Raisa in memorian

Raisa eli Jangas Duck Soup on ensimmäinen koiristani, joka eli kanssani ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen. Tänään tuli siis se pelkäämäni päivä, että oli aika hyvästellä Raisa-Rakas.

Koirista sen selkeästi huomaa, kuinka paljon tapahtuukaan noin 13 vuoden ja 9 kuukauden aikana. D-pentueen syntyessä olin aloittanut opettajan työt Keravalla ja lähes valmis filosofian maisteri (viimeisen tentin taisin tehdä pentujen ollessa muutaman viikon ikäisiä). Pentueen neljästä nartusta Raisa oli Nuppu-siskoaan villimpi ja pentutestit olisin voinut ruksia, että tuollaisen pennun kiitos haluaisin. Ulkonäöltäänkin Raisa oli lupaava. Pentulaatikosta asti se oli sellainen silmiin tuijotteleva nappisilmä.

Pentulaatikon Blondi oli innokas leikkimään ja kantamaan ihan pienestä pitäen.

Raisa kasvoi ja jo 1-vuotiaana sillä oli BIS-pentu sijoitus ja SERT näyttelyistä, suoritettu taipumuskoe ja TOKOsta Alo1-tulokset. Teimme Raisan kanssa paljon yhdessä ja se oli helppo ja kiva koulutettava. Heti 18-kuisena starttasimme agilityssä ja ennen kahden vuoden ikään Raisa kisasi jo 3-luokassa. 2-vuotiaana Raisu sai ainoan pentueensa eli E-pentueen 9 pentua maaliskuussa 2009. Näistä tuli hienoja waleseja, joskin neljä on ehtinyt sateenkaarisillalle ennen äitiään. Raisa teki kaiken antaumuksella, pentujen määrästä alkaen. Tuossa vaiheessa asuimme jo Katin ja Raisan kanssa rivitalossa Vantaan Vaaralassa.

Raisasta tuli rodun ensimmäinen agilityvalio (kuva: Matti Siirtola)

Raisa ihan nuorena tyttönä

Raisan pentue on suurin Jangas pentue: 9 pentua

Aikanaan Raisa saavutti agilityvalion arvon, samoin näyttelyistä FI&RU&EE Mva tittelit ja erikoisnäyttelyn BIS2 oli aikamoinen saavutus, etenkin kun näyttelyissä käynti jäi kokonaan valionarvon jälkeen. Meitä kutsuivat ihan muut harrastukset :)

 TOKOssa päästiin lopulta korkeimpan erikoisvoittajaluokkaan, josta parhaaksi tulokseksi jäi EVL2. Valitettavasti Raisa kohelsi itsensä rikki ensin agilityssä ja sitten tokossa, joskin Maaria Kaiperla pelasti osteopaatin taidoillaan Raisun monesta jumista. Jumien jälkeen siirryimme rally-tokon pariin, jossa siinäkin saavutettiin korkeimmasta luokasta RTK4 ja parhaina pisteinä 93 (95 pistettä olisi valiotuloksen raja) . Viimeiset vuodet kisattiin kuuron Raisan kanssa, joskin tulostaso siitä hieman kärsi. Vanhoilla päivillä mummo pääsi koittamaan myös koiratanssia (HTM H, joka vastaa kakkostulosta) ja suoritettiin Nose Workin hajutesti viime vuonna. Ei jääne epäselväksi, että Raisan kanssa oli maailman hauskin treenata ja se teki kaiken aina täysillä ja kahdella kierteellä.

Vuonna 2018 muutettiin vielä kerran, Sotunkiin omakotitaloon, jonka pihasta Raisa nautti täysin siemauksin viimeiset vuotensa. 2019 kotiin jäi vielä tyttärentyttärentyttären tytär Pippi. 

Vanhoilla päivillä rallateltiin

Raisan kanssa koettiin tietysti paljon muutakin kuin erilaisia kokeita, näyttelyitä ja koiratapahtumia. Se hyväksyi Stigin muitta mutkitta laumaamme ja lasten syntyessä siitä tuli pienten "nanny", joka ilmoitti vauvan herättyä minulle asiasta. Lasten kasvaessa se tottui heidän liikkumiseensa ja touhuihinsa. Raisa ei pitänyt pennuista, lieneekö syynä ollut remmirähjäystäkin aiheuttaneet kivut, mutta viime vuosina kipujen helpotettua se hyväksyi pikku-Pipin laumaan ongelmitta.

Raisa osallistui lastenkin elämään alusta alkaen.

Raisa sai viime ajoiksi Pipin kaverikseen

Kuten tällaiselle koiralle kuuluu, niin sehän eli 13 vuoden ikään saakka terveenä kuin pukki (jos jumituksia ei oteta huomioon). Viimeisen vuoden aikana sille on ilmestynyt patteja joka puolelle ja ensimmäiset tulehdukset iskivät (korvatulehdus kahdesti sekä virtsatietulehdus). Tänä aamuna haisevaa pissaa oli valunut koko vanhan puolen osalle ja niinpä soitin Marjalle eläinlääkäriaikaa arvaten, että tämä tulee olemaan viimeinen yhteinen matka. Mummokoiralla oli anemia ja maha todella kipeä (mahdollisesti puhjennut kasvain) ja kun vanhus on muutenkin hiljalleen hiipunut, niin nyt oli aika päästää Raisa kyynelsilmin ikiuneen. Hautasimme rakkaan karvakorvamme omalle pihalle ja huomenna täytyy hankkia kaunis lilja haudalle.

Vaikka minulla on kuinka ollut aikaa varautua tähän ja olen tiennyt päivän tulevan, niin silti suru on kova ja olen itkenyt niin, että sain päänsäryn ja mahan kipeäksi. Vuosia Raisa tuntui lukevan ajatuksia, vaikkei mitään kuullutkaan. Se teki jo toivotusti yhdestä katseesta ja kulmien kohotuksesta. Kesän olen seurannut sen väsymistä ja hiipumista, mutta silti luopuminen tuntuu pahuksen vaikealta. 

Pieni osa Raisaa elää edelleen sen pennuissa, pennunpennuissa, pennunpennunpennuissa ja pennunpennunpennunpennuisssa.

Fi Ava Fi&Ee&Ru Mva Jangas Duck Soup 17.10.2006-13.7.2020

Vuokko Laatio sen osaa sanoa kauniimmin kuin itse pystyisin:

"Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,

saan kulkea rajalla ajattomuuden.

Olen kimallus tähden, olen pilven lento,

olen kasteisen aamun pisara hento.

En ole poissa vaan luoksenne saavun,

mukana jokaisen nousevan aamun

ja jokaisen tummuvan illan myötä

toivotan teille hyvää yötä."

Elämä palautuu taas uomiinsa

Tämä kevät on ollut hyvin erikoinen etäkouluineen kaikkineen. Nyt ollaan oltu toista viikkoa ihan paikan päällä koulussa ja vaikka tavallinen kouluarki on vielä kaukana ja koko aika vietetään vain oman luokan kanssa, tuntuu edes jollain tapaan arkeen palaaminen hyvin vapauttavalta. Pipin kanssa on treenailtu ja lenkkeilty ja nyt kun neiti on toipunut loukkaantumisen aiheuttamista kivuista, alkaa se olla taas hauska tyyppi. HKT eli hypokoirien käytöstesti olisi pitänyt olla kesäkuun alussa, mutta se siirtyy elokuussa ja seuraava lähipäivä vähintään heinäkuulle. Pippi ilmaisee jonkin verran omatoimisesti matalia verensokereita, mutta vielä ahkerammin saataisiin tehdä lapputreenejä. Ongelmana on vaan se, että lapputreenejä saa tehdä silloin kun Sebastianilla on matalat tai korkeat verensokerit ja se tarkoittaa käytännössä sitä, että pojalla on aina silloin paha olla.

  Pippi on käsittämättömän kiltti lastemme kanssa. Sissi usein treenaa sen kanssa ja se kiltisti istuu, menee maahan ja tekee kieppejä käskystä :) Täytyy joskus ottaa videokin nuoren väen treeneistä. Se ei välitä vaikka halatessa se melkein rutistuu alle tai vaikka välillä tunteet kuumiavat ja lapset huutavat keskenään. 

    P-pentueen siskokset Pippi ja Martta ovat edelleen ihan samalla viivalla juoksukierrossa. Martan juoksu alkoi torstaina ja Pipin juoksun huomasin alkaneen eilen, onpa saattanut alkaa jo lauantainakin. Viimeksikin tytöillä oli juoksut ihan peräkkäin Martan aloittaessa juoksunsa ensin. Toivottavasti päästään tänä kesänä taippareihin, tosin uimarannalla saisi käydä vielä tutustumassa uuteen elementtiin...

  Raisa mennä touhuilee itsekseen pihassa, mutta sen kainalossa oleva patti on kasvanut pingispallon kokoiseksi, joten remmilenkit ovat jo historiaa. Nyt on taas parempi kausi ja mummo vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä elämäänsä. Korva ei ole ihan siisti, muttei tunnu kipeältäkään ja saa nyt olla omissa oloissaan, jottei liialla hoidolla sitä ärsytetä. Jokainen päivä on lahjaa mummon kanssa ja yhteistä taivalta on jo 13 vuotta ja 7 kuukautta, joten kauan on saatu yhdessä tallustaa elämän polulla. Sissin treenatessa Pipin kanssa, Raisakin on aina innokkaana mukana ja tekee namin perässä ihan mitä vaan ohjataan :)

Koettelemuksien kiirastorstai

Olipahan päivä tämäkin. Aamupäivä meni ihan mukavasti koulussa käydessä ja siellä Teamsia opetellessa (kunhan sain uuden työkoneen, niin alkoi homma luistaa - edellisestä meinaan puuttui kamera ja mikrofoni!). Olen ollut jo useamman viikon huolissani Raisasta. Se on täynnä pingispallon kokoisia patteja ja lisäksi se sai juuri pari viikkoa sitten antibioottikuurin alkavan kohtu- ja pissatulehduksen takia. Kokemukseni mukaan, kun 13-vuotiaalla vanhuksella alkaa olla elämänsä ensimmäiset tulehdukset on se merkki siitä, että vastustuskyky on pettämässä. Niin on käynyt yhtä lailla Etta-noutajan kuin Harry-walesin kanssa. Sain ajan Kososen Marjalle ja Raisan korvasta löytyi bakteereja ja hiivaa ja se sai korvatipat 10 päiväksi. Tosin puhuttiin, että jos ne eivät auta tai kun seuraava tulehdus iskee, niin lopetus alkaa olla ajankohtaista. Raisa ei halua enää lenkkeillä Stigin kanssa, sen takaosa on jo aika kuivunut ja viimeisen viikon se taas ollut selvästi kipeä. Yhteinen aikamme on käymässä loppuun ja ajatuskin Raisasta luopumisesta tuntuu vaikealta. Se on näet ehdottomasti yksi noista "elämäni koirista". Pieni nappisilmä, jonka valitsin jo pentulaatikossa sen aina hakiessa katsekontaktia. Siitä kasvoi mahtava harrastuskaveri agilityyn, tokoon, rally-tokoon ja vanhemmiten kokeilimme myös nose workia ja koiratanssia. Saipa se useamman valionbarvon näyttelyistäkin. Se kasvoi sinkkunaisen koirasta, pariskunnan ja lapsiperheen koiraksi. Se kasvatti pentunsa, joiden elämää sain etuoikeutettuna seurata harvinaisen paljon. Vanhemmiten siitä on tullut kiltti ja suloinen nallekarhu, silti aina innokas treenaamaan kanssani. Toista Raisa-riesaa ei ole eikä tule. Sen kanssa on naurettu monet naurut, iloittu monet ilot ja toki itkettykin monet itkut. Se on kulkenut elämässäni noin kolmasosan kanssani. Lapset eivät ole koskaan eläneet ilman Raisaa.

   Matka eläinlääkäristä kirkasta auringonlaskua kohden meni sekavissa tunnelmissa. Kotona avasin portin ja ajaessani pihaan onnistuin tuuppaamaan porttia pitävän kannon kumoon ja sain koko auton kyljen raavittua portin iskeytyessä auton kylkeen. Harmitti ihan vietävästi. Ja vielä enemmän harmitti varmasti Stigiä, jolle auto on pyhä. Sanotaan, että historia toistaa itseään ja totuus on, ettei minun koskaan tulisi ajaa tunteiden ollessa pinnassa. Silloin voi esimerkiksi vahingossa kolaroida bussin kylkeen, koska eihän noi huomaamattomia menopelejä voi aina nähdä. Tämä tapahtui Ruotsissa armon vuonna 2002 astutusreissulla juuri astutuksen onnistuttua ja kuultuani, että progen mukaan oli jo liian myöhäistä. Ei tullut pentuja ei, mutta siitä kuukauden päästä moottoritiellä isäni korjaama nokkapelti kylläkin pamahti tuulilasiin. Onneksi siinäkään ei käynyt mitään vakavaa.

  Pieni valkoinen sitikkani sai aikanaan nimen Terttu Penelope. Se oli kuin pieni marjaterttu ja siihen aikaan kuuntelimme Saijan kanssa Leilaa ja Annukkaa radiosta ja muistini mukaan jommalla kummalla oli hyvin hienolta kalskahtava toinen nimi. Niinpä Tertusta tuli Terttu Penelope eli ihan vaan arjessa Tepa. Tepan kanssa sattui vuosien varrella yhtä ja toista. Toisia koiria ei unhoita, mutta tuntuu ettei ihan kaikkia autojakaan unohda, vaikka Tepan pikku kolhuista en ollutkaan mitenkaan kauhuissani. Ylioppilaskylässä rikottu akkuna lähinnä harmitti ja hetken päästä alkoi nauruttaa, kun mietin rosvon nenän nyrpistystä hänen voidessaan todeta koiralle, oksennukselle ja lialle haisevan menopelini sisälmyksen ödöörit. Kati näet voi ensimmäiset vuotensa aina pahoin autossa ja pienessä kaarassa se tietysti istui takapenkillä. Ruotsissakaan Tepasta ei varastettu kuin bensat, mikään muu pitkin tannerta levitelty tavara ei kelvannut. Kerrassa kummallista. 

  Sanotaan, että kirjoittaminen on terapiaa ja niin tuntuu kohdallani olevan. Aloitin kirjoittamisen itku kurkussa ja päädyin muistelemaan menneitä kahjouksia ja nyt on hymy huulilla. Kiirastorstain jälkeen koittaa pitkä perjantai, joten sitä odottelemaan. Pääisiäispyhinä on tarkoitus päästä katsomaan Lyyliä, jotta tietäisi onko pentuja odotettavissa.

Voiko ikää olla yli neljäkymmentä, jos on yhtä kohelo kuin kaksikymppisenä? Kas siinäpä pulma tälle illalle. Sanoisin, että voi. Miksei sitä koskaan opi? Kysynpähän vaan. Olen aina ihmetellyt, miksi minulle sattuu ja tapahtuu. Kaupassakin olen useampaan kertaa ottanut vahingossa jonkun toisen ostoskärryt ja saanut joskus (siis ennen koronaaikaa ;) hyvin kiukkuisia katseita ja kommentteja, vaikka moka onkin käynyt ilmi heti alkuunsa. Onpa joku joskus vahingossa alkanut täyttää minun kärryjänikin, mutta silloin olen vain nauranut ja todennut, että sattuuhan sitä...

Hyviä ja huonoja uutisia

Tällä viikolla on ollut hyvin vaihtelevia uutisia. Hyvät uutiset koskevat Pippiä, joka kävi keskiviikkona Maaria Kaiperlan hoitavien käsien alla torkahtamassa. Pahin stressi on helpottanut, rintakehän kohta ja koko selkä oli paljon parempi. Pikkukoira ei ole enää kipukoira, vaikka Lyylin innokas astuminen olikin selvästi lantioon saanut jumia. Ei voi uskoa miten helpottunut olo tämän johdosta. Samalla reissulla neiti pääsi metroajelulle, hissiin, Helsingin Yliopiston pitkään metrokäytävään, kaupunkikävelylle ja nukahti taas kotimatkalla metron lattialle samoin kuin viime kerrallakin. Helppo tyyppi mukana tuo Pippiläinen.

Mummo vahtii luuta syödessään naapurin rouvan touhuja

   Huonot uutiset koskevat Raisaa, jolla toki ikääkin on jo 13,5 vuotta. Ensimmäiset 13 vuottaan se on ollut terve kuin pukki lukuunottamatta niitä pieniä ja isoja vikoja, jotka se on saanut koheltamalla (ja jotka aiemmin mainittu Maaria sai hoidettua kuntoon). Viime syksynä iski ensimmäinen korvatulehdus ja kokemukseni mukaan 13-vuotiaan ensimmäinen tulehdus viittaa siihen, että lähtölaskenta on alkanut ja kroppa ei enää toimi niin kuin nuorena. Helmi-maaliskuussa olen katsonut mummon pyöristyneen hieman samaan tapaan kuin sisareni iäkäs käyttökultsu Laki, joka menehtyi tammikuussa haimasyöpään.

   Nyt Raisa-vanhus on herättänyt meidät tai pissannut sisälle (se ei siis IKINÄ pissaa sisälle) viimeisten kahden viikon aikana keskellä yötä. Kävimme eilen Kososen Marjan syynissä. Pientä tulehdusta ilmeisesti rakon ja kohdun sisäpinnalla, mutta kroppa on kerännyt 2-3 litraa nestettä (?) ja painoa kevään aikana. Oma epäilykseni on, että kasvain tekee tuhojaan ja siksi tulehduksetkin iskevät, mutta ensi viikolla saadaan verikokeiden tulokset.

   James (Jangas Leisure Suit Larry) kokee yksinolon hankalaksi ja tuli tänne pariksi viikoksi hoitoon. Helena Telkänrannan luentoa kuunneellessa pari viikkoa sitten tuli ihan James mieleen. Hän puhui yksinolo-ongelmista, jotka puolella koirista pystyttiin hoitamaan aktivoinnin ja lajityypillisten käytösten lisäämisellä. Tutkimuksissa on todettu, että monella eroahdistuskoiralla on suuri endorfiinin ja dopamiinin (mielihyvähormonien) tarve ja ne kaipaisivat tavallista enemmän tekemistä, ja paikkaavat tarvetta mm. pureskelulla. Lisäksi moni yksinolo-ongelmista kärsivä käytännössä saa tavallista vähemmän lenkkeilyä. Katsotaan miten James täällä meillä pärjäilee ja aloitetaan sen kanssa nose workin eukalyptushajun opettaminen hajutyöskentelylaudalla. Poika tulee ainakin Pipin kanssa loistavasti juttuun, vaikka Raisa sille komentamalla asettaakin rajoja.

pippi ja James ovat heti kavereita keskenään

Nose work-treeneissä

Pipin hypokurssin alettua on Raisa jäänyt oikeasti eläkkeelle myös nose workista. En ole vaan enää jaksanut panostaa mummon kanssa treenaamiseen, vaikka itse mummolla olisikin hurjasti intoa ja iloa treeneihin. Pipin palkkaaminen naksuttimella on niin helppoa ja tarkkaa, kun kuuron Raisan kanssa nami vaan ilmestyy yhtäkkiä nenän eteen ja se saattaa jopa hieman säpsähtää kättä edessään. Edelleen kehun sitä ja uskoisin, että se pystyy jollain tasolla lukemaan ruumiinkielestä kehujen ajankohtaa, mutta eihän se mitään tarkkaa palkkaamista ole.

  Olimme viimeistä kertaa Nummelassa Erkun erilaisen koirakoulun tiloissa (koirakoulu siis lopettaa tuossa osoitteessa) ja Raisa oli into piukassa päästessään mukaan. Erkun avustajana toimiva kouluttaja ehdotti Raisan kanssa palkkausta esimerkiksi sinisellä valolla. Kuulosti hyvältä idealta, jos vain oma jaksaminen riittäisi kahden kanssa treenaamiseen. Pipistä on tullut vähän liian hauska treenikaveri ;) Raisa on tosin aina aivan ihana, etenkin vanhemmiten kun siitä on tullut kipujen poistuttua varsin letkeä mummo. Se ehti aina aktiivisena harrastusaikanaan saamaan itsensä jumiin milloin mistäkin.


    Raisa pääsi tällä kertaa etsimään eukalyptus-hajua laatikosta (ja karkasikin sinne päästessään), rappusten pyörästä ja pöydän alta. Välillä se meinaa hieman jäädä hajupilveen, toisinaan paikantaa oikean kohdan hienosti. Tällä kertaa oli tarpeeksi pitkä remmikin, etten seisonut koiran ja hajun lähteen välissä. Raisa selvitti hajutestin viime kesänä kunnialla.

Mukana oli myös Pipin veli Redi, Redin isä Kevin, Lara ja Aimo L-pentueesta, Jaana Pikon ja Nanon kanssa sekä Mia ja enkkuvahvistus Saimi. Lauantaina Pipin veli Peetu ja O-pentueen Jawakin olivat päässeet mukaan ja ilmeisesti haistelleet hienosti.

Redi eli Jangas Prince And The Pauper

Isänsä Kevin eli Llon Helygen

Aimo eli Jangas Legend of Chima

Aimo alkoi jo ihan päteväksi

Naureskeleva apuohjaaja Sissi

Vauhdikas Piko eli Jangas Field Fennel

Mukana oli myös rouvs, joka omisti 1970-luvulla tämä muotovaliouroksen nimeltä Harleguin.

ja tämän Katin "isotädin" Fin Mva Sweetie-pie Bess :)

Voihan juoksuajat

Pippi-Pöppiäinen aloitti ensimmäisen juoksunsa pari viikkoa sitten ja viikon perästä alkoi Raisan juoksu. Kaikeksi onneksi kumpikin ymmärsi aloittaa kiima-ajan juuri sen jälkeen, kun Cafu oli käynyt vierailulla...

Pippi inhoaa kerta kaikkiaan mokomia juoksuhousuja, jotka on takuulla kehitetty vain pienten koirien kiusaksi. Yhteistreenit ovat olleet tauolla neitokaisen kanssa, koska housut jalassa ei voinut aluksi muuta kuin kyyhöttää kyttyrässä ja mahdollisesti kakata pari kovaa papanaa niiden sisään. Ja sen jälkeen jatkettiin hännän kääntämisellä ja pojille flirttailulla eli eipä siitä keskittymisestäkään olisi mitään tullut. Katsotaan, josko viimein päästäisiin tiistaina agilityyn, kun housuja on ehditty käyttää pari viikkoa ja juoksu lähestyy hiljalleen loppuaan...

Viime perjantaina käytiin Anna Laulajaisen koiratanssikurssilla Raisan kanssa (jonka juoksu ei vielä tuolloin ollut alkanut) ja siellä harjoiteltiin erilaisia temppuja maan tasassa. Niitä ollaan sitten treenattu kotosalla neitokaisen kanssa.

Pipin mielestä juoksuhousut on tehty vain pienten koirien kiusaksi

Ja tulipahan todistettua, että Pippikin oppii mallista. Mennessäni jalkojeni päälle kyyryyn lattialle nenä matossa kiinni, tuli neiti vastaavasti makaaman vastapäätä. Ja teki sen useaan kertaan kehuttuani sitä. Se myös ymmärsi laittaa kuononsa penkin päälle laskiessani oman leukani siihen.

Hypohajujen opettelua on jatkettu erilaisilla häiriöillä ja lapsetkin ovat päässeet naksuttelemaan onnistuneesti. Myös ilmaisun alkeita on tehty aika ahkerasti, vaikka siinä mennäänkin naksun kanssa välillä hieman turhautumisen puolelle, jos vaadin liian voimakasta ilmaisua.

Juoksuista puheen ollen Ellikin (Jangas Miss Chievous) yllätti aloittamalla juoksunsa alkuviikosta lokakuun lopussa sen sijaan, että juoksu olisi alkanut tammi-helmikuussa kuten olimme ajatelleet. Ensi tai sitä seuraavalla viikolla on tarkoitus lähteä sulhasta tapaamaan, kun pojalla oli silmätkin kunnossa uusintatarkissa.  Eli saattaapi olla, että seuraava pentue syntyy jo tammikuussa.

Pisteitä nolla, silti hyvä olla!

Olin ilmoittaunut Raisan (Jangas Duck Soup) aika ex tempore nose work-kokeeseen Loviisaan, kun sinne mahtui ja ilmo alkoi vajaata kaksi viikkoa ennen koetta. Ulkoetsinnät ovat meille (Raisalle löytää, mulle tulkita) vaikeita ja ajoneuvoetsintää oli takana yksi (1). Soitelleen sotaan siis! Niin, olen muutenkin vähän kahjo tällaisissa, mutta tähän kyllä vaikutti se, että Raisa täyttää 13 vuotta tasan kahden kuukauden päästä ja meidän yhteinen aika alkaa hiljalleen kulua loppua kohti, vaikka vielä teräsmummo onkin kisakunnossa. Eli jos meinaa edes koittaa kisaamista, niin on turha odottaa ensi vuoteen tai siihen, että olemme "valmiita".

   Vaikka mitään löytöä ei tehty, niin positiivista oli, että Raisa oli kolmella alueella selkeästi hajupilvessä ja neljännen ilmaisi kolmesti tuomarille, mutta kun emäntä on torvelo, niin on. Kahdessa kohtaa seisoin koiran ja hajun lähteen välissä. Paljon on siis vielä itsellä opittavaa ja olisi pitänyt napata vajasta se pidempi remmi (ja retkituoli) mukaan. Raisalla oli tosi hauskaa eikä itseä jännittänyt. Sissi oli mukana Strömforsin ruukilla ja samalla nautittiin ihanasta ruukkimiljööstä. Sissi on varmaan maailman hauskin 4-vuotias reissukaverina; reipas, iloinen ja sosiaalinen.

  Itselle tämän ensimmäisen kosketus virallisiin kokeisiin koiran kanssa, olen kerran käynyt katsomassa virallisia ja kerran epävirallisia kokeita. Päivä oli pitkä (mutta aurinkoinen) ja oli ihan hauskaa, kun etsinnät tehtiin kahden ryppäissä. Me teimme ensin ulko- ja ajoneuvoetsinnät ja sitten sisä- ja laatikkoetsinnät. Nyt tiedetään mitä harjoitella.

  Päivän lopuksi pääsin vielä seuraamaan Laran (Jangas Lara Croft) ja Erkun työskentelyä ja se oli kyllä kaunista :) 

Tosin eilen illalla meinasin saada sydänkohtauksen Sissin ja Raisan ansioista. Tulimme pyörälenkiltä kotiin porukalla ja Raisa tuli minua Sissiä ja Pippiä vastaan portilla, mutta jatkoi matkaa päättäväisesti Sotungintielle päin. Koitin vilkuttaa kuurolle Raisalle ja pyysin lopulta, että Sissi juoksisi vanhuksen luo ja kääntäisi sen katsomaan minua. Raisa lähestyi lähestymistään autotietä ja Sissi perässä, jolloin huusin Sissiä takaisin. Ei auttanut kuin heittää Pippi kotiin ja pinkoa hippulat vinkuen ja sydän kurkussa perään. Ollessani puolessa välissä Purorinteen pikkutietä Sissi oli jo tiellä, autot pysähtyivät, Raisaa ei enää näkynyt ja mopopoika ajaa pysähtyneiden autojen ohi. Jalat juoksevat, huudan Sissiä pysähtymään keuhkojeni pohjasta ja sydän tykyttää niin, että koko pää tuntuu pomppoilevan. Onnekseni tässä maailmassa on ihania ihmisiä ja etummaisessa autossa oleva rouva oli pysähtynyt Sissin nähtyään, nappasi meidät autoon ja näimme Raisan tiellä parinsadan metrin päässä, jossa se viimein oli tajunnut, ettei kukaan seurannutkaan mukana lenkille. Ystävällinen sielu poimi vielä Raisankin mukaan ja heitti meidät portille. En tiennyt miten olisin voinut häntä tarpeeksi kiittää hengästyksissäni. Eikä mikään kiitos olekaan tarpeeksi suuri siitä, että hänen ajattelevaisuutensa vuoksi minulla on edelleen lapsi ja koira täysin vahingoittumattomana.

Toisinaan sanat eivät vaan tunnu riitä kuvaamaan kiitollisuuden määrää. Lieneekö se silloin rajaton?

Kevin ja Raisa selvittivät Nose Workin hajutestin

Eilen illalla osallistuimme Nuuhkujen järjestämään hajutestiin Helsingissä. Nose workissä hajutestin suorittaminen oikeuttaa osallistumaan varsinaisiin 1-luokan kokeisiin.

  Hyvällä tuurilla olimme päässeet illan myöhempään ryhmään, jolloin parkkipaikkoja löytyi kivasti ja illan viiletessä olokin alkoi helpottua. Raisan  olin kastellut ennen kotoa lähtöä, mutta hellesäässä turkki  kuivui rivakasti. Ilmoittautuessa koirilta tarkastettiin mikrosirut  ja samalla saimme nähdä lähtölistat: Kevin oli ensimmäisenä ja Raisa toiseksi viimeisenä 13 koiran joukosta.

Ilmoittautumisen jälkeen pääsimme koittamaan purkkiradalle tunnistavatko koirat juuri tässä hajutestissä käytetyn tuoksun. Raisan palkkasin heti sen haistaessa oikeaa, Kevin sai tehdä harjoituksen koemaisesti ilmaisuineen.

Rataan tutustumisessa tuomarina toiminut Miira Hellsten kertoi koealueesta, lähtömerkeistä, lähtöluvan saamisesta (toimii kuten rallyssä ja agilityssä), palkkaamisesta ja muista käytännön järjestelyistä. Koko ajan ilmapiiri oli rennon kannustava ja miellyttävä. Olin luullut, että laatikoiden tallomisesta ja tassulla koskemisesta olisi tässäkin saanut satikutia, mutta onneksi hajutestissä sekään ei vielä haittaa, vaikka jatkossa siitä rokotetaan.

Kevinin (Llon Helygen) kanssa en ehtinyt edes jännittää, kun starttasimme ensimmäisenä. Kevin lähti reippaasti etsimään, kulki laatikkorivistön päähän ja palasi takaisin, jolloin se jo malttoi haistella ja ilmaisi maahanmenolla ja katsekontaktilla toisena olleen laatikon. Löytö!-hihkaisu ja tuomarilta varmistus onnistumisesta, alueen sivuun palkkaamaan ja voi sitä onnistumisen riemua. Niina on treenannut Kevinin kanssa pennusta pitäen, mutta itse olen sen kanssa tehnyt vain pari harjoitusta.

  Raisa (Jangas Duck Soup) olikin viimeisten joukossa. Ennen lähtölupaa otin sen perusasentoon  ja kerroin muiden kokeiden tapaan, että nyt mennään kokeeseen. Se lähti keskittyneesti eteenpäin,  jäi tarkkaavaisena haistelemaan takareunan laatikolle ja vilkaisi minuun, haisteli uudestaan. Tiesin sen olevan oikealla laatikkoa, mutta odotin vielä, josko se tarjoaisi maahanmenoa. Sen sijaan se lähti pikaisesti seuraavalle, mutta palasi saman tien ja ilmoitin löydön. Sekin meni ihan oikein!

  Nyt vaan jatketaan treenailua ja eikun kokeisiin uusien kisakirjojen kanssa :)

Kevin ja Raisa muikeina

Kiitos vielä Erkulle meitin koulutuksesta nose workin saloihin!

Mökkeilyä

Viime viikkojen aikana on ehditty olla mökilläkin koirien kanssa ja hauskaahan se mökillä olo on. Mökiltä palattiin pikaisesti Vantaalle ja lähdettiin Tanskaan Legolandiin lasten ja äitini kanssa Stigin jäädessä koiranvahdiksi kotiin.

  Pippi on kasvanut hurjasti ja onhan siitä pennusta riiviövaihedekin löytynyt - pitkään jo ihmettelin, miten se voikin olla niin kiltti. Nyt se hampaiden vaihtuessa puree kaikkia niin sallittua kuin kiellettyäkin ja on pureskellut pentujen tyypilliseen tapaan niin kenkiä, leluja kuin muitakin pikkuesineitä. Raisa osaa haukahtaa kertaalleen halutessaan sisälle, Pippi ei ole ihan niin miellyttävä, vaan raapii ovea. Ei kiva!

Raisan kanssa on treenattu ahkerasti Nose workia heinäkuun lopun hajutestiä ajatellen. Se on alkanut etsiä määrätietoisesti ja löytää yleisesti ottaen hyvin hajun ja jää sille. Ilmaisuksi on muodostunut se, että se työntää nenänsä hajuun, katsahtaa minua ja ja haistelee paikkaa useaan kertaan kysyessäni, että onko se siinä. Laatikoilla Raisa alkaa olla aika varma - ainakin meitin karkkilaatikoilla sekä ylös auki olevilla että alassuin laitetuilla. Maitotälkeilläkin meni, mutta isot pahvilaatikot odottavat vielä vuoroaan, kunhan niitä saadaan kerättyä. Sisäetsintäkin alkaa jo jotenkin sujua, mutta ulkoetsintä oli ihan katastrofi... Vielä on paljon tekemistä ja vanhempia hajujakin pitäisi harjoitella. Onneksi hajutesti on vain laatikoilla ja onhan tässä vielä muutama viikko aikaa.

Sakke PU3 ja Raisa hupsista keikkaa tanssilattialla

Sunnuntaina oli tapahtumia kyllikseen, mutta päivittäminen on jäänyt, kun kokeet kaipaavat korjaajaansa ja oppilaille numeroiden anto lähestyy kovaa vauhtia... Työt siis haittaa harrastustoimintaa ja pian on myös Springeri-lehden deadline, joten lehden tekoon saa paneutua tarkemmin heti numeroiden ollessa kuosissa. Maanantai- ja tiistai-illat kuluivatkin kouluttaessa, kun ensin oltiin taippaeritreeneissä täällä meillä ja sitten tiistaina alkoi ulkokausi rally-tokossa ja agilityssä ja ulkona tuntuikin, että koirat olivat kuin lehmät kesälaitumilla eka kertaa pihalla viilettäessään...

  Palataanpa kuitenkin sunnuntaihin. Tampereen näyttelyssä Sakke eli Jangas Eager Beaver pärjäsi Siirin kanssa edelleen komeasti olemalla PU3 kv-näyttelyssä :)

  Raisa eli 12,5-vuotias Jangas Duck Soup pääsi tanssaamaan kanssani Janakkalaan, mutta poistui kesken tanssin. Nuoremman koiran kanssa olisin ollut kauhuissani, Raisan kanssa ärsytti ja jälkikäteen naurutti, kun vanhus pyyhkäisi menemään - eikä kuuroa koiraa voi pysäyttää tai käskeä takaisin! Onhan vuosien varrella muutama hylky tai keskeytys tullut kehästä poistumisen takia, mutta ne ovat olleet yleensä yhteisiä mokia: TOKossa Raisa lähti ruutuun vähän vinoon ja ajatui kehänauhan ulkopuolelle, enkä sitä tajunnut pysäyttää, rally-tokossa joskus tulppaani valui niin, että Raisa ehti jollain tassulla kehänauhan ukopuolella ja kerran nuorena se karkasi toko-kehästä raakkuvien varisten luo ruutuun lähetyksessä (joka siis tehtiin niiden ilkkuvien nokkijoiden suuntaan). Tällä kertaa Raisa oli ilmiesen vakuuttunut, että loppupalkka on vaatemytyssä kentän laidalla, vaikka loppupalkkana toimiva maksalaatikko on jo puolet sen elämästä odottanut autossa... Muuten intoa kyllä riitti ja mummo oli kuin ilmapallo kehässä.

Pipin kanssa on alettu treenailla ja täytettiin haastattelulomake pentujen hypokoira-kurssille. Täytyisi koittaa ottaa videoita neidin treenitouhuista, kun jaksaisi. Aamuisin Sebastianilla on usein matalat verensokerit ja pikkuneiti on saanut syödä namia Sebastianin vieressä.

Raisan kanssa laitettiin jalalla koreasti

Raisa pääsi vielä 12,5-vuotiaana kisaamaan ihan uudessa lajissa eli koiratanssin HTM (Heelwork To Music)- variaatiossa. Mummo on aina yhtä ihana siinä, että se yrittää ja haluaa tehdä parhaansa, mutta oli tänään hieman jähmeä ja käytti takapäätä htavallista heikommin, jolloin etenkin tekniikkapisteet jäivät aika alhaisiksi ja tulos oli 153,67 pistettä kokonaisuudessaan.  Ei kuitenkaan ihan huono suoritus meitin mummolta :) Kaisa nauroi, että onhan se jo saavutus kun on hengissä ja hyvässä kunnossa :D

    Kappalevalinta meillä on Abban Slipping through my fingers ja kehään mennessä oli silmät kosteina, kun sitä ymmärtää ettei meillä oikeasti enää ole kovinkaan montaa yhteistä kisaa tai koetta jäljellä. Aika aikaa kutakin, mutta Raisan kanssa matka pentuajasta vanhuuteen on ollut aikamoisen mahtava. Ajattelin Katin aikaan, etten enää koskaan saa yhtä mahtavaa tyyppiä, mutta Raisa on ollut monessa asiassa hienompikin, jos toki ei yhtä helppo ja huoleton kuin suloinen mummunsa.

Nose Work-viikonlopun eka päivä :)

Tänään kokoonnuttiin Nummelaan Erkun erilaiseen koirakouluun Laran emännän, Nose work-tuomarin Erkku Jussinheimon johdolla opettelemaan nosetuksen saloja. Tämä päivä meni enemmän teorian ja muiden seuraamisen puolelle sekä saatiin omat eukalyptus-pullot mukaan.

   Aamupäivä aloitettiin käymällä läpi koesäänntöjä ja lajin ideaa. Sen jälkeen otettiin harjoituksia eritasoisten koirien kanssa. Ekakertalaiset saivat ensin haistella eukalyptusjahua purkista samalla kun ne söivät naia sieltä. Sen jälkeen jatkettiin laatikoiden haistelulla ja namien syönnillä laatikoiden päältä ihan aloittelijoiden kanssa.

Pipsa (Jangas Miss Behaving) etsimässä nameja laatikon pinnalta

Elsa (Jangas Kiss And Make Up) namien etsinnässä

Namien löydyttyä jatkettiin eukalyptus-hajun yhdistämisellä namien tuoksuun, ensin namit eukalapun päällä ja sitten pelkän eukalyptus-tuoksun etsimisellä, jolloin ohjaaja heti palkitsi koiran löytäesä oikean hajun. Peppi ja Raisa tosin olivat sitä mieltä, että hajun löytymisen jälkeen voi tuijottaa silmiin ja pyytää lisäohjeita ohjaajalta.

Lopuksi vielä jo osaava Kevin pääsi treenaamaan laatikkoetsintää. Iltapäivällä lähdimme varmuuden vuoksi kotiin, jotta ehtisimme varmasti hyvissä ajoin synnytystä (ja mielellään päikkäreille). Täällä on edelleen ihan rauhallista, joten katsotaan, koska synnytys lopulta alkaa ja Kevinistä tulee ensi kertaa isä ;)

Kevin on löytänyt oikean hajun laatikosta.

Iltapäivällä vieklä mm. Nano ja Piko pääsivät treenailemaan.

Raisalle rallyssa Tuomarin palkinto :)

T'änään kisattiin HSKH.n omissa rally-tokokisoissa ja Maria Riski oli suunnitellut kivan mestariluokan radan. 12-vuotiaan Raisan kuulohan on mennyt viimeisen vuoden sisällä ja nyt kokeilin kisata sen kanssa ensimmäistä kertaa ilman sanallisia käskyjä. Välillä se kuitenkin jäi tuijottamaan kasvoihin käsien sijaan ja se aiheutti virheitä muutamallakin kyltillä. Oikealla peruuttaminen oli yllättävän vaikeata, vaikka sitä on harjoiteltu tavallista enemmän. Olin kovin onnellinen alun merkin suorituksesta, jonka Raisa teki hienosti, vaikka kävikin vähän haistamassa merkin päältä. Intoa ja iloa kuitenkin piisasi eikä Raisa jättänyt mitään tekemättä huonon vireen takia, vaan se on edelleen ihan paras harmaantunut pikku-spanieli :)

kisarata mestariluokassa

  Pisteitä kerääntyi 76 kipaletta eli tuloskin saatiin, vaikka kuulon menetyksen mukana haaveet noista valionarvoon vaadittavista "ysivitosista" ovat kaikonneet ja tavoitteena on ollut tuloksen saaminen. Kisakirjoja hakemaan lähdettiin koko perheen voimin ja käytiin kisakahviossa maistuvilla kakkukahveille. Ratapiirros odottaa vielä puhelimessa.Kirsikkana kakun päällä oli saamamme tuomarin palkinto.Saas nähdä oliko tämä viimeinen rally-tokokilpailu Raisan kanssa. Tästä jäi tosi kiva mieli, eli ehkä me jatketaan seuraavaksi koiratanssin pyörteissä ja jos intoa ja terveitä päiviä jatkuu vanhaan tyyliin, niin ehkä vielä innostutaan Nose Workin hajutestiinkin ;) Ei sitä tiedä... Ensi viikonloppuna mennään Erkun oppiin koko viikonlopuksi ja sunnuntaille mahtuisi vielä yksi aloitteleva koirakko mukaan.

   Nettakin tuli meille odottelemaan synnytystä ja se on aika iso, joten uskoisin senkin noin 6-7 pentua saavan. Laskettu aika on 20.2. Täytyy huomenna laittaa masukuvia pyöristyneestä Netasta. Viiman pennut kasvavat tasaisesti ja ovat edelleen kovin tyytyväisiä elämäänsä.

Netalla on jo varsin muhkeat muodot 53. tiineysvrk

Nettaa kiinnostavat pentujen hajut portin toisella puolen

Tiltun tansseissa

Sunnuntaina osallistuttiin Raisan kanssa Tiltu Antikaisen toko-koulutukseen, joka kohdaltamme muuttuikin tanssimiseksi. Tiltu on vuoden verran tokon ohella paneutunut koiratanssiin, joten saimme hyviä vinkkejä ohjelmaamme. Olen ollut sitä mieltä, että meillä on vaan oikeastaan seuraamista, mutta Tiltu totesi, että siellä menee aika paljon aikaa linkkeihin eli puolenvaihtoihin ja muihin juttuihin. Kotona otin aikaa ja puolisen minuuttia noihin kului, joten jotain voisi jättää poiskin. Tiltu oli muutenkin sitä mieltä, että ohjelmassa oli paljon tapahtumia, joten niitä ei tarvitse ainakaan lisätä. Puoli tuntia hurahti ihan käsittämättömän nopeasti...

-  Tapahtumisiin Tiltu ehdotti pieniä pysähdyksiä ennen seuraavaa juttua, jolloin saisi annettua Raisalle hieman aikaa reagoida. Muutos oli selkeä aiempaan.

- Jatketaan edelleen jalkojen välissä seuraamisharjoituksia.

- Edessä seuraamiseen saatiin vinkiksi, että voi myös harjoitella niin, että Raisa seisoo paikallaan ja itse siirryn oikeaan seuraamiskohtaan koiran sivulle. Tämä olikin yllättävän vaikeaa, kun Raisa oletti, että sen tulisi aktiivisesti väistää ;) Jatkamme siis harjoituksia.

  Rally-tokon käännösten istumisiin tarvitsee muistaa antaa istu-käsimerkki ajoissa ja noissa käännöksissä Raisa käyttää välillä peppua vähän liikaakin ;)

 Raisa on edelleen ihan liikkis ja yrittää kovasti.

Tänään olisin päässyt halliin kouluttamaan, mutta meillä ovat putket jäässä. Ei auennut omin voimin. Nyt on naapuri auttamassa, katsotaan tarvitaan huomenna vielä putkimiestä avuksi. Ei tartte turhaan käydä vessassa, mutta onneksi sentään saunasta saa tällä haavaa vettä... Omakotiasumisen riemuja.  

Jalalla koreasti

Tänään järjestettiin koiratanssikoulutusta ihan "omassa" hallissa HSKH:n jäsenille. Osallistuimme Raisan kanssa tunnin HTM-ryhmään, jossa käytiin läpi mm. positioiden opettamista ja sivuttiin hieman myös ohjaajan liikkumista. Kouluttamassa oli lajin tuomari Johanna Saariluoma.

   Heelwork To Music sisältää kymmenen eri seuraamispostiota. Itselle kävi entistä selvemmäksi, missä kohtaa koiran tulisi olla eri positioissa ja saimme hyvän vinkin katsoa kuvat FCI-säännöistä.  Jalkojen välissä seuratessa olen pyytänyt Raisan hieman liian eteen. Ohjaajan edessä seuraamiseeen saimme vinkiksi opettaa ensin seinän vieressä oikeaan asentoon tulemista joko alustan tai käden avulla ja vapautus siitä. Tätä toistetaan sitten apuja vähentäen 5 + 5 kertaa harjoitussession aikana. Olkoon tämä seuraamisasentoon tuleminen tulevan viikon tavoitteemme. Sen jälkeen voi alkaa liikkua ohjaaja kääntyen (pivot) tai sivusuunnassa.

   Pennun kohdalla kouluttaja totesi ottavansa hyvin aikaisessa vaiheessa mukaan peruuttamisen ja sivuaskeleet. Peruuttamisen esimerkiksi naksutellen tai alustan avulla ohjaajasta poispäin ja sivuaskeleita esimerkiksi jalkojen välissä seuraten tai ohjaajaa vastapäätä, jolloin ohjaajan liikkuessa oikealle tulisi palkata naksulla oikean jalan liikuttamisesta. Tämä oli selvästi helpompaa avustajan kanssa.

  Itseä hieman harmitti etten ollut varannut yksityisaikaa, kun siinä vaiheessa lähinnä ajattelin, että on kiva päästä hieman tutustumaan uuteen lajiin. Yllättäen kaikki ajat olivat täyttyneet ennen jouluista syttymistäni koiratanssiin. No, onneksi saatoin jäädä pariksi tunniksi seuraamaan muiden yksityistunteja, joskaan ihan kolmeksi tunniksi en raaskinut jättää Raisaa autoon palelemaan.

Olen löytänyt meille yhteisen kappaleen ja suunnitellut ohjelman, joka ei vaikuta olevan lähtökohtaisesti ihan onneton, vaikka parannettavaa varmasti vielä paljon onkin.

- Olen miettinyt jo kehän käyttöä ja saimme siihen vinkiksi, että kehän voisi mielessään jakaa neljään osaan, joissa kussakin tulisi suorittaa liikkeitä/seuraamista. Kehässä voi myös miettiä, että esimerkiksi hieman vinoa peruuttamisesta ei kannata esitellä suoraan tuomareita kohden vaan sivuttain, jolloin se näyttää paljon paremmalta.

- Ohjelmassa riittää, jos on kaksi vahvaa ja monipuolisesti esiteltyä seuraamispositiota (meillä oikea ja vasen) ja hieman kolmatta (meillä jalkojen välissä seuraaminen). Monipuolinen tarkoittaa, että koira seuraa eteenpäin eri askellajeissa, sivusuunnassa, peruuttaen ja pyörien 360 astetta akselinsa ympäri (koiratanssissa pivot). Liikkeen tulisi myös sulvasti sopia kappaleeseen ja ohjaajaan liikkeeseen.

- Koira saa seurata tokomaisesti tai väljemmin eikä sen tarvitse pitää katsekontaktia. Katsekontaktin pitäminen ei edes onnistu esimerkiksi ohjaajan selän takana. Kuitenkin kaikkien seuraamispositioiden tulisi vasta toisiaan eli jos koira seuraa tiiviisti oikealla, tulisi sen seurata myös tiiviisti edessä. Se ei saa kuitenkaan kiertyä ohjaajan ympärille palveluskoiramaiseen tyyliin.

- Musiikin tulisi sopia koirakon tyyliin ja tahtiin ja ohjaajan tulisi pukeutua kappaleeseen sopivasta. Esitys voi olla teemallinen (jolloin pukeutumisen tulisi sopia teemaan) tai tarinallinen.

- Itselleni suurin haaste on varmasti ohjaajan tanssia muistuttava liikkuminen (lue siis tanssiminen, mutta ei nyt aseteta tavoitteita ihan pilviin sentään). Täytyisi saada jalat, kädet ja yläkroppa kuten hartiat liikkeelle. Voi ei miten vaikeata tällaiselle kankealle ikuisesti hartiajumiselle tyypille, joka ei edes ymmärrä musiikista mitään muuta kuin sanat. Onneksi sanoista voi kuunnella mitä pitäisi tehdä missäkin vaiheessa. Tosin itämaisessa tanssissa kolme-neljä kertaa alkeiskurssia käydessäni en koskaan juuri oppinut tanssimaan, mutta hartiajumit loistivat poissaolollaan. Ehkä tämä uusi harrastus toimii yhtä tehokaasti. Kotona tanssaillessa valitsemamme musiikin tahtiin saan useimmiten seuraa joko Raisasta tai Sissistä mukaan pyörimään.

- Kokonaisisa ohjelmia suorittaessa käytiin myös läpi sitä, ettei kannata liikaa kiirehtiä musiikin tahtiin, vaan koittaa tarvittaessa improvisoida. Kiirehtiminen kuitenkaan harvoin johtaa muuhun kuin stressiin ja epäonnistumisiin.

Hirmuisen hauskoja ja koirakoiden tyyliin sopivia kappalevalintoja sai kuulla päivän aikana. Olisin niin mielelläni osallistunut myös yksärille, mutta ensi kerralla olen nopeampi varaamaan paikkaa :D

Koiratanssia vanhuksen iloksi

Itsellä ikäkello kääntyi ihan uudelle kymmenluvulle viime vuoden viime päivinä ja Raisalla on ikää jo 12 vuotta, joten lieneekö meillä ikäkriisi iskenyt, kun...

*  tutustuin koiratanssiin nuorisoleirellä 2000-luvun alussa ja ihastuin hienoihin suorituksiin, mutta tällaiselle kaksi vasenta jalkaa ja olemattoman rytmitajun omaavalle henkilölle laji tuntui hieman liian vaativalta (lue mahdottomalta).

*   joululomalla sisko innosti katsomaan PM-kisan videoita koiratanssista ja olin ihan myyty. Riikka kertoi säännöistä ja lajista treenattuaan itse kesästä asti. Olin ilmoittautunut hetken mielijohteesta treenailemaan 19.1 Vantaalle ja idea alkoi kyteä, että josko me kuitenkin koitettaisiin HTM eli Heelwork To Music-varianttia ihan kisoissa asti.

 * musiikki on valittu,  treenaus aloitettu ja meillä on hauskaa!

On tässä hyviäkin puolia, että ainoa koira on 12-vuotias. Tulee harjoiteltua ihan uusia asioita helpon ja oppivaisen koiran kanssa. Samalla se vaatii hieman uudenlaista ajattelua itseltä, kun Raisa on kuuroutunut ja esimerkiksi naksuttimella opettaminen ei onnistu, eikä myöskään äänellä oikea-aikainen palkkaaminen.

   Vanhus on kuitenkin ilmiömäinen lukemaan käsimerkkejä ja sen tapa kestää toistoja ja pitkiä ratasuorituksia on vuosien varrella hioitunut hienoksi. On se vaan sama vanha super-Raisa :) 

Toivotus hyvän joulun!

Alamme hinljentyä joulun ääreen. Tänään Kevin ja Netta tapasivat vielä uudestaan ja hauskaa niillä oli, mutta Netta oli jo sitä mieltä, että selkään ei enää hypitä - niin paitsi hän voi hyppiä Kevinin selkään. Toivottavasti toissailtaiset treffit kuitenkin tuottavat tulosta ja saataisiin pentuja helmikuun pakkasille. Parin-kolmen viikon päästä pitäisi jo Viimastakin näkyä, onko jälkikasvua tulossa. Odottaviin tunnelmiin siis jäädään.

Hyvää Joulua!

   Raisa eli Jangas Duck Soup sai tänään viimeiset rokotuksensa. Ikää on mittarissa 12 vuotta ja nämä ovat voimassa 3 vuotta, joten eiköhän tytön rokotukset ole tässä. Hienossa kunnossa ja pirteähän tuo on kuin mikä: aivonystyrä on ollut otsassa jo useamman vuoden, nisissä tuntuu patteja ja hammaskiveä on hiukan suun vasemmalla puolen. Käytöksestä ei ikää huomaa.

Niinan ja Ellan viimeisellä rally-tokokurssikerralla saatiin Raisan kanssa tehdä rataa pienellä twistillä (jolloin lähtöpisteitä oli reippaasti yli sata) ja hauskaa oli punavalkoisissa (lue harmaantuneissa) merkeissä. Raisan kanssa tehtiin rata niin, ettei ohjaaja päästänyt ääntäkään. Eipä olla koskaan ennen saatu loppupisteitä 144 kipaletta, kun lähdettiin liikkelle 130 pisteestä ja lisäpisteitä tuli hymyilystä, lopun riemuloikasta ja tosiäänekkäästä räkätyksestä ;)

Satu ja 11-vuotias Nappi-walesi vaihtoivat osia, jolloin Nappi teki ohjaajan suoritukset ja Satu työskenteli koirana. Ihan huikean hieno rata!! Kolmantena joukkueen jäsenenä oli hilleri (lue lancashire heeler). Haikeaa, kun kiva kurssi loppui.

Näitä ei olekaan kuin muutamalla, mutta niihin muutamaan lukeutuu kaksi walesilaista ;)

Myös Kirsi ja Femma eli Doniol High Five To Jangas päättivät rally-tokokurssinsa ja saivat alokaluokan loppukokeesta 83 pistettä! Ei kun vaan Femma-mamma kisoihin :)

Vanhuksen kanssa treenaaminen

Raisa eli Jangas Duck Soup täytti lokakuussa 12 vuotta. Viimeisen vuoden aikana se on pitkälti kuuroutunut, mutta muuten intoa ja touhua edelleen riittää. Treenaamista ja kisaamista ei ole jätetty, ja nyt syksy on Nenosen Niinan ja Forseliuksen Ellan opissa koitettu miettiä selkeitä käsimerkkejä. Tosin jos Raisa jostain syystä katsoo eteensä silloin, kun annan käsimerkin, niin se tilaisuus on menetetty.

Maanantain rally-kerralla oli kisamainen harjoitus, jonka kouluttajat videoivat ja kotiläksyksi tuli virheiden listaaminen kaavakkeeseen. Montaa asiaa on tullut mietittyä syksyn aikana treenaamiseen liittyen ja usein niiden ylös kirjaaminen selkeyttää ajatuksia.

Ratakaavio näytti tältä: 

Ja Raisan ja minun suoritus tältä:

Raisa on edelleen tosi motivoitunut ja iloinen suorittaja, mutta oikealla perusasennot pääsevät taas syyniin ja käännökset oikealle (oikealla seuratessa) ja vasemmalle (vasemmalla seuratessa) ovat tällä hetkellä hankalia. Aiemmin niille oli käytössä omat käskyt ja Raisa oli skarppina. Jollain tavalla sitä pitäisi näistä edelleen varoittaa, mutta ilman ääntä se tuntuu aika hankalalta. olen koittanut kättä kiinni koiran puoleissa jalassa, mutta se on niin huomaamaton merkki, ettei se tunnu oikein riittävän... Vielä on paljon opittavaa, nyt uusien haasteiden kanssa. Nollia on saatu paljon kuuroutumisen jälkeen, mutta en ole vieläkään heittänyt hanskoja tiskiin ;)

Illalla lähdetään Tampereelle ja huomenna jatketaan astutusreissuun Ouluun Viiman kanssa. Nyt vaan sormet ristiin, että kaikki onnistuu ja saamme pentuja helmikuussa :) Raisan ei tarvitse vaivautua reissun päälle.

Laran ja Aimon synttärihulinaa

Tänään päästiin L-pentueen synttäreitä viettämään Nummelaan Erkun Erilaisen koirakouluun ja hasukaahan meillä taas oli!!

Erkku piti koko porukalle Nose Work-treeniä, lisäksi juhlissa oli ohjelma vapaapainia (nelijalkaisille) ja tietysti herkuttelua (omistajille) tai no oikeastaan myös koiruudet saivat hyviä herkkuja :) Varsin pätevästi koirat etsivät sekä nameja että eukalyptus-hajua, vaikka Raisa meinasikin, että se voisi helpommin testata peruuttaa, pitää kontaktia tms hajun omatoimisen etsimisen sijaan. Sitä kun on aina palkittu yhteistyöstä eikä niinkään itsenäisestä hommista... Pojat olivat varsin näppäriä ja Lara nyt onkin jo "vanha" tekijä.

Sissi auttaa namien laittamisessa laatikoiden päälle

Korpun mielestä namien etsiminen oli tosi kliffaa!

Aimon rauahllinen suoritus

Sisko Lara (Jangas Lara Croft) ja sen veli Aimo (Jangas Legend of Chima)

Synttärisankaritar

Myös Kevin pääsi treenaamaan

Löytö!