lauantaina, huhtikuuta 10, 2021

Laukausvarmoja pentuja

 Olin kovasti odottanut päivää, kun kahden pentueen naperot pääsisivät yhdessä touhuamaan ja samalla tottumaan laukauksiin. Aamulla edellisiltainen päänsärky sen kun jatkui enkä uskaltanut lähteä Sissin kanssa ajelemaan Nummelaan. Ei tunnu oikein etätyö sopivan kropalleni ja Kalevalaisen jäsenkorjaajan hoidosta alkaa olla niin kauan, että pitäisi päästä uudelleen käsittelyyn niin minun kuin Pipinkin. 

Tänään Q-ja R-pennut pääsivät Lyylin perheen luo tottumaan laukauksiin Miikan ampuessa haulikolla. Eivät juuri äänistä välittäneet. Kerttu tuntui olleen ainoa, joka edes vähän ihmetteli, mutta sekin tottui hyvin nopeasti :) Niin ja tietysti Lyyli oli sitä mieltä, että sen kuuluu päästä mukaan, kun isäntä lähtee haulikon kanssa metsään päin... Kiitos vielä Hanna ja Miikka päivän järjestämisestä ja Stiinalle avusta!

Tässä omistajien ottamia kuvia päivältä, onneksi sain olla mukana edes kuvien ja videoiden välityksellä :








Ei kommentteja: