sunnuntaina, joulukuuta 31, 2017

Onnellista Uutta Vuotta!

Uuden vuoden kynnyksellä on aina kiva muistella kuluneen vuoden kohokohtia. Vuonna 2017 tapahtuikin monia mukavia asioita:

Peräti kaksi kasvattiani saavutti Suomen muotovalion arvon. Kummatkin ovat jo arvokkaita veteraaniherroja: Fi Mva Jangas Dirty Harry ja Fi Mva RTK1 Jangas Eager Beaver.
Jangas Eager-Beaver saavutti muotovalion arvon. 

Kuten myös Jangas Dirty Harry. Kuva Aino Väyrynen. 
Pentuluokassa menestyivät L-pentueen tyypit: Jangas Lightning ROP- ja BIS2-pentu erikoisnäyttelyssä, Jangas Leisure Suit Larry, Jangas Link To The Past ja Jangas Legend of Chima myös ROP-pentuja. Näiden lisäksi myös siskot J. Lara Croft ja J. Legend of Zelda palkittiin kunniapalkinnolla.

Rally-tokossa kisasi myös useita kasvatteja:
RTK1-koulutustunnuksen saavuttivat veljekset Jangas Eager Beaver ja Jangas Even-Stevens. Myös Jangas Gale Wind sai ensimmäisestä kokeestaan hyväksytyn tulokset 86/100 pistettä. Raisan eli Jangas Duck Soup kanssa olemme jatkaneet kisailua mestariluokassa, vaikka valionarvotuloksiin ei ihan ylletykään, oli paras tulos 93 pistettä ja saatiin useita yli 90 pisteen tuloksia. Ensi vuonna jatketaan kisailua.

Agilityssä kisasi tänän vuonna vain kaksi kasvattiani, mutta monia nuoria lupaavia kävi treenaamassa agilityn saloja. Vaikka Pihla eli Jangas Gale Wind kisasi vain pari kisaa Even kanssa, saivat he kuitenkin SM-0 tuloksen.

Muun maussa Elsa ja Netta läpäisivät taipparin kolmen muun K-pentueen sisaruksensa tavoin. 

Taipumuskokeen selvitti iso liuta kasvatteja, kaikki hienosti ensi yrittämällä! Onnea Jangas Knight of Can-A-Lot, J. Kate Reddy, J. Kajsa Kavat, J. Karlsson På Taket, J. Kiss And Make Up sekä J. Legend of Zelda omistajineen :) Myös sijoituksessa oleva Femma eli Doniol High Five To Jangas selvitti taipparin ensi yrittämällä ja MH-luonnekuvattiin.

Nose Workin hajutestin suoritti nuori Jangas Lara Croft Erkun ohjaamana.

L-pentue lähti maailmalle tammikuussa ja M-pentue syntyi maaliskuussa. Marraskuussa terveystarkastuksissa nuoret kasvatitK- ja L-pentueista  todettiin lonkkien ja silmien osalta terveiksi (6x silmät ok sekä lonkat 5 x A, 1 x A/B).
M-pentueen siskokset syntyivät maaliskuussa

Jangas-leirillä oli kiva nähdä paljon kasvatteja ja neljän päivän aikana ehdittiin touhuta hurjan paljon erilaisia asioita ja oppia uutta eri harrastuslajeista! 

Leirillä ehdittiin tutustua harrastuslajeihin vepestä, metsästykseen, jäljestykseen, agilityyn, tokoon ja rally-tokoon.

LeiriShowssa naurettiin pikkutunneilla askarrelluille ruusukkeille. Berit toimi aina yhtä aurinkoisena tuomarina. 

Valitettavasti tänä vuonna täytyi myös syksyllä hyvästellä useita iäkkäitä kasvatteja. Sateenkaarisillalle lähtivät Milla eli Jangas Beauty Or Beast (14 v), Aksu eli Jangas Cordon Bleu (13,5 v) ja Manteli eli Jangas Dimples (lähes 11 v).
Milla ja Manteli vielä yhdessä kesäleirillä Matildan kanssa.
Aksu elämänsä ehtoopuolella
Kiitos vielä kasvattien omistajille mukavasta vuodesta, hauskoista hetkistä ja ennen kaikkea kasvattieni saamasta hyvästä hoidosta :) Ja tietysti kaikille tutuille ja tuntemattomille Oikein Hyvää ja onnellista Uutta Wuotta!

lauantaina, joulukuuta 30, 2017

Geenit kertovat

Genoscoperilta tulivat näin "vanhan vuoden" lopuksi jo viiden muunkin MyDogDna-testatun tulokset. Jokainen koiria kasvattava joutuu monesti miettimään ja tekemään kompromisseja ja pohtimaan, mikä on omassa kasvatustyössä tärkeintä. Itse koen tärkeimmäksi terveyden ja luonteen, jonka koen tietysti liittyvän kiinteästi käyttöominaisuuksiin. Ja joka kerta urosta etsiessä huomaan miettiväni samoja kysymyksiä: mistä löydän terveen, mieluummin iäkkäämmän tervepäisen uroksen?  Lisäksi haluaisin käyyttää urosta, jolla ei ole huomattavaa määrää pentuja. Uskoisin, että tällaisia uroksia kyllä on, mutta valitettavasti niin harvoja terveystarkastetaan, tuodaan näyttelyihin ja kokeisiin ja luonnekuvauksiin. Niinpä monesti päädyn käyttämään MH-luonnekuvauksessa tai muissa kokeissa/näyttelyissä näkemiäni mukavia uroksia, jotka ovat perusterveitä. Tai metsästämään niitä KoiraNetistä ja kyselemään omistajalta virallisten tulosten lisäksi...  Sukusiitosasteet koitan pitää mahdollisimman pieninä, mutta aina sukusiitosasteen mataluus ja geneettinen erisukuisuus eivät myöskään täysin kohtaa.

Mutta palataanpa siis itse asiaan eli kasvattieni ja Kevinin geenitestituloksiin. Aika hyvin tunnun onnistuneeni omissa kasvateissani mitä tulee perimän monimuotoisuuteen ja terveyteen ainakin geenejä tarkastellessa. Toki täytyy aina muistaa rodun antamat kehykset eli kaikki on suhteellista ja monimuotoisuus verrattuna muihin rotuihin tai sekarotuisiin ei kaikissa tapauksissa ole niinkään erinomaista, mutta walesinspringereihin suhteutettuna tuntuvat kasvattini olevan yleensä keskitasoa parempia tai vähintään keskitasoa monimuotoisuudeltaan.

Femman eli Doniol High Five To Jangas tulokset tulivat jo aiemmin ja niistä kirjoitin blogiin muutama viikko sitten: https://jangas-kennel.blogspot.fi/2017/12/femman-mydogdna-passi.html
Samalla koitin hieman avata Genoscoperin kuvausten avulla, mitä mitkäkin osa-alueet kartoittavat.

Tällä kertaa tulee vain pitkä lista kasvattieni tuloksista. Aloitetaan siis tuosta GHI eli geneettisestä terveysindeksistä. Olen laittanut tummenetulla noiden viiden juuri tulleen tulokset:

Jangas Gone with the Wind 104
tyttärensä:
Jangas Kajsa Kavat 104
Jangas Kate Reddy 102

Jangas Enttententten 100
jälkeläiset:
Jangas Hissun Kissun 97
Jangas Jack-A-Dandy 95
Jangas Jack of All Trades  92
Jangas Huller om Buller 100
-  tyttärensä: Jangas Miss Behaving 100

Jangas Forget-Me-Not 90
tytär Jangas In Blossom 100
tyttärentytär Jangas Lightning 101
veli Jangas Field Fennel 88
veljentytär Doniol High Five To Jangas 103

Llon Helygen 96

Monimuotoisuus annetaan prosenttilukuna, jonka mediaani walesinspringereillä on 31,8 %, puhdasrotuisilla koirilla 33,8 % ja sekarotuisilla 43,3 %. Kyse ei siis ole rotujen keskiarvosta vaan todellakin mediaanista eli yleisimmästä arvosta. Keskiarvot näyttäisivät silmämääräisesti jäävän hieman alemmaksi.

Jangas Gone with the Wind 35,3 %
tyttärensä:
Jangas Kajsa Kavat 33,7 %
Jangas Kate Reddy 32,3 %

Jangas Enttententten 34,0 %
jälkeläiset:
Jangas Hissun Kissun 32,4 %
Jangas Jack-A-Dandy 31,2 %
Jangas Jack of All Trades  29,4 %
Jangas Huller om Buller 32,9 %
-  tyttärensä: Jangas Miss Behaving 31,4 %

Jangas Forget-Me-Not 32,9 %
tytär Jangas In Blossom 34,1 %
tyttärentytär Jangas Lightning 33,2 %
veli Jangas Field Fennel 31,8 %
veljentytär Doniol High Five To Jangas 32,9 %

Llon Helygen 28,7 %


Lyylillä (J. Kajsa Kavat) monimuotoisuus on samaa luokkaa kuin kaikkien rotujen mediaani. 

Perinnöllisien sairauksien suhteen rodulla on löydetty kaksi resessiivisesti perityvää sairautta: FN eli munuaisten vajaatoiminta ja tekijä VII puutos eli lievä verenvuototauti.

Kasvateistani FN-munuaissairautta kantavat:
Jangas Forget-Me-Not ja Jangas Field Fennel.

Tekijä VII puutoksen kantajia ovat:
Jangas Enttententten, Jangas Hissun Kissun, Jangas Jack-A-Dandy, Jangas Jack of All Trades, Jangas In Blossom ja Jangas Lightning.

Muut eivät kanna kumpaakaan näistä sairauksista tai muista testatuista sairauksista tai lääkeherkkyyksistä.

Katsottaessa perinnöllisiä eroavaisuuksia on suurin osa kasvateistani joko omassa haarassaan tai isommassa ryppäässä lähinnä tätä niin kutsuttua "haaraa". Näistä uusista tutkituista vain Pipsa eli Jangas Miss Behaving erottui selvästi muista tutkituista walesinspringereistä.
Perinnölliset eroavaisuudet-kaaviossa Pipsa (Jangas Miss Behaving) erottuu muista waleseista. Ympyrät ovat kasvattejani (ja Kevin). 

Ihan mielenkiintoista siis ja jatkojalostuksen kannalta aika huoletonta. Salmalle olisi hyvä käyttää MydogDna-tutkittua urosta lievän verenvuoto-ominaisuuden takia, mutta muille voi aika huoletta valita haluamansa.

Tässä vielä linkit koirien tuloksiin:
Doniol High Five To Jangas
Jangas Kajsa Kavat
Jangas Kate Reddy
Jangas Lightning
Jangas Miss Behaving
Llon Helygen

lauantaina, joulukuuta 23, 2017

Hiljaa hiljaa joulu kellot kajahtaa

Vihdoin meilläkin alkaa laskeutua joulun rauha, kun olen toipumassa pari viikkoa kestäneestä flunssasta. Omat joulukortit jäivät (taas kerran) lähettämättä flunssaa potiessa, mutta sain aivan ihania joulutervehdyksiä kasvatin omistajilta. Kiitos niistä kaikista!

Ei oo helppo olla tonttu, kun kissanpentu Pesonen juoksentelee ihan lähellä...


Ticon (Jangas Dirty Dancing) joulutervehdys
Toivo (J. Komisario Palmu) odottaa jo pukkia
Saako lumiukko pusun vai menettääkö hattunsa Mimmin (J. Hopsansaa) kanssa?
Törnblomin perheen ja Samin (Jangas Go Ahead) joulukortti on aina vuoden odotetuin tässä taloudessa... 

perjantaina, joulukuuta 22, 2017

Femman emä pelastuskoira viranomaiskäyttöön :)

Sijoituskoirani Femman eli Jangas High Five to Jangas emä Glanffrwd Rachel Wall aka"Tuuhis" on aika pätevä pelastushommissa:  21.12.2017 hyväksytty VIRTA – Pelastuskoirakon käyttöönottotarkastus viranomaiskäyttöön!
Ohjaajana Jukka Helo. (Kuva Jukka Helo) Onpa upeata!

torstaina, joulukuuta 21, 2017

Femman MyDogDna-passi

Teimme Elonkerjuun-kennelin kasvattajan Marita Jääskän kanssa kymmenen koiran MyDogDna-tilauksen yhdessä, kun silloin se on edullisempi. Otatin silloin kuudesta koirasta MyDogDna-passin. Ensimmäinen eli Femman (Doniol High Five To Jangas) tuli jo noin kuukausi sitten, muut ovat vielä työn alla. Femma on tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta, jonka oletetaan alkavan noin kuukauden päästä.

