maanantaina, elokuuta 31, 2026

Huldan SmartDog-testi

Hulda eli Jangas Usvaa Putkeen kävi 2.8. SmartDog-testissä Hyvinkäällä Ulla Ruistolan testatessa neljä kasvattiani. Toscan tulokset tulivat jo aiemmin ja ne on julkaistu 7.8.blogissa ja Yllin ja Selman tulokset koitan päivittää myöhemmin viikolla. Hulda on Kennelliiton virallinen kaverikoira, joten suhtautuminen testaajaan hieman yllätti. Muuten Hulda oli hurjan pätevä tyyppi testissä!

Hulda oli aluksi pelokas vierasta testaajaa kohtaan, mutta uuteen tilaan se tutustui
aktiivisesti kävellen. Hulda oli erittäin hyvin motivoitunut koko testin ajan ja se keskittyi
hyvin tehtäviin. Hulda käyttäytyi sylinteritestissä hieman impulsiivisesti. Hulda luki
erinomaisesti ihmisen eleitä, mutta ei ollut niillä johdettavissa harhaan (huijaus -osio).
Tilaan liittyvä ongelmanratkaisu, V-aita, oli Huldalle helppo ja koira ratkaisi myös
loogisen päättelyn tehtävän, joka on testin vaikein. Mahdottomassa tehtävässä Hulda oli
ehdottomasti enemmän ihmiseen tukeutuva ongelmanratkaisija. Hulda muisti vain
yhden toiston (neljästä) muistitehtävästä oikein, mikä on alle keskiarvon. Hulda ei
manipuloinut selkeästi oikeaa nappulaa sosiaalisen oppimisen tehtävässä. Koira pelkäsi
laitetta. Edeltävä eläinlääkärikäynti saattoi vaikuttaa Huldan suhtautumiseen testaajaan. Koira
väisti, mutta aktiivisuusmittari saatiin kuitenkin laitettua koiran pantaan. Huldan
vahvuuksia testissä olivat tilaan liittyvä ongelmanratkaisukyky ja uteliaisuus,
motivaatio, keskittyminen, eleiden lukeminen, ihmiseen suuntautuva
ongelmanratkaisustrategia ja looginen päättelykyky. Koira selvästi välillä hidastaa
pohtiessaan ongelmaan. Tämä ei siisi ole mikään miinus, mutta kannattaa ottaa se
huomioon koulutettaessa. Mukavia hetkiä Huldan kanssa!

 Itsehillintä sylinteriotestissä:

 Palkkio näköärsykkeenä häiritsi koiran suoritusta; Hulda yritti ottaa ruokaa toistuvasti
lasin läpi, siitä huolimatta, että se oppi juuri ottamaan ruoan sivusta. Koira käyttäytyi
tässä sylinteritestissä impulsiivisesti. Aikaisemmissa tutkimuksissa koirilla sylinteritestin
onnistumisprosentti on ollut keskimäärin 79% ja susilla 77% - Huldalla tämä oli 60.0%.

 Eleiden ymmärtäminen: 

 Hulda luki ihmisen kommunikointia erinomaisesti saaden 96.6 % ELEET osuudesta
oikein! Hyvin harva yltää täysin virheettömään suoritukseen tässä osuudessa. Testi
vaatii yleensä myös hyvää keskittymiskykyä.

V-aita: 

 Hulda ratkaisi tehtävän erittäin nopeasti 12.0 sekunnissa. Koiraa ei häirinnyt näkyvillä
oleva ruoka, vaan se ymmärsi nopeasti edetä poispäin palkkiosta ensin sen saadakseen.
Koira ratkaisee tehtävän itsenäisesti eikä pyydä apua ihmiseltä.

Mahdoton tehtävä: 

 Hulda pyrki ratkaisemaan mahdottoman tehtävän enimmäkseen ihmisiltä apua pyytäen
(76.7 %). Koiralla oli kuitenkin molemmat ongelmanratkaisustrategiat käytössä, sillä se
pyrki myös ensin itsenäiseen ratkaisuun (20.8 % ). 2.5 % koira teki muuta.

 Looginen päättely: 

 Hulda ymmärsi selvästi loogisen päättelyn tehtävän. Se tarkoittaa, että koirasi ymmärsi
ongelman ja ilmiön sen takana. Koirasta riippuen, saattaa olla, että tällainen koira
turhautuu helppoihin harjoituksiin. Koira saattaa myös oppia keskimääräistä
nopeammin.

Huijaus: 

 Hulda ei hämääntynyt tässä tehtävässä testaajan vääristä vihjeistä, vaan se päätteli itse
näkemänsä perusteella missä palkkio on, eikä antanut osoitusten häiritä. Suurin osa
koirista ei seuraa testaajan väärää vihjettä, vaan menee sinne, minne namin näki
menevän.

Muistitesti: 

 Hulda muisti oikein yhden ajan neljästä, mikä on alle keskiarvoisen suorituksen tässä
testissä.

Sosiaalinen oppiminen: 

 Sosiaalisen oppimisen tehtävässä Hulda ei manipuloinut oikeaa nappulaa 3 min
kuluessa. Koira pelkäsi laitetta ja sen antamaa äänimerkkiä, eikä halunnut koskea tai
painaa. (Ainon tulkinta tästä oli se, että Huldaa epäilytti laitteen vieressä ollut testaaja.)

 

Ei kommentteja: