keskiviikkona, toukokuuta 27, 2020

Kiitos Sarosa :)

Sain ihanan posterin kiitos Hakoilan Elinan ja Sarosan, joka työn teki. Toivottavasti saan tämän lisättyä kotisivuillekin jatkossa:

Tunnistavatkohan Outi ja Jorma Anssi Takalan kuvista pienen vauhtihirmun?

maanantaina, toukokuuta 25, 2020

Elämä palautuu taas uomiinsa

Tämä kevät on ollut hyvin erikoinen etäkouluineen kaikkineen. Nyt ollaan oltu toista viikkoa ihan paikan päällä koulussa ja vaikka tavallinen kouluarki on vielä kaukana ja koko aika vietetään vain oman luokan kanssa, tuntuu edes jollain tapaan arkeen palaaminen hyvin vapauttavalta. Pipin kanssa on treenailtu ja lenkkeilty ja nyt kun neiti on toipunut loukkaantumisen aiheuttamista kivuista, alkaa se olla taas hauska tyyppi. HKT eli hypokoirien käytöstesti olisi pitänyt olla kesäkuun alussa, mutta se siirtyy elokuussa ja seuraava lähipäivä vähintään heinäkuulle. Pippi ilmaisee jonkin verran omatoimisesti matalia verensokereita, mutta vielä ahkerammin saataisiin tehdä lapputreenejä. Ongelmana on vaan se, että lapputreenejä saa tehdä silloin kun Sebastianilla on matalat tai korkeat verensokerit ja se tarkoittaa käytännössä sitä, että pojalla on aina silloin paha olla.

  Pippi on käsittämättömän kiltti lastemme kanssa. Sissi usein treenaa sen kanssa ja se kiltisti istuu, menee maahan ja tekee kieppejä käskystä :) Täytyy joskus ottaa videokin nuoren väen treeneistä. Se ei välitä vaikka halatessa se melkein rutistuu alle tai vaikka välillä tunteet kuumiavat ja lapset huutavat keskenään. 

    P-pentueen siskokset Pippi ja Martta ovat edelleen ihan samalla viivalla juoksukierrossa. Martan juoksu alkoi torstaina ja Pipin juoksun huomasin alkaneen eilen, onpa saattanut alkaa jo lauantainakin. Viimeksikin tytöillä oli juoksut ihan peräkkäin Martan aloittaessa juoksunsa ensin. Toivottavasti päästään tänä kesänä taippareihin, tosin uimarannalla saisi käydä vielä tutustumassa uuteen elementtiin...

  Raisa mennä touhuilee itsekseen pihassa, mutta sen kainalossa oleva patti on kasvanut pingispallon kokoiseksi, joten remmilenkit ovat jo historiaa. Nyt on taas parempi kausi ja mummo vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä elämäänsä. Korva ei ole ihan siisti, muttei tunnu kipeältäkään ja saa nyt olla omissa oloissaan, jottei liialla hoidolla sitä ärsytetä. Jokainen päivä on lahjaa mummon kanssa ja yhteistä taivalta on jo 13 vuotta ja 7 kuukautta, joten kauan on saatu yhdessä tallustaa elämän polulla. Sissin treenatessa Pipin kanssa, Raisakin on aina innokkaana mukana ja tekee namin perässä ihan mitä vaan ohjataan :)


maanantaina, toukokuuta 18, 2020

Ronja sairastui glaukoomaan

Sain tässä toukokuussa varsinaista Jobin postia, kun Linda kertoi Ronjan eli Jangas Hissun Kissun silmän kipeytyneen ja eläinlääkärissä sillä todettiin glaukooma ja silmä poistettiin pikaisesti. Toivottavasti toisen silmät paineet eivät nousisi. Lähes veteraani-ikäinen Ronja on toinen tähän ikävään silmäsairauteen sairastunut kasvattini. Kaksi vuotta sitten Hani eli Jangas Eye Popper sairastui ja se eleelee tyytväisenä yksisilmäisenä 11-vuotiaana vanhuksena edelleen. Toivottavasti Ronjallakin olisi monta tervettä vuotta vielä jäljellä, mutta aika näyttää.

Sitten loppuun vähän iloisempia kuvia:
Touho eli Jangas Nosy Parker

Elsa eli Jangas Kiss Me Kate


Tuffsen eli Jangas Gotta Go kastoi jo huhtikuussa talviturkin

Kevin ja Pesonen näyttää hissiajelun mallia

Kevin eli Llon Helygen tasapainoilee



tiistaina, toukokuuta 05, 2020

Kevättä rinnassa

Tässä N-pentueen sijoitusneidit kesätouhuissa. Kuvat ovat omistajien ottamia.
Esme eli Jangas Nice Weather For Ducks


Nemo eli Jangas New Tricks "auttaa" mielellään maalaushommissa...

maanantaina, toukokuuta 04, 2020

Treeniä ja leikkiä

Olemme olleet poissa ohjatuista treeneistä jo melkein kaksi kuukautta. Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja nyt jatketaan taas kasvattitreenejä maanantaisin. Vaihdellaan treenin aihetta, mutta tänään harjoiteltiin Pipin (Jangas Pippi Långstrump) ja kaksi viikkoa vanhemman enon Jawan (Jangas Old School) kanssa rally-tokoa. Alussa kummallakin oli vaikeaa keskittyä, mutta lopulta saatiin todella hienoja onnistumisia :) Treenien jälken kaksikko sai painia keskenään ja hauskaa oli! Ensi viikolla jatketaan pienen treeniradan parissa.

Vappuna tuli kuluneeksi 22 vuotta ensimmäisen walesini Katin syntymästä (2.5.98) ja 21 vuotta Harryn syntymästä (1.5.99). Viidentoista vuoden ajan ehdittiin juhlia synttäreitä vappuna, kun kummatkin elivät 14-vuotiaiksi. Näiden tyttärentytär Raisa-vanhus (13,5 v) on toipunut vihdoin korvatulehduksesta, mutta kyllähän tämä saattohoitoa alkaa olla ja seuraava eläinlääkärikäynti lienee myös viimeinen. Toivottavasti se olisi kuitenkin edessä vasta syksyllä, ja nyt on vaan nautittava jokaisesta yhteisestä päivästä. Vaikka eipä tänään naurattanut, kun Raisa ulvoi makkarissa treenatessamme pihalla. Vanhus oli syvästi loukkaantunut, kun joutui olemaan sisällä muiden päästessä tekemään kaikkea hauskaa.

Jawasta oli kasvanet komea nuori mies


Jangas Old School (Suvimetsän Brad Pitt - Jangas Gone with the Wind)

Pipillä ja Jawalla menivät edelleen leikit yksiin.