös liikkeestä pysähtymisiä. Vauhtia tytöllä kyllä riittää eikä juoksun alkaminen ainakaan toistaiseksi ole vaikuttanut treenaamiseemme.

Eilen oli agilityn alkeiskurssin testitilaisuus. Emme tosin päässeet muiden koirakoiden kanssa juoksusta johtuen, vaan meidät katsastettiin jälkikäteen. Tänään tuli ilmoitus, että meidät on hyväksytty kurssille. Testiin Raisan osalta kuului paikallaolo, alokasluokan luoksetulo ja seuraaminen ihmisten ohi kahdeksikon muodossa. Paikallaolo epäonnistui Raisan noustua seisomaan, mutta se ei sentään lähtenyt liikkeelle. Tiistain treeni Iiriksen vieressä teki Raisusta hieman epävarman. Iiriksen noustua istumaan Arja komensi sitä tiukasti maahan, mikä sai Raisan epävarmaksi, painautumaan maahan ja heiluttelemaan häntää. Nyt täytyy tehdä vähän lisää töitä, jotta Riesa saa taas itseluottamuksensa tallelle. Seuraaminen sujui taas Raisamaiseen tyyliin innokkaasti ja hyvin kontaktia pitäen, luoksetulo täyttä laukkaa perusasentoon. Hyvää harjoitusta keotta silmällä pitäen.

Iltamyöhällä otettiin vielä treenit Tico-siskon kanssa. Tico ja Sari ovat jo tosi hyviä: puomi, A-este ja keinu sujuvat kauniisti ja vauhdikkaasti namikipolle pysähtyen. Tico jää takajalat alastulolle odottamaan, vaikka Sari liikkuisikin kauemmaksi. Kujakepit sujuvat jo varsin itsenäisesti niiden ollessa noin 20 senttiä auki. Kolmen suorassa linjassa olevan esteen sarja onnistui hyvin kummaltakin puolen ohjattuna ja lopuksi vielä hieman hankalampi neljän esteen kuvio. Naurettiin Sarin kanssa, että tavoitteena on päästä sisarusten kanssa jo ensi kesänä kisaamaan. Toivottavasti kaikki vaan sujuu tästä eteenpäinkin hyvin ja koirat pysyvät terveinä.

Ensi viikonloppuna saan itse lomailla ja toipua uuden työpaikan väsymyksestä, kun Tico ja Manteli osallistuvat taippariin ja Remu jälkikokeisiin.

maanantaina, elokuuta 20, 2007

TOKO-treenaamista

Raisa aloitti juoksunsa lauantaina (onneksi kuitenkin vasta kokeen jälkeen), mutta neitokaisen aikuistuminen ei ole vielä vaikuttanut treenaamiseemme. Viime tiistaina aloimme taas kesätauon jälkeen koulutukset Riitta Jantunen-Korrin nuorten jatkavien koirien ryhmässä. Samassa ryhmässä on myös siskopuoli veikeä Vinka (Sparklecreak's Ice Breaker).

Olen ilmoittanut Raisan kokeisiinkin, mutta saattaa olla, ettei juoksu ole ehtinyt loppua ennen koetta. Ekasta juoksusta kun ei yhtään tiedä. Koe olisi 5.9 ja silloin olisi juoksun alusta 19. vuorokausi. Vaikka tuleehan niitä kokeita myöhemminkin. Viime kerralla treeneissä harjoittelimme pitkän vapaana seuraamisen. Raisa seuraa innokkaasti, mutta minun tulisi muistaa hidastaa sekä käännöksissä että perusasennoissa. Liikkeestä seisominen onnistui loistavasti, mutta luoksetulossa Raisu tarvitsee vielä pienen pienen ranteenheilautuksen avukseen.

Olemme myös aloittaneet estehypyn harjoittelun kotona. Olohuoneen sisustus on siis saanut uuden modernin lisän hyppyesteestä ;) Harjoittelen Raisan kanssa aina kolme hyppyä/harjoitus.

1. harj. Pari kertaa Raisan kanssa yhdessä hypäten tai niin, että Raisa oli vierellä seuraamassa. Viimeisellä kerralla Raisan ollessa perusasennossa annoin hyppykäskyn juuri ennen kuin heitin lelun esteen yli. Raisa hyppäsi yli ja kehuin sen maasta taivaaseen.

2. harj. Perusasennosta esteen yli samalla tavoin kuin viimeksi kaksi kertaa. Kolmannella kerralla annoin pelkän käskyn ja heitin lelun vasta Raisan noustua ja otettua askeleen esteen suuntaan kuultuaan hyppy-käskyn.

3. harj. Perusasennosta esteen yli taas niin, että odotin käskyn jälkeen ja Raisa yllätti minut loikkaamalla pelkästä käskystä esteen yli. Heitin lelun Raisan ylittäessä estettä. Toisella kertaa palkka hieman myöhemmin. Kolmannella kertaa annoin top(seis)-käskyn Raisan hypättyä ja se jäi muutamaksi sekunniksi seisomaan paikalleen esteen toiselle puolen, jolloin palkkasin taas lelulla.

4. harj. Samalla tavoin kuin edellinen treenikerta.

5. harj. Odotin kauemmin top-käskyn jälkeen. Kerran palkka pelkästä hypystä. Liikuin viimeisellä kerralla muutaman askeleen Raisaa kohti ennen vapautusta.

6. harj. Perusasennosta estehyppy ja paikalla odottaminen kunnes ehdin pari askelta Raisaa kohti. Lelun heitto palkaksi. Toinen kerta samalla tavoin ja kolmannella kerralla ehdin melkein neitokaisen luokse ennen palkkaamista. Raisa pysyy kiltisti paikalla. Vapautettuani sen se tykkää kantaa vinkulelua ja hypätä esteen pariinkin kertaa lelu suussa kehuja odottaen. Lopuksi otan Raisan syliini lattialle leluineen kaikkineen.

Hyppyliike alkaa sinänsä olla melko valmis, vielä hieman malttia paikalla seisomiseen, perusasentoon istuminen, hieman korkeampi este ja tietysti paljon häiriöharjoittelua. Nythän ollaan treenattu vaan kotosalla. Mutta onhan tässä vielä pari viikkoa aikaakin.

sunnuntaina, elokuuta 19, 2007

Raisalle SERT!

Raisa osallistui tänään ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä eli Heinolan kaikkien rotujen näyttelyyn, jossa walesit arvosteli venäläinen Olga Kupriyanova. Aamun koitteessa lähdimme Tampereelta ajelemaan Katin ja Raisan kanssa ja ehdimmekin hyvissä ajoin perille. Näyttelyremmi tosin majaili Keravalla, joten ajattelin ostavani uuden. Paikanpäällä tulin toisiin aatoksiin, kun muistin kotona olevan useampiakin hihnoja. Onneksi Sanna ja enkkutyttö Alma sattuivat silmiini ja Sanna lupasi lainata talutinta. Alma oli hienosti junioriluokan paras ja PN-2 saaden vara-sertin, se on vielä sattumalta syntynytkin samana päivänä kuin Raisa ja sisarukset. Remmi tuotti mitä ilmeisimmin hyvää onnea, koskapa Raisa sai junioriluokasta Erin ja voitti ainoana osallistujana luokkansa ;) Sen jälkeen paras narttu-luokassa Riesa sijoittui toiseksi saaden sertin. Ei siis hullumpi näyttelyuran aloitus!

Arvostelu oli venäjäksi, mutta salapoliisityön ansioista uskoisin, että siinä kehuttiin kokoa, tasapainoisuutta, kaulaa, runkoa ja liikkeitä. Päästäkin ilmeisesti jotain mainittiin, mutta minulla ei ole harmaintakaan aavistusta, mitä tuomari lie sanellut.

lauantaina, elokuuta 18, 2007

Raisa ja Remu läpäisivät taipumuskokeen

Raisa-sisko eli Jangas Duck Soup ja sen veli Remu eli Jangas Direct Action osallistuivat tänään Mouhijärvellä järjestettyihin taipumuskokeisiin, joissa Risto Janné toimi ryhmämme tuomarina. Sisarukset läpäisivät kokeen loistavin arvosteluin.


Tässä Raisan arvostelu:

Sosiaalinen käyttäytyminen
Miellyttävä, hyväkäytöksinen ja iloinen spanieli.

Haku ja laukaus
Sopivan laajaa risteilevää hakua. Reipasta työskentelyä. Käyttää ilma- ja maavainua. Yhteistyö mallikelpoista. Laukauksesta innostuu etsimään. Parin työskentelyä on mukava seurata.

Jäljestys
Sopivan reipasta vauhtia maa/ilmavainulla. Tarkasti jäljen tuntumassa suoraan kaadolle, joka kiinnosti. Kehittyvä jäljestäjä.

Vesityö
Raisa ui kauniisti ja vauhdikkaasti. Toi pukin käteen.

Tottelevaisuus
Raisa on erinomasien tottelevainen koira.

Yhteistyö ja yleisvaikutelma
Raisan ja Tiinan yhteistyö on loistavaa.


Remun arvostelu:

Sosiaalinen käyttäytyminen:
Miellyttävä. Sosiaalinen spanieli.

Haku ja laukaus:
Sopivan laajaa risteilevää hakua. Reipasta hakua häntää heilutellen. Käyttää maa- ja ilmavainua tehokkaasti. Yhteistyö mallikasta. Laukauksesta innostuu etsimään. Erittäin hyvä pari.

Jäljestys:
Sopivan reipasta vauhtia maa- ja ilmavainulla. Tarkasti jäljellä alusta loppuun. Kaadon nuuski. Hyvä jälkikoira.

Vesityö:
Ui erittäin hienosti. Toi kolme pukkia käteen.

Tottelevaisuus:
Remu tottelee erittäin hyvin.

Yhteistyö ja yleisvaikutelma:
Remun ja Kaisan yhteistyö on mieluisaa katsella.

Kokonaisarvostelu: hyväksytty

maanantaina, elokuuta 13, 2007

Remulle AVO2 MEJÄstä!

Eilen 12.8 järjestettiin Springerspanielit ry:n MEJÄ-mestaruus Oitissa. Remu ja Raisa pääsivät kokeeseen avoimeen luokkaan juuri alaikärajan ylitettyään eli vaatimattomassa 9 kuukauden iässä. Jälkiä teimme Kaisan ja vähän Jarkonkin kanssa lauantain helteessä, jolloin hukkasin auton avaimet metsään. Ne mokomat putosivat taskusta metsässä rämpiessä. Pieni ongelma oli, että kaikki tavaramme (jäljentekovälineet, juomapullot jne) olivat autossa, ovet lukossa, ikkunat melkein tukossa ja avaimet jossain mättäällä. Onneksi Jarkko pelasti tilanteen hankkimalla uudet välineet ja äitini oli niin ystävällinen, että lähti ilta-ajelulle Tampereelta tuomaan avaimia... Tästä lähin avaimet on metsässä vetoketjullisessa taskussa ;)

Muutaman osallistujan tanssima sadetanssi oli tuottanut sunnuntaiaamuun mennessä tulosta ja niin pääsimme lähtemään sateiseen metsään tuomarina olleen Satu Savolainen-Pullin kanssa. Raisalle arpaonni oli määrännyt ekan jäljen ja neitokainen oli aluksi ilmeisesti niin innoissaan metsässä touhuamisesta, että se vaan hyppi mättähältä mättähälle sen sijaan, että olisi mitenkään viitsinyt jäljestää. Ekan osan lopussa se jäljesti rauhalliseen ja maavainuiseen tapaansa ekalle makaukselle, jota Raisu tonki pitkät ajat yrittäen löytää niitä treeneissä ilmestyviä nameja... Heti kulman jälkeen saatiin hukka Raisan vain kiertäessä ympyrää jäljen tuntumassa. Ilokseni saimme harjoitella jäljen loppuun. Toinen sivu oli sellaista haahuilun ja jäljestyksen sekoitusta, mutta kolmas osa makauksesta aina kanille saakka oli jälkitarkkaa ja hyvää jäljestystä. Niinpä tulimme jäljeltä hyvillä mielin ja saatoin kehua Riesaa ihan aidon ilanhtuneena. Tässä arvostelu (tulos oli siis AVO 0):
"Raisa ohjataan jäljelle. Edettyään muutaman metrin jälkeä Raisa unohtaa tehtävänsä ja ihmettelee metsää. Tuomitaan hukka. Palautuksen jälkeen sama toistuu uudelleen ja tuomitaan 2. hukka. Palautuksen jälkeen löytyy uusi jäljestysvaihde ja Raisa jäljestää hyvin 1. kulmalle, jossa makaus merkataan. Jäljen jatko ei kuitenkaan löydy ja koe keskeytetään. Harjoitellen loppuun. Raisa osoitti osaavansa jäljestää, mutta tänään nuoren jäljestäjän mielenkiinnon vei metsän hajut."

Remu eli Jangas Direct Action sen sijaan jäljesti hienosti saaden AVO 2-tuloksen ja 35 pistettä. Olin todella ylpeä nuoresta pojasta. Tästä kelpaa Kaisan ja Jarkon jatkaa treenaamista. Remu sai seuraavanlaisen arvostelun:
"Remu ohjataan jäljelle. Ensimmäinen osuus mennään rauhallista vauhtia tehden runsaasti tarkistuksia. 1. makaus merkataan ja kulma tarkasti. Toisella osuudella vauhti hieman kasvaa ja tarkistukset vähenevät. Lentoon pyrähtävät linnut aiheuttavat pienen tarkistuksen, mutta jäljestys jatkuu. 2. makaus merkataan ja kulma pienellä tarkistuksella. Kolmas osuus hienoa reipasta jäljestystä. Remun kohtaloksi koitui tänään metsäautotie toisella osuudella. Remu lähti katsomaan minne tie vie ja se johti hukkaan. Erinomaista työtä nuorelta koiralta."

Onneksi olkoon vielä kerran!!

perjantaina, elokuuta 10, 2007

Uimamaisterit vauhdissa




Tämä pentue tuntuu ihastuneen veteen heti alkujaan. Raisa saattaa mökillä uida helposti vartin verran tai puolikin tuntia, jos vain jaksan neitokaista laiturilta ihastella. Se on aivan innoissaan yhteisistä uimaretkistä, vaikken haluakaan sitä päästää ihan lähelleni raapimaan. Raiku osaa kiivetä laiturillekin rappusia pitkin. Uskomatonta kyllä se tuntuu lyöneen mummunsakin laudalta. Remu plutaa rannassa ja tekee komeita uimahyppyjä. Ylimmässä kuvassa Remu-Eemeli näyttääkin mallia, kuinka loikataan laiturilta . Paavo viettää kuulemma myös leijonasosan päivistään mökillä vedessä. Eikä taida Manteli ja Tarmokaan juuri heikommaksi jäädä... Ticokin ui komeasti ja noutaa vedestä hienosti. Ainoastaan Nuppu on joutunut pysymään poissa (uima)vedestä palovammojensa takia. Kuvissa Paavo (keskellä) ja Raisa (alakuvassa) uimassa.

maanantaina, elokuuta 06, 2007

Treenausta ja pentutreffejä

Raisan elämä on sitten mukavaa, kun sisaruksia saa tavata viikoittain. Tänään oli vuorossa Remu-veljen kanssa painiminen. Vauhtia riitti ja sisustettiinkin hieman Kaisalla ja Jarkolla mattoja uudestaan.

Viikonloppuna Raisa pääsi myös jäljestämään. Nevalla jäljestys sujui mukiinmenevästi, ojien ylitykset paremmin kuin arvelin etukäteen, mutta toinen kulma hieman oikaistiin. Maasto oli selvästi totuttua hankalampi. Remu pääsi agiliiutoonkin ja Raisakin sai koittaa vieraassa paikassa sekä puomin että keinun suorittamista ja hyvin ne sujuivatkin.

Tokoiltukin on tietty taas. Eilen mummun pihanurmikolla suoritettiin pidempi seuraaminen F:n muodossa ja luoksetulo. Palkkana pelkästään kehut ja leikki (ilman leikkikaluja). Raisalla on ihana vauhti ja into hommassa. Sen kanssa on äärettömän ihana treenata.

Tänään harjoiteltiin agilitykentän laidalla hiekkakentällä. Häiriöitä riitti: ihmisiä, meteliä ja vieraita koiria.

Paikallaoloa harjoiteltiin Remun kanssa vierekkäin (väliä pari metriä). Alussa Raisu ihmetteli kaikkea muuta ja tarvitsi toisen käskyn maahanmenoon, mutta pysyi minuutin paikallaolon ollessani noin 10 metrin päässä. Rasia makaa rauhallisesti eikä näytäkään siltä, että se viitsisi mihinkään lähteä. Palkkasin maassa olevan koiran seisottuani hetken sen vierellä. valitettavasti vaan namin saatuaan Raisa nousi ilman lupaa istumaan. Vielä on siis hieman parantamisen varaa.

Seuraaminen taas hiensoti keskittyen ja ehkä hieman edistäen. Käännökset ok. Palkkaus lelua repimällä ja jahtaamalla.

Liikkeestä seisomisesta palkkasin palatessani Raisaa kohti heittämällä lelun taakse.

Kauko-ohjaus oli myös tänään ohjelmistossa. Istu ja maahan noin kahden metrin päästä. Ensin maasta istuminen ja palkka taakse namikupille. Sitten istu-maahan-istuja palkkaus taakse. Riesa totteli jokaisen käskyn nopeasti ja peppua siirtämättä.

Viimeiseksi harjoiteltiin pitkästä aikaa katsekontaktia perusasennossa ollessa. Menimme ihan agilitya treenaavien koirakoiden viereen ja silti yhtä poikkeusta lukuunottamatta Raisa piti sekä itsenäisesti katsekontaktia että katsahti "katse"-käskystä.

sunnuntaina, elokuuta 05, 2007

Paavo PU4!

Paavo eli Jangas Dirty Harry osallistui ensimmäistä kertaa junioriluokkaan Kuopion näyttelyssä, jossa tuomarina toimi Rita Reyniers, Belgia. Paavo voitti junioriluokan saatuaan erinomaisen ja oli lopulta Paras Uros-4. Paavo sai seuraavanlaisen arvostelun:

"9 months, good size, a little long body, correct bite, a bit light in eyes, well boned, nice ribcage, could have more forechest, compact feet, happy tail, a bit narrow in hindquarters, moves well but has to stabilize"

Onneksi olkoon Reetta ja Paavo! Eilen Reetta ahkeroikin agilityssa Paavon enojen Epun ja Elviksen kanssa, parhaiten sijoittui Elvis, joka oli Maxi-1 luokan kolmas.

torstaina, elokuuta 02, 2007

Agility- ja TOKO-treenejä

Tänään kokoonnuimme taas Tarmon, Raisan ja Ticon kanssa harjoittelemaan agilitya. Tarmo oli agilityssa piiitkästä aikaa ja tauko näkyi keskittymisen puutteena. Silti Tarmo selvitti kunnialla renkaan, puomin, putken, pari hyppyä ja A-esteen. Raisa ja tico pääsivät menemään 5 esteen radan: kaksi hyppyä, putki ja kaksi hyppyä kaikki samassa linjassa. Koira vasemmalla ohjaten suoriuduttiin kerrassaan hienosti, mutta toisinpäin tuli ongelmia. Eli ohjausharjoituksia "väärältä" puolen ja paljon seuraavaksi. Miten ne olivatkin päässeet unohtumaan. Raisa alkaa osata kepir jo mallikkaasti pienellä käsiavustuksella ja Ticokin on kehittynyt aimo harppauksin. Harjoittelimme myös kujakeppejä, jotka olivat enää hieman auki. Myös pituus, rengas ja 50-55 cm korkeat aidat koitettiin yksittäisinä esteinä. Alussa Raisa meni upeasti puomin ja pientä keinua parikin kertaa, mutta lopussa neitokainen jäi puomille seisomaan eikä meinannut liikkua mihinkään. Taisi olla hieman liian pitkät treenit Raisulle. Tico on edelleen loistava kontaktiesteillä: se kulkee esteen vauhdilla ja pysähtyy takajalat kontaktilla sekä odottaa paikallaan, vaikka Sari liikkuisi kauemmaksikin. Valitettavasti Ticoliini satutti toisen takajalkansa lopussa ja käänsi sitä hieman. Kivat treenit, mutta olisi pitänyt malttaa lopettaa hieman aiemmin ;) Lopuksi porukka pääsi vielä Katin kanssa juoksemaan ja nauttimaan mutakylvyistä ja auringosta.

Raisan kanssa kävimme treenaamassa eilen TOKOa.
Aloitin paikallaololla, joka meni hienosti (20 m, 30 s.).

Sen jälkeen seuraaminen, jossa palkkasin perusasennoista ja harjoittelimme käännöksiä oikealle ja vasemmalle (viimeksi mainituista palkka aina onnistuneesta suorituksesta). Raisalla on kova into ja välillä se hieman edistää, mutta katsekontakti pysyy herkeämättä.

Harjoittelimme ilman välipalkkaa (siis muuta kuin kehuja) peräkkäin liikkeestä seisomisen ja luoksetulon, jotka onnistuivat hienosti.

Istu-maahan-istuminen harjoiteltiin kauko-ohjauksena noin metrin päästä ja palkkaus namikipolle Raisun taakse. Asennonvaihdot onnistuivat ensimmäisellä käskyllä ja takaosa pysyi paikallaan kuten pitikin.

Lopuksi vielä ruutu noin 20 metrin päästä. Raisa painoi täyttä laukkaa lelun luo ruutuun. Toisella kertaa lähetys (pienen käsimerkin avittamana) tyhjään ruutuun ja lelunheitto palkaksi, kolmas kerta taas lelun perään. Ruutu on Raikun mielestä tosi hauska juttu eikä se tällä kertaa meinannut karata sinne kesken liikkeen.