Femman kohdalla tuloksissa eniten jännitti se, onko se FN-munuaissairauden kantaja. Isänsä Piko (Jangas Field Fennel) nimittäin kantaa geenivirhettä, mutta emä Brittituonti Glanffrwd Rachel Wall ei. Jotta koira sairastuisi tähän aikanaan cockerspanieleilla todettuun sairauten tulisi sen saada kaksi geenivirheellistä alleelia eli kummankin vanhemman tulisi olla kantajia. Sairaus johtaa sairaan koiran kuolemaan. Sairautta kantaa 11,5 % tutkituista waleseista. Toinen walesinspringereillä  geenitestattava sairaus on lievä verenvuototauti, jota kantaa peräti 22 % tutkituista waleseista, mutta itse sairaus vaikuttaa olevan varsin lievä. Femma ei kanna kumpaakaan näistä sairauksista, mikä tarkoittaa sitä, ettei sen sulhasta tarvitse tutkia ennen astutusta. Femman pennut eivät siis voi sairastua näihin sairauksiin.

Tuloksista löytyy myös perimän terveysindeksi, joka on eräänlainen terveysindeksi, joka oli Femmalla varsin korkea eli 103.

Perimän terveysindeksi (Genetic Health Index, GHI) kuvaa koiran perimän terveyttä testattujen perinnöllisten sairauksien sekä mitatun perimän monimuotoisuuden pohjalta.

Keskiverto koira saa indeksiksi 100, ja indeksin arvo on sitä suurempi, mitä geneettisesti terveempi koira on. Perinnölliset sairaudet ja tavanomaista suurempi samaperimäisyys laskevat perimän terveysindeksiä. Koirasi GHI-arvo ei ole vakio, vaan se muuttuu testattujen koirien määrä kasvaessa. Perimän terveysindeksi muuttuu rotukohtaiseksi vasta kun rodun edustajista on testattu riittävän suuri otanta. (Lähde: Genoscoper)


Terveysindeksi ei siis suoranaisesti kerro mitään, mutta antaa hieman osviittaa siitä, että perimän ollessa monimuotoinen, on sairauksien riski hieman pienempi.  Toinen hieman vastaava indikaattori on perimänlaajuinen monimuotoisuus, jonka mediaani testatuilla puhdasrotuisilla koirilla on 33,8 %, sekarotuisilla 43,3 % ja walesinspringereillä 31,8 %. Femman monimuotoisuus oli 32,9 % eli hieman rodun mediaania parempi.




Perimänlaajuinen monimuotoisuus 

Testi mittaa koirasi monimuotoisuuden useasta tuhannesta perimän kohdasta. Monimuotoisuus lasketaan niiden kohtien perusteella, joissa koirasi on heterotsygootti, ts. kohdista, joissa se on perinyt erilaisen alleelin sekä emän että isän puolelta.

Monimuotoisuuskuvaaja näyttää koirasi (sininen rengas) perimän monimuotoisuuden suhteessa rotuun, roturyhmään sekä kaikkiin tietokannan koiriin. Mitä enemmän rodussa on testattuja koiria, sitä paremmin kuvaaja kertoo rodun jalostuspohjan tilanteesta. (Lähde: Genoscoper)

Näiden lisäksi voidaan tarkastella perinnöllisisä eroavaisuuksia rodun sisällä erillisestä kuvaajasta. Kuvaaja on kolmiulotteinen eikä se kaksiulotteisena anna kokonaan oikeaa kuvaa. Femma erottuu aavistukseen isommasta rykelmästä omien kasvattieni suuntaan. Kuvaajassa on suuri rykelmä keskellä, johon suurin osa tutkituista waleseista osuu,  ja siitä hieman kauempana ovat neljä "haaraa": yhdessä omia kasvattejani, toisessa Elonkerjuun-, kolmannessa Milfeddyg- ja neljännessä Twitters-kasvatteja.


Perinnölliset eroavaisuudet

Jokainen MyDogDNA-tietokannan koira näkyy kuvaajassa yhtenä pallona. Sininen rengas kuvaa sinun koirasi sijainnin. Kuvaajasta voi nähdä, miten samanlaisia tai erilaisia yksilöiden perimät ovat rodun sisällä tai miten lähellä muut roturyhmän koirat geneettisesti ovat oman koirasi rotua.

Koirien (pallojen) etäisyydet kuvaavat yksilöiden perimien erilaisuutta. Koirat, joiden perimä on hyvin samankaltainen ryhmittyvät lähekkäin. Ryhmittymistä voi olla joskus vaikeaa havaita.

Testattujen koirien lukumäärän kasvaessa, perimän eroavaisuudet -kuvaajasta on mahdollista päätellä, onko rodun sisälle syntynyt eriperimäisiä linjaisuuksia (esim. maantieteelliset tai eriävien käyttötarkoituksen aiheuttamat perimän eroavaisuudet). Esimerkiksi, yksilöt, jotka ovat syntyneet roturisteytyksien seurauksena, esiintyisivät kuvaajassa selkeästi muista erillään.
(Lähde: Genoscoper)

Femman tulokset ovat julkiset, joten ne löytyvät seuraavasta linkistä:
https://www.mydogdna.com/crm/index.html#en/animals/870026276259/pass/relationships
En saa näköjään suoraa linkkiä toimimaan, mutta tulokset löytyvät ainakin hakemalla Rodut - walesinspringerspanieli -perinnöllinen monimuotoisuus ja sieltä Doniol High Five To Jangas-palloa näpäyttämällä pääsee Femman tuloksiin.

Aina välillä minulta kysytään, miksi haluan teettää geenitestejä ja miksi olen sitä mieltä, että kantajia tulisi käyttää ihan siinä missä muitakin. Tärkeintä olisikin tietää, ketkä ovat kantajia ja käyttää niille vain tutkitusti normaaleja, jotta sairaita koiria ei turhaan syntyisi. Geenitestissä normaalille voi käyttääkin sitten ketä tahansa. Munuaisen vajaatoiminta on kuolemaan johtava sairaus, mutta samalla kyseessä on geenitestillä helposti löydettävä geenivirhe. Waleseilla on myös PNP-munuaissairautta, johon ei ole geenitestiä. Kummatkin ovat harvinaisia, mutta toinen on äärettömän helposti vastutettavissa.

 Geenitesteissä monimuotoisuus on lähinnä mielenkiintoinen lisä, joka kertoo olenko onnistunut perimän monimuotoisuuden tavoittelussa perinteisin keinoin eli pitämällä sukusiitosasteen pienenä. Useimmiten näin käy, muttei suinkaan aina. J-pentueeni sukusiitosaste kahdeksalta polvelta on vain 0,77 %. Kuitenkin pentujen terveysindeksit ovat vain 92 ja 95, perimän monimuotoisuudet heikoimpia kasvateistani eli 29,4 % ja 31,2 %. Kummatkin saivat vielä huonot kortit perimän sattumankaupassa ja sairastavat epilepsiaa. Toisaalta taas G-pentueessani on Jangas-pentueeksi tavallista korkeampi sukusiitosaste eli 1,55 % (vaikka sekin rotumme tasolla on hyvin pieni) ja niistä tutkitulla Viimalla on kaikista kasvateistani korkein terveysindeksi 104 ja perimän monimuotoisuus 35,3 %, joka on siis parempi kuin kaikkien puhdasrotuisten mediaani. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa geenitestit auttaisivat myös perimän monimuotoisuuden tavoittelussa, mutta sen vain aika näyttää. Ehkä myös roturisteytyksistä tulee aiempaa helpompi tapa lisätä rodun monimuotoisuutta ja parantaa samalla myös esim. luonne- ja käyttöominaisuuksia.

tiistaina, joulukuuta 19, 2017

Onnea Sisu, Hessu ja Zelda!

Onnea I-pentueen eilisen syntymäpäivän kunniaksi :) Kolmikko täytti jo neljä vuotta!
Tainan ottama kuva päiväsankari-Sisusta (Jangas In Full Swing)
Itse olen potenut jo viikon verran flunssaa ja nyt alkuviikon kotona. Voimat ei riitä mihinkään ja koko ajan väsyttää. Toivottavasti sentään jouluksi tervehtyisi.

sunnuntaina, joulukuuta 03, 2017

Puuhamaassa ja pallomeressä

Eiliselle Erkku oli järjestänyt hauskan tapahtuman ShowHauCenterillä, kun L- ja M-pentueen nuoriso päätti hurvittelemaan puuhamaahan ja pallomereen :) Mukana olivat M-pentueen tytöt Jangas Miss Behaving eli Pipsa, J. Miss Chievous eli "Elli" sekä synttärisankarit L-pentueesta eli J. Leisure Suit Larry aka "James", J. Legend of Chima eli "Aimo" ja tietty Erkun "Lara eli J. Lara Croft. Mukanani olleella Sissillä oli älyttömän hauskaa koirien kanssa peuhatessa ja pallomeressä. Pallomerestä ei tainnut onnistua yksikään kuva, mutta muutama videopätkä kylläkin. Kuvista näkyy, että vauhtia riittää ja oli nuoriso kyllä mainiota: leikkiä ja touhua riitti koko tunniksi ilman rähinöitä.

Aimo pussaa Pipsaa, jonka juoksu on juuri loppunut
Kiitos vielä Erkulle hauskasta aamupäivästä! Hyvää vastapainoa koko viikonlopun Springeri-lehden työstämiselle ja kemian kokeiden tekemiselle ;)









keskiviikkona, marraskuuta 29, 2017

Parasta A-luokkaa

Lonkkakuvien tulokset ovat tulleet ihan ennätysajassa, kun lauantaina kuvatuista jo viiden tulokset ovat viralliset:
Jangas Kajsa Kavat (Lyyli) silmät ok, lonkat  A/A
Jangas Kate Reddy (Netta) silmät ok, lonkat  A/A
Jangas Kiss And Make Up (Elsa) silmät ok, lonkat A/A
Jangas Knight of Can-A-Lot (Korppu) silmät ok, lonkat  A/A

Jangas Lightning (Salma) silmät ok, lonkat  A/A
Jangas Legend of Chima silmät ok, lonkat A/B
Ihan virallisestikin A:ta pukkaa!

tiistaina, marraskuuta 28, 2017

Naapurikyttääjät

Äitini vuokraamassa yksiössä asui aikanaan rouva Tiukka, kuten häntä kutsuimme, joka oli oikein naapurikyttääjien aatelia. Häneltä ei jäänyt koskaan yksikään hissin käyttö tai muu elämän merkki huomaamatta. Jopa hiljainen juttelu yön pikkutunteina oli todella häiritsevää ja opiskelijatyttöjen ryhmätyön tekeminen tarkoitti päivällä pidettyä orgioita. Jollain tytöllä kävi aina vieraita miehiä kylässä (= isä ja veli auttoivat muutossa) eikä edes poliisi napurina kelvannut rouvalle. Melkein harmittaa, ettei rouvan mielikuvituksen tuotteita tullut kaikkia kirjattua ylös. Kasvattini ovat kuitenkin lähes yhtä hyviä naapurikyttääjiä ja näitä kuvia katsellessani meinasin todellakin revetä:
Elsa (J. kiss And Make Up) lepuuttaa päätään sohvalla, jotta kyttääminen on miellyttävämpää.

Netalta (J. Kate Reddy) ei jää mikään huomaamatta.
Pipsakin (J. Miss Behaving) osaa jo kerrostalokyttäämisen jalon taidon.

Vaikka Alde ei kasvattini olekaan, niin kyttääminen sujuu mallikkaasti.

Iinekseltäkään (Jangas Legend of Zelda) kukaan ei pääse huomaamatta ohi.
Myös James (Jangas Leisure Suit Larry) osaa kyttäämisen jalon taidon.

Kiitokset taas omistajille kuvista. Koskakohan nämä saavat Kuukauden Kyttääjän arvonimen? http://kyttääjät.net/

sunnuntaina, marraskuuta 26, 2017

Matkaani rallatellen käyn

Tänäänkin oli rally-tokon kisapäivä. Tuomarina oman seuran kisoissa toimi alokas- ja mestariluokissa Iiris Harju.

Olemme tehneet kisadebyyttimme Iiris Harjun radalla ja se meni hienosti. Silloin jäi kiva olo kisaamisesta ja myös avoimesta napattiin hänen radaltaan yksi hyväksytty tulos. Olimme hänen radallaan myös kisatessamme ensi kertaa mestarissa puolitoista vuotta sitten ja siitä jäi pienoinen kammo: emme toki osanneetkaan vielä ihan kunnolla, pojan diabeteksen takia oli valvottu kuukausi öitä heräillen ja rata tuntui tolkuttoman vaikealta. Pisteitä kertyi 97 - miinusta eli tulokseksi jäi vaivaiset kolme jäljelle. Sen jälkeen ajattelin, että välttelemme näitä ratoja. Nyt oli kuitenkin oman seuran kisat, halvempi osallistumismaksu ja halli viiden minuutin ajomatkan päässä...tällä yhtälöllä tuntui, ettei parane jättää Raisaa ilmoittamatta.

   Osaamisen myötä ratakin tuntui tällä kerralla helpolta, mitä nyt ekalla kyltillä oltiin vähän nukuksissa eikä Raisan eli Jangas Duck Soup kuulo ole enää entisensä. Sen on vaikea erottaa käskyjä toisistaan, jolloin maahanmeno muuttui istumiseksi eli kaksi uusimista, muutamia kauneusvirheitä ja pisteitä jäi kasaan mestarinluokasta 91 kipaletta ja saatiin vieläpä tuomarin palkinto :) Eipä taideta enää vältellä kenenkään ratoja :D

  Kivaa oli, tosin jäin taas suustani kiinni ja ja kahden tunnin kisareissu venyi melkein viiteen, mutta kun on kerran hyvää seuraa!

  Meidän jo suunnistettuamme kotia kohti kisadebyyttinsä tekivät Eve Hänninen ja Pihla eli Jangas Gale Wind saaden alokasluokasta hyväksytyn tuloksen 86 pistettä, josta suurin osa pisteistä meni (ei niin yllättäen) remmin kiristymisestä... Tämä on muuten niin selkeälle ja taitavalle ohjaajalle vaikea paikka, kun agilityssä remmi vain heitetään pois jaloista ;) Laskinkohan oikein, että Pihla olisi jo kuudes rally-tokossa palkittu kasvattini! Upeaa Eve ja Pihla!! Tuntuu hienolta niin Pihlan kasvattajana kuin koirakon koulutusohjaajanakin: videolta näkyi oikein kiva ja hyvässä kontaktissa suoritettu rata.

Pari viikkoa  sitten Siiri Hakala ja Sakke eli Jangas Eager-Beaver olivat käyneet vähän salaa kisailemassa toisen hyväksytyn tuloksen Ylöjärvellä 11.11 ja hienot 94 pistettä rally-tokon alokasluokassa Jaana Karppisen radalla. Aikamoinen vuosi koirakolla!

lauantaina, marraskuuta 25, 2017

Onnea yksivuotiaille L-naperoille

On jo vuosi vierähtänyt siitä syyspäivästä, kun viimeistä hoitovapaapäivääni vietin Sissin ja Sebastianin kanssa Kososen Marjan eläinlääkäriasemalla. Lopulta koko seitsemän pennun lauma saatiin turvallisesti maailmaan ja Zelda pääsi hoitamaan vauvojaan antaumuksella.

Paljon on ehtinyt mahtua jo ensimmäiseen vuoteen:

Salma eli Jangas Lightning ehti olla erikoisnäyttelyn ROP- ja BIS2-pentu, palkittiin junioriluokassa ERIllä ja todettiin tänään lonkkakuvissa ja silmätarkastuksessa niiltä osin terveeksi. 
Salma vietti synttäriään taju kankaalla
Erikoisnäyttelyn ROp-pentu

Iines eli Jangas Legend of Zelda ehti osallistua taipumusjkokeeseen läpäisten sen ja lisäksi palkittiin KP:lla pentunäyttelyssä. Iines treenaa agilityä Annen kanssa.
1-vuotias juhlatunnelmissa

Lara eli Jangas Lara Croft on ehtinyt suorittaa Nose Workin hajutestin ja palkittu KP.lla pentuluokassa.
Lara treenaa nose workia.


Häntä heilui niin, ettei Aimosta meinannut saada 1-vuotis potrettia napattua...
Veljeksistä Aimo eli Jangas Legend of Chima juhli hurjasti Salma-siskon kanssa tänään. Aimollakin lonkat ja silmät näyttivät hyvältä ja pentuluokassa poika palkittiin ROP-pentuna. Aimo muuttaa ensi vuoden alusta Englantiin :)
Aimo uinuu
James eli Jangas Leisure Suit Larry ehti yhteen pentunäyttelyyn ollen ROP-pentu, treenaamaan Nose Workia ja nauttimaan vauhdikkaista leikeistä naapurin Tessu-cockerin kanssa :)
1-vuotias James painittuaan Tessun kanssa - kyllä kelpaa täyttää vuoden :)

Myös Nemo eli Jangas Link To The Past oli veljiensä tapaan pentunäyttelyssä ROP-pentu.

Torstista eli Jangas Lemming sain synttärin kunniaksi hauskoja kuvia:



Onnea koko katraalle!!

Sakesta muotovalio :)

Aikamoisen hieno näyttelyvuosi noille vanhoille papoille. Pari kuukautta sitten Paavosta tuli muotovalio ja nyt Sakke eli Jangas Eager-Beaver perässä :)

Sakke osallistui Tampereen kaikkien rotujen koiranäyttelyyn ja oli hienosti PU4 saaden SERTin ja tullen siten muotovalioksi. Onnea Siiri ja muu Hakalan perhe!

Fi Mva Jangas Eager Beaver

Sakke sai tyylikkään arvostelun, tuomarina toimi Pat Butler-Holley:
"8 years old gentleman. Good head, but lacks a bit of stop. good strong neck, clean shoulders. Good upper arm angulation. Deep chest. Good ribcage. Strong back, good finish to quarters. Moved with great reach and drive."

Seitsemän pientä kääpiöitä, joista kuusi Uneliasta

Tänään vietettiin vähän erilaisia pentutreffejä. Oli meinaan sellaiset uneliaammat pirskeet. Puolen tunnin häntien heilumisen jälkeen porukka nukahti syvään uneen, vaikka eivät Lumikin tavoin heränneet prinssin suudelmaan, vaan ihan proosallisesti herätyspiikkiin. Oli siis lonkkakuvien ja silmätarkastuksen vuoro. Mevetissä Lotta Axelsson kuvasi ja silmätarkasti porukan ja tulokset olivat kerta kaikkiaan parasta A-luokkaa, katsotaan minä tulevat takaisin Kennelliitosta :)

Jangas Kajsa Kavat (Lyyli) silmät ok, lonkat arviolta A
Jangas Kate Reddy (Netta) silmät ok, lonkat arviolta A
Jangas Kiss And Make Up (Elsa) silmät ok, lonkat arviolta A
Jangas Knight of Can-A-Lot (Korppu) silmät ok, lonkat arviolta A
Jangas Legend of Chima (Aimo) silmät ok, lonkat arviolta A
Jangas Lightning (Salma) silmät ok, lonkat arviolta A

Tervetuloa lekuriin!


Aluksi vielä iloisena moikkailtiin.
Pian uni vei kuitenkin voiton. Korppu ja Lyyli unten mailla.

Elsa uinuu.

Väsyä porukkaa.

Kiitos kuvista Korpun omistajille Sannalle ja Jonnelle! Kiitos Annukalle MyDogDna-näytteiden ottamisesta Lyylistä, Netasta, Salmasta, Pipsasta ja Kevinistä. Kiitos Niinalle koirien pitämisestä ja kasvattien omistajille koirien tuomisesta :) Mikäs tällaisena päivänä ollessa, kun tulokset näyttävät siltä kuin pitääkin!

Elsalla oli juoksu parhaimmillaan, mutta eipä sekään mitään haitannut, vaan lonkat näyttivät loistavilta. Kuulemma löysyys juoksun aikana on lähinnä urbaanilegendaa.