sunnuntai, maaliskuuta 09, 2025

Kolmeviikkoisten potretit

 Tänään koitettiin ottaa ensimmäiset seisotuskuvat pienistä ahmateista. Xanadun mielestä ruoka oli niin hyvää, ettei seisomisesta tullut vielä mitään... Ruoka maittaa loistavasti pennuille (ja Riitalle), kolmesti päivässä ne saavat maistella jauhelihaa ja yhtä monesti ne myös imevät tuttipullosta vuohenmaitoa. Hiljalleen lihan määrää lisätään ja ensi viikolla ne saavat jo entistä monipuolisemmin erilaisia lihoja. 

Meillä kaikki pennut ovat hyvin sosiaalisia tyyppejä, mutta nämä ovat kyllä ylivetoja. Heti aitaukseen mennessä ne kiipeävät koko lauma syliin odottaen omaa ruoka-annostaan. Ne ovat kerta kaikkiaan liikuttavia nappisilmiä. Useimmiten tässä vaiheessa emo hoitaa pennut kokonaisuudessaan, mutta hankalasta alusta on seurannut se, että ne ovat leimaantuneet ihmiseen tavalista vahvemmin ja hakeutuvat ihan iholle. Pentujen kanssa vierähtää helposti kolmisen tuntia päivässä niitä syöttäessä ja Sissi on jo alkanut lukea kummitustarinoita pienille - onneksi ne eivät taida ymmärtää saada painajaisia. 

 Vajaan viikon päästä pienet täyttävät neljä viikkoa ja siitä alkaen otetaan mieluusti paljon vierailijoita moikkaamaan pikkutyyppejä. 

Toki jotain muutakin on keritty ja tänään Sissi ja Pippi osallistuivat nuorten agilitytreenipäivään, jossa he päsivät ensin Emeliina Töhtisen Gamblers-oppiin - siis miten hienoja ratoja he tekivätkään! - ja sitten vielä tekemään onnistuneita ohjauspätkiä Veera Innasen radalle. Itse olin kouluttamassa alkeita muun muassa Nova- ja Ruska waleseille nuorten ohjaajiensa kanssa ja lisäksi hoitamassa ruokapuolta nuorille. Olipas kiva päivä! 

   Tässä kuitenkin lapsukaisten ensimmäiset - hieman mielenkiintoiset - seisotuskuvat :) 

Esikoispoika Xpectation


Jos en saa lisää jauhelihaa, niin näytän kieltä kaikille!

Lutunen.

Iso poika alias X-Force




Pojista kolmas

Työnimeksi on tullut Energy, kun niskaan on kirjoitettu E..


Ja sitten tyttöset:



Pikku-Xanny on ryhdikäs tyttö


Xanadu sekosi jauhelihasta eikä seisomisesta tullut mitään.


Haaveilen seuraavasta annoksesta jauhelihaa...


Pusu


Pusu on aina ekana paikalla, kun ruokaa tarjotaan ja raivaa tiensä kyynärvarsitaktiikalla.

Sitten vielä muutama tunnelmakuva eilisillalta ennen KAJ-huumaa: 




Niin pienet ja jo niin rakkaat <3


Ei kommentteja: