Edinburghin reissussa

 Viime viikko vietettiin Skotlannissa, lähinnä Edinburghissa. Olin etukäteen katsonut, että samana viikonloppuna olisi ollut Championships Show eli sertinäyttely Leedsissä runsaan kolmen tunnin junamatkan (ja ties minkä bussimatkan päässä), mutta tällä kertaa lomailu meni perheloman piikkiin. Jonkin verran toki kaduilla tapasi koiria mm. kaksi lähinnä käyttölinjaisen näköstä, mutta hyvin rauhallista englanninspringeriä. 

  Tässä kuitenkin muutamia koiramaisia juttuja reissulta: 

Patsaan Greyfryers Bobbysta kerrottiin, että se jäi hautausmaalle asumaan kuolleen isäntänsä haudalle loppuiäkseen.

Royal Yacht Britannia ja kuningatar Elisabethin sviitti ja luonnollisesti myös corgi.

Corgeja löytyi melkein joka huoneesta, jossa kuninkaalliset oleilivat.

Ylämaan karjaa eli Heilan Coo

Maisemia ylämaalla, panoraaman kuvaaminen ei ole ihan vielä vahvuuksiani ;)

Taustalla komea Viaduct

Taidemuseossakin vilahteli koiria

Dandie Dinmontin terrieri

Helsinki-Vantaan lentokentällä nähtiin vielä tämä symppis-tyyppi julisteessa.

Reissun päällä

Olen aiemmin matkustanut Viroon näyttelyyn Raisan kanssa ja Tallinnan näyttelystä vuonna 2010 Raisu saikin sertin ja saavutti EE MVA:n arvon. Silloin mukana oli loistava matkanjohtaja Laura, joka hoiti niin laivamatkat, ilmoittautumiset kuin muutkin käytännön asiat. Itse olin vain matkaseurana ja maksoin tietysti oman puoleni kuluista.

  Tällä kertaa olikin tällainen "Tiina hoitaa"-tyyppinen ratkaisu. Maaliskuussa ilmoitin koirat netin kautta. Paavon veteraaniluokkaan, kun ikää on melkein kymmenen ja täkäläisittäin veteraanit kisaavat myös serteistä, mutta toisinhan se menee lahden toisella puolen. Hmm... kannattaa lukea näyttelysäännöt vasta näyttelyä edeltävänä iltana. Unohdin maksaa heti ja minua muistuteltiin asiasta toukokuussa, jolloin hoidin maksunkin. Siinä välissä Sebastian sairastui diabetekseen ja koko matka tuntui hyvin kaukaiselta. Kesäkuussa sain kuitenkin sen verran aikaiseksi, että tilasin ajan poliisilaitokselle passien hankkimista varten - omani oli mennyt umpeen toukokuussa ja Sissillä ei vielä passia ole ollutkaan. Aikaa joutui odottamaan kolme viikkoa ja passin saamisen kanssa alkoi olla jo hiukan hoppu. Tavallinen passin odotus on 5-8 päivää, enkä hölmöyttäni tilannut pikapassia, vaan ajattelin, että eiköhän ne yleensä noin viikossa tule ja tuskin menee sinne 8 päivään, joka olisi reissun jälkeinen maanantai.

Runsasta viikkoa ennen näyttelyä saapuivat aikataulut, joista kävi ilmi, että Paavo ja Essi olivat ainoat walesit näyttelyssä ja kumpanakin päivänä kehässä vasta noin kello 13.45. Vihdoin sain tilattua laivaliput lauantain ekalle ja sunnuntain toiseksi viimeiselle laivavuorolle. Yöpyä tarvitsisi paikan päällä vain yksi yö ja hostelliyönkin sain varattua pilkkahintaan 62 € neljältä hengeltä. Tosin vessat käytävällä, mutta ilmeisesti koirat saisi huoneisiin ongelmitta (siitä tuli onneksi vahvistus myöhemmin, että koirat saivat tulla mukaan). Niina lupasi trimmata koirat torstaina. Eli sen jälkeen sai vain jännittää passien saapumista.

Paavon hain meille keskiviikkona Reetan pestyä pojan ja hankittua aiemmin viikolla koirapassin, torstaina trimmailtiin koirat ja perjantaina vein Raisan hoitoon Sipooseen. Pieni jännitys alkoi olla mahanpohjassa, kun passeja ei kuulunut vielä torstainakaan. Onneksi perjantaina tuli odotettu tekstiviesti, joka sai aikaan aikamoisen helpotuksen huokauksen. Olin jo ehtinyt yöllä pohtia, että pitääkö hankkia jonkinlainen väliaikainen passi jumalattoman kalliilla yhdeksi viikonlopuksi. Ja mikä kiire sen hankkimisen ja kuvien kanssa tulisikaan! Passit, koirien passit, liput ja kaikki tavarat saatiin hankittua ja pakattua perjantaina. Lauantaina matkaan lähdettiin aivan nuutuneina Sissin valvotettua meitä puolen yötä ja herätettyämme lapset kesken uniaan ennen kello kuutta. Laivamatka meni kuitenkin aikas hyvin leikkialueella ja koirien odottaessa autossa.

Pärnuun saavuttiin ongelmitta puolen päivän aikaan. Näyttelypaikka oli mukava ja sieltä sai ostaa loistavat grillatut ruoka-annokset, Outin ja Matin teltta sattui olemaan varjopaikassa siinä, mihin olimme laittamassa leiriämme, joten kaikki suttaantui hienosti. Tulokset kehässä olivat loistavat ja Outi esitti vieläpä Paavon ROPiksi. Ryhmäkehässä Paavo valittiin jatkoon, mutta jäi sijoittumatta eli ns. viidenneksi. Paavon kanssa oli ihan sellainen olo kuin olisin esittänyt nyt jo edesmennyttä Harry-vaaria. Muutenkin Paavo on ihana tyyppi, sellainen rauhallinen, leikkisä ja iloinen kaveri, joka ei ota mistään stressiä. Paavo hurmasi tuomaritkin olemuksellaan.

Lauantain häkkilinnut

Majapaikka oli aika persoonallinen ja joku muu kuin armas mieheni olisi voinut siitä valittaa. Nyt totesimme, että se sopi meille: yhteiskeittiössä pystyi syömään ja laittamaan sapuskaa, ympärillä oli vehreää luontoa ja iso takapiha ja melkein joka huoneessa koiria. Vaikka kylpyhuone vessoineen oli käytävällä, oli se aivan vieressä, ja yläkerrassa ihmisiä vain kourallinen. Illalla kävelimme vielä ajelemassa Pärnun keskustassa, katsomassa nähtävyyksiä kartan kanssa autosta käsin ja tallustelemassa ihanalla hiekkarannalla lasten kanssa koirien hengaillessa mukana. Pärnu osoittautui ihanaksi kaupungiksi ja oli idyllinen ympäristö. Hieman saimme siis leikkiä myös turistia.

Sunnuntaina koirat pärjäsivät yhtä hienosti ja rankkasadekin iski vasta siinä vaiheessa, kun melkein kaikki tavarat oli jo saatu autoon. Paluumatka Tallinnaan sujuikin ilman kommelluksia ja ehdimme pissattaa koirat Tallinnan ulkopuolella vehreällä teollisuusalueella tien laidassa.

Täytyy sanoa, että matka onnistui uskomattoman hyvin etenkin ottaen huomioon, että runsasta viikkoa ennen ei ollut mitään varattuna. Paavon ilmoittaminen "väärään" luokkaan hieman sapetti, mutta elämä on. Kivaa oli kuitenkin. Matkustaminen lasten kanssa sujui hyvin ja kotiin saavuttiin illalla väsyneinä, mutta tyytyväisinä. Voisihan tuolla lahden toisella puolella vierailla useamminkin...

Riiuureissulla Ruotsissa ja Remun lonkkakuvat

Nyt on D-pentueen viimeinenkin saanut viralliset lonkkakuvaustulokset, kun Remu (Jangas Direct Action) sai Kennelliiton mukaan A-lonkat. Eli pentueella on nyt 5x A-lonkat, 1x A/B ja 1x B-lonkat. Ei hullummin.

Raisan juoksu alkoi joululomani alkaessa ja iloitsin ehtiväni sen kanssa Ruotsiin loman aikana. Sulhaseksi kun oli jo vuosi sitten valittu Ruotsin Taalaanmaaalla asuva Pooh eli Gravelfarms Famouse Grouse. Juoksu edistyi ja Harry-vaari kävi niin kuumana, että se pääsi tätini siipien suojiin. Viime viikolla kävimme progessa maanantaina (juoksun 9. päivä) ja keskiviikkona (11. päivä), mutta progestroni-tasot eivät vaan olleet kohonneet mihinkään, vaan laahasivat edelleen 0,3-0,4 paikkeilla. Täytin samaan syssyyn kolmekymmentä ja ajattelin, josko tämä elämä tästä jotenkin järkevöityisi, josko se täyspäisyyskin koittaisi, kun täysi-ikäisyys on sentään jo saavutettu aikapäiviä sitten. Mutta ei, kun ei. Mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi, eikä ne rupikonnatkaan yleensä prinsseiksi suutelemalla muutu. Sama meno jatkuu siis edelleen. Olin näet perjantaina matkalla eläinlääkäriin, kun pankkiautomaatilla rahaa nostaessani totesin, että pankkikortti on mennyt vanhaksi. Tuli ja leimaus, miten tässä nyt näin kävi?! Se siitä progesta, sen sijaan sain lähteä hattu kourassa pankkiin jonottamaan sinne yli vuosi sitten saapunutta Visa-korttia (ai miten niin pohjimmiltaan hidas hämäläinen). No, sain kortin mukaani, mutta tunnusluvustahan minulla ei tietenkään ole hajuakaan, kun olin itse Tampereella ja kaikennäköiset turhanpäiväiset lappuset lojuvat laatikossa Vantaalla. Onneksi pankista sain nostettua niin kotimaan kuin ulkomaankin valuuttaa.

