Viikonloppuna Sebastian-vauvamme täytti kolme kuukautta ja aika tuntuu kuluneen aivan hetkessä. En ole tainnut blogiin kirjoitellakaan yhteiselosta vauvan ja koirien kesken. Kati tuli kotiin heti saapuessamme sairaalasta ja kuittasi vauvelin haistelemalla sitä muutamaan kertaan. Raisa oli ensimmäisen viikon Tampereella hoidossa ja mennessämme sinne jouluksi se oli äärettömän kiinnostunut pienestä uudesta perheenjäsenestä. Joka kerta kun poika oli hoitopöydällä oli myös Raisun pää pöydällä. Aina kun lapsi inahti, juoksi Riesanen ensimmäisenä katsomaan mitä tapahtui. Nykyisin Sebastian kuuluu jo kalustoon, mutta yhä vauvalle voi tuikata märän pusun poskelle (tai yritämme ohjata pusut kädelle) ohimennessä lapsen ollessa sitterissä ja naperon itkiessä Raisa liitää huolestuneena paikalle ja tulee meitä hakemaan, jos olemme sen mielestä liian hitaita liikkeissämme. Ulkona koirat ovat tottuneet vaunulenkkeilyyn nopeasti. Koitankin (poikkeuksena viimeiset flunssaiset viikot) käydä päivällä kunnon vaunulenkillä toisen hauvelin kanssa ja illalla lenkkeillään koko perheen voimin uudestaan ellei sitten toinen meistä aikuisista lähde metsään koiria juoksuttamaan.
 |
| Ihan lähekkäin |
Toistaiseksi yhteiselo on sujunut todella leppeästi, mutta saa nähdä miten jatkossa käy, kun poikamme alkaa liikkua, tarttua karvoihin ja kulkea perässä. Tällä hetkellä Raisa sietää Sebastianilta paljon enemmän kuin muilta (= vierailta) lapsilta. Pojan kelliessä lelukaaren alla lattialla saattaa Raisa mennä makoilemaan jalkopäähän eikä yhtään hermostu potkivista jaloista, päinvastoin tuntuu nauttivan elämästään saadessaan olla lähellä. Raisa on muutenkin ylimmäinen kakkadetektori, joka ilmaisee vaipassa lymyävät kakat erityisellä tarkkuudella.
Tässä muutamia kuvia arjesta:
 |
| Lapsenvahti Raisa... |
 |
| aina palveluksessa |
 |
| Katikin kiinnostuu välillä vauvasta |
 |
Kiitos Kamun perheelle kivasta unipuvusta
ja Toivolan perheelle nallesta (vilkaiskaapa nallen paidan kuvaa) :)
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti