sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2008

Pentuja, näyttely ja treenausta

Viikolla on tapahtunut paljon, vaikka blogin kirjoittaminen onkin jäänyt unholaan.

Tänään Remu osallistui Korpilahden näyttelyyn, jossa tuomarina oli Raija Tammelin. Tuloksena oli EH1 eikä kellekään walesille Eriä jaettukaan. Tässä Remun arvostelu:

"Maskuliininen. Hyväntyyppinen kokonaisuus. Hyvä pään pituus. Tasainen kaula. Silmät saavat vielä tummua ja alaleuka täyttyä. Hyvä ylälinja, luisu lantio. Sopiva luusto. Lyhyt olkavarsi. Hyvät takakulmaukset. Rintakehän tulee saada lisää leveyttä. Saisi liikkua pitemmällä taka-askeleella. Kinnerahdas takaa. Miellyttävä luonne. Liikkeessä korkea häntä."

Raisan kanssa ollaan treenattu laiskasti TOKOa, mutta paikallaoloissa ollaan otettu 1-1,5 minuutin mittaisia treenejä onnistuneesti. Luoksetulon pysäytyksiä, jättäviä liikkeitä ja kauko-ohjausta on hiukan hiottu kyllä. Hiukan noutoakin on muistettu ottaa uudella Jarkon tekemällä noutokapulalla ;) Mulla vaan tuntuu olevan hieman puhti poissa jostain syystä.

Agilityssä ollaan hiottu keppejä, jotta päästäisiin kujasta suoriin ja siten myös kisoihin, kun kerran 18 kk ikä tulee ihan juuri täyteen. Kontakteja ollaan myös otettu jonkun verran, samoin rengasta ja ne alkaakin olla jo aikas hyvin kisakunnossa. Keinun suoritus on vielä turhan hidas, mutta sentään itsenäinen ja Raisa liikkuu kuitenkin koko ajan. Ollaan me aina välissä pieniä ohjausjuttujakin treenattu ja uuden ryhmän treenit alkaa jo huhtikuussa.

Torstain TOKO-treenit jäi välistä, kun olin seuraamassa Hemulin pentujen pentutestiä. Naperot kävivät täälläkin kylässä ja Raisu oli taas ihan innoissaan, vaikka välillä turhankin raju. Pienet serkut olivat tosi reippaita pentutestissä ja oli taas hirmuisen kiva nähdä vauveleita vielä ennen luovutusta.

sunnuntaina, maaliskuuta 23, 2008

Pääsiäistä viettämässä

Eilen kävimme Raisan, Katin ja kiharakarvaisen noutajaherra Kasperin kansa lenkkeilemässä Tampereella. Tarua ja Kapseria odotellessamme treenasimme hieman TOKOa:

Ensin puun kiertämistä ja siitä luoksetuloja ja siesomaan pysähdyksiä. Raisalla oli taas tuttuun tapaan kova vauhti päällä.

Sen jälkeen jatkettiin idioottiringillä - eka kertaa ulkona!!! Ja kaiken lisäksi se meni paremmin kuin hyvin. Raisa pysähtyi joka kerta ensimmäisellä käskyllä ja pysyi liikahtamatta paikalla, vaikka kävelin neliössä sen ympäri :) Palkka joka kerta palatessani Raisan luokse seuraavaan seuraamiseen lähtiessä.

Lopuksi harjoiteltiin vielä maahanmenoja minua kohti juostessa ja Katikin innostui mukaan namin toivossa. Tehtiin siis tänään harjoitukset duona koiruuksien kanssa ;)

Itse lenkki oli tosi kiva koirien viilettäessä innoissaan. kaiken lisäksi porukka totteli kiltisti ja ohi vastaan tulevat koirat ongelmitta. Oli tosi kiva ulkoilla pakkassäässä ja lumisessa metsässä.

Huomenna meille tulevatkin kyläilemään Raisan 6-viikkoiset serkut :) Siis hemulin jälkikasvu.

torstaina, maaliskuuta 20, 2008

TOKOilua loppuviikoksi

Tänään oltiin hyypiän hannan TOKO-treeneissä, joissa muuta porukkaa oli vain kaksin kappalein, kiitos pääsiäspyhien. Aiheena oli luoksetulo. Raisa jää kiltisti paikalleen, tulee heti laukaten kutsusta, pysähtyy nopeasti käsimerkistä, mutta... aina on joku mutta... pysähdyksen jälkeen luoksetullessa se on tosi epävarma ja hämillään. Olemme harjoitelleet ihan liian vähän koko liikettä. Nyt palkkasin Raisaa ohjeiden mukaan taakseni pallolla sen lähdettyä minua kohti ja tämä auttoikin selvästoi asiaa. Aloimme harjoittelemaan myös luoksetulosta maahanmenoa peruuttaessani "juosten". Rasia tottelee käskyä nopeasti ja syöskyy maahan. Eiköhän näitä jossain vaiheessa voi jo yhdistää luoksetuloliikkeeseenkin...

Itseksemme harjoittelimme myös ruutua, kaksi kertaa lelu ruudussa, kaksi kertaa tyhjään ruutuun niin, että kävin siellä kävelemässä. Joka kerta Raisa meni hyin ruutuun, vaikka kolmannella kerralle se ei ilmiesesti kuullut/reagoinut pysähdyskäskyyni vaan ajautui epätietoisena pois ruudusta.

Hyppy kuului myös ohjelmaan ja se alkaa sujua jo hyvin, jos unohdetaan reagoinnit kaikkiin ylimääräisiin käskyihin.

Samalla treenaasimme taas hieman keppejä, rengasta ja kontakteja.

Eilenkin käytiin Ojangossa, kun olin kouluttamassa kisaamaan aikovia springereitä ohjaajineen. Todella lupaava joukko nuoria koiria ohjaajineen.

Samalla Raisan kanssa vähän treeneiltiin agilitya: kepit kujassa, joka oli keskeltä jo suorassa, keinua ilman auttamista, puomia, A:ta ja rengasta erillisinä esteinä (välillä ei malttaisi pysähtyä kontakteille, mutta kokonaisuutena hyvin meni). Lopuksi vielä rata, jossa mutkaputki, kolme pikkuhyppyä ihan peräkkäin, putkeen lähetys ja kolme estettä niin, että niiden välissä oli 90 asteen kulma ja kaksi vikaa hyppyä ohjasin kauempaa juosten sivuttain kulkevan esteen toisella puolen. Raisa on tosi hyvin ohjattavissa, kunhan käskyni ja liikkumiseni on oikea-aikaista.

TOKOssa Raisa pääsi näyttämään, miten alokasluokka suoritetaan. Välipalkatta mentiin maahanmeno, luoksetulo ja vasta seisomisesta palkka. Hyppy taas ennakoitiin valmis-käskyllä... hmm.

tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

Agiliitoa maanantain iloksi

Eilen agilityhallille mennessä oli iloinen yllätys vastassa, kun Raisan Tarmo-veli ja Sinttu olivatkin lähdössä TOKOilusta kotiin (Tarmon TOKOilusta voikin lukea pojan omasta blogista, linkki oikealla). Raisa tosin meinasi taas näyttää veljelle kuka käskee, remmissä kun oli. Se on varsinainen terrieri remmin kiristyessä, kun taas vapaana ollessaan yleensä alistuu maahan asti ja kierähtää välillä selälleenkin. Hölmö tapaus. Agilityssä alku tuntui mahdottomalta sähkäykseltä etenkin aitojen takaa kiertämiset. Lähetykset putkeen, jonka kummatkin päät olivat tyrkyllä A-esteen kummallakin puolen ja A:lle onnistuivat yllättävän hyvin, kunhan olin tarkkana ohjauksen kanssa. Raisalla oli taas tuttuun tapaa reippaasti vauhtia ja intoa. Kontaktit onnistuivat hyvin, samoin rengas myös juostessani vieressä ja pussiin Raisu juoksi tuulispäänä, tosin kertaalleen kierähti siellä kuperkeikankin.

Lopuksi treenattiin vielä paikallaolo seuratessa kehään menoineen Vellu-enkun vieressä. Aika oli noin 30 sekkaa ja matkaa piilolle toistakymmentä metriä, poistuin hallista ja Raisa malttoi olla paikalla rauhallisesti. Nyt pitäisi vaan treenata myös pitkiä aikoja ;)

Töiden kanssa on kova kiire, kun joka viikko on parit kokeet tarkistettavana ja välitodistukset jaetaan parin viikon päästä. Nyt kun vaan jaksaisi hiukan enemmän panostaa TOKOiluunkin, mutta ehkä se taas tästä. Seuraamisia ollaan harjoiteltu aina silloin tällöin lenkilläkin. Ja lähinnä niitä suoria ja lähtöjä kuntoon. Saatiin Jarkon tekemä uusi ja ehompi noutokapulakin viikonloppuna :) Kiitos!

Kotona ollaan harjoiteltu neliökävelyä pysähdyksineen, matkaa sivulle tullee noin 2-3 metriä, kun pyöritään olohuoneessa, mutta istuminen, seisominen ja maahanmeno alkaa sujua peräkkäin. Lisäksi ollaan alettu harjoitella peruttamista namin kanssa minun edessäni. Ja jatkettu kauko-ohjauksen istu-seiso jumppaa. Juoksu ei meinaa vieläkään alkaa, vain Tico-siskolla ehti tulla taas tähän väliin. Toivoisin juoksun alkavan ennen huhtikuun kisoja...

Kävin eilen katsomassa Raisan serkkuja: Hemulin kolme pentua olivat jo kovasti katsoneet ja tietysti syötävän suloisia viiden viikon iässä ;) Etenkin tytöntyllerö oli tosi hurmaava, toivottavasti Berit löytää kivan kodin reippalle ja lupaavan näköiselle walesineidolle. Pentulaatikkonimeltään se on Tasmanian Tuholainen, mutta virallinen tulee olemaan kaunis Gardenia. Veljistä tulee Ginseng ja Guineapepper. Unohdin kameran Tampereelle, joten kuvia Remusta, Paavosta ja pennuista tuleekin vasta perjantaina ;)

sunnuntaina, maaliskuuta 16, 2008

Remu PU-3, vara-SERT ja vara-CACIB, Paavolle ERI

Veljekset Paavo ja Remu osallistuivat Tampereen kansainväliseen näyttelyyn hienoin tuloksia. Tuomarina toimi Brittiläinen walesikasvattaja John Thirwell.

Paavo eli Jangas Dirty Harry ja Reetta osallistuivat junioriluokkaan saaden ERIn ja sijoittuivat kuuden koiran luokassa hienosti kolmanneksi :)

Tässä Paavon arvostelu:
"Good type. A little strong in head. Pleasing neck & shoulder. I woud like a little more forechest. Good bone, legs & feet. Balanced well ribbed body. Well-muscled hindquarters. Moved ok."

Remu eli Jangas Direct Action menestyi Kaisan esittämänä vielä paremmin ja voitti nuorten luokan muut neljä koiraa, sijoittui PU-3 ja sai lisäksi kolmannen vara-SERTinsä ja vara-CACIBin, joka vahvistetaan aikanaan CACIBiksi, koska sen saanut Usko eli Benton One More Duck on jo kansainvälinen muotovalio. Eli Remu yllätti positiivisesti voittamalla ekan CACIBinsa vaatimattomassa 16 kuukauden iässä. Onneksi olkoon Remu, Kaisa ja Jarkko =)

Tässä vielä Remun arvostelu:
"Masculine head. A little light in eye. Ok neck & shoulder. Balanced body. Good quarters. Pleasing outline. Moved well."

Kuvat pojista saan varmaan tänne ja kotisivuille huomenna.

Eilisten verinäytteiden joukkoon otettiin myös Paavosta ja ranskalaispoika Masista näytteet. Muutenkin waleseja kävi näytteenotossa ainakin puolen tusinaa. Tosi hienoa, että näytteitä otetaan. Josko joskus vielä saataisiin epilepsiaan ja kipirauhasen vajaatoimintaan ne geenitestitkin.

lauantaina, maaliskuuta 15, 2008

Geenitestit

Tänään käytiin vierailulla Kaisan ja Jarkon luona, jossa Henna Laitinen otti verinäytteet koirien geenitutkimusta varten niin suomenajokoira Sanista kuin waleseista Harrysta, Katista, Raisasta ja Remustakin. Toivottavasti Paavokin menee antamaan verinäytteen huomenna Tampereen näyttelyyn. Tammikuussa näytteitä oli otettu vasta 3:sta walesinspringeristä, toivottavasti nyt saataisiin Karkussa ja Springeripäivillä mahdollisimman monen walesin näytteet, jotta aikanaan voisi toivoa, että niiden perusteella alettaisiin selvittää epilepsian ja kilpirauhasen vajaatoiminnan periytyvyyttä. Harryn näyte onkin sikäli mielenkiintoinen, että sen veli sairstaa/sairasti epilepsiaa Englannissa.

Torstaina käytiin Merin katselmuksessa ja pääsemme uuteen agilityryhmäämme huhti-toukokuussa. Vielä on harjoiteltavaa ennen ekoja kisoja. Samana iltana oltiin myös hannan TOKO-treeneissä, joissa harjoiteltiin seuraamista. Lyhyiden pätkien harjoittelusta huolimatta Raisa seuraa ihan lyhyissä pätkissä namin kanssa hyvin, mutta pitkissä seuraamisissa se aloittaa haahuillen ja parantaa seuraamistaan vasta loppua kohti. Edelleen pitäisi tehdä paljon lyhyitä motivoivia harjoituksia. Tico oli vaihteeksi vähän omissa maailmoissaa, olisko syynä ollut osaltaan juuri alkanut juoksu?

Nuppu ja Tarmo on ilmoitettu lonkkakuviin ja silmätarkastukseen 19.5. Mantelikin toivottavasti pääsee keväällä lonkkakuviin, jos selkä vaan paranee ensin. Mokoma kun loukkasi talon alla ryömiessään selkänsä pari viikkoa sitten. Toukokuun MH-luonnekuvaukseen ovat tulossa D-pentueen naperoista kaikki paitsi Tarmo, joka kuvataan kesäleirillä.

tiistaina, maaliskuuta 11, 2008

Raisa ja Tico agiliidossa

Tänään oltiin taas Konalan hallilla treenailemassa. Harjoiteltiin putkeen U-putkeen kuljettamista kauemmasta päästä. Ticolta ja Sarilta se sujui varsin hyvin joka kerta, me saatiin Raisan kanssa ottaa useampi toista ohikuljetusta ja oikea aikaista käskytystä putkeen, mutta lopulta sekin onnistui. Itse esteharjoitukset koostuen aidoista ja putkesta onnistuivat ihan hyvin, mutta takaa kiertämistä ja hyppyä ohjaajaa kohti tulee luonnollisesti aikas paljon vielä harjoitella. Kisaaville oli paljon vaikeampi harjoitus, joita ei nuorison kanssa edes yritetty. Sen sijaan nämä kaksi helpompaa kuviota onnistuivat ihan hyvin. Putkeen sisarukset lähtevät kovalla touhulla ja ne voi lähettää jo kauempaakin. Myös esteille ne alkavat irrota aikas kivasti ja kestävät ohjaajan valssaukset suorittaessaan esteitä.

lauantaina, maaliskuuta 08, 2008

Agilityn perusteita

Tänään kun ei tarvinnut vaivautua töihin, niin rauhauduin puolikuntoisena agilitykentälle. Lieneekö ihan fiksua, mutta yritän tällä ennaltaehkäistä Raisan pahempaa riesoittumista. Tänään oli taas kerran esteiden osaamisen vahvistamista.

Aloitettiin tuttuun tapaan kujakepeistä. Noin 5 sentin päässä toisistaan olevat kepit Raisaa juoksee vaihdikkaasti ja hyvin, mutta yrittäessäni suoristaa kolme ekaa se vaan ohitti ne aivan kuin ne eivät olisi olleet olemassakaan... turhauttavaa. No, siirsin kolmannen jo kujan muotoon ja vain kaksi ekaa suoraan linjaan ja homma sujui taas hienosti ja itsenäisesti. Raisan saa lähetettyä myös edesltävältä hypyltä kaukaa pujotteluun. Nyt kun vaan päästäisiin tekemään myös suoria keppejä...

Sen jälkeen kontaktit, puomilta palkkasin lelun repimisellä, muuten namilla. Keinua Raisa suoritti jo tänään monen monta kertaa ihan omatoimisesti ja arkailematta.

Rengasta vieressä juostessa itse asiassa parillakin eri renkaalla. Yhtään epäonnistumista ei tullut: me siis edistymme tässäkin.

Loppuun vielä ohjausharjoituksia, joista osa sujui hyvin, osa huonommin. Kolme aitaa ympyrän muodossa meni muuten hyvin, mutta aluksi Raisa irtosi kauempana näkyvälle keinulle... Kaksi aitaa ja putkeen, joka oli puomin vieressä, meni hyvin, mutta kun yritin seuraavaksi saada neidin suorittamaan puomia saimmekin tehdä useamman toiston, koska walesineito oli jo putkessa. Sama juttu A:n kanssa ja neiti kiipesi A:lle putken sijaan. Piti työntää melkein koiraa tönien tai siirtyä ohjaamaan toiselta puolen. Lisäksi teimme muutamia valssiharjoituksia aitaharjoitusten yhteydessä ja totesin, että olen niissä nykyään ihan äärettömän hidas ja kankea. Tuskin kaikki johtuu edes puolikuntoisuudesta vaan pitkälti nykyisestä yleisestä rapakunnosta ja harjoituksen puutteesta. Eli kevään tullen pitää alkaa kohottaa kuntoa ja ohjausta hurjasti.

Nyt näyttäisi siltä, että Meri Alku voisi ottaa meidät tavoitteellisten 1-2 luokkalaisten ryhmäänsä kevään tullen. Olen ihan innoissani mahdollisuudesta. Meri tuntuu sopivan vaativalta ja tarkalta ohjaajalta ja uskoisin, että oppisimme hurjasti hänen koulutuksissaan. Lajissa etenemisen edellytys on kuitenkin hyvä koulutusohjaaja. Nuotion Outin alkeiskurssi oli loistava, mutta nyt Outi ottaa uuden alkeisryhmän... Toisaalta näiden oppien pohjalta on hyvä jatkaa harjoituksia.

Viime viikonloppuna Nummelinin Jussi otti kuvia ja onnistui saamaan otoksen, jossa Raisa hyppäsi. Sillä näyttäisi olevan aika hyvä hyppytyyli: se ylitti esteen melkein sitä hipoen, muttei silti meinannutkaan pudottaa rimaa. Kati-parka kun loikkasi aina varmuuden vuoksi kymmenisen senttiä rimaa korkeammalta. Muutenkin Raisan meno on kovin kevyen ja helpon näköistä. ja intoa piisaa! Eiköhän noita kuvia jossain vaiheessa saa joko blogiin tai kotisivuillekin.

Kentälle tullessa otimme yhden paikallaolon noin 12 metrin päässä piilosta. ojangossa on ihanat PK-piilot, joista näkee pienestä kurskistusaukosta koiran. Raisa oli periaatteessa rauhallinen koko minuutin, mutta jossain välissä se venytteli ja aluksi oli sen oloinen, että meinaa nousta ja silloin komensin sitä piilosta turhasta touhuilusta.

Ennen kotiin päin talluselua harjoittelimme vielä kertaalleen avoimen luokan TOKO-hyppyä, joka meni paremmin kuin hyvin: Raisa odotti käskyä, hyppäsi esteen yli suoraan ja istahti heti käskystä. Tälläiseen suoritukseen oli hyvä lopettaa ja Raisa saikin pallon palkakseen.

keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2008

Raisan treenailua

Tämä viikko on mennyt hiukan flunssaisena ja Raisa on ollut vähän hunningolla ;) Kotona ollaan treenattu mielenpiristykseksi muutamia juttuja:

Kauko-ohjaus edistyy nyt vauhdilla, kun tähän mennessä ollaan tehty tekniikkaharjoituksia ihan lähellä. Nyt istu-seiso jumppaukset onnistuu jo useamman metrin päästä pelkän käskyn tai käskyn ja käsimerkin avulla. Maahan-istu on jo pitkään onnistunutkin yli 10 metrin päästä. Toisinaan ollaan harjoiteltu myös istu-maahan-istu-seiso, mutta seiso-maahan on vielä suureltä osin unohdettu.

Seuraaminen sivuaskeleissa menee tosi hyvin, koska Riesa osaa käyttää peppuaan seuraamisissa ja perusasennoissa tosi hienosti. Muutenkin sen mielestä perusasentoharkkaus on hauskaa. Raisan kanssa tekeminen on vaan tosi kivaa, se kun on mukana niin täysillä :)

Liikkeestä istuminen onnistuu jo hyvin, alkuherättelynä namipalan näyttö. Välillä Raisa silti arpoo maahanmenoon tai seisomiseen. Jatkamme harjoituksia.

Maahanmeno pidemmän matkan päästä on ollut myös treenien osana. Nyt Raisu menee ulkoillessakin kesken laukan maahan aikas nopeasti ja hyvin 10-15 metrin päässä - ja malttaa odottaa vapautusta.

Tänään treenattiin kentälläkin.
Ekana seuraamista lyhyitä matkoja, tarkat ja nätit seuraamiset ja palkka lelun repimisellä noin 10 metrin seuraamisen jälkeen.

Sen jälkeen jatkettiin luoksetulolla ihan kokonaisena liikkeenä. Seisomisesta luoksetulo vielä hieman ihmettelevä ja hidas, mutta muuten aika onnistunut kokonaisuus.

Ruutua harjoiteltiin ekaksi niin, että piilotin Raisan lelun ruutuun lumivallin taakse. Vauhdilla ruutuun ja kunniakierrokset lelun kanssa. Toka kerta niin, että kävin kävelemässä ruudussa, mutten laittanut sinne mitään. Raisa juoksi suoraan ruutuun, pysähtyi käskystä ja vapautin sen lelulla leikkimään. Viimeinen kerta oli lähetys tyhjään ruutuun: Raisu lähti hieman vasemmalle ruudusta, kävi etutassut ruudussa, takatassut takana ja ajautui sitten kauemmaksi. Maltoin odottaa, mitä se tekee seuraavaksi ja niinhän neiti lopulta siirtyi ruutuun ja vieläpä keskellä. Sitten pysäytys ja palkka.

Lopuksi noutamista ja paikallaoloa kapulan lentäessä. Raisa pysyi hyvin paikalla, otti kapulan hyvin suuhunsa, mutta jäi hieman seisomaan kapula suussa ennen luoksetuloa, kun ekan harjoituksen aikana kaksi corgia sattui juuri tulemaan kotoaan haukkuen kentän ohi.

Kaikenkaikkiaan onnistuneet treenit, vaikka noudossa onkin vielä hieman tekemistä. Ensi viikolla alkaakin Hyypiän Hannan springereille pitämä TOKO-kurssi, joten päästään taas ohjattuihin treeneihin. Sen kurssin loppuessa alkaakin Riitan viikottaiset treenit. Eli saadaan nauttia ohjatuista harjoituksista aina kesäkuun alkuun saakka.

sunnuntaina, maaliskuuta 02, 2008

Jangas-pentuetapaaminen Hyvinkäällä

Tänään kokoonnuttiin porukalla Hyvinkäälle Aptus-koirakylpylälle pentutreffeille. Ohjelmassa oli aluksi 1,5 tuntia agilitya ja mölliradan leikkimieliset kisat ja sen jälkeen tunti altaassa polskimista ja vielä lopuksi muutama pääsi kampaajallekin.


Mukaan pääsivät Kati-mummu, Täplä-äiskä ja pennut Raisa, Remu, Tarmo, Tico ja Nuppu. Manteli joutui jäämään pois kipeän selkänsä takia (särkylääkekuuri loppuu tänään ja ensi viikolle on hieroja varattu). Tässä kuva koko porukasta omistajineen: vas. Sinttu ja Tarmo, Niina (pentujen isän veikan omistaja) ja Nuppu, Kaisa ja Remu, Sari ja Tico, Raisa ja Tiina, Amanda ja Täplä ja Matilda ja Kati. Miesväki piileskeli kameroiden takana :) Kiitos kuvaamisesta Jussi, Jarkko ja Markus.

Aloitimme agilityharjoituksilla, jotka sujuivat tosi hienosti etenkin kun ottaa huomioon kaikille uuden hallin, jota ei huomattu edes ihmetellä. Lopuksi mentiin 14 esteen rata leikkimielisenä kisana. Koko porukan paras pari oli Täplä ja Amanda (virheetön rata lukuunottamatta lentäneitä muurin palasia), Sari ja Tico taisivat tulla toiseksi :) Täplä ja Amanda toivottavasti suuntaavaat kisoihin tänä keväänä, ja kesällä pennut perässä. Nuppu pääsi harjoittelemaan yksittäisiä esteitä ja se on uskomattoman kiltti ja helposti oppiva. Naurettiin Niinan kanssa, että se on juuri sellainen koira, jonka ottais koska vaan itselleen.

Agilitystä siirryttiin sisälle uima-altaalle ja kylläpä porukka tykkäsikin uimisesta! Täplä, Remu, Tico, Tarmo ja Raisa polskivat koko tunnin innoissaan ja tunnin lopulla muutama meinasi vielä kerran rynnistää altaaseen. Raisa oli sitä mieltä, että se voi uida ja tyhjätä koko altaan leluista ihan vain omaksi ilokseen. Kati-mummeli kierteli lähinnä altaan reunoilla hieman ihmeissään, kävi jonkun kerran uimassa, mutta olisi ennemmin napannut lelut altaan reunalta. Nuppu oli uimassa eka kertaa, se sai pelastusliivit päälleen ja Martinan auttamaan. Hetken kuluttua mahdoton etujaloilla polskiminen loppui ja Nuppukin alkoi uida. Nupulta jäi siis viime kesänä kaikki veteen tutustuminen palovammojen takia kokematta. Nupun uimaharjoitusten loputtua se oli innolla kahlailemassa rampilla muiden sisarusten luo. Minkäänlaista kammoa ei eka kerrasta jäänyt.
Muun ohjelman lopettua istahdettiin nälkäisinä kahvittelemaan ja Niina trimmasi ja siisti vielä Nupun, Täplän ja Remun. Olipas tosi kiva, joskin aika uuvuttava päivä :) Lämpimät kiitokset kaikille mukanaolijoille! Otetaan joskus uusiksi.