maanantaina, maaliskuuta 18, 2013

Viime viikkojen vaatimattomia tuloksia

Viime viikot ovat kuluneet osaltani enemmän tai vähemmän räkätaudissa eivätkä viime viikonloppujen tuloksetkaan ole päätä huimanneet ;) Viikko sitten kisasimme kolme agilitykisaa Essin kanssa saaden kolme hylkyä. Eka rata oli ihan katastrofi, jolla olimme kaffella kumpainenkin ja Essi lopulta rauhoitteli minua vain haistelemalla ja lopulta pissasi kehään! Eipä ole sitä minulle ennen sattunut koiran kanssa... No seuraavat radat teimme kannustaessani innokkaasti Essi, teimme koko radat yhteistyötä, mutta kontaktit ja putket houkuttelivat meidät tuomarin suunnittelemalta reitiltä vaihtoehtoisille teille... Eiliseksi olin ilmoittanut Raisun kisoihin, mutta toipilaana ei ollut mitään mahdollisuutta jaksaa juosta neiti Virtapiikin kanssa ja olin vain talkoilemassa, kun tuomarinsihteerinä sai sentään istua ja niiskuttaa ;) Lauantaina poikettiin Hämeenlinnassa rotukohtaisissa neuvotteluissa, kun Niina lupautui kuskiksi ja olimme paikalla vain pari tuntia, kun kuntoni ei meinannut antaa myöten sen enempää.

  Tuffsen eli Jangas Gotta Go oli ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään ihan uuden tuomarituttavuuden eli Markku Kipinän arvosteltavana Halsualla 17.3. Tulos oli vaatimattomasti nuorten luokan H, mutta Tuffsi oli kuulemma käyttäytynyt hyvin, mikä on kuitenkin tärkeintä. En ole poikaa nähnyt sitten viime kesän, mutta arvostelun mukaan se lienee sisarustensa tavoin hyvin keskeneräinen ;) Tässä Tuffsenin arvostelu:

" Vielä rungoltaan hyvin kehittymätön uros, jolla saisi olla selvempi sukupuolileima. Toivoisin hieman pitkälinjaisemman pään. Hyvä purenta. Etuasentoinen lapa. Voimakkaammin kulmautunut takaa. Luisu lantio ja korkea hännän kanto. Liikkuu jäykällä, lyhyellä taka-askeleella. Lupaava turkki. Kiva luonne."
pitkälinjaisempaa päätä toivoen ;)

Ei kommentteja: