J-pentue on yksi niistä pentueista, joista toiveeni olivat korkeimmillaan etukäteen. Isä on komea monen maan valio ja myös metsästyskokeissa palkittu Zorro, joka on paitsi miellyttävä myös perusterve koira. Tuolloin se oli parivuotias ja on siitä vaan mielestäni entisestään komistunut. Tämä oli Essin toinen pentue ja eka pentue oli jo varsin kivaksi osoittautunut ja taisi olla niin, että Ronjankin kilpirauhasen vajaatoimintakin diagnosoitiin vasta tämän toisen pentueen syntymän jälkeen. Essilläkin oli jo muotovalion arvo ja se pääsi odotusaikanaan agilityn kolmosluokkaan. Pentuja oli kyselty kivoihin koteihin, joskin Essistä näki ja tuntui jo viimeisellä viikolla, ettei pentuja ole tulossa kuin kaksi, tai edes oikein optimistisesti arvioituna kolme. Sunnuntain laskettu aika oli ja meni. Päivät kuluivat ja viimein lämpö laski, mutta mitään ei alkanut tapahtua. Edellinen I-pentue oli kokenut karun alun, kun jouduttiin keskellä yötä keisarinleikkaukseen eikä minun pinnani pitänyt, kun ultrassa näkyi kaksi isoa pentua, jotka olivat vielä kaiken lisäksi tulossa ulos peput edellä. Iltakin oli jo tulossa eikä Essissä ollut mitään merkkejä supistusten alkamisesta. Niinpä Essi leikattiin ja syntyi kaksi jämerän kokoista pojannassikkaa. Tavalliseen tapaan olin innolla odottanut tyttöjä...
 |
| Sebastian ja J-pentueen pojat (eikä kellään vielä tietoa loppuiän sairauksista) |
Jälkiviisaus on kuulkaas kovin helppoa. Vuosia myöhemmin syntyivät Essin pennunpennut, joita niitäkin oli vain kaksi naperoa, mutta silloin maltoin odottaa toista vuorokautta lämpöjen laskusta ja kaksi isoa tytön tylleröä syntyi maailmaan emän ponnistusten saattelemana. M-pentueen tytöt ovat kivoja tyyppejä edelleen, joskaan eivät kovinkaan isoja :)
 |
| Mustikka eli Jangas Jack of All Trades |
 |
| Messi eli Jangas Jack A Dandy |
Nämä J-pentueen kaksi poikaa kasvoivat hyvin kauniiksi, mutta vielä luovutusiässäkin ne olivat kivesvikaisia. Ne menivät todella kivoihin ja harrastuksista innostuneisiin koteihin, mutta valitettavasti niiden kohtalo ei ollut päätyä harrastuskoiriksi. Mustikalla puhkesi epilepsia 1-vuotiaana ja Messillä vuotta myöhemmin. Nämä ovat ainoat epileptikkokasvattini. Mustikan sairaus on pysynyt kurissa lääkityksellä, mutta Messillä on kohtauksia parin viikon välein. Berit juuri soittelikin, että Mustikan lääkitys pystyttiin vähentämään hiljalleen ja nyt se on elänyt kaksi vuotta kokonaan ilman lääkitystä! Niin kauan kuin rodussa on sairautta ja toisaalta epilepsiaa tavataan kaikissa roduissa ja sekarotuisissa, on aina riski sairastumiseen. Näillä riskin piti sukutaulun perusteella olla varsin pieni.
Monesti tulee mietittyä, että on hyvä ettei ole sitä kristallipalloa. Näitä vanhoja kuvia katsellessa tulee sellainen pieni surun häive, ettenpä tuolloin arvannut, että poikamme sairastuu diabetekseen tai pennut epilepsiaan. Ja hyvä etten tiennyt! Olisin vaan turhaan murehtinut. Ja toisaalta samaan aikaan on tarkoitus viedä tyttäremme verikokeisiin, joista näkyy jos diabetes on puhkeamassa (eli jos vasta-aineita on jo veressä)... Nurinkurista, eikö vain?
Pojat ovat ihanissa ja rakastavissa kodeissa ja harrastamistoiveiden kariutumisesta huolimatta ne ovat saaneet elää onnellista kotikoiran elämää. Tuskin olisin itse jaksanut niiden eteen nähdä yhtä paljon vaivaa, kuin miten omistajat ovat niitä rakkaudella hoivanneet. Valitettavasti en ole poikia juurikaan nähnyt luovutusiän jälkeen, kun ne asuvat kauempana eivätkä voi juuri koiratapahtumiin osallistua. Ilokseni Henna kävi kuitenkin maanantaina Messin kanssa kylässä ja Mustikkaa näin pari vuotta sitten Jangas-leirin yhteydessä.
 |
| Messi maanantaina |
 |
| Mustikka Mikan kanssa pari vuotta sitten |
