perjantaina, maaliskuuta 13, 2020

Hyviä ja huonoja uutisia

Tällä viikolla on ollut hyvin vaihtelevia uutisia. Hyvät uutiset koskevat Pippiä, joka kävi keskiviikkona Maaria Kaiperlan hoitavien käsien alla torkahtamassa. Pahin stressi on helpottanut, rintakehän kohta ja koko selkä oli paljon parempi. Pikkukoira ei ole enää kipukoira, vaikka Lyylin innokas astuminen olikin selvästi lantioon saanut jumia. Ei voi uskoa miten helpottunut olo tämän johdosta. Samalla reissulla neiti pääsi metroajelulle, hissiin, Helsingin Yliopiston pitkään metrokäytävään, kaupunkikävelylle ja nukahti taas kotimatkalla metron lattialle samoin kuin viime kerrallakin. Helppo tyyppi mukana tuo Pippiläinen.

Mummo vahtii luuta syödessään naapurin rouvan touhuja



   Huonot uutiset koskevat Raisaa, jolla toki ikääkin on jo 13,5 vuotta. Ensimmäiset 13 vuottaan se on ollut terve kuin pukki lukuunottamatta niitä pieniä ja isoja vikoja, jotka se on saanut koheltamalla (ja jotka aiemmin mainittu Maaria sai hoidettua kuntoon). Viime syksynä iski ensimmäinen korvatulehdus ja kokemukseni mukaan 13-vuotiaan ensimmäinen tulehdus viittaa siihen, että lähtölaskenta on alkanut ja kroppa ei enää toimi niin kuin nuorena. Helmi-maaliskuussa olen katsonut mummon pyöristyneen hieman samaan tapaan kuin sisareni iäkäs käyttökultsu Laki, joka menehtyi tammikuussa haimasyöpään.

   Nyt Raisa-vanhus on herättänyt meidät tai pissannut sisälle (se ei siis IKINÄ pissaa sisälle) viimeisten kahden viikon aikana keskellä yötä. Kävimme eilen Kososen Marjan syynissä. Pientä tulehdusta ilmeisesti rakon ja kohdun sisäpinnalla, mutta kroppa on kerännyt 2-3 litraa nestettä (?) ja painoa kevään aikana. Oma epäilykseni on, että kasvain tekee tuhojaan ja siksi tulehduksetkin iskevät, mutta ensi viikolla saadaan verikokeiden tulokset.



   James (Jangas Leisure Suit Larry) kokee yksinolon hankalaksi ja tuli tänne pariksi viikoksi hoitoon. Helena Telkänrannan luentoa kuunneellessa pari viikkoa sitten tuli ihan James mieleen. Hän puhui yksinolo-ongelmista, jotka puolella koirista pystyttiin hoitamaan aktivoinnin ja lajityypillisten käytösten lisäämisellä. Tutkimuksissa on todettu, että monella eroahdistuskoiralla on suuri endorfiinin ja dopamiinin (mielihyvähormonien) tarve ja ne kaipaisivat tavallista enemmän tekemistä, ja paikkaavat tarvetta mm. pureskelulla. Lisäksi moni yksinolo-ongelmista kärsivä käytännössä saa tavallista vähemmän lenkkeilyä. Katsotaan miten James täällä meillä pärjäilee ja aloitetaan sen kanssa nose workin eukalyptushajun opettaminen hajutyöskentelylaudalla. Poika tulee ainakin Pipin kanssa loistavasti juttuun, vaikka Raisa sille komentamalla asettaakin rajoja.




pippi ja James ovat heti kavereita keskenään



Ei kommentteja: