Ärräpäitä

 Joskus aamut ei vaan mene ihan putkeen. Tämä on ollut ihana pentue, joka on antanut meidän nukkua vähintään seitsemään. Paitsi tänä aamuna alettiin tikkana vaatia huomiota jo kuudelta. No, myönnän, että ihan säällinen aika sekin, mutta olisin vielä voinut hetken torkkua. Päästyäni vessasta huomaan pissalammikon matolla. Siis aikuisen koiran. Ilmeisesti jonkinlainen protestipissa Pipiltä, jonka elämä on sanalla sanoen tylsää. Heivaan siis aikuiset koirat pihalle.

  Päästän pennut ulos pentuaitauksesta enkä luonnollisestikaan huomannut sulkea Sebastianin huoneen ovea ennen sitä. Puoli laumaa rellestää siis suin päin sinne ja ensimmäinen on jo pissalle. Vihdoin luulen saaneeni kaikki ulos ja saan oven suljettua. Joudun laittamaan valot päälle, jotta pystyn siivoamaan sinne tulleet kakat ja pissat ja huomaan Pikkulikan jääneen sinne temmeltämään ja ihmettelemään (tekemiään?) kakkoja. 

Lopulta kaikki ovat ulkona huoneesta ja menen taas kerran pesemään rättiä ja vessasta lähtiessäni pyyhe ovenpielestä tarttuu paitaani ja pudottaa maahan lätkähtäessään myös hammasmukin. Porsliinisen ja Pentikiä, joita ei aina meinaa enää löytää. Veetuttaa. No puhdas rätti aseenani hyökkään pissojen kimppuun ja iso lauma äriseviä susia yrittää tarttua pyyhkeeseen, paidanhihaan ja käteeni. Totean, että näinhän minä opetan jatkossa pennun omistajat leikittämään pentuja. Pyyhe käteen, aloita edestakaisin liikkeellä ja koita väistellä pentuja, jotta saat sopivan nykiviä ja poispäin suuntautua liikkeitä - ja avot: johan on pentu innoissaan roikkumassa rievussa. 

Tässä vaiheessa ulkoa kuuluu haukuntaa, mikä ei todellakaan ole kivaa kuunneltavaa naapurille ennen kukonlaulua. Onneksi Pippi laukkaa sisään heti kutsusta. 

Ruokapolitiikan aika koittaa. Eilen totesin jo, että meillä on tänään koiranruokaostosten aika. Pyysin illalla sängystä puoliunessa Stigiä nappaamaan viimeiset Into-paketit sulaamaan. Niitä ei kuulemma ollut, joten totesin, että ota nyt jotain. Valitettavasti ohjeistukseni mukainen toinen "jotain" olikin ollut broilerin sydämiä, joita tässä huushollissa saavat pennut ja Pippi keitettyinä nameina, mutta sain kaivettua pakkasesta vielä yhden Inton, jonka pennut varttia myöhemmin söivät lohen kanssa puolijäisenä. 

Kun pennut alkoivat sapuskalle ehdin hengähtää ja miettiä, miksi jaksan kaikkea tätä vuodesta toiseen? Silmiini osuu Sissin toissapäivänä tekemä piirros minusta ja itsestään. 

 Se sai minut ymmärtämään taas jotain elämästäni. Ne arjessa kaikkein tärkeimmät asiat: Stig ja lapset, koirat, kasvatustyö ja opettajan työ, tuottavat eniten iloa, mutta toisaalta myös kuluttavat eniten. Joskus tuntui kovin epäreilulta, kun hermostui lapsiin, kun on kuitenkin äärimmäisen onnellinen, että heidät on meille suotu. Pennut ovat ihania, mutta niihinkin väsyy luovutusiän lähestyessä. Lasten kanssa on keskusteltu paljon siitä, että myös kurjat tunteet kuuluvat elämään ja elämä on toisinaan myös surua, pettymyksiä ja kiukuttelua (yhtenä iltana kolme tuntia suoraa huutoa, kun neiti ei saanut askartelulaatikkoa). 

Mutta hei - ei meillä asiat ihan huonosti ole, kun Sissi piirtää minut edelleen iloisena. Ehkä tuo hattu on jokin positiivisuusmyssy, joka saa suupielet ylöspäin. Ja lasken jo päiviä, kun tämä riiviölauma lähtee koteihinsa ja sen jälkeen lasken päiviä, koska saan nähdä niitä uudelleen leikkitreffeillä, koska on jo kova ikävä :)

Minä en kyllä osaa tehdä mitään rrriiviömäistä, tuumaa Zorro.

Enkä minä, sanoo Timantti.

Mutta minä osaan pyöritellä ämpäreitä, tuumaa pikkulikka.

Ja minä voin kiivetä vaikka Mount Everestille, jos haluan (Kirjava poika).

Meitin Jäyhä Jököttäjä alias Opaali.

Ankkurin omat leikit.

Eipä poika vielä tiedäkään, että huomenna pääsee jo äidin kanssa lähtemään kohti omaa kotia.