Ei muuta kuin laivalippuja varaamaan, mutta valitettavasti kaikki joululomalaiset halusivat juuri kyseisenä viikonloppuna laivamatkalle, joten sain tyytyä menomatkaksi päivälaivaan lauantaina (tosin hytin kera) ja maananatian ja tiistain välisenä yönä olisi matkustettava ilman hyttiä takaisin. Lisäksi perjantai-aamuna minuun iski lentsu ja nenä vuosi kuin niagaran putous. Siskokaan ei luvannut lähteä mukaan näin houkuttelevalle matkalle, vaan yksin oli pakattava. Äiti totesi kuivakkaasti, ettei matkassa ole mitään järkeä, mutta tunsi kyllä tyttärensä sisun ja sen, että jos tarpeeksi haluaa, niin menee vaikka läpi harmaan kiven. Soitin siis Ruotsiin ja kerroin saapuvamme. Niin siis keskellä yötä ja viikonloppuna.

Lauantaiaamuna muutaman räkäisen tunnin yöunen virkistämänä lähdimme Raisun kanssa kohti Turkua pakkassäässä. Onneksi Raisa osoittautua taas kerran maailman helpoimmaksi matkatoveriksi ja käyttäytyi, kuin olisi joka viikko laivaillut menemään. Hytissä se nukkui kuin pieni porsas ja käyttäytyi käytävillä hyvin rauhallisesti ja asiallisesti. Ruotsiin saavuttiin paikallista aikaa klo 19 ja niin alkoi pitkä ajomatka kohti Malungaa ja Liman kylää. Matkaa oli 390 kilsaa ja aikaa siihen saatiin kulutettua talvisille, pimeillä ja vierailla teillä kuusi tuntia (kuulemma 4,5 tunnissa selviäsii). Perillä yhden maissa (edelleen paikallista aikaa) Jan tuli meitä vastaan ja ohjasi meidät yöpaikkaamme omakotitalon alakertaan. Siinä vaiheessa uni jo kutkutteli silmänurkkaa. Niin minulla kuin Rai Raillakin.

Sunnuntaina näin viimein Poohin ja sen sukulaiset. Pooh oli aivan ihastuttava herrasmies ja astuminen tapahtui nopeasti ja helposti. Ja Sörleillä viraillessani sain Poohista oman pikku plåsterin (laastarin), joka seurasi minua kuin hai laivaa. Samalla näin herran charmantisti harmaantuneen 14-vuotiaan Molle-isän ja lammasta muistuttavan (leikattu narttu pörrökarvassaan) Nova-emän sekä nuoren ja minuun hieman epäluuloisesti suhtautuneen Tilda-tyttären. Eritoten Pooh kyllä varasti sydämeni, se oli kertakaikkiaan hurmaava koira :)

Illalla minut kutsuttiin vielä heille illalliselle: tarjolla oli porter steak-hirveä, joka oli viedä kielen mennessään. Voiko joku ruoka ollakaan niin hyvää? Raisa jäi täksi ajaksi yksin majapaikkaamme. Takaisin tullessani kauhukseni huomasin oven olevan raollaan (Raisu ei ole koskaan osannut avata ovia, mutta kerta se on ensimmäinenkin), mutta Raisa oli onneksi sisällä ja tuli haukkuen vastaan olohuoneesta. Ulos lähtiessäni sitä pissattamaan se nosteli jalkojaan yli 20 asteen pakkasessa ja näytti varsin säälittävältä. Se ei ollut ilmeisesti nenäänsä pistänyt sen enempää ulos, kuin käydessään kakalla aivan ulko-oven edessä. Mutta kaikki ainekset katastrofiin olivat olleet kasassa, kun vilkkaasti liikenneöity tie kulki muutaman kymmenen metrin päästä...

Maanantaina Raisa pääsi vielä uusiksi Poohia tapaamaan ja se olikin nopea tapaaminen, kun pariskunta jo tunsi toisensa. Ja sen jälkeen lähdimme taas ajelemaan kohti Tukholmaa ehtiäksemme iltalaivaan, jonne saavuimmekin hyvissä ajoin. Viimen kesän testinjohtajareissussa laivalle ehtimiseni olikin ihan tipalla, kun kurvasin satama-alueelle noin 10 minuttia ennen lähtöä, mutta pääsin vielä ihmeen kaupalla mukaan. Laivalle ei siis saanut enää hyttejä, joten siirryimme Raisun kanssa konferenssi-kannelle, johon pystytin Raisalle sen oman matalan majan ja heittäydyin itse makuupussiin lattianrajaan. Taisin olla niin säälittävä näky, että yksi poika pysötyi englanniksi kysymään, onko minulla kaikki hyvin. Kassi-Alma selvisi kuitenkin matkasta, vaikka nukkuminen olikin osittaista torkkumista.

Olihan taas matka, mutta tulipahan tutustuttua taas mukaviin ihmisiin, koettua monenlaista ja toivottavasti viiden viikon päästä reissun ansioista Raisasen maha alkaa pyöristyä. Jos kaikki menee hyvin, jälkikasvu näkee päivänvalon maaliskuun 8. päivän tienoilla.