Onnea 1-vuotiaalle O-pentueelle!

Vuosi sitten Stigin synttäriä vietettiin hieman erilaisissa merkeissä, kun kärsin yön migreenikohtauksesta ja totesin Viiman synnytyksen alkavan pikapuoliin. Yön valvomisen ja oksentelun jälkeen pentujen syntymän seuraaminen tuntui ylivoimaiselta, mutta onneksi Viiman emäntä Taina pääsi kätilöimään meille ja seitsemän suloista pentua syntyi Viima-emän hoitaessa hommansa esimerkillisesti. Vajaa kaksi viikkoa myöhemmin Viima-mammasta tuli myös Viima-mummu ja vuoden aikaan se on ehtinyt yhteensä kolmen pentueen mummuksi...

  Onnea syntymäpäivänä Nuoli, Lempi, Lalle, Jawa, Osku, Ulle ja Niilo!

Viima-emä ja Nuoli (J. Opportunity)

Jawa eli J. Old School

Lalle eli J. One Man Band

Lempi eli J. Outlander

Niilo

eli J. Ocean's Eleven

Osku eli J. Out of Print

Hyppiäis-Pöppiäinen

Tänä vuonna onkin vaan sairasteltu tässä huushollissa. Aloitin vatsataudilla, josta siirryin helposti migreeniin juuri saneeratun koulun vielä uuden kemikaalintuoksuisessa tilassa ja siitä ihan noin niin kuin huomaamattaa lievään flunssaan, joka vie äänen ja voimat. Tähän pikanttina lisänä armas siippani ja rakkatemme hetelmä (4 v) makasivat melkein 40 asteen kuumeessa viime viikon. Olo on siis suorastaan öööh... kuraan kuollut. Mieheni ilmoitti ystävällisesti viime viikolla, että kotimme on kuin "bombarderat horhus". Että siitä ei kai voi kuin parantaa?

Pippi Pöppiäinen on toipilas, jonka pitäisi levätä. Ei mene ihan putkeen sekään. Sen kanssa ei saisi treenata. Mutta jotakuin ainoa asia, joka pitää meidät jotenkuten järjissämme on se mainittu treenaus. Nyt kun ei olla treenattu kahteen päivään neiti on ehtinyt:
- jahdata pihassa pikkulintua täyttä laukkaa. Sääli vain, että parkkeerattu auto hyökkäsi eteen. Lintu väisti, Pippi ei. Olka otti osumaa. Toivottavasti ei auto saanut kuhmua, en meinaan uskaltanut kauheasti ihmistoipilaalle tätä tapahtumaa mainostaa.
- pikkuneiti oli syönyt puuterirasian ja rikkonut peilin matolle, josta syystä en halunnut sitä matolle imuroidessani. Laitoin siis nuoren hurjan vanhalle puolelle portin taakse, mutta sieltä hypättiin taas 80 senttinen aita ja kolme rappusta alaspäin suoraan laminaatille.
- Pippi hyppäsi eilen sängyllemme, josta meinasin nostaa sen kauniisti alas. Jotenkin onnistuin horjahtaa ja se putosikin lattialle kyljelleen.
- Sissi istui kahdesti saman päivän aikana Pipin etupään päälle sohvalle koheltaessaan. (Neiti sai kuulla asiasta ja mm. tästä syystä ennen niin kiva äiti on nykyään vain ilkeä, jotta tuli sekin selväksi).
- Pippi on hyppinyt ylös ja alas sohvalle näitä päivinä kymmeniä kertoja. Erityisesti innostuneet loikat selkämyksen yli liukkaalle laminaattilattialle näyttävät lähinnä joiltain itsemurhaiskuilta.
- kertaalleen se hyppäsi ikkunaan sohvalta ja putosi sohvan ja lipaston välistä alas kerien.

Eli veikkaan, että kevyt treenaaminen on tähän verrattuna ihan pulun pissi valtameressä. Lähdemme siis hyvällä omalla tunnolla illalla koiratanssitreeneihin, joissa tedään toki vain rauhallisia temppuja. Agilitystä pidetään  taukoa eikä muutenkaan treenata mitään etupäätä rasittavaa.

Minulta kyseltiin, että mitäs Pipille sitten on sattunut. Sen kun tietäisi. Sen elämä on kuin jokin supermiessarjakuva, jossa supermieheltä onkin kadonnut ne supervoimat, mutta tyyppi luulee voivansa lentää ja pelastaa koko maailman. Ihme, että pää on vielä tallella, kun tuota touhua katselee. Epäilen, että nykyään polttupuuksi laitettu pihakantomme on saattanut hyökätä pahaa-arvaamattoman koiraneidin kimppuun. Tai ehkä kottikärryt. Tai parkkeerattu auto. Tai huomaamaton rakennus. Tai kanties kaivo. Tai joku koirakaveri. Tai Sissin polkupyörä. Tai... ymmärrätte varmaan.

   Nyt tyttö kulkee kuitenkin villajumpperissa ja koitan saada sen heti helmikuussa 1-vuotispäivän jälkeen ortopedille ja virallisiin luustokuviin. Ja jatketaan kraniointia ja osteopaatilla käyntiä. Voi kun olis yhtä selkäet suunnitelmat oman olon parantamiseksi ;)

Voihan mälsä!

Vuosi ei ole alkanut ihan ruusuisesti. Perjantaina kävimme Pipin kanssa osteopaatilla, koska se on elo-syyskuun vaihteesta alkaen ollut selvästi kipeä. Kipu on ilmennyt lähinnä selän nahan värähdyksenä koskettaessa, rapsutteluna (iho, tassut, suupielet ja korvat siistit ja maha kunnossa), jalkojen puremisena ja helpottanut hieronnan sekä Back On trackin avulla. Reetan edellisestä käynnistä ehti joulun takia kulua niin kauan, että tilanne kriisiityi joulun aikaan ollessamme äidin luona Tampereella, missä muutenkin ympäristö on stressaavampi, kun koiria on yhteensä viisi ja ne ovat ns. kahden kerroksen väkeä.

Osteopaattti totesi Pipin tosi kipeäksi ja löysi etuosasta ongelmia. Todennäköisesti kyse on trauman aiheuttamasta pehmytkudosvammasta, joka vaikuttaisi todennäköiseltä, kun tiedän ja tunnen pienen pyörremyrskyni, mutta se saattaa johtua myös luustosta. Selän hermostossa oli jo kroonistunut kiputila. Nyt ollaan pikkuneidin kanssa treenikiellossa ja levossa, jos toki päät sekoavat mitään tekemättä eli nyt on kehitettävä kroppaa rasittamattomia temppuja, joilla pää saataisiin väsytettyä. Sääli, ettei enää saada ahkerasti treenailla laudalla hypohajuja, kun se oli Pippiä sopivasti väsyttävää toimintaa, josta se tykkäsi ihan hirmuisen paljon. Niina oli mukana osteopaatilla ja hyvä olikin. itse purskahdin itkuun, kun tuntui, että pahimmat pelkoni oli sanoitettu, että tältä näyttää...

   Olen saanut itsenikin ihan jumiin ja päänsärkyiseksi samassa syssyssä, joten olo on ihan tosi elävä. Parin päivän päästä alkaa työt saneeratussa koulussa muuttolaatikoiden keskellä, joten tammikuusta on tulossa aikas vaativa.

Eilen olin seuraamassa Tiia Vitikaisen luentoa ja agilitytreenejä, joihin olin ilmoittanut Pipin, mutta emme siis saaneet osallistua. Paljon hyviä fysiikkatreenejä tuli esiin ja jatkamme niiden parissa jos/kun joskus saamme siihen luvan. Sissikin oli muakna pari tuntia ja otti hauskoja kuvia, joita ehkä joskus jaksan lisätä blogiinkin. Aina joskus on sellainen olo, että tekisi mieli vaan pistää pää peiton alle ja jäädä koko päiväksi sinne särkylääkkeen voimin. Parempi kait kuitenkin lähteä ylös, ulos ja lenkille, kun kerrankin taivaalla on kummallinen valoilmiö, joka johtunee auringosta.

Ei tule pentuja tammikuulle :(

Tänään käytiin Elliä katsomassa ja kyllä se vaan valeraskuas on meneillään. Viisi viikkoa astutuksesta ei vielä tuntunut massua ja oli tarkoitus käydä katsomassa uudelleen viikon päästä, mutta se jäi joulukiireiden takia. Isoa pentuetta ei siellä olisi voinut ollakaan, mutta viikkoa istten olisi pitänyt tuntea selkeästi. Ellin nisät ovat punaiset ja turvonneet  ja se on hieman levinnyt vyötäröstä, mutta pennut pitäisi jo selvästi tuntua, mutta ei tunnu. Ei se auta kuin yrittää astuttaa uudemman kerran seuraavasta juoksusta. Kyllä oltiin pettyneitä Leena-emännän kanssa, mutta eipä sille mitään voi.

Hyvän joulun toivotus

Joulu on jo ovella, namusia ripustettu ompi kuusen oksille...

Hyvää joulua!

Tässä vielä ihania joulutervehdyksiä kasvateilta omistajineen:

Elsa eli Jangas Kiss And Make Up

Kanu eli Jangas Guaranteed For Speed

Billyu-iskä (Nakni Billy The Kid) toivottelee hyvää joulua Pipsalle, Ellille ja tuleville pennunpennuille

Toivon eli Jangas Komisario Palmu tervehdys

Esme eli jangas Nice Weather Fo Ducks pääsi poseeraamaan British Gundogs-lehteen

Osku eli jangas Out of print yrittää piilotella luitaan joulupuun lähelle

Peetu eli Jangas Pygmalion joulutunnelmissa

Halla eli jangas Pomperipossa i Monismanien

Mitähän Halla saa lahjaksi?

Nose work-treeneissä

Pipin hypokurssin alettua on Raisa jäänyt oikeasti eläkkeelle myös nose workista. En ole vaan enää jaksanut panostaa mummon kanssa treenaamiseen, vaikka itse mummolla olisikin hurjasti intoa ja iloa treeneihin. Pipin palkkaaminen naksuttimella on niin helppoa ja tarkkaa, kun kuuron Raisan kanssa nami vaan ilmestyy yhtäkkiä nenän eteen ja se saattaa jopa hieman säpsähtää kättä edessään. Edelleen kehun sitä ja uskoisin, että se pystyy jollain tasolla lukemaan ruumiinkielestä kehujen ajankohtaa, mutta eihän se mitään tarkkaa palkkaamista ole.

  Olimme viimeistä kertaa Nummelassa Erkun erilaisen koirakoulun tiloissa (koirakoulu siis lopettaa tuossa osoitteessa) ja Raisa oli into piukassa päästessään mukaan. Erkun avustajana toimiva kouluttaja ehdotti Raisan kanssa palkkausta esimerkiksi sinisellä valolla. Kuulosti hyvältä idealta, jos vain oma jaksaminen riittäisi kahden kanssa treenaamiseen. Pipistä on tullut vähän liian hauska treenikaveri ;) Raisa on tosin aina aivan ihana, etenkin vanhemmiten kun siitä on tullut kipujen poistuttua varsin letkeä mummo. Se ehti aina aktiivisena harrastusaikanaan saamaan itsensä jumiin milloin mistäkin.


    Raisa pääsi tällä kertaa etsimään eukalyptus-hajua laatikosta (ja karkasikin sinne päästessään), rappusten pyörästä ja pöydän alta. Välillä se meinaa hieman jäädä hajupilveen, toisinaan paikantaa oikean kohdan hienosti. Tällä kertaa oli tarpeeksi pitkä remmikin, etten seisonut koiran ja hajun lähteen välissä. Raisa selvitti hajutestin viime kesänä kunnialla.

Mukana oli myös Pipin veli Redi, Redin isä Kevin, Lara ja Aimo L-pentueesta, Jaana Pikon ja Nanon kanssa sekä Mia ja enkkuvahvistus Saimi. Lauantaina Pipin veli Peetu ja O-pentueen Jawakin olivat päässeet mukaan ja ilmeisesti haistelleet hienosti.

Redi eli Jangas Prince And The Pauper

Isänsä Kevin eli Llon Helygen

Aimo eli Jangas Legend of Chima

Aimo alkoi jo ihan päteväksi

Naureskeleva apuohjaaja Sissi

Vauhdikas Piko eli Jangas Field Fennel

Mukana oli myös rouvs, joka omisti 1970-luvulla tämä muotovaliouroksen nimeltä Harleguin.

ja tämän Katin "isotädin" Fin Mva Sweetie-pie Bess :)

Onnea Sisu, Hessu ja Zelda!

Kuusi vuotta sitten meillä oli hurja yö, jonka aamun sarastaessa palasimme kotiin Hertan (J. Forget-Me-Not) ja kuuden vastasyntyneen pennun kanssa. Ensimmäisinä päivinä kuitenkin puolet pennuista menehtyi ja vain vahvimmat jäivät eloon ja iloksemme. Onnea jo kuusivuotiaille Sisulle, Hessulle ja Zeldalle ja Jangas I-pentueelle!

Tässä Hertan  pentutrio viikon ikäisinä palleroina

  Zelda puolestaan sai kolme vuotta sitten oman pentueensa eli L-pentueen seitsemikon :)

Vuoden 2013 joulukortti näytti tälle :)

Tiinenä?

Eilen kävimme moikkaamassa Elliä eli Jangas Miss Chievous matkalla nose work-treeneihin Niinan ja Sissin seurassa, myös yhden pennun toivottavasti tuleva emäntä Taru kävi Elliä tapaamassa. Elli astutettiin viitisen viikkoa sitten ja nyt nisät ovat punaiset ja uuma kadonnut, vaikkei masu vielä juuri pömpöttänytkään. Elli vaikuttaisi olevan tiineenä, mutta sovimme tapaamisen vielä ennen joulua, jotta voi vähän seurata ja tuntea olisiko tulossa ihan normaalikokoinen pentue, muutama pentu vai onko kyse kuitenkin vain valeraskaudesta. Pentujen laskettu aika olisi tammikuun alkupuolella ja tällä kertaa pennut ovat syntymässä Leenan luona Ellin omassa kodissa Espoossa.

Tässä vielä vertailun vuoksi astutuksen aikaan otettu kuva:

Jos haluaa katsoa kuviea aiempien mammakoirien tiineysajoista, voi niitä etsiä "odotuspäiväkirja"-tunnisteella. Tässä vaiheessa harvoin masun pömpötys vielä kuvissa näkyykään, toisin kuin viimeisinä tiineysviikkoina...

Pieni hypokoiran alku

Olen viime aikoina päivittänyt blogia älyttömän vähän ja yksi syy on ollut kiireissä (koulussa kokeet, koulun muutto väistötiloista takaisin saneerattuihin tiloihin joululoman aikana, Springerin-lehden teko yms) ja toinen siinä, että meillä on pieni hikari hypokoiran alkuna. Pippi eli Jangas Pippi Långstrump meinaan aloitti kuukausi sitten yöllä herättämisen, jos Sebastianilla tuli yöllä hypoja. Yleensä neiti on oikeassa minua herätellessään, mutta joskus toki sattuu mokia ja lopputuloksena on ollut se, että nukun itse huonommin aamuyöstä ja usein herätessäni käyn tarkistamassa pojan verensokereita, vaikkei Pippi olisi minua herätellytkään... Tosin silloin ne ovat oikeastaan poikkeuksetta olleet hyvällä tai korkealla tasolla. Olo kuukauden valvomisen jälkeen ei vaan ole koko ajan ihan freesi. Samalla tulee tietysti mieleen se sairaustumisen alkuajan huoli ja yöllinen sokereiden kyttääminen. Toisaalta tuntuu ihanalta, että pojalla ei ehdi olla pitkään matalia, kun Pippi kertoo niistä. Toissayönä minut herätettiin puoli kahdelta ja toden totta Libre-mittarin mukaan arvot olivat juuri menneet mataliksi ja mittari näytti 3,0... Mutta yöt ovat siis olleet rikkonaisia, mikä vaikuttaa jaksamiseen. Onneksi joululoma on jo ovella :)

  Marraskuussa saatiin Pipin kanssa tehtyä osatavoitteet ilmaisu ja erottelu eli siis Pippi osaa erottaa hypohajun muista hajuista ja meillä ilmaisuna on reiden tökkiminen. Itse kukin kurssilaista on valinnut itselleen sopivan tavan ilmaisuun kouluttajien ehdotusten joukosta. Tosin yöilmaisuksi on muodostunut ihan itsestään sängyn laidalle tai Sebastianin sänkyyn hyppääminen ja naamaan/olkaan tökkääminen.

    Saimme iloksemme jatkaa treenejä laudalla vielä kuukauden, kun osallistuimme eilen Helsingin yliopiston tutkimukseen siitä, voidaanko koirille opettaa luotettavasti hypohajun tunnistus. Melkein kahdestakymmenestä kurssilaisesta meitä oli kolme, jotka osallistuivat.  Valitettavasti itse hieman hosuin eka kerralla, kun olisi pitänyt muistaa antaa Pipin rauhoittua ollessamme uudessa paikassa ja tilanteessa "vieraiden" ihmisten kanssa, mutta sen jälkeen kaikki 11 muuta toistoa menivät ihan nappiin. Pippi todellakin tietää mitä tekee ja pystyy nykyisellään toimimaan jopa rauhattomassa agilityhallissa :) Saimme kehuja siitä, että harvoin noin nuori (vasta 9 kuukautta, joskin huomenna tulee 10 kk täyteen ;) on noin varma ja tarkka. Se todellakin jähmettyy keskittyneesti hypohajulle ja vain puhaltelee purkkiin.

Pipin hieman impulsiivisempi Martta-sisko sylinteritestissä

 SmartDog-sivuilla facebookissa oli referoitu 3.9.2019 uusia tutkimuksia seuraavasti:

"Nicola Rooney puhui hypokoirista ja näiden tarkkuudesta ilmoittaa alhainen verensokeri, sekä myös seikoista, jotka vaikuttavat koiran suoritukseen. Diabeetikko lapsen koira ei aina suoriudu yhtä hyvin kuin aikuisen koira, ja myös perheen kiireinen elämäntyyli vaikuttaa negatiivisesti. Omistaja-koira suhteella on merkitystä, ja myös koiran persoonallisuudella – koira, jotka sitkeästi yrittävät uudelleen, eivätkä lannistu, ovat tässä työssä parhaimpia.

Esittelin myös illan lopuksi posterimme, joka tehtiin yhteistyössä Suomen Poliisikoiralaitoksen Antti Tikkasen kanssa. Lyhyesti, impulsiiviset (smartDOG testin sylinterin avulla testatut) koirat suoriutuivat huonommin räjähdekoirien tasokokeessa, kuin hyvän itsehillinnän omaavat koirat. Korkea kiihtymystaso ei todennäköisesti edesauta tarkkaa hajutyöskentelyä, ja monesti myös lisää läähätystä, mikä puolestaan heikentää nenän tarkkuutta."

Pippi omaa SmartDog-testienkin mukaan aika loistavan itsehillinnän (90 % oikein itsehillintää mittaavasta kokeesta, keskiarvo on 77 %) ja se on sitkeä. Sen sijaan Sebastianin ja Pipin suhdetta pitäisi vahvistaa huomattavasti myös jatkon kannalta. Josko heille keksittäisiin jokin yhteinen harrastus :) 

Koiramessuilla

Viime viikonloppu vierähti kokonaan koiramessuilla. Perjantaina koottiin Niinan kanssa rotukoppi valmiiksi. Sinitarra oli unohtunut luonnollisesti kotona pöydälle, mutta borderterrieriporukalta saimme lainaksi teippiä ja muuten kasaaminen sujuikin tällä kertaa sutjakkaasti, kun oli uudet roll-upit. Lauantaina lähdettiin aamukahdeksaksi messukeskukseen Niinan, Sissin ja Pippi-pennun kanssa. Siihen aikaan parkkipaikkojakin oli tarjolla reippaasti, mutta valitettavasti minuun on hieman tarttunut tuo Stigin autohysteerisiys ja vinoparkin etsiminen kesti aikansa, jotta ihan vieressä ei olisi ketään... Pippi käyttätyityi mallikelpoisesti sisään mennessämme, mutta perillä huomattiin kaikkien seinillä olevien "joulupallojemme" pudonneen lattialle ja saimme aloittaa aamun niitä kiinnittämällä ja etsimällä minulle ja Sissille aamupalaa. Pippi jaksoi hienosti edustaa ständillä Olen yllättynyt, kuinka siihen on uponnut tuo hypokoirakoulutuksen oppi, ettei vieraita ihmisiä saisi juuri moikkailla. Se ei spontaanisti enää juurikaan mennyt ihmisiä moikkaamaan, pyydettäessä kyllä, mutta olin yllättynyt kuinka välinpitämätön siitä on tullut, vaikkei se silti ollut arkuuttaa tai arastelua. Olen muutenkin miettinyt, kuinka saman tyyppinen Pippi on kuin ensimmäinen walesini Kati - hyvässä ja pahassa. Kerrottakoon siitä kuintenkin paremmalla ajalla. 

Meitin kaksikko

     Yhdentoista maissa lähdimme ilmoittautumaan lelukoriakilpailuun, johon Sissi pääsi ensimmäiseen ryhmään. Edellisenä päivän mietittiin, minkä lelukoiran Sissi ottaisi mukaan ja äiti ehdotti lähes seisovaa kultaisen noutajan pentua. Neiti ilmoitti kuitenkin, ettei hän voi ottaa mukaan lilla-Ida nimen saanutta lelukoiraa (= aiemmin Nemmana tunnettu Lakin pentu), koska se on niin ujo ja arka eikä viihtyisi messukeksuksen hälinässä. Sen sijaan mukaan lähti kasvattini Nipan (Jangas Nonesuch) mukaan nimensä saanut rakas (ja sen näköinenkin) unilelu.

Käteen sai kuvan vaikkapa omasta koirasta (malli liittyy asiaan)

 Ellen Jokikunnas tuomaroi lelukoiran kisan hurjat yli 50 osallistujaa ystävälliseen ja osallistuvaan tapaan ja Sissi pääsi tällä kertaa jatkoon. Viime vuonna karvamatoagilityssä jatkoon päässyt kolmevuotias ilmoitti finaalissa, että hänhän ei enää viitsi ja juoksi ympyrän ottamatta yhtään estettä ja haki lelupalkinnon. Tänä vuonna 4-vuotias odotti kiltisti kehän laidalla tutusen moneen uuteen leikkikaveriin samalla ja juoksi säännöllisin väliajoin tuomarilta (ei siis suinkaan äidiltä!) kysymässä, koska on oma vuoro. Kyllä minulla on välillä naurussa pitelemistä. Loppujen lopuksi Sissi oli viides ja hyvin tyytyväinen saamistaan palkinnoista - pokaali ja ruusuke ovat edelleen kotona kunniapaikalla.

Ellen Jokikunnas oli ihana tuomari pienten kanssa laskeututuessaan heidän tasolleen.

Ihana palkintonalle ;)

Sissi on kyllä nimensä mukainen sitkeä tapaus, koska neiti jaksoi iltapäivästä ruokailun jälkeen pitää Pippiä HauLife-lavalla springereitä esitellessämme ja illalla lähdettiin vasta viiden jälkeen kotia kohti Rytkösen Teemun jäädessä vielä Lilin ja sen jälkeläisten kanssa pitänään rotukoppia pystyssä loppuajaksi. Seuraavana päivänä olinkin paikalla "vain" yhdestätoista illan purkuun jonnekin seitsemään saakka, mutta tällä kertaa saimme Lotan kanssa niin sanotusti "kamat kasaan" hyvin reippaassa tahdissa. Viikonlopun jälkeen oli kyllä aika väskä olo.

Lumi oli ja meni

Muutamaan kuvaan saatiin kuitenkin talvinen kauneuskin ikuistettua ennen kuin lumet taas sulivat täältä eteläisesti Suomesta. Tässä ensin sijoitusneiti Martta eli Jangas Plättä Kiljunen Lotta-emännän ottamissa ihanissa kuvissa:

Tässä muutama vauhtikuva Pippi-siskosta (Jangas Pippi Långstrump): illalla vaan aurinko laskee turhan varhain vai onko se sittenkin niin, että töistä pääsee turhan myöhään?!