maanantaina, kesäkuuta 29, 2015

Pyry in memorian

Taas on tullut aika heittää haikeat hyvästit yhdelle iäkkäistä kasvateistani. Pyry eli Jangas Caledonian lähti viimeiselle matkalle syöpäkasvainten aiheuttamien kipujen takia. Pyry ehti elää pitkän ja onnellisen elämän Jutan ja Mikan hoivissa, se sai toimia syksyt metsällä ja tottui aikuisella iällä lapsiperheen arkeen lasten synnyttyä. Pyryn omalle väelle toivon voimia surutyöhön, saitte nauttia pitkään hänen seurastaan. Suuri kiitos Pyryn hyvästä hoidosta näinä menneinä vuosina, tiedän pojan saaneen hyvän ja pitkän elämän :)

Jangas Caledonian 3.1.2004- 23.6.2015
Pyry jaksoi vielä nauttia kesästä.
Kiitos vielä näistä kauniista tämän kesän kuvista Pyryn omistajille.

sunnuntaina, kesäkuuta 14, 2015

Onnittelut tusinapäivien johdosta B-pentueen Yanga ja Milla!

Ajatella, että tasan kaksitoista vuotta sitten kuumana kesäkuisena päivänä jännitin valvotun yön jälkeen läähättävän Katin vierellä ensimmäisen Jangas-pentueen syntymää. Kati suoriutui tehtävästä kunnialla, vaikka tassustaan epämuodostuneen narttupennun syntymä ottikin hieman koville. Pentuja kuitenkin syntyi tuon epäonnisen lisäksi neljä terhakkaa walesin alkua. Harry-isän mielestä koko toimitus oli hyvin epäilyttävä ja se vietti päivän eteisessä epäluuloisena. Arvasi varmaan, että joutuu jakamaan huomiota pesueensa kanssa. Ensimmäiset kolme viikkoa pennut kasvoivat Turussa opiskelijayksiössäni ja sen jälkeen matkasimme Tampereelle koko porukan kanssa. pennut olivat pitkät päivät ulkona ja hieman kasvettuaan sain aloittaa niiden opettamisen - ja kuinka hauskaa se olikaan! yhä edelleen nautin jokaisesta pentueesta, mutta kyllä tuossa ensimmäisessä oli jotakin erikoista. Ne ovat jääneet unohtumattomasti mieleeni. Onnekseni kaikki pääsivät mukaviin koteihin ja ovat saaneet elää onnellista koiramaista elämää koko ikänsä.

   Kaksitoista vuotta on tehnyt tehtävänsä: pentueen vanhemmat Kati ja Harry siirtyivät autaammille metsästysmaille 14-vuotiaina vuonna 2013, esikoistytär Täplä eli Jangas Behaving Badly nukkui samana vuonna pernakasvainten takia ikiuneen 10,5-vuotiaana ja ainoa uros Jangas Blame The Dog eli Eppu lonkkakipujen takia viime syksynä 11,5 vuoden iässä.

   Milla eli Jangas Beauty Or Beast viettää edelleen tervettä, joskin varsin pyöreää elämää Nummelinin perheen hyvässä hoivassa Turussa. Siskonsa Yanga eli Jangas Bending The Rules on puolestaan saanut elää onnellista elämää Ahvenanmaan saaristossa Kaj-isännän kaverina ja metsästyskoirana. Kummatkin ovat edelleen tietääkseni hyväkuntoisia ja nuorekkaita vanhuksia. Herttaista ja äitinsä oloista Millaa näinkin huhtikuussa pikaisesti sairaalasta Sissin kanssa kotiuduttuamme. Milla jaksaa edelleen lenkkeillä aktiivisesti ja äidin tapaan ruoka maittaa paremmin kuinn hyvin :)

  Suuret onnittelut syntymäpäivän kunniaksi Yangalle ja Millalle! Ja suuri kiitos omistajille koirien hyvästä hoidosta näiden vuosien aikana!

lauantaina, kesäkuuta 13, 2015

Paavo taas ROP-veteraani

Paavo eli Jangas Dirty Harry pääsi toistamiseen veteraaniluokkaan käännähtämään ja oli taas ROP-veteraani (ERI 1.). Tällä kertaa oli kuulemma odoteltu pari tuntia vesisateessa eikä Paavo ollut oikein jaksanut esiintyä. Reetta kertoi arvostelussa lukeneen noin vapaasti suomennettuna, että näyttää ja esiintyy kuin veteraani. Kaipaisi lisää temperamenttia - tämä hiukan nauratti, kun Paavo on varsin menevä kaveri noin muuten. Reetan blogista voi varmaan lukea lisää (linkki löytyy oikealla olevasta valikosta).

sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2015

Taipparitreeneissä

Tänään vietettiin kiva päivä Sipoossa treenatessa hakua, jälkeä ja uimista. Suuri kiitos Paulille, Niinalle ja Harrille päivän onnistumisesta! Sääkin meitä suosi ja saimme nauttia aurinkoisesti ja tuulisesta (lue itikattomasta) ilmasta.
Odottelua ruokatauon aikana: Zelda, Eppu ja Sisu

  Mukana olivat I-pentueen Sisu ja Zelda sekä H-pentueen Eppu. Sisun ehdoton bravuuri oli vesinouto, joka sujui todella hienosti ja pitkältä matkalta aina käteen saakka. Eikä Eppu jäänyt paljon pekkaa pahemmaksi. Eppu ja Sisu olivat kummatkin vauhdikkaita ja tehokkaita etsimään jäljen päästä (päättömän) fasaanin, sen kaverin pää meinaan putosi Sisun jäljelle, josta poika sen noukki suuhunsa. Zelda oli hieman ihmetellyt jäljeä, mutta suorittanut sen kyllä ongelmitta. Haussa Eppu oli kuulemma ehdottomasti tehokkain eikä ollut nyt välittänyt laukauksestakaan. Zelda oli aluksi hiukan ihmeissään, mutta paransi hakuaan laukauksen jälkeen. Kuviakin on taas kamerassa odottamassa. Kiitos kaikille osallistuneille!


Sisunn hieno luovtus käteen saakka

Jangas In Full Swing "Sisu"

Jangas Heppuli Keppuli "Eppu" noutaa


   Koitetaan ensi vuonna taas kokoontua toukokuussa hieman isommalla porukalla, mutta oli kiva että saatiin tällä kertaa kokoonnuttua lyhyellä varoitusajalla :)

lauantaina, kesäkuuta 06, 2015

Wilmalle taas nollavoitto medi-2 luokasta!!

Wilma eli Jangas Ees-Taas ja siskotyttö Riikka olivat taas kisanneet hienosti medi kakkosissa. tuloksena nollarata ja luokkavoitto :D Ihan mahtavaa!!

Tuomarina Ylöjärven kisoissa toimi Heidi Viitaniemi ja tulos oli  -7,13, joka riitti siis luokan voittoon. 



Tässä parivaljakon onnistunut treenirata muutaman viikon takaa. Hienoa ja vauhdikasta menoa alkaa jo olla!



   Oma päiväni kului lasten ja heitä hoitavan äitini kanssa Karkun näyttelyssä. Essi eli Jangas Enttententten oli ainoa osallistunut kasvattini ja tuloksena EH valioluokasta, kuten suurelle osalle muustakin joukosta. Muuten arvostelu oli todella kiva, mutta ahtaat takaliikkeet laskivat palkintosijaa. Trimmikään ei ollut oikein liikkeitä suosiva, kun neidille kasvaa niin paljon housukarvoja, että se saa liikkeet näyttämään ahtaammilta kuin ne ovatkaan. Maitoaivo meinaan tajusi vasta näyttelyaamuna, että housukarvojen trimmaus ja koiran pesu olivat unohtuneet... Kerrankos sitä. Oli taas mukava kesäpäivä Karkussa ja aina yhtä mukava nähdä tuttuja :)

Näin sanottiin Essistä:
"Typical appealing welshie head. Well laid shoulder & adequate angulation throughout. Well ribbed. Good width of loin. Dissapointed that her movement was close behind. "

Erityisen kiva oli nähdä Mäenrannan Liisaa ja Lauraa sekä 11,5-vuotiasta Aksua Jangas Cordon Bleu, joka olisi olemukseltaan mennyt viisi-kuusivuotiaasta. Tuntuu olevan samasta puusta veistetty kuin Kati-äitinsä, kun on ihan loistavassa kunnossa vetreä Aksu-herra. Laittelen kuviakin viikolla, kunhan saan niitä toivottavasti onnistuneesti kamerasta ladattua.

Jangas Cordon Bleu 11 vuotta

Aksu

  Viikonlopun aikana pitäisi saada vielä Springeri-lehti pakettiin Karkun osalta. Tosin sunnuntaina käydään myös taipparitreeneissä ulkoilemassa.

perjantaina, kesäkuuta 05, 2015

Vittu kun vituttaa

  Otsikko on Arjan inspiroima, mutta kuvaa kyllä hyvin eilisiä tunnelmia. Ei mennyt putkeen ei.

    Aamulla käytiin progessa Viiman kanssa, jonka silmät oli tarkastettu terveiksi maanantaina. Tiesin, ettei astutusaika ole hollilla ja neiti oli lähdössä sijoitusperheen kanssa mökille kolmeksi päiväksi. Tulos oli kuitenkin sekä yllätys että pettymys: proge oli 38,0 eli juoksu on auttamattomasti ohi. Isäntä oli päivittäin vieläpä seurannut paperilla juoksun alkamista, mutta ilmeisesti neiti oli silti ehtinyt yllättää juoksun etenemisellä tai ei vuotanut juoksun aluksi... Tämä olisi ollut vuodon alkamisesta 10. päivä eikä sunnuntainakaan (6. päivä) ollut todellakaan merkkejä astutusvalmiudesta.

  Iltapäivällä Zelda tuli meille Karkun näyttelyä varten ja aloin sitä yksinäni hieman väsyneessä olotilassa trimmaamaan. Ei mennyt hyvin sekään. Korvien takana oli läpi huopaantuneita kohtia ja niitäsaksiessani neiti repäisi itseään ja lovihan sinne tuli ihoon. Ei muuta kuin eläinlääkäriin (ainoastaan Espoon perukoilta löydettiin aikoja), kolme tikkiä ja kolme sataa euroa. Äitiyslomallahan kierin rahassa ja se siitä Karkusta Zeldan osalta.

  Siis vittu kun vituttaa.

torstaina, kesäkuuta 04, 2015

Tulevaa: taipparitreenit 7.6 ja yhteislonkkis elokuussa



Tervetuloa taipumuskoe- ja metsästyskoulutukseen 7.6.2015

Tällä kertaa kokoonnumme Sipoossa.

Harjoittelemme taas aluksi perinteisesti katsotaan tottelevaisuutta, sosiaalisuutta, fasaanin ja riistapukinnoutoa ja sen jälkeen metsässä hakua, laukausta, jälkeä ja lopuksi lähdemme läheiselle järvelle uintiosuuden takia. Kouluttamassa ovat Nupun metsästävä isäntä Pauli Sarsama (haku, nouto ja laukaus) ja laahausjälkeä vetää taas kokenut puputyttö edesmenneen Veikka-vaarin emäntä Niina Lindqvist. Itsekin tulen tietysti paikalle, vaikka tällä kertaa osa ajasta menee vauvanhoitoon.
Ruokana on nakkikeittoa ja leipää. 

Etukäteen kannattaa tutustua taipumuskokeen sääntöihin:

Mukaan kannattaa varata sään mukaiset varusteet ja eritoten kumisaappaat sekä paljon iloista mieltä J Kannattaa varata mukaan myös vesipullo itselle ja koiralle eikä jakkara tai alusta metsään liene huono ajatus.  

Tässä alustava aikataulu:

Pihla, Lenni, Eppu
Sisu, Zelda
klo 10–11
sosiaalisuus, tottelevaisuus,
haku ja laukaus yhteisesti
klo 11–11.45
Laahausjälki
Haku ja laukaus (ja nouto)
klo 11.45–12.30
Haku ja laukaus (ja nouto)
Laahausjälki
klo 12.30–13
Ruokailu
Ruokailu
klo 13–14
Uimaharjoitus
Uimaharjoitus

Nähdään sunnuntaina!

  Jos joku vielä innostuu tulemaan, niin mukaan mahtuu vielä! Laittakaa vaan viestiä, niin laitan ajo-ohjeet tulemaan :) 
  terveisin Tiina

 -------------------------------------------------------------------

Elokuuksi (joku maanantai- tai keskiviikkoilta) olen varaamassa ryhmälonkkakuvaus- ja silmätarkastusajan Mevetiin, jossa Per Axelsson tutkii lonkat ja silmät vuosien kokemuksella. I-pentueen ja mahdollisesti Mustikankin haluaisin toki mukaan. Varsinainen päivä varmistuu, kun eläinlääkärissä saadaan työvuorolistat elokuulle saakka. Paikkoja varasin alustavasti 10 koiralle, joten muutkin mahtuvat nmukaan halutessaan.

Hinnat ovat seuraavat: 
silmät ja lonkat 155 €
silmät, lonkat ja kyynärpäät 187,24 €
silmät 59,52 €