Games- SM kisojen finaalipäivä oli jännittävä ja Mette ja Mickey eli Jangas Q-hun Kurkottaa tekivät hienoja suorituksia. Gamblers-radalla loppugambleen hukkaantui 0,52 sekuntia liikaa aikaa, mutta pisteet riittivät silti sijalle 12. Snooker-radalla väsymys pitkän kisa- ja treeniviikon jälkeen alkoi näkyä, mutta silti sijoitus oli näppärästi 11. Paljon onnea pätevälle koirakolle!! Olinpas hurjan ylpeä heistä :)
Tänään Bruno eli Jangas Q-ppa Punaisena ja Liisa Salonen kisasivat rallyssä TamSK:n agifestareilla kolmannen kisansa mestariluokassa ja saaneet täpärästi hyväksytyn tuloksen eli 70 p ja sitä myöten RTK4 koulutustunnuksen.Onnea!
Poikien siskontyttö Ilo eli Jangas Uusi Lempi palkittiin Tuusulan näyttelyssä EH1 tuloksella, tuomarina Reia Leikola-Walden.
Tänään järjestettiin myös Q-kkelipäivät Loviisassa, mutta valitettavasti ne jäivät itseltäni välistä, kun roikuin päivän hallilla Games SM-kisoissa, haettiin peuranlihaa (tosin tilaukseni oli hävinnyt bittiavaruuteen, mutta onneksi sain sentään 20 kg lihaa kotiin) ja vielä treenailtiin pikaisesti agilityä Pipin kanssa Marjon ohjauksessa.
Janniina ja Usva eli Jangas Q-luisa Ensi Lempi voittivat tämän vuoden Q-kkeli Cupin ja kuvista päätellen siellä oli viihdytty hyvin. Vähän jäi harmittamaan etten ole ehtinyt paikalle enkä nähdä Suomessa vierailevia Isabellaa ja Minniä.Kotiin tullessa oli kyllä sen verran takki tyhjä, että jaksaminen oli aikas lopussa.
Tämä oli vasta toinen kerta, kun kasvattini on päässyt SM-kisojen finaaliin, pääsimme Raisan eli Jangas Duck Soup kanssa agilityn SM-finaaliin vuonna 2010 odottaessani esikoistamme. Raisasta tuli aikanaan myös rodun ensimmäinen agilityvalio. Mickeyn valioitumiseen tarvitaan enää yksi SERT gamblersistä ja kaksi Snookerista...





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti