tiistaina, heinäkuuta 28, 2020

Kohti käytöstestiä

Viime viikot on Pipin kanssa treenattu ahkerasti tavoitteena läpäistä Hypokoirien käytöstesti (HKT). Siihen kuuluu käsittelyyn tottuminen (mikrosirun luku, malttaminen paikalla viraan ihmisen tuodessa kansion, korvien ja tassujen tarkastaminen), seuraaminen, koiran ja ihmisen ohittaminen, luoksetulo, vapauttaminen ja sieltä yhdessä matkan jatkaminen sekä vieraan ihmisen kanssa 2 minuutin paikallaolo. Tämä viimeisin on tällä hetkellä kaikista haastavin osio.
Pippi veljensä Redin seurassa
    Keväällä ympäristöopetus jäi kokonaan tauolle Pipin oltua pitkään kipeä ja koronakin kuritti, ja tilanne tuntui jo toisinan aika mahdottomalta. Keväällä saatiin neiti osteopatian keinoin kuntoon ja nyt ollaan menty hurjin askelin eteenpäin. Kotipihassa ei tarvitse enää hysteerisesti haukkua naapureita, ohikulkijoille yleensä haukahdetaan, mutta Pippi tulee kivasti jo pois aidan viereltä kutsuttaessa. Tähän on varmasti auttanut myös kunnallistekniikan tulo kyläämme, kun täällä vilisee rakennusmiehiä, koneita ja tavaraa :)

  Olemme myös harjoitelleet viimeisen kuukauden ahkerasti. Pippi on ollut mukana kahviloiden ja ravintoloiden terasseille reissatessamme mökille, olemme käyneet Hakunilassa ja Porttipuistossa lenkeillä, Ojangossa treenaamassa, Itäkeskuksessa ja Prisman parkkihallissa kävelyllä, koiranruokakaupoissa ja treenanneet ohituksia muiden hypokoirakokelaiden ja walesisukulaisten kanssa. Eilen treenattiin näyttelyyn menevien Jawan ja Nuolen kanssa.



Jawa eli Jangas Old School
Nuoli eli Jangas Opportunity
 
Nuoli kaikkensa antaneena (Noran ottama kuva)
Lisäksi saatiin vierailulle Kristiina lasten ja Torstin (Jangas Lemming) kanssa. Torstilla on ollut viime talvena ihottumaa, korvatulehduksia ja tassussa hiiva, masu on kylläkin ollut kunnossa. Kurjaa, kun siihen asti Torstilla ei ole ollut mitään kremppaa. Epäilyksenä allergia, mutta voihan tuo viitata kilpirauhasen vajaatoimintaankin. Torsti on viime vuosina syönyt lähinnä nappulaa, joka tuntuu monesti myös vaikuttavan asiaan. Eilisellä vierailulla kivesvian takia kastroitu Torsti oli hyvin iloisella päällä ja leikki Pipin kanssa tyytyväisenä :) Se tuntuu olevan lapsille tosi herttainen nallekarhu.




Ei kommentteja: