sunnuntaina, huhtikuuta 30, 2023

Minnille eka luva hyppyradalta vappukisoista :)

 Minni eli Jangas Q-nlilja ja Isabella Ojanperä kisasivat PoKS:n kisoissa saaden ekan  nollan ja luvan hyppyradalta Tommi Raita-Ahon tuomaroidessa. Samalla he nappasivat myös luokkavoiton :) Toiselta radalta tuli 5 vp pujottelun sisäänmenosta ja sijoituksena luokan toinen. 

Kisakirjaan on nyt korkattu sekä hyppy- että agilitysivu :)


Meillä oli tänään HSKH:n vapputalkoot, joissa myös kolme U-pentueen naperoa oli leikkimässä aitauksessa omistajien talkoillessa. Toki moni muukin kasvatinlmistaja oli mukana. Eilinen kuluikin MH-testinohjaajana eli varsin koiramainen viikonloppu taas. 

Eppu in memoriam

 Sain eilen viestiä, että Jangas Heppuli Keppuli eli "Eppu" oli jouduttu lopettamaan oletettavasti kasvainten aiheuttamien oireiden vuoksi. Eppu ehti 10,5 vuoden ikään. Kiitos Epun hoidosta näinä vuosina ja osanottoni perheen suruun ❤️





sunnuntaina, huhtikuuta 23, 2023

12-viikkoisten U-pentujen seisotuskuvat

 Eilen U-naperot kävivät pentutreffeillä ja suuri osa pennuista sai ekan rokotuksensa. Samalla ahkeroitiin seisotuskuvat koipeliineistä. Tässä ensin seisotuskuvat ja leikkikuvia koitan päivitellä viikolla... 

Jangas Ummet Lammet


eli Figo

Jangas Uppista Keikkaa eli Elmo



Jangas U-käännös eli Eetu

Jangas Ullatuus

eli Unto




Jangas Usvaa Putkeen


eli Hulda





Jangas Uusi Lempi


eli Ilo

Ilon toinen kylki on hauskan läikikäs :9


Brunolle rally-tokosta Avo 98 pistettä!

 Bruno eli Jangas Q-ppa Punaisena  ja Liisa Salonen osallistuivat rallykisoihin Taru Leskisen radalla ja saivat upeasti 98 pistettä sadasta avoimesta luokasta ja voittivat lisäksi luokkansa!

Huiman suuret onnittelut! 



Brunon emä Iines oli samoissa kisoissa ja sai harmittavasti 69 pistettä, kun 70 on hyväksytyn tuloksen raja...

tiistaina, huhtikuuta 18, 2023

U-pennut 12 viikkoa

 U-pentujen 12 viikon kunniaksi on hyvä päivittää loput kuvat lauantain pentutreffeiltä.


Eetu on ihan kuin äitinsä Usva, jolle taistelut leluista tai kepeistä ovat elämän ja kuoleman kysymyksiä, kun muille se on vaan hauskaa leikkiä. Kuvassa Eetu ja Nooa. Usvan tavoin nämäkään taistelut eivät lopu tappeluun, vaan lopulta Eetu vaan voittaa, kun toinen luovuttaa.

Tässä Figo ja Eetu.

Figon mielestä tämä on hauskaa leikkiä, Eetun mielestä vakava paikka.




Sama kuppi, paras kuppi. (Vieressä oli toinenkin vesikuppi.)

Risu on aarre.

Hulda kertoo olevansa tosi kiltti tyttö.

Hain hampaat ;D

Nooa

Nooa mielistelee

Ilo

Ilo (J. Uusi Lempi)

Figo hullunkiilto silmissä



Eetu (J. U-käännös)








sunnuntaina, huhtikuuta 16, 2023

Upeita agilitytuloksia Minnille ja Femmalle!

 Tänään lähdettiin aamusta Sissin kanssa agilitykisoja seuraamaan. Minni eli Jangas Q-nlilja ja Isabella Ojanperä kisasivat pikkumaksien 1-luokassa agilityradalla saaden 0-tuloksen ja ensimmäisen LUVAN :) Tuomarina 1-luokilla toimi Elina Hannikainen-Himanen. 






 
Hieman kinkkiseltä hyppyradalta sekä Minnille että Mollylle eli Jangas Rapunzel tuli hylky, mutta keppien ja 
renkaan jälkeen kumpikin koirakko teki loistavaa työtä :) Olipa hienoa seurata nopeita nuoria koiria karttureineen!
 
Loppujen lopuksi talkoiltiin vielä ilmossa pari tuntia Sissin kanssa ja tytöstä alkaa olla apua myös toimistohommissa :D 
 
Samaan aikaan toisaalla eli Tampereella kisasivat N-pentueen emä ja T-pentueen mummu Femma aka Doniol High Five to Jangas ja Kirsi Kangasmaa saaden nollan ja LUVA-tuloksen pikkumaksien 2-luokasta. 

Femma


lauantaina, huhtikuuta 15, 2023

Pentutreffejä ja epiksiä

Tänään olikin hieman kiireisempi ja muistorikkaampi päivä, kun  kuusi U-pennuista kävi pentutreffeillä, juhlimme Sissin synttäreitä Monet2Klimt-taidenäyttelyssä ja illalla kerkesimme vielä Pipin sekä Maijan ja Ruskan kanssa agilityepiksiin. Pippi eli Jangas Pippi Långstrump oli epiksissä tosi rento ja hyväntuulinen, odotti hienosti lähdössä ja oli hyvin kuulolla, mitä nyt piti kurvailla vähän Maijaa ja Ruskaa kohti  yhden esteen ohi ja maalissa se karkasi Ruskan luo. Ruska puolestaan kiinnostui minusta ekalla radalla ja totesimme, että ensi kerralla tehdään ennen rataa yhteinen lenkki, jotta kisaradalla ei tartte bongailla tuttuja ;) Pipin radan voi katsoa viela toistaiseksi instan tarinoissa (#jangaskennel). Ruska eli Jangas Tingeling  teki tosi näppärän toisen radan, jossa käytiin vaan pikaisesti moikkaamassa ihanaa tuomaria Minnaa ja muuten hienoa menoa!

 Tässä vielä painikuvia tältä päivältä, taidan jättää osan myöhemmäksi, kun tuli taas napsittua kuvia hurja määrä. Pennuista mukana oli koko pääkaupunkiseudun porukka eli Hulda (Jangas Usvaa Putkeen), Ilo (Jangas Uusi Lempi), Nooa (Jangas Uusi-Q), Eetu (Jangas U-käännös), Figo (Jangas Ummet Lammet) ja Elmo (Jangas Uppista Keikkaa). Näiden lisäksi mukana huseerasivat aikuiset walesilaiset Pippi ja Edi.

Kuinka monta pentua mahtuu samaan painiin?


Nyt meni kuppi nurin - mitäs tuli tehtyä?

Huldan loikka...

ja toinenkin.

Ilo ja Nooa


Ylävasuri suoraan naamaan.


Hulda poistuu paikalta vähin ääniin.


Siskokset.

Talvipennut oppivat ulkoilemaan lumessa ja edelleen viimeinen lumikasa vetää puoleensa.


Edi seuraa leikkiä tarkkaavaisesti.

Edi ikään kuin kysyy Ilolta, ettei "pikkusisko" vaan ole pahoilla teillä.