sunnuntaina, helmikuuta 26, 2012

Pihla koirauimalassa

Sain eilen ihania kuvia ja kertomuksen Pihlan ensimmäisestä uima(la)kerrasta:
"Käytiin tänään koirauimalassa Pihlan kanssa. Veteen meno oli aluksi jännittävää ja uiminen aluksi pärskintää yläkroppa pystyssä, mutta hienosti alkoi loppua kohden sujua ja uskalsi mennä itse pallon perässä uimaan. Pallon osasi noutaa hienosti vedestä ja kaikki uintikierrokset pitikin tehdä aina pallo suussa. Mukava reissu oli ja hyvin meni ensikertalaiseksi, myös uimaopettajan mielestä:). Tässä Antin ottamat kuvat uintireissulta ja menomatkalta raitiovaunusta."

Raitiovaunussa matkalla kohti seikkailuja
Even kanssa altaan reunalla

Ihan itse uimassa, pallo suussa!

lauantaina, helmikuuta 25, 2012

Lottelle 15 vp tulos agilityssä :)

Lotte eli Jangas Elin Kelin Klot pääsi kanssani kisaaman agilityyn tänään HSKH:n omiin kisoihin Ojankoon. Treenit ovat neidin kanssa edelleen ihan retuperällä ja edellisten kisojen jälkeen on raahauduttu hallille vain kertaalleen viime keskiviikkona. Pujottelua ei siis varsinkaan osata galantisti, mutta muutenhan neitokainen onkin hyvin pätevä tyyppi. Tuomarina toimi Seppo Savikko ja ekalta agilityradalta päästiin virheettömästi pujotteluun (valssi taas ennen keppejä ja hah hah), mutta siellä mietittiin sisäänmenoa ja lisäksi neiti karkasi toiseksi viimeisestä keppivälistä putkeen. Hyllyä oli siis tarjolla. 
Loppuradalla neiti sikaili vielä puomin kontaktin ollessani pahasti jälkijunassa ja kyllä kisan jälkeen sapetti. Päätin, että käydään katsomassa ulkokentällä, josko siellä olisi kepit. No, olihan siellä. Keskellä kenttää saarrettuna polven korkuiseen lumihankeen. Hankikanto kyllä kesti Lotten painon, mutta itse konttasin (onneksi meillä on paljon konttailtu kotona viime aikoina ;) kepeille. Siellä sitten treenailimme pujottelua kisojen välissä, kun tamppasin itselleni polun keppien viereen.  V-itutuskin hävisi lumihangessa ja palasimme autolle punaisin poskin ja varsin tyytyväisinä odottelemaan seuraavaa rataa.

Huokasin helpotuksesta rataan tutustumisessa kun hyppiksellä kepit oli sijoitettu niin, että koira pääsi sinne hieman helpommasta kulmasta ja ohjaajan vasemmalla puolella. Yksi rima tippui laskiessani käden alas toisen esteen jälkeen (so soo, kuinka monta kertaa Raila onkaan huomauttanut noista käsistä ja kyyristelystä!!) ja juuri ennen keppejä mentiin ohi aidalta (siitä siis kielto), ilmeisesti ennakoidessani jo meidän mörkö-estettä. Pujottelusta tuli yksi kielto ennen kuin sujahdettiin oikeaoppisesti sisään. Kuitenkin saavutuksena oli ensimmäinen tulos (15 vp ja silti hyvä aika!), jonka Lottis on saanut kanssani. Koira on ihan äärettömän pätevä ja sen kanssa on todella kiva kisata. Jos keppejä ei vaan vielä osata kunnolla, niin eihän niitä osata kunnolla. Kakkosluokan ajan olinkin sitten töissä kisoissa ja sain nähdä Maisa-walesin reippaat suoritukset myöskin.

Torstaina käytiin Lotten ja Niinan kanssa Liikasen Kirsin kanssa juttelemassa. Keskustelu avasi silmäni monella tapaa ja ymmärsin muutaman asian neidin sielunelämästä. Lotte on tosi reipas, taisteluhaluinen, ahne ja siksi äärettömän helposti koulutettava. Kuitenkin se suhtautuu joihinkin ihmisiin (toisinaan) arastelevasti tai epäluuloisesti. Kirsin kanssa jutellessa tajusin itsekin vasta, että Lotte todellakin on hyvin dominoiva ja se vahvasti valitsee ihmiset joista se pitää ja joista se ei pidä. Se ei tietenkään koskaan opi rakastamaan kaikkia ihmisiä, mutta sille ei pitäisi sitä valintaa antaakaan. Ihmisen tulisi olla niin selkeä johtaja neidille, että se ei saa tehdä päätöstä, vaan ohjaaja kertoo palkitsemalla ja ohjaamalla miten ihmisiin suhtaudutaan. Ja mieluiten ennen kuin neiti on päässyt reagoimaan itse tilanteeseen. Tiukassa kurissa Liselotten parhaat puolet pääsevät esiin ja ongelmat peittyvät tottelevaisuuden alle, kun neidin ei tarvitse itse tehdä päätöksiä. Kisoissa minulla oli kaverina todella kuuliainen ja kiltti spanieli, joka suhtautui ympäristöön välinpitämättömästi, ihmisiin ystävällisesti ja jäi kiltisti rataantutustumisen ajaksi vieraan ihmisen pidettäväksi. Lotte on parhaimmillaan ihan mieletön tyyppi, pahimmillaan tosi rasittava riiviö ;)  Tänään ja eilen seurassani oli se mallikoirakansalainen. 

Torstaina treenattiin kasvattien kanssa pienellä porukalla. Tällä kertaa tokoiltiin ja harjoiteltiin eteenmenoja niin TOKOssa kuin agilityssäkin. Ada, Piko, Dante, Pihla ja Raisa olivat mukana. Ada teki hienoja eteenmenoja peräti neljällä esteellä (!) ja Pihlakin jo kolmella. Dante osoitti olevansa myös pätevä TOKO-koira, saas nähdä josko he uskaltautuisivat kokeeseenkin kesällä.  Myös Piko keskittyi hienosti seuraamisiin  muiden seurassa. Raisakin pääsi verestämään TOKO-muistoja, kun torstaina treenattiin ruutua ja luoksetulosta seisomista ja perjantaina ohjattua noutoa, seuraamista ja merkkiä. Josko kohtapuoliin pääsisi taas tokoilemaan uloskin, nyt ovat treenit jääneet puolen metrin hangessa ihan olemattomiin. 
 

maanantaina, helmikuuta 20, 2012

Kevään ja talven ohjelmaa

Vaikka lunta vielä tupruttaa täysillä on jo aika alkaa suunitella kevättä:

Toukokuussa on tulossa kaksi suurempaa tapahtumaa eli

12.5 taippari- ja metsästystreenit sekä pentutreffit kasvateilleni Espoossa Suur-Helsingin spanielikerhon majalla. Toivoisin etenkin kaikkien G-pentujen pääsevän paikalle. Alustavasti kouluttamaan ovat tulossa Nupun isäntä Pauli Sarsama, metsästyskoetuomari Janne Tirkkonen (G-pentueen isän omistaja) sekä Niina Lindqvist ja allekirjoittanut. Hinnaksi tullee 5-10 €.

Siitä viikon päästä järjestetään Springerspanielit ry:n 19.5 MH-luonnekuvaus Oitissa Riihimäen kupeessa, jonne toivoisin kaikkien F-pentujen osallistuvan. On mahdollista osallistua myös sunnuntaina, mikäli lauantai ei sovi.  Maksan kunkin kasvattini ilmoittautumismaksusta 10 €. 

Talven aikaan meillä on vielä iso liuta treenejä tulossa.

Seuraavat järjestetään Juvanmalmilla torstaisin:
23.2 TOKO 8: eteenmeno
1.3 näyttelyharjoitus (Niina) & agility (Tiina)
8.3 TOKO 9: maahanmeno ( Pauli)
15.3 agility: pituus, muuri
22.3 TOKO 10: ketjuttaminen
29.3 TOKO 11: hyppy
5.4 näyttelyharjoitus ( Niina) & agility (Tiina)
12.4 TOKO 12: seisominen
19.4 agility: pujottelu, pujottelun sisäänmenot
26.4 TOKO 13: loppukoe

Kiitos Sintulle viime kerran vetämisestä! Josko nyt päästäisiin taas säännöllisesti treenaamaan ilmojen lauhduttua. 

Ojangossa osalle porukalle on puolestaan ohjaus- ja tekniikkatreeniä HSKH:n riveissä tiistaisin:
21.2, 6.3, 20.3, 3.4 ja 17.4.

Toukokuussa jatketaan agilitytreenejä ulkokentällä Ojangossa. 

Keväälle on G-pentuja ajatellen tarjolla myös pentunäyttelyitä. Esimerkiksi seuraavia:
15.4 Vaasa Tuffsen
17.5 Helsinki Pihla, Viima
17.5 Kyröskoski Sami


Muita tapahtumia keväällä:

26.5 Faktaa koirasta-seminaari Helsingissä, ilmainen osallistuminen. 


lauantaina, helmikuuta 18, 2012

Kuvia Tuffsenista

Sain viikolla ihastuttavia kuvia Tuffsenista (Jangas Gotta Go), joka on emäntänsä Pian kanssa muuttanut rivitaloon asustelemaan Pietarsaaressa. He ovat myös aloittaneet pentukoulun ja hyvin tuntuu elo sujuvan :)

Kukkulan kuningas

Pikku apulainen muuttolaatikon kimpussa

tiistaina, helmikuuta 07, 2012

Lisää kuvia pentusista

Sain vielä Aino Väyryseltä lisää kivoja kuvia sunnuntain pentunäyttelystä. Tässä siis vielä Sami (Jangas Go Ahead):
 Pihla (Jangas Gale Wind):


Ja vielä kuva Viimasta (Jangas Gone with the Wind):
Kiitos vielä kuvista Ainolle!

sunnuntaina, helmikuuta 05, 2012

Dantelle eka SM-0 :)

Dante eli Jangas Even-Stevens ja emäntänsä Viivi Koivunen osallistuivat tänään Vantaalla BAT:n järjestämiin agilitykisoihin hyppyradalle saaden 3-luokasta ensimmäisen nollatuloksensa Maxi3-luokasta eli ns. SM-0 :) Onneksi olkoon Dante ja Viivi, hienoa osaamista!! 

Toisella radalla keppien loppuun asti suorittaminen oli aiheuttanut ongelmia. Meillä oli Raisan tiistain treeneissä vähän samaan ongelmaa, kun jäin itse kepeillä selkeästi jälkeen, niin Raisakin meinasi lopettaa pujottelun kesken. Näitä on taas otettava suurennuslasin alle treeneissä ;)
G-pentulaisten kanssa olimme puolestaan pentunäyttelyssä Lohjalla, täyttiväthän pienokaiset runsas viikko sitten 5 kuukautta. Pennut olivat tosi reippaita ja iloisia nähdessään toisiaan ja esiintyivät kaikki kivasti. Tuomarina toiminut Katja Korhonen ei juuri KP:ta jakanut (vain yksi pentu kuudesta palkittiin KP:lla), mutta hyvää harjoitusta tuli kaikille. Oli tosi kiva nähdä puolta pentueesta samalla kertaa :D

Tässä vielä Pihlan isännän Antin ottamia kuvia näyttelystä:

Jangas Go Ahead "Sami" Baby 1.

Jangas Gale Wind "Pihla" Baby 3.

Jangas Gone with the Wind "Viima" Baby 2.


Odotellessa painiminen oli poikaa (tai tässä tapauksessa tyttöä)

Viima ravaa

Tytöt kehässä