perjantaina, heinäkuuta 23, 2021

Vepeilyä ja agilityä treenaamassa

 Tänä kesänä olen ollut varsin saamaton blogin suhteen, vaikka ei olekaan ollut ihan niin tapahtumaköyhä kesä kun monesti. 

  Tiistaina pääsimme Pipin kanssa HSKH:n VEPE eli vesipelastustreeneihin Sari Ignatiuksen oppiin. Pippi yllätti ihan positiivisesti. Siitä on tullut todella innokas uimaan ja noutamaan tänä kesänä päästyään kolmena pitkänä viikonloppuna mökille nauttimaan lämpimistä laineista. 

Amos ja Pippi uimassa
 

Samalla pääsin tutustumaan koeliikkeisiin, joista kuulin jo edellisen viikon torstaina treenejä rannassa seuratessani. VEPEn soveltuvuuskokeessa/alokasluokassa on neljä liikettä: 1. Veneestä hyppy ja uinti 50 m, 2. Esineen vienti 30 m, 3. Veneen nouto 30 m ja 4. Hykkuvan pelastaminen 30 m. 

Harjoittelimme kaikkia liikkeitä ja Pippi suostui lähtemään vieraiden ihmisten mukaan veneeseen hieman kitisten, mutta aika hyvin paikallaan pysyen ja ylitti itsensä uskaltaen loikata veteen kutsuessani sitä rannalta. Toisella kertaa hyppy ja uinti luokseni sujui vielä ensimmäistä kertaa reippaammin. 

Olin itse veneessä kutsumassa Pippiä esineen kanssa. Se jäi vieraan ihmisen pidettäväksi, otti esineen suuhunsa ja esineestä riippuen luovutti sen minulle joko helposti tai maanitellen (muovinen dami oli niin ihana suussa, ettei siitä oisi mielellään päästänyt irti), mutta ei enää halunnut uida vieraan luo rantaan vaan olisi jäänyt vain venettä kiertämään luokseni. Kokeessa esine tulee viedä apuohjaajalle eli tässä on vielä matkaa, että Pippi vie esineen jollekin muulle. 

Veneen noudossa olin itse veneessä houkuttelemassa ja Pippi ui veneen luo ja tarttui naruun ja lähti uimaan rantaan, mutta toisinaan se meni vähän säheltämiseksi ja veneen ympärillä uimiseksi... 

Hukkuvan pelastaminen jäi siihen, että pippi soi namia kädestä ja ui veneen perässä hukkuvan kanssa yrittäessäni epätoivon vimmalla ohjata heikolla moottorilla toimivaa kumiveneenpeekelettä. Hiki tuli ja Sari oli ihan poikki toimittuaan ihmismoottorina koko matkan... Treenit kestivät iltamyöhään ja mukana ollut Sissi toimi joko loistavana apuna tai kiukutteli rannalla. Ensi maanantaina päästään taas tuuraamaan ja silloin täytyy ottaa Sissille mukaan uikkarit ja evästä, jos tyttö vielä haluaa lähteä mukaan. Kotiin päästiin märkinä ja hiukan palelevina puoli yhdentoista maissa. 

Keskiviikkona treenattiin agilityä kasvattiporukalla ja olin taas ihmeissäni, kuinka päteviä nuo jo alkavatkaan olla :) R-pentueen naperot tekevät jo ongelmitta viiden esteen rataa ja Q-pentueessa ne irtoavat jo upeasti pidemmiltä matkoilta ja seuraavat ohjausta myös vinoilla hypyillä. Ihan mahtavaa seurata noiden tyyppien edistymistä! 

Eilen meillä pidettiin R-pennuille SmartDog-pentutesti ja Esmekin saapui tiistaina mammalomaa aloittemaan ja on aikamoinen tyyris tyllerö. Täytynee näistä laittaa ihan omat päivityksensä, kun tämä valui jo hyvin pitkäksi.



Ei kommentteja: