Uhanalainen walesinspringerspanieli?

Isäni pruukaa aina sanoa, että "vale, emävale ja tilasto". Katsotaan nyt kuitenkin hieman käppyröitä kosken walesinspringerspanielia.

Malla oli jakanut facebookissa asiallisen kirjoituksen:
Why vulnerable breeds are vulnerable?
Kyseinen artikkeli kertoo englantilaisesta tutkimuksesta, jossa he ovat todenneet 25 rodun olevan vaarassa kuolla sukupuuttoon, jos tehollinen populaatio eli jalostukseen käytettyjen erisukuisten koirien määrä  uhkaa laskea liian alhaiseksi. Lisäksi heillä on oma listansa "At watch" eli vapaasti suomennettuna tarkailtavien ryhmä, johon walesinspringerspanielikin on päätynyt. Samassa artikkelissa selitetään, miksi liian pieni tehollinen populaatio ajaa rodun lopulta liian heikoille ja jo kohtuullinen rodun sisäinen sukusiitosasteen kasvu johtaa sisäsiitosdepressioon eli mm. piilevien sairauksien lisääntymiseen, pienempiin pentueisiin ja heikompaan vastutuskykyyn.

Samasta asiasta puhutaan myös seuraavassa artikkelissa:
http://www.instituteofcaninebiology.org/blog/a-broader-view-of-extinction-risk-of-dog-breeds-in-the-uk

Täällä taas selitetään mitä tarkoitetaan geenipoolilla:
http://www.instituteofcaninebiology.org/whats-in-the-gene-pool.html

   Näissä tutkimuksissa on otettu huomioon vain Briteissä rekisteröidyt koirat ja walesien rekisteröintimäärät ovat viime vuosikymmeninä laskeneet noin 500-700 koirien vuosittaisista rekisteröinneistä viime vuosien suunnilleen 300 kappaleeseen. Etsiessämme Niinan kanssa useiden vuosien ajan pentua Briteistä törmäsin siihen, että lähes kaikki alkoivat olla sukua keskenään (ja sukua Suomeen tuoduille koirille). Lopulta Kevin löytyi ja oli aika pitkälti eri sukua, mutta ymmärrän siis hyvin Briteissä tilanteen olevan maan sisällä jo huolestuttava.

Siitä päästäänkin siihen, että aiemmin sukusiitosasteet maiden sisällä ovat saattaneet olla aika suuria, mutta toisaalta eri maissa on ollut ainakin osittain erittäin alapopulaatiot. Nykyisin globalisaation myötä kaikissa maissa alkaa olla samoja sukuja löydettävissä, vaikka samaan aikaan myös erisukuisten koirien määrä maan sisällä sinänsä kasvaa tuontien myötä. Tässä piilee myös omat vaaransa, koska silloin yhden populaation ollessa vaikeuksissa, onkin vaikea enää löytää muualta ns. uutta verta. Populaatiogenetiikka ei koskaan ole ihan yksinkertaista, mutta aina kiehtovaa ;)

KoiraNetissä näkyy, että Suomessa walesipopulaation sukusiitosaste on ollut 2,09 - 3,30 % välillä viime vuosikymmenen aikana (tämä ohjelma ei kuitenkaan tunnista ulkomaisia koiria samoiksi Suomessa rekatuiksi jne eli luku on hyvin kaunisteltu). Per-Erik Sundgren on aikanaan 2000-luvun alussa tutkinut Ruotsin walesikantaa todeten sen olevan liian sisäsiittoinen, tehollinen populaation noin 100 (vaikka koiria rekisteröitiin yli 300 vuosittain) ja samassa yhteydessä maininnut, että koko rodun sisäsiitosaste tulisi saada pidettyä alle 2,5 % tason. Kaikki nämä kertovat siitä, että paremminkin voisivat asiat olla.

Geenitestit valottavat osaltaan tilannetta myös rodun monimuotoisuuden suhteen. MyDogDna-testeihin on osallistunut koiria ympäri maailman. https://www.mydogdna.com/crm/index.html#en/breeds/519248a83cd390a052000176/welsh_springerspaniel/relationships

Tutkitut walesit- suurin osa samassa kasassa ja sitten on muutama erottuva sukulinja

Omat kasvattini erottuvat omana ryppäänään kuvan alareunassa (valkoiset pallukat)

 Kuvaajat ovat oikeasti kolmiulotteisia ja sen takia kukin kaksiulotteinen kuva antaa puutteellisen kuvan kokonaisuudesta. Kannattaakin käydä ylläolevasta linkistä katsomassa tuo oikea kuvaaja ja pyöritellä sitä hieman ruudulla. Kun sillä hieman leikkii, voi napsauttaa näkyviin vain Iso-Britannian (tumman violetit pallurat), USAn (punaiset) tai Suomen (siniset) tutkitut koirat. Silloin voidaan todeta tutkittujen brittikoirien olevan kaikkien varsin läheistä sukua keskenään geneettisesti. Suomessa on tutkittu eniten koiria, mutta toisaalta niistä on löydetty myös eniten hajontaa.Suurin osa koirista on kuitenkin hyvinkin tiiviissä ryppäässä, josta erottuu muutama erillinen sukuhaara esim. omat kasvattini yllä olevan kuvan alalaidassa.

 Walesien geneettinen monimuotoisuuden mediaani on 31,7 % (mitä suurempi sen parempi) ja ylösajavien koirien mediaani on 30,7 % ja kaikkien rotujen 34,6 %. Täten walesien tilanne tutkittujen osalta ei vaikuittaisi mitenkään erityisen huonolta, mutta toisaalta parantamisen varaakin olisi.

Vertailukohtana kerrotaan, että kromforhländer-rodussa tilanne on niin kriittinen, että siellä tehdään tietoisesti roturisteytyksiä. Rodun sisällä monimuotoisuuden mediaani on 25,9 %, kun taas kromfohrländer-risteytyksissä se on 38,8 %.

Omista kasvateistani monimuotoisuudet (valkoisina palloina kuvaajalla) on tämänhetkisen tiedon mukaan seuraavanlaiset:
Jangas Jack-of-All-Trades  29,4 %
Jangas Jack-A-Dandy 31,2 %
Jangas Field Fennel 31,8 %
Jangas Hissun Kissun 32,4 %
Jangas Huller om Buller 32,9 %
Jangas Forget-Me-Not 32,9 %
Jangas Enttententten 34,0 %
Jangas In Blossom 34,1 %
Jangas Gone with the Wind 35,3 %

Olen koittanut omassa jalostustyössäni kiinnittää huomiota monimuotoisuuteen, käyttää erisukuisia ja vähän käytettyjä tai ulkomaisia uroksia.  Näiden tulosten mukaan se näyttää varsin hyvin onnistuneen, kun ainoastaan kaksi veljestä yhdeksästä tutkitusta kasvatistani jää alle rodun keskiarvon. Niiden sukusiitosaste on hyvin pieni (alle 1 %), mutta vanhemmat ovat kummatkin ulkonäöltään rodunomaisia kansainvälisiä valioita ja aika saman tyyppisiä koiria ulkonäöltään.


Noilta englantilaisilta sivuilla löytyy myös suuntaviivoja jalostukseen, jotka poikkeavat paljon perinteisistä, näyttelyjalostuksen neuvoista:
http://www.instituteofcaninebiology.org/blog/twenty-key-elements-of-a-successful-breeding-program