sunnuntaina, marraskuuta 25, 2018

Laran ja Aimon synttärihulinaa

Tänään päästiin L-pentueen synttäreitä viettämään Nummelaan Erkun Erilaisen koirakouluun ja hasukaahan meillä taas oli!!

Erkku piti koko porukalle Nose Work-treeniä, lisäksi juhlissa oli ohjelma vapaapainia (nelijalkaisille) ja tietysti herkuttelua (omistajille) tai no oikeastaan myös koiruudet saivat hyviä herkkuja :) Varsin pätevästi koirat etsivät sekä nameja että eukalyptus-hajua, vaikka Raisa meinasikin, että se voisi helpommin testata peruuttaa, pitää kontaktia tms hajun omatoimisen etsimisen sijaan. Sitä kun on aina palkittu yhteistyöstä eikä niinkään itsenäisestä hommista... Pojat olivat varsin näppäriä ja Lara nyt onkin jo "vanha" tekijä.
Sissi auttaa namien laittamisessa laatikoiden päälle

Korpun mielestä namien etsiminen oli tosi kliffaa!

Aimon rauahllinen suoritus


Sisko Lara (Jangas Lara Croft) ja sen veli Aimo (Jangas Legend of Chima)

Synttärisankaritar
Myös Kevin pääsi treenaamaan

Löytö!

Onnea 2-vuotiaalle L-pentueelle!

Tänään L-pentue täyttää vuosia ja saatiin juhlia jo heti aamusta Laran ollessa meillä hoidossa. Päivällä lähdetään synttäripippaloihin Nummelaan Erkun Erilaiseen koirakouluun, jossa L-pentueen Aimon ja Laran lisäksi, Korppu, Raisa ja Kevin pääsevät tutustumaan Nose Workin saloihin :)

Täysi-ikäisyys on siis L-pentujen kohdalta saavutettu ja vuoteen on mahtunut paljon touhua!

Jangas Leisure Suit Larry eli James on ehtinyt näyttelyyn (EH2.), MH-luonnekuvaukseen (mainio tyyppi!) ja lonkkakuviin (A, kyynärät 0 ja silmät ok). MH:ssa kuvaaja-Kerstin totesi, että tuosta pojasta olisi aineksia harrastuskoiraksi. James nauttii edelleen Tessu-cockerin kanssa paineista, pitksitä lenkeistä ja miettii edelleen, onko yksin kotiin jääminen kivaa. On ihan parasta saada kuvia Jameksen arjesta - ja sen mielettömästä kielestä!



Velipoika Aimo eli Jangas Legend of Chima on ehtinyt asua niin yliopostikaupungissa Briteissä kuin Suomen kamarallakin ja on kaikkialla kuin kala vedessä. Aimo lonkkakuvattiin (A/B, silmät ok), suoritti MH-luonnekuvauksen ja osallistui vuoden aikana näyttelyynkin (EH).

Toinen veli Torsti eli Jangas Lemming on saanut hoitaa perheen yhden lapsen sijasta kahta, kun perheeseen syntyi vauva alkuvuodesta. Lempeä Torsti jaksaa pienten touhuja kauniisti ja selvitti MH-luonnekuvauksenkin ongelmitta.
Neljäs veljistä Nemo eli Jangas Link To The Past on saanut sekin uuden kaksijalkaisen perheenjäsenen hoivattavakseen.

Siskoksista sijoituksessa oleva Salma eli Jangas Lightning on käynyt näyttelyissä (ERI), MH-luonnekuvattiin ja lonkkakuvattiin (A, silmät ok). Lisäksi Salma on aloitellut agilityä innokkaasti.
Toinen sijoituksessa olevista tytöistä Lara eli Jangas Lara Croft on saanut täydet pisteet ekasta Nose Work-kokeestaan, käynyt ekassa virallisessa näyttelyssään (EH) ja lonkkakuvattu (A, silmät ok).



Koiraa ei vahingoitettu kuvauksessa, vaikka laran ilme onkin kovin kärsivä.
 Kolmas siskoksista Iines eli Jangas Legend of Zelda on harrastanut agilityä, suorittanut MH-luonnekuvauksen ja lisäksi palkittu ERIllä näyttelyissä.
Kiitos kaikille omistajille, jotka ovat kunnialla luotsanneet villit pentulaiset jotakuin aikuiseen ikään :) Toivottavasti vauhdikkaita vuosia riittää vielä pitkäksi aikaa!


lauantaina, marraskuuta 24, 2018

Juoksuja odotellaan... pentuja toivotaan

Ensi vuoden alkuun on suunnitteilla poikkeuksellisesti jopa kaksi pentuetta. Nyt vain odotellaan Viima-emän ja Netta-tyttären juoksuja, joiden otaksutaan alkavan jo tämän vuoden puolella:


perjantaina, marraskuuta 16, 2018

Terveystuloksia

Tänään olivat jo viralliset terveystulokset tulleet ja ihan hyvältä näyttivät virallisenakin: 

Jangas Karlsson på Taket silmät ok (lievä distiachis) lonkat A/A, kyynärät 0
Jangas Lara Croft silmät ok, lonkat  A/A
Jangas Leisure Suit Larry silmät ok, lonkat  A/A
Jangas Miss Behaving silmät ok, lonkat C/C saate: matala lonkkamalja, kyynärät 0, selkä käsittääkseni ok
Jangas Miss Chievous silmät ok, lonkat A/B
Llon Helygen silmät ok, lonkat B/A
Jangas Kameliadamen silmät ok (distiachis?) lonkat A/A

Lotta Axelssonkin mainitsi Pipsan matalista lonkkamajoista, muuten olivatkin hyvin siistit lonkat. Ilmeisesti kulma jäi C:n puolella vaikka B:nä lähtivät...

Suuri kiitos kaikille terveystutkimuksiin osallistuneille!

Peräti 80 % yli 1-vuotiaista kasvateista on lonkkakuvattu (koko rodussa kuvattuja vuosina 2003-2018 on noin 39 %).  Uskon kovasti vapaan liikunnan ja raakaravinnon sopivuuteen nuorten koirien luuston kehitystä ajatellen ja tulokset kyllä puhuvat puolestaan, vaikka olen aloittanut kasvatustyöni yhdistelmällä, jossa isällä oli C/D- ja emällä C-lonkat ja C-lonkkaisia uroksia olen käyttänyt useampaankin kertaan.

Kasvateillani on seuraavanlaiset tulokset (53 kuvattua tässä mukana, Mimmillä tulos A/B Ruotsissa):
A 74 % (walesinspringereillä 46 %)
B 19 % (wss 30 %)
C 6 % (wss 15 %)
D 2 % (wss 8 %)
E 0 % (wss 1 %)

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2018

Aineenvaihduntatutkimuksen tuloksia

Nyt syksyllä tulivat kesäisen koirien aineenvaihduntatutkimuksen tulokset ja olivat varsin mielenkiintoista luettavaa. Meillä kävi lähes parikymmentä walesilaista hinäkuussa verinäytteenotossa: https://jangas-kennel.blogspot.com/2018/07/verinaytteenottoa-aineenvaihduntatutkim.html

Raisalla (tuolloin jo melkein 12 v Jangas Duck Soup), Ellillä (Jangas Miss Chievous) ja Lilillä(Jangas Nitty-Gritty) sekä Pikolla (Jangas Field Fennel) ja Nanolla (Doniol Happy Fellow) oli kaikki arvot viitearvoissa.

Pennuilla (Jangas N-pentue, tutkimushetkellä 7 vkoa) oli lähes kaikilla alhainen kreatiniini ja kolmella myös alhainen alaniini (aminohappo), josta tutkimusryhmästä epäiltiin, että kreatiniini sybntyy lihaksissa ja kehittymätön lihaksisto ei vielä sitä tuota yhtä paljon. Matala kreatiniini ei pitäisi olla haitaksi, toisin kuin korkeat arvot ovat vaarallisia ja viittaavat munuaisvikaan. Epäilys oli, että myös alaniinin alhainen määrä liittyy nuoreen ikään.

  Femmalla (Jangas High Five To Jangas) oli heittoa muutamassakin aminohapossa ja se tutkittiinkin juuri imetyksen loppuvaiheessa, tosin voisi olla hyvä seurata seuraavia pentueita, että pitäisikö ruokavaliossa kiinnittää erityistä huomiota tiettyjen aminohappojen saantiin emon hyvinvoinnin kannalta.

Elsalla (Jangas Kiss And Make Up) oli tuossa glukoosi hieman alle viitearvojen (4,08 mmol/l), mutta Movetin labratulosten mukaan täydellinen. Jollain oli hieman rasva-arvoissa heittoa ja Kevinillä (Llon Helygen) oli hieman alkainen leusiiniarvo ja sen on todettu olevan helposti lihaksistoltaan jumissa (vaikka luustokuvat näyttivät loistavilta) eli se voisi liittyä leusiinin puutteeseen, koska se on lihasten rasituksesta toipumiseen tarvitseva aminohappo.

   Todella mielenkiintoinen tutkimus ja tulokset :)

maanantaina, marraskuuta 12, 2018

Lonkkakuvissa ja silmätarkastuksessa

Tänään oltiin kymmenen walesilaisen voimin yhteistarkastuksissa eläinlääkäriasema Mevetissä, jossa Lotta Axelsson tutki silmät, lonkat ja kyynärät. Toivottavasti muistan omien koirien ja kasvattien kohdalta tulokset oikein:

Jangas Gone with the Wind silmät ok (distiachis, lievä eli ripsi/pari silmään päin)
Jangas Kameliadamen silmät ok (distiachis?) lonkat alustavasti A
Jangas Karlsson på Taket silmät ok (lievä distiachis) lonkat alustavasti A, kyynärät 0
Jangas Lara Croft silmät ok, lonkat alustavasti A
Jangas Leisure Suit Larry silmät ok, lonkat alustavasti A
Jangas Miss Behaving silmät ok, lonkat alustavasti B, kyynärät 0, selkä käsittääkseni ok
Jangas Miss Chievous silmät ok, lonkat alustavasti A

Llon Helygen silmät ok, lonkat alustavasti A

Lisäksi muilla osallistuneilla eli tuontikoira Empulla (Yarim Yannick van Raamvliet) ja Epulla (Doniol Jigsaw) oli kaikki kunnossa. Vain uudestaan kuvatulla Edillä (Elonkerjuun Edvard) oli edelleen lonkissa vikaa. Kiitos kaikille osallistuneille! Viralliset tulokset tulevat varmaan viikon, parin sisällä.

  Näin ollen pentusuunnitelmat ovat varmistuneet ja meitille toivotaan peräti kahta pentuetta alkuvuoteen, jos astutukset onnistuvat ja kantavat hedelmää :)

Eilen puolestaan N-pentueen Femma-mamma vietti kolmevuotispäiviään. Onnea suloiselle mammakoiralle!

sunnuntaina, marraskuuta 04, 2018

L-pentueen puolisisaruksia paijailemassa

Lauantaina aamupäivän ohjelma sisälsi visiitin Kaarenkylään Maaritin Dirlian-kenneliin, jossa Jangas L-pentueen puolisisarukset eli niiden isän Rocbee Jimmy Deanin ja Mistyn (Dirlian Charlotte Russe) pennut olivat ehtineet melkein 7 viikon ikään. Niitä on neljä urosta ja kaksi narttua. Vielä yksi poika etsii omaa kotia: http://dirlianf.blogspot.com/ Sissi oli innoissaan mukana ja pentuja hoitamassa.

Oli pennuissa paljon tuttuakin meitin L-pennuista, joiden 7-viikkoiskuvat löytyvät tästä viestistä: http://jangas-kennel.blogspot.com/2017/01/seitsenviikkoisten-seisotuskuvat.html


Misty ja poikansa

pissillä siellä missä pitääkin

Sissi nautti huomiosta

Kahvitellessamme Sissi raahasi itse pallin pentuaitaukseen syötyään ensin ison kasan pipareita.

Uni voitti jossain vaiheessa


Lisäksi napattiin seisotuskuvat pennuista (toivottavasti nimet menivät oikein):
Dirlian Frontside Ollie



Dirlian Flying Finn

Dirlian Finnish Passion

Dirlian Fancy Pants


Dirlian Faithful Joy (toinen narttupennuista)


ja siskonsa Dirlian Forest Flower


lauantaina, marraskuuta 03, 2018

Laralle 100 p Nose Workissä!!

Lara eli Jangas Lara Croft osallistui tänään eka kertaa virallisiin Nose Work-kisoihin, joissa Erkku ja Lara saivat täydet 100 pistettä :) Viime vuonna koirakko suoritti hajutestin, josta voi lukea täältä. Samalla Erkku kirjoitti myös hieman Nose Workista lajina.

Tässä Erkun kommentit päivästä: "Olen kyllä tyytyväinen meidän tämän päivän suoritukseen. Meillä on ollut pulmana että Lara ei jää hajulle vaan kaikki muut hajut kiinnostavat tosi paljon. Kiitos Ellille hyvistä keskusteluista, joista tajusin ottaa Laran ominaisuudet ominaisuuksina ja toimia niiden mukaan. Rento valmistautuminen haistellen tienoota tarpeeksi paljon ja koiran mielen mukaan on auttanut. Näin eivät muiden koirien hajut siellä koepaikalla ole niin iso juttu. Lisäksi saatiin vahingossa upea palkka Laralle, pussipalkka! Leipäpussista itse rohmuttu herkkuruoka on aivan super siistiä ja sen jälkeen koko repertuaari lelua, sosiaalista palkkaa ja lisää haistelua. Lara teki töitä rauhallisesti ja löysi hajun nopeasti sekä ilmaisi uudestaan kun vähän odotin, eikä tätäkään ole kauaa tapahtunut. Sen elekieltä olen opetellut lukemaan lähes vain omissa treeneissä. En juurikaan ole päässyt minnekään harjoittelemaan. Ruotsin leirit ovat toki olleet iso tilaisuus harjoitella jo kolme vuotta, mutta Laran kanssa vain kahdesti."

 Hurjasti onnea!

Hyvän suorituksen jälkeen hymy on herkässä :)




Laran James-veli (Jangas Leisure Suit Larry) ja chihuahua Jeppe

 Itse kävin tänään Niinan ja Sissin kanssa katsomassa L-pentueen puolisisaruksia Porvoossa Ruotsalaisen Maaritin luona. Olipa hauska lauantai meilläkin, koitan saada pentukuvia blogiinkin pikapuoliin.