Ilon kautta, huumoria peliin ja pilkettä silmäkulmaan

On helppo kehottaa ihmistä positiivisuuteen. Ja vaikka tietäisit, että positiivisuus ja huumori vie pitkälle, ei sitä iloa ihan joka päivään meinaa saada puristettua.

Kipeänä, päänsärkyisenä, flunssaisena ja väsyneenä kaikki tuntuu raskaalta. Työnteko, lasten ja koirien hoito tuntuvat kaikki takkuavan ja olo on kuin täillä tervassa. Tiedättekö sen tunteen, kun on tulossa flunssaan, joka paikkaa kolottaa, päätä särkee ja yrittää vain tarpoa työpäivän läpi? Sen jälkeen lapset hoidosta - väsyneinä, kitisevinä ja hankalina - ja kotona odottaa lauma koiria, jotka hyppivät, heiluvat ja haukkuvat. Koirien kanssa ulkoilu se alkaa sillä, että lapsi tarttuu jalkaan ja haluaa mukaan, nelijalkaiset ovat lähdössä ulos karmit kaulassa, vastaan tulee muutama haukkuva koira ja soppa on valmis. Lenkki on tempoilua ja vastaantulijoiden kyttäämistä ja hermohan siinä menee. Sitä haluaisi vaan paeta peiton alle ja lopputulos on se, että sitä vaan kiukuttelee ja kärttyää ja koko muu porukka on yhtä myrskypilveä samalla kertaa.

Samanlainen päivä lähtökohtaisesti pirteänä: Töissä keksii monta hauskaa oivallusta, nautti työstään ja saa itsekin monet hyvät naurut päivän kommelluksista. Kotimatkalla lapsia väsyttää, mutta kisaaminen kotiovelle tai pienen tyttösen kutittamisleikki saa matkan tutnumaan lyhyeltä ja hauskalta. Jos ei muu auta, niin lauletaan pätkä känkkäränkkää niin johan taas nauruttaa. Koirien kanssa rauhoitetaan jo ulos lähtiessä tilanne, hankalissa ohitustilanteissa siirrytään tarvittaessa hieman sivummalle ja heitetään nameja maahan etsittäväksi, muuten harjoitellaan häiriöitä ja seuraillaan muista ohi ja kävellessä harjoitellaan rally-tokoliikkeitä. Kotiin tulee iloinen koirakko, joka on saanut taas päiväänsä sen pienen hopeareunuksen.

Välillä voi treenata kaaoksen keskellä. pipsa tutustuu siipeen.

Tiedän, että huumorilla pääsee pitkälle. Myös lasten ja koirien kanssa. Se ei tarkoita sitä, etteikö olisi olemassa sääntöjä ja rajoja, vaan positiivista elämänasennetta, jossa monesta kiellosta selviää ennakoiden ja kääntämällä huomion pois mukavampiin asioihin tappelutta. Kai se on jonkinlaista zen-asennetta, johtajuutta tai miksi sitä sitten kutsuukaan. Sitä, että laittaa itsensä peliin. Antaa jotain itsestään ja saa sen moninkertaisesti takaisin.

Tavoitteellisesti treenatessakin pitäisi muistaa sama asenne. Yksi epäonnistunut harjoitus on vain yksi epäonnistunut harjoitus. Sille ei pidä antaa liikaa painoarvoa eikä siihen huku vuosien tavoitteellinen työ. Ei pitäisi harjoitellakaan liian ryppyotsaisetsi ja liian tosissaan.

Tästä aihesta myös Eva Wahlström kirjoittaa kolumnissaan:

 Ryppyotsaisuus on tappion enne

Kisoihin on turha mennä, jos ei ole luottavainen ja varma olo. Kisaamista kannattaa harjoitella etukäteen, jotta se ei tuntuisi liian jännittävältä, varmistaa osaavansa tarpeeksi ja lopulta on vaan pystyttävä ottamaan sellainen asenne, että tämä onnistuu. Tämä ei ole mielestäni suinkaan aina helppoa ja välillä kisaamaan lähtiessä on jo lannistunut olo eikä silloin mitään kummallisia tuloksia koskaan saavutetakaan...

Olinhan tosi taitava?! Kuva: Elli Pehkonen

 Mitäs sitten jos joskus mikään ei arjessa huvita? Jos ei vaan jaksa? Tai halua tehdä muuta kuin maata sohvalla? Jos kotona on toinen (se "significant other"), niin saa onneksi levätä huonoina päivinä. Silloin voi sen sijaan ottaa lapsen kainaloon sohvalle lukeakseen tarinaa ja antaa koirille luut kaluttaviksi ja lähteä ulos yhden koiran kanssa kerrallaan siinä vaiheessa, kun on hiukan saanut voimiaan takaisin. Ja päivästä tulee parempi. Mutta jos vaan on paha olo ja päivästä on selvittävä, niin ainakin minulla se menee usein valitettavasti kiukun ja kiukuttelun kautta.

Olen jo useampi vuosi sitten päättänyt, että jos olo on huono niin koirien kanssa ei treenata tavoitteellisesti. Arki on hoidettava, tietyistä säännöistä on pidettävä kiinni, mutta koirien kanssa menee vain takapakkia, jos yrittää hampaat irvessä harkata. Toki kannattaa myös kuulostella itseään. Monesti ulos lähtiessä olo helpottuu, lihakset pehmenevät ja treenaus tuokin sen tarvittavan paussin, joka muuttaa ratkaisevasti päivän suuntaa. Ihan tutkitusti luonnossa liikkuminen on parasta lääkettä ihmisen mielenterveydelle. Liikkuminen vapauttaa kehon endorfiinejä ja etenkin luonnossa liikkumisen on todettu vähentävän stressiä. Ei siis ole ihme, että usein koirien kanssa metsään lähteminen helpottaa oloa, muuttaa päivän suuntaa paremmaksi ja saa taas sen huumorinkin kukkimaan :)