keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2022

Treenailua koko kesä

 Ihanaa, kun on taas itsekin kunnossa ja eilen olin taas oikein hyvän mielen treeneissä kasvattien kanssa. Rally-tokossa oli kolme Q-pentueen nuorta mukana: Mickey (J. Q-hun Kurkotta), Laki (J. Q-lemma Komia) ja Usva (J. Q-luisa Ensi Lempi). Teimme varsin vaikeita häiriöharjoituksia, joissa ensimmäisissä kaksi koiraa suoritti kumpikin omaa rataansa vierekkäin ja toisella kertaa radat kulkivat vierekkäin, mutta koirat suorittivat radat toisiaan kohti. Ja kaikkien yllätykseksi ne eivät häiriintyneet toisistaan, vaan suorittivat hommansa todella keskittyneesti ja hyvin :) 


Kerrankin oli myös kamera mukana ja sain ihan onnistuneitakin kuvia koirakoista. T-pennut treenasivat agilitya hallissa Meten toimiessa apuohjaajana ja niilläkin meni tosi hienosti, mutta kuvien saaminen pimeässä hallissa ei niin vaan onnistukaan. 

"Ovatko ohjaajat valmiina?"

 





Laki peruuttaa

Istu - maahan - kierrä koiran ympäri




Mickey




pyörähdys




Usva










Ei kommentteja: