perjantaina, syyskuuta 22, 2006
Täplä on alkanut pyöristyä
Täplä on kuulemma alkanut jo pyöristyä somasti ja ruokahalu on pohjaton aikaisemman nirsoilun sijaan. Ruoka on vaihdettu vahvempaan "penturuokaan" ja lisäksi kotiruoka kuuluu ruokavalioon. Astutuksesta on kulunut lähes kuusi viikkoa ja nyt Täplälle annetaankin Axilur-matokuuri. Viikon päästä tulevan mamman on tarkoitus tulla luokseni.
torstaina, syyskuuta 14, 2006
Täplä ultrassa
Minna-Riitta vei Täplän ultraan tänään, kun on kulunut 33 vrk astutuksesta. Täplä on kuulemma vieläkin erittäin solakka, mutta ultrassa näkyi 7-8 sykkivää sydäntä. Ultran mukaan näytti siltä, että pennut ovat hedelmöittynet vasta pari päivää astutuksen jälkeen, joten pentue saattaa hyvinkin syntyä hieman laskettua aikaa myöhemmin. Odotamme siis pentujen syntyvän kuukauden päästä.
perjantaina, syyskuuta 08, 2006
Nelisen viikkoa astutuksesta
Kävin tänään Turussa tentissä ja samalla trimmasin Täplän. Jännityksellä odotan, onko neitokainen tällä kertaa tiineenä. Se on viime aikoina nirsoillut ruokansa kanssa, mikä on kuulemma erittäin epätavallista ja nisät olivat hieman turvonneet. Nämä voivat kuitenkin olla myös merkkejä valeraskaudesta, joten odotellaan rauhassa tulevaa. Astutuksesta tulee huomenna kuluneeksi neljä viikkoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)