Siskokset :)

Eilen ilma näytti taas hyvin epävakaiselta, mutta saatiin lopulta treenata pilvipoutaisessa ilmassa. Siskokset ovat varsin päteviä toistensa ohituksissa, häiriöseuraamisissa ja luoksetuloissa :) Kiitos taas Lotta, että jaksoitte poiketa treenailemaan. Ensi viikolla onkin vuorossa taipparitreeniä: hakua, jälkeä ja riistapukin noutoa.

Martta on jo paljon siskoaan aikuisempi kaunotar :)

Martta eli Jangas Plättä Kiljunen

Martassa on kovasti isänsä Kevinin näköä :)

Siskokset

Onnea kaksivuotiaille!

Kaksi vuotta sitten oli harvinaisen kuuma kesä ja heti kesän alussa istuin pentulaatikon laidalla Femman synnyttäessä komean seitsemän pennun pentueen. Onnea Nipa, Touho, Cafu, Mai, Nemo, Esme ja Lilli!

Vastasyntynyt N-pentue emänsä hellässä hoivassa. Tässä vaiheessa ei oltu vielä saatu vetpediäkään alle.

 
P3ennuista on kasvanut todella kivoja aikuistuvia koiria, (josta tietysti suuri kiitos omistajille!). Mailla ja Cafulla lonkat ovat olleet heikommasta päästä. Cafun kävi keväällä lonkkakuvissa juuri ennen koronaa, mutta  kuvat olivat hävinneett eivätkä koskaan päässeet perille Kennelliittoon. Onneksi kummatkin ovat hyvässä lihaskunnossa eikä raskaimmasta päästä, joten oireita ei kuitenkaan ole ollut. Sehän on tärkeintä. Lilli lähti meiltä alapurentaisena ja purenta on jäänyt vääräksi, muttei kuitenkaan haittaa eloa mitenkään, vaan Lilli elää erittäin rakastetun perhekoiran elämää Nurmeksessa.

    Touho ehti selvittää taipparin viime syksynä, joten tänä vuonna olisi muiden vuoro. Nyt ainakin kesäkuussa on ekat taipparit järjestetty, joten toivottavasti niihin pääsee koko kesäajan. Näyttelyihinkin tarttisi saada sijoitustyttöjä, jos vaan näyttelyitä syksyllä järjestetään... Ja josko syyskuussa saisi järjestää MH-luonnekuvauksen, jota on suunniteltu. Kesälle oli suunnitteilla kaksikin MH:ta, mutta kaikki järjestäminen on jäissä niiden suhteen.

     Kiitos taas omistajille 2-vuotiskuvista!

Esme eli Jangas Nice Weather For Ducks

Mai eli Jangas Never Worry

Nemo eli Jangas New Tricks

Nipa eli Jangas Nonesuch

sylikoira Touho eli Jangas Nosy Parker

Cafu eli Jangas No Wind of Blame

Lilli eli Jangas Nitty-Gritty

Lilli

Tässä vielä yksi pennuista Alvin-iskää (Dirlian All Rights Reserved) moikkaamassa ihan pienenä:

Lomalle lompsis

Kesäloma alkoi, tai ei ihan sittenkään vielä, kun ensi lukuvuoden lukujärjestykset ovat edelleen työn alla. Koulujen loppuminen ei mennyt ihan putkeen, kun ilmeisesti ysiluokan oppilaat olivat pommittaneet autoamme kananmunilla, jotka turmelivat auton maalipinnan ja se on maalattava. Erityisen ärsyttävää, koska auton oikea puoli on juuri saatu maalattua, kun pihaportti hyökkäsi sen kimppuun toimittuani kuskina...

   Pippi aloitteli juoksuaan kaksi viikkoa sitten, mutta ilmeisesti ei ihan vielä ollutkaan aika ja se tiputteli vain pari päivää ja varsinainen juoksu tullee vasta hetken päästä. Karva on niin hyvässä kunnossa, että eiköhän se juoksu kesällä tule.

   Nyt saadaankin siis jatkaa kasvattien maanantaitreenejä täällä pihalla. Ensi maanantaina näyttelytreeniä ja siitä viikon päästä treenataan taippareita varten. Toivottavasti ei tule rankkasade, koska siinä tapauksessa joudutaan perumaan treenit. Harjoitusten jälkeen taas koirille vapaata leikkiä pihassa :)

   Osku eli Jangas Out of Print on päässyt kevään tullen agilitytreeneihin ja HSKH:n treenitkin alkoivat. Pihla eli Jangas Gale Wind sekä Pipsa eli Jangas Miss Behaving olivat kovinkin vauhdikkaita rally-tokossa, samoin kuin Korppu eli Jangas Knight of Can A Lot agilitaamassa. Ihanaa tavata ihmisiä ja päästä vähitellen arkeen kiinni. Jos tyttäreni kärsii siitä, ettei ole tavannut ihmisiä, niin tuntuu äitinsäkin kaipaavan ihmisiä ympärilleen! Sissi saakin olla vielä ensi viikon päiväkodissa ennen kahden kuukauden kesälomaa.

  Springeri-lehtikin on viimeistelyä vaille valmis. Lehteä varten jaksoin kaivella hieman vanhoja valokuviakin. Täytynee niitä jossain vaiheessa enemmänkin skannailla, mutta tässä muutama. Asianomaiset varmasti kuvat tunnistavatkin ;)

Olimme suojautumisessa lähes 20 vuotta edellä aikaamme. Tohtorit Arja, Anett ja Tiina leirikasteessa.

TOKO-treeneissä kesäkuussa 2003 luulisin...

Karkun erkkarin pukukilpailu vuonna 2001 (olisikohan, en jaksanut tarkistaa)

Kiitos Sarosa :)

Sain ihanan posterin kiitos Hakoilan Elinan ja Sarosan, joka työn teki. Toivottavasti saan tämän lisättyä kotisivuillekin jatkossa:

Tunnistavatkohan Outi ja Jorma Anssi Takalan kuvista pienen vauhtihirmun?

Elämä palautuu taas uomiinsa

Tämä kevät on ollut hyvin erikoinen etäkouluineen kaikkineen. Nyt ollaan oltu toista viikkoa ihan paikan päällä koulussa ja vaikka tavallinen kouluarki on vielä kaukana ja koko aika vietetään vain oman luokan kanssa, tuntuu edes jollain tapaan arkeen palaaminen hyvin vapauttavalta. Pipin kanssa on treenailtu ja lenkkeilty ja nyt kun neiti on toipunut loukkaantumisen aiheuttamista kivuista, alkaa se olla taas hauska tyyppi. HKT eli hypokoirien käytöstesti olisi pitänyt olla kesäkuun alussa, mutta se siirtyy elokuussa ja seuraava lähipäivä vähintään heinäkuulle. Pippi ilmaisee jonkin verran omatoimisesti matalia verensokereita, mutta vielä ahkerammin saataisiin tehdä lapputreenejä. Ongelmana on vaan se, että lapputreenejä saa tehdä silloin kun Sebastianilla on matalat tai korkeat verensokerit ja se tarkoittaa käytännössä sitä, että pojalla on aina silloin paha olla.

  Pippi on käsittämättömän kiltti lastemme kanssa. Sissi usein treenaa sen kanssa ja se kiltisti istuu, menee maahan ja tekee kieppejä käskystä :) Täytyy joskus ottaa videokin nuoren väen treeneistä. Se ei välitä vaikka halatessa se melkein rutistuu alle tai vaikka välillä tunteet kuumiavat ja lapset huutavat keskenään. 

    P-pentueen siskokset Pippi ja Martta ovat edelleen ihan samalla viivalla juoksukierrossa. Martan juoksu alkoi torstaina ja Pipin juoksun huomasin alkaneen eilen, onpa saattanut alkaa jo lauantainakin. Viimeksikin tytöillä oli juoksut ihan peräkkäin Martan aloittaessa juoksunsa ensin. Toivottavasti päästään tänä kesänä taippareihin, tosin uimarannalla saisi käydä vielä tutustumassa uuteen elementtiin...

  Raisa mennä touhuilee itsekseen pihassa, mutta sen kainalossa oleva patti on kasvanut pingispallon kokoiseksi, joten remmilenkit ovat jo historiaa. Nyt on taas parempi kausi ja mummo vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä elämäänsä. Korva ei ole ihan siisti, muttei tunnu kipeältäkään ja saa nyt olla omissa oloissaan, jottei liialla hoidolla sitä ärsytetä. Jokainen päivä on lahjaa mummon kanssa ja yhteistä taivalta on jo 13 vuotta ja 7 kuukautta, joten kauan on saatu yhdessä tallustaa elämän polulla. Sissin treenatessa Pipin kanssa, Raisakin on aina innokkaana mukana ja tekee namin perässä ihan mitä vaan ohjataan :)

Ronja sairastui glaukoomaan

Sain tässä toukokuussa varsinaista Jobin postia, kun Linda kertoi Ronjan eli Jangas Hissun Kissun silmän kipeytyneen ja eläinlääkärissä sillä todettiin glaukooma ja silmä poistettiin pikaisesti. Toivottavasti toisen silmät paineet eivät nousisi. Lähes veteraani-ikäinen Ronja on toinen tähän ikävään silmäsairauteen sairastunut kasvattini. Kaksi vuotta sitten Hani eli Jangas Eye Popper sairastui ja se eleelee tyytväisenä yksisilmäisenä 11-vuotiaana vanhuksena edelleen. Toivottavasti Ronjallakin olisi monta tervettä vuotta vielä jäljellä, mutta aika näyttää.

Sitten loppuun vähän iloisempia kuvia:

Touho eli Jangas Nosy Parker

Elsa eli Jangas Kiss Me Kate

Tuffsen eli Jangas Gotta Go kastoi jo huhtikuussa talviturkin

Kevin ja Pesonen näyttää hissiajelun mallia

Kevin eli Llon Helygen tasapainoilee

Kevättä rinnassa

Tässä N-pentueen sijoitusneidit kesätouhuissa. Kuvat ovat omistajien ottamia.

Esme eli Jangas Nice Weather For Ducks

Nemo eli Jangas New Tricks "auttaa" mielellään maalaushommissa...

Treeniä ja leikkiä

Olemme olleet poissa ohjatuista treeneistä jo melkein kaksi kuukautta. Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja nyt jatketaan taas kasvattitreenejä maanantaisin. Vaihdellaan treenin aihetta, mutta tänään harjoiteltiin Pipin (Jangas Pippi Långstrump) ja kaksi viikkoa vanhemman enon Jawan (Jangas Old School) kanssa rally-tokoa. Alussa kummallakin oli vaikeaa keskittyä, mutta lopulta saatiin todella hienoja onnistumisia :) Treenien jälken kaksikko sai painia keskenään ja hauskaa oli! Ensi viikolla jatketaan pienen treeniradan parissa.

Vappuna tuli kuluneeksi 22 vuotta ensimmäisen walesini Katin syntymästä (2.5.98) ja 21 vuotta Harryn syntymästä (1.5.99). Viidentoista vuoden ajan ehdittiin juhlia synttäreitä vappuna, kun kummatkin elivät 14-vuotiaiksi. Näiden tyttärentytär Raisa-vanhus (13,5 v) on toipunut vihdoin korvatulehduksesta, mutta kyllähän tämä saattohoitoa alkaa olla ja seuraava eläinlääkärikäynti lienee myös viimeinen. Toivottavasti se olisi kuitenkin edessä vasta syksyllä, ja nyt on vaan nautittava jokaisesta yhteisestä päivästä. Vaikka eipä tänään naurattanut, kun Raisa ulvoi makkarissa treenatessamme pihalla. Vanhus oli syvästi loukkaantunut, kun joutui olemaan sisällä muiden päästessä tekemään kaikkea hauskaa.

Jawasta oli kasvanet komea nuori mies

Jangas Old School (Suvimetsän Brad Pitt - Jangas Gone with the Wind)

Pipillä ja Jawalla menivät edelleen leikit yksiin.

Pettymyksien kevät ;)

Tänään oli tarkoitus hakea Lyyli meille, mutta pettymykseksi oli todettava, ettei meille tulekaan pentuja tänä keväänä. Tässä vaiheessa tiineydestä ei enää olisi voinut erehtyä, mutta Lyyli on vaan elämänsä kunnossa ja mahdollisesti valeraskaana, mutta pentuja ei valitettavasti tule. Meillä on harvoin jäänyt astutettuja narttuja tyhjäksi ensimmäisten vuosien jälkeen, mutta tänä vuonna sekä Elli että Lyyli ovat jääneet tyhjäksi. Kummatkin on tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta, mutta onhan tänä pettymys. Etenkin tällä kertaa, kun pennut olisivat olleet täydelliseen aikaan touko-kesäkuussa ja saaneet nauttia ulkoilusta pihalla. Tähän kevääseen olisi todellakin kaivattu piristystä.

  Jotain hauskaakin. Lyylin perheen luona saatiin ihastella viikonloppuna kuoriutuneita tipuja.

Martan kevät

Lotta laittoi ihania kevätkuvia Martasta eli Jangas Plättä Kiljunen. Tässä niitä muidenkin ihasteltavaksi:

Martta on minulla sijoituksessa, mutta valitettavasti keväälle suunnitellut näyttelyt ja lonkkakuvat siirtyvät hamaan tulevaisuuteen. Toivottavasti syksyllä päästäisiin kuitenkin taippareihin P- ja O-pentueiden kanssa :)

Rentoa porukkaa

Aloitetaanpa hyvin rennon N-pentueen kuvilla, kaikki ovat omistajien nappaamia otoksia. Kyllä näitä katsella itsekin rentoutuu:

Esme (Jangas Nice Weather For Ducks)

Cafu (Jangas No Wind of Blame)

Mai (Jangas Never Worry)

Nipa (Jangas Nonesuch)

Viime päivät ollaankin vietetty aurinkoisessa säässä ja Sissi on ystävällisesti lupautunut kuvaamaan niin koiratanssin pujottelutreenejä kuin hypokoirajuttujen L-rataakin. Lopputulokset ovat yleensä olleet aika hauskoja, joskaan eivät ihan sellaisia kuin olin ajatellut.

  Raisan korva ei meinaa oikein parantua, joten koko ajan on hieman huoli vanhuksesta. Kohta ei lopetuspäätöstä enää voi siirtää kauemmaksi, jos mummoa ei saada kuntoon.

   Lyyli puolestaan kuulemma on mahastaan pyöristynyt ja tulee ensi viikolla luoksemme. Pentuja on kyselty todella paljon ja olen tällä kertaa ihan pyörällä päästäni, kun en ole tietenkään ketään päässyt tapaamaan. Aiempina vuosina on ollut useampi jo tutuksi tullut koti odottamassa. Mieluiten tietysti haluaisin pennut lähiseudulle aktiivisiin ja harrastaviin koteihin. Josko ollaan viisaampia ensi viikolla kun voi nähdä, onko pentuja tulossa vain muutama vai kunnon lauma.

Pääsiäissunnuntain "paksukainen"

Tänään päästiin viimein Lyyliä eli Jangas Kajsa Kavat katsomaan. Lyyli astutettiin Oskulla tasan viisi viikkoa sitten ja yleensä tässä vaiheessa voi tuntea, josko pentuja on tulossa. Kuukausi on kökitty kotona, joten päätimme lähteä kooko perheen voimin reissuun ja ajateltiin käydään luukin kartanossa hakemassa Take away-lounasta, kun sellaista kerran mainostettiin. Tihkusateessa saavuttiin kartanolle, mutta ovet olivat lukossa ja ravintola tyhjä. Onneksi Shell oli auki ja sieltä saatiin ruoat autoon. Olikin ensimmäinen kerta, kun koko perhe söi lounaan autossa ;) Onneksi auton takakontissa oli koirien lakanat, jotka olivat vieläpä melko puhtaat, joten lapset ja minä saimme ne syliimme suojaksi.

Lyyli viisi viikkoa sitten Oskua liehittelemässä

  Jatkoimme matkaamme Nummelaan, jossa vastassa oli Lyyli, joka näytti ihan tavalliselta walesilta eikä enää nälkäkurjelta. Astutuksen jälkeen se on kuulemma syönyt kuin hevonen, mutta nirsoillut viime viikkoina. Pieni masu tuntui, mutta pentujen määrää en osaa arvailla. Nisät olivat hieman roosanpunaiset. Ulkonäöltään Lyyli siis vastaa ihan peruswalesia, mutta ennen tiineyttä se on ollut langan laiha tyyppi, kuten äitinsäkin aikanaan. Lyylin lisäksi pääsimme myös katsomaan kukkoa ja kahta kanaa sekä hautomakoneessa olevia munia. Kun parin viikon päästä haemme Lyylin meille, niin saamme varmaan ihastella tipujakin. Toivottavasti tulevina viikkoina tiineys varmistuu ja masu alkaa toden teolla kasvaa :)

Lyyli 5 viikkoa astutuksesta

Viima-emänsä oli vastaavasti viisi viikkoa astutuksesta Lyyliä ja sen sisaruksia odottaessaan seuraavissa kuvissa:
https://jangas-kennel.blogspot.com/2016/01/viiman-tiineyspaivakirjaa.html

Pääsiäinen korona-aikana

Tällä kertaa pääsiäinenkin on hieman erilainen. Useimmiten olemme lähteneet Tampereelle mummulaan ja Stig on siitä jatkanut Sebastianin kanssa vielä Maalahteenkin. Nyt meitit on eristetty Uudelleemaalle. Onneksi ilmat ovat suosineet ja pihalla on treenattu, laitettu maahan kukkasipuleita ja nautittu uringonpaisteesta. Lapset harjoittelevat pyöräilyä, Pipin kanssa treenataan noutoa, malttia, rally-tokon käännöksiä, koiratanssimooveja ja lisäksi vaan touhuillaan yhdessä. Raisan korvatipat ovat taas helpottaneet oloa ja nyt eletään todellakin päivä kerrallaan. Mummo kuljeskelee pihalla ja ilmoittaa haukahtamalla halutessaan sisälle. Se tuntuu lukevan ajatuksia, vaikkei enää mitään kuulekaan.

Huomenna mennään katsoaan Lyyliä ja sitten olen toivottavasti viisaampi sen mahdollisen tiineyden suhteen. Astutuksesta on tänään kulunut viisi viikkoa. Nyt on vielä kovin hankala vastata pentukyselyihin, kun ei tiedä onko pentuja syntymässäkään...

   Raisa ehti olla viikon kipeänä ja huomaan huolehtineeni paljon enemmän koiravanhuksesta kuin koronasta. Huoli kuitenkin vie paljon voimia. Sain viimein ladattua kuvia viime viikkojen touhuista, joten tässä niitä. Viime viikot ovat olleet Raisasta huolehtimista lukuun ottamatta varsin aurinkoisia. No, kyllä me kouluun kaivataan kaikki - niin alakoululainen Sebastianin kuin me opetkin. Sissin mielestä tarhassa olisi plajon hauskempaa.

Pippi osallistuu ihan kaikkeen - myös leipomiseen.

Sissi on opettanut Pipin häkkeilemään (kanssaan).

Aprillia, aprillia! Stig huijasi koko porukkaa, että pihaan olisi eksynyt peura ;)

Kissoja, koira ja pupu. Sekä taiteilija itse.

Koettelemuksien kiirastorstai

Olipahan päivä tämäkin. Aamupäivä meni ihan mukavasti koulussa käydessä ja siellä Teamsia opetellessa (kunhan sain uuden työkoneen, niin alkoi homma luistaa - edellisestä meinaan puuttui kamera ja mikrofoni!). Olen ollut jo useamman viikon huolissani Raisasta. Se on täynnä pingispallon kokoisia patteja ja lisäksi se sai juuri pari viikkoa sitten antibioottikuurin alkavan kohtu- ja pissatulehduksen takia. Kokemukseni mukaan, kun 13-vuotiaalla vanhuksella alkaa olla elämänsä ensimmäiset tulehdukset on se merkki siitä, että vastustuskyky on pettämässä. Niin on käynyt yhtä lailla Etta-noutajan kuin Harry-walesin kanssa. Sain ajan Kososen Marjalle ja Raisan korvasta löytyi bakteereja ja hiivaa ja se sai korvatipat 10 päiväksi. Tosin puhuttiin, että jos ne eivät auta tai kun seuraava tulehdus iskee, niin lopetus alkaa olla ajankohtaista. Raisa ei halua enää lenkkeillä Stigin kanssa, sen takaosa on jo aika kuivunut ja viimeisen viikon se taas ollut selvästi kipeä. Yhteinen aikamme on käymässä loppuun ja ajatuskin Raisasta luopumisesta tuntuu vaikealta. Se on näet ehdottomasti yksi noista "elämäni koirista". Pieni nappisilmä, jonka valitsin jo pentulaatikossa sen aina hakiessa katsekontaktia. Siitä kasvoi mahtava harrastuskaveri agilityyn, tokoon, rally-tokoon ja vanhemmiten kokeilimme myös nose workia ja koiratanssia. Saipa se useamman valionbarvon näyttelyistäkin. Se kasvoi sinkkunaisen koirasta, pariskunnan ja lapsiperheen koiraksi. Se kasvatti pentunsa, joiden elämää sain etuoikeutettuna seurata harvinaisen paljon. Vanhemmiten siitä on tullut kiltti ja suloinen nallekarhu, silti aina innokas treenaamaan kanssani. Toista Raisa-riesaa ei ole eikä tule. Sen kanssa on naurettu monet naurut, iloittu monet ilot ja toki itkettykin monet itkut. Se on kulkenut elämässäni noin kolmasosan kanssani. Lapset eivät ole koskaan eläneet ilman Raisaa.

   Matka eläinlääkäristä kirkasta auringonlaskua kohden meni sekavissa tunnelmissa. Kotona avasin portin ja ajaessani pihaan onnistuin tuuppaamaan porttia pitävän kannon kumoon ja sain koko auton kyljen raavittua portin iskeytyessä auton kylkeen. Harmitti ihan vietävästi. Ja vielä enemmän harmitti varmasti Stigiä, jolle auto on pyhä. Sanotaan, että historia toistaa itseään ja totuus on, ettei minun koskaan tulisi ajaa tunteiden ollessa pinnassa. Silloin voi esimerkiksi vahingossa kolaroida bussin kylkeen, koska eihän noi huomaamattomia menopelejä voi aina nähdä. Tämä tapahtui Ruotsissa armon vuonna 2002 astutusreissulla juuri astutuksen onnistuttua ja kuultuani, että progen mukaan oli jo liian myöhäistä. Ei tullut pentuja ei, mutta siitä kuukauden päästä moottoritiellä isäni korjaama nokkapelti kylläkin pamahti tuulilasiin. Onneksi siinäkään ei käynyt mitään vakavaa.

  Pieni valkoinen sitikkani sai aikanaan nimen Terttu Penelope. Se oli kuin pieni marjaterttu ja siihen aikaan kuuntelimme Saijan kanssa Leilaa ja Annukkaa radiosta ja muistini mukaan jommalla kummalla oli hyvin hienolta kalskahtava toinen nimi. Niinpä Tertusta tuli Terttu Penelope eli ihan vaan arjessa Tepa. Tepan kanssa sattui vuosien varrella yhtä ja toista. Toisia koiria ei unhoita, mutta tuntuu ettei ihan kaikkia autojakaan unohda, vaikka Tepan pikku kolhuista en ollutkaan mitenkaan kauhuissani. Ylioppilaskylässä rikottu akkuna lähinnä harmitti ja hetken päästä alkoi nauruttaa, kun mietin rosvon nenän nyrpistystä hänen voidessaan todeta koiralle, oksennukselle ja lialle haisevan menopelini sisälmyksen ödöörit. Kati näet voi ensimmäiset vuotensa aina pahoin autossa ja pienessä kaarassa se tietysti istui takapenkillä. Ruotsissakaan Tepasta ei varastettu kuin bensat, mikään muu pitkin tannerta levitelty tavara ei kelvannut. Kerrassa kummallista. 

  Sanotaan, että kirjoittaminen on terapiaa ja niin tuntuu kohdallani olevan. Aloitin kirjoittamisen itku kurkussa ja päädyin muistelemaan menneitä kahjouksia ja nyt on hymy huulilla. Kiirastorstain jälkeen koittaa pitkä perjantai, joten sitä odottelemaan. Pääisiäispyhinä on tarkoitus päästä katsomaan Lyyliä, jotta tietäisi onko pentuja odotettavissa.

Voiko ikää olla yli neljäkymmentä, jos on yhtä kohelo kuin kaksikymppisenä? Kas siinäpä pulma tälle illalle. Sanoisin, että voi. Miksei sitä koskaan opi? Kysynpähän vaan. Olen aina ihmetellyt, miksi minulle sattuu ja tapahtuu. Kaupassakin olen useampaan kertaa ottanut vahingossa jonkun toisen ostoskärryt ja saanut joskus (siis ennen koronaaikaa ;) hyvin kiukkuisia katseita ja kommentteja, vaikka moka onkin käynyt ilmi heti alkuunsa. Onpa joku joskus vahingossa alkanut täyttää minun kärryjänikin, mutta silloin olen vain nauranut ja todennut, että sattuuhan sitä...