maanantaina, syyskuuta 29, 2014

Lotelle ja Sintulle nollavoitto!

Eilisissä agilitykisoissa E-pentueen siskoksilla meni varsin hyvin- ja Loten tapauksessa myös lujaa. Jangas Elin Kelin Klot eli "Lotte" kisasi emäntänsä Sini-Satu Immosen kanssa Helsingissä HAUn kisoissa Anne Saviojan agilityradalla saaden nollan, joka oli Maksi1-luokan nopein ja niin koirakko sai kiivetä 1-palkintosijalle. Onneksi olkoon pätevälle koirakolle! 

   Tämä oli Loten toinen nollatulos, kun itse kisasin sen kanssa vuosi sitten ekan nollan. Lotte on niin äitinsä tyttö, että sen kanssa kisaaminen oli helppoa Raisan jälkeen. Sinttu on puolestaan saanut harjoitella vuoden verran hyvin nopean koiran kanssa tarkkuutta, varmuutta ja aivan erityylistä ohjaamista kuin hitaamman Tarmo-enon kanssa. Sintulla ja Tarmollakin on kisoista nollatulos, mutta vauhti siskontytöllä on hieman toista. 

   Itse ehdimme mökille puolukoita poimimaan lauantaiksi ja kotimatkalla Tampereelta poikkesimme TamSK:n agilitykisoissa Lempäälässä. Tuomarina toimi Timo Teileri, joka oli suunnitellut kiinnostavat radat, jotka etenivät sulavasti ja olivat silti haastavia. Essin kanssa olimme toista kertaa Maksi-3 luokassa ja siihen nähden olin tuloksiin todella tyytyväinen.  Agilityradalta tuli hylky, kun Essi eli Jangas Enttententten edelleen ymmärtää takaakierrot niin, että se kiertää koko esteen ja niin ollen saa kiellon... Hyppyrata oli paljon parempi ja tulos 0,63 vp. Kolmessa kohtaa olin myöhässä ja ohjaus hieman takkusi, joten ihanneaikaan oltaisiin päästy kohtuu helpolla paremmalla ohjauksella. Toisaalta Essin perusvauhti on tällä hetkellä aika rauhallinen, kun lihaskunto ei ole pentujen jälkeen lähellekään sitä mitä normaalisti, kun keisarinleikkaus haava kesti niin kauan parantua.

sunnuntaina, syyskuuta 21, 2014

Uskomaton päivä: agilitymestaruudet ja Zelda PN4

Tänään olin ohjelmoinut päiväni aamusta iltaan ja lopputulos oli aika uskomaton. Aamulla kurvasin Järvenpäähän katsomaan Springerspanielit ry:n agilitymestaruuksian 1-luokkia. Valitettavasti tulostaso jäi kinkkisillä radoilla tosi haljuksi (eli hyl koko porukalle), mutta ryhmäläisistäni debyyttiään tehneet Muru ja Jaana olivat napanneet hyppyradalta 10 vp tuloksen.

Tämän jälkeen hain matkaan Zeldan, Adan ja Idan sekä Essin ja suuntasimme auton nokan kohti Hyvinkään ryhmänäyttelyä, jossa Heli Tenson tuomaroi. Oli erittäin miellyttävää huomata, että näyttely oli ihan aikataulussa ja kehään päästiin hyvissä ajoin. Zelda eli Jangas In Blossom täytti kolme päivää aiemmin 9 kuukautta ja debytoi junioriluokassa. Neiti jäi kakkoseksi, koska ei suostunut juoksemaan asiallisesti, vaan kenguruvaihde jäi neidille päälle. Tulos kuitenkin lopulta hienosti Eri2. SA PN4!! Zelda miellytti tämänkin tuomarin silmää niin, että se olisi voittanut junioriluokan, jos olisi suostunut esiintymään eli liikkumaan... 


"Erinomaiset mittasuhteet, sukupuolileima ja luusto. Kaunis pää, hyvät korvat. Kaunis ylälinja. Eturinta ja rintakehä vielä kehityusvaiheessa. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä turkki ja häntä. Tasapainoiset liikkeet"

  Ada eli Jangas Flower Power osallistui avoimeen luokkaan, palkittiin Erilla ja sijoittui toiseksi kolmen nartun joukosta. Ei siis hullummin sekään :) 


"Erinomaiset mittasuhteet ja sukupuolileima. Sopiva luusto. Toivoisin kauniimpaa huulikaarta. Hyvät korvat. Erinomainen ylä- ja alalinja. Hyvä turkki ja häntä. Hyvät etu- ja riittävät takakulmaukset. Liikkuu riittävällä askeleella"

  Näyttelystä kurvasimme parikymmenen minuutin matkan päähän Järvenpäähän takaisin agilitymestaruuksiin, jotka olivat hieman myöhässä aikataulusta. Ehdimme niin ollen näkemään Pihlan eli Jangas Gale Wind ja Eve Moilasen agilityradan, josta tuli harmittava viitonen puomin alastulosta, kun Eve ei sitä huomannut varmistaa. Aika olisikin riittänyt nollalla kolmossijaan, mutta ei huonosti näinkään. Pihla palkittiin vuoden 2014 agility medi-mestarina!! Hurjan suuret onnittelut!
Eve ja Pihla

  Essi eli Jangas Enttententten pääsi kanssani eka kertaa kolmosluokkaan, kun nousimme juuri ennen neitokaisen mammalomaa ja juuri ehti kulua kymmenen viikkoa poikien syntymästä. Eikä huonosti mennyt meilläkään: 5 vp takaakierron mennessä pitkäksi, kun Essin kiersi koko esteen hyppäämättä sitä ja siitä sitten yliaikaa. Tämä oli lähinnä minun mokani, kun ohjasin tytärtä niin kuin äiti olisi osannut. Essin taidot eivät ihan vielä riittäneet, vaan se olisi kaivannut selkeämpää ohjausta ja tukea. Tämä tulos kuitenkin riitti tänä vuonna Agility-mestarin titteliin!


Agilitymestarit 2014: Tiina ja Essi sekä Eve ja Pihla

    Hyppyrata jätettiin välistä, kun tuntui tärkeämmältä saada konkkaronkka itseni mukaan lukien kotiin lepäämään. Kerrassaan hieno päivä, vaikka hektisyydessään se oli hieman rankkakin. Pihla on ensimmäinen medien mestaruuden voittanut kasvattini ja sen puoleen ensimmäinen kasvattini medi-3 luokassa. Maksien mestaruuden olen sen sijaan voittanut kerran Katin (Sweetie-pie Kathy) kanssan ja neljästi Raisan (Jangas Duck Soup) kanssa ja lisäksi kasvattini Eppu (Jangas Blame The Dog) on voittanut palkinnon kertaalleen Janni Krögerin kanssa. Palkinto jaettiin ensi kertaa vuonna 2003. Essin pojan Mustikan emäntä Berit on voittanut palkinnon aikanaan Kielo-walesin kanssa, joten kenties Mustikkakin aikanaan pääsee kisaamaan kiertopalkinnosta ;) Kuviakin on kamerassa odottamassa...

sunnuntaina, syyskuuta 14, 2014

Dantelle MEJÄstä AVO1 :D

Dante eli Jangas Even-Stevens ja Viivi Koivunen osallistuivat tänään toista kertaa metästyskoirien jäljestämiskokeisiin ja tulos oli kerrastaan loistavasti AVO1 42 pistettä!! Hurjan suuret onnittelut taitavalle koirakolle! Laitilassa Springerspanielit ry:n kokeessa tuomarina toimi Sari Nuolikoski. 




Tässä vielä arvostelu kokonaisuudessaan: 
"Dantelle näytetään alkumakuu, josta itsenäisesti jäljelle. Alkaa rauhallista vauhtia etenevä maa- ja ilmavainuinen jäljestys, joka aaltoilee jäljen päällä ja lähituntumassa. Ensimmäisellä ja kolmannella osuudella vain muutama pieni tarkastuspisto, toisen osuuden lopussa laaja tarkistus riistapolulle, josta palaa vasta kehoituksen jälkeen. Kulmista ensimmäisellä merkkaa makuun hyvin pysähtyen ja tarkastaa kulman takaa erittäin laajalla lenkillä, josta kehoituksella takaisin jäljelle ja toiselle osuudelle. Toinen kulma tarkasti, mutta makuuta ei merkkaa. Kaadolle suoraan jolle jää ja haistelee. Dante tietää mitä pitää tehdä, mutta metsässä on muitakin hajuja joita tarkistellaan. Kokemuksen myötä tarkastelut vähenevät."

    Olimme viime viikon sunnuntaina jälkimetsässä harjoittelemassa Viivin, Danten ja siskonsa Essin kanssa (sen jälkeen flunssa veikin minusta voiton): kumpikin ovat tarkkoja ja sopivavauhtisia jäljestäjiä. Danten akilleen kantapäänä tuntuu olevan hyvin merkatun kulman jälkeinen haahuilu, mutta onneksi herra oli sieltä kokeessa palannut asiallisesti jäljelle takaisin ja tulos oli näin ollen todella hieno. Täytynee tehdä muutama harjoitusjälki usealla kulmalla ;)

  Raisan kanssa kävimme tokoilemassa Hämeenlinnassa, mutta vaikka kokeesta jäi hyvä mieli olimme taas ilman tulosta, koska taas kerran ruutu, ohjattu nouto ja paikalla istuminen menivät nollille. Ne ovat alkaneet jo sujua varsin hyvin treeneissä, mutta kokeessa ohjatun kapulat ja ruudun merkit hävisivät ruohoon ja se selvästi haittasi Raisaa. Kuitenkin muuten jäi hyvä mieli ja kunnolla osatut liikkeet sujuivat hienosti myös ruohokentällä :) Tuomarina aina yhtä miellyttävä Marita Packalén ja pisteitä 182,5. 

P.S. Viimein sain lisättyä kuvia pennuista ja Sandystä aikaisempiin viesteihin. Mustikka on kuulemma rohkea, leikkisä ja helppo koulutettava, joka on jo oppinut pillin vihellyksestä luoksetulon lisäksi myös istumisen. 

lauantaina, syyskuuta 13, 2014

Wilmalle 5 vp ja sijoitus 2.!

Sain tänään kivoja uutisia Wilman eli Jangas Ees-Taas agilitykisoista, joissa Wilma oli liitänyt siskoni Riikan ohjaamana. Anne-emäntä on sairaslomalla kaatumisen takia ja he treenaavat siskoni koulutusryhmässä. Hienoa työtä pari teki ja tuloksena oli 5 vp ja medi-1 luokan 2. palkintopallille kapuaminen. Onnea! 

J-poikien isä Zorro eli Standard-Bearer Captain Jack Pirate osallistui ensimmäiseen metsästyskokeeseensa saaden AVO3-tuloksen!! Toivottavasti pojat seuraavat aikanaan isänsä tassunjäljillä metsästyskokeisiinkin :)

Wilman poika Tuffsen eli Jangas Gotta Go puolestaan on päässyt niin 
metsästyskoulutukseen kuin tositoimiinkin metsälle. Tässä vielä Pian ottamia kuvia pojasta:  
3-vuotias Tuffsen


   Oma viikkoni on kulunut sängyn pohjalla flunssassa, eilen tosin olin jo töissä sillä seurauksella, että kuume nousi taas illalla...

tiistaina, syyskuuta 09, 2014

Sandy selvitti taipparin hyväksytysti!!

Sain sunnuntaina  mahtavia uutisia eli Jangas Huller om Buller eli Sandy selvitti taipparin hyväksytysti emäntänsä Laura Heikkilän kanssa. Onnea pätevälle parille!!

   Valitettavasti olen ollut itse flunssassa sunnuntaista asti ja sairaslomalla, joten muu raportointi ja kuvat jäävät tältä erää. Laura kuitenkin kirjoitti ystävällisesti arvostelun: 

Tässä tuomari Sari Vottosen arvostelu. Koe oli etelä-Suomen spanielikerho ry n järjestämä. 

Sosiaalinen käyttäytyminen: 
Sandy suhtautuu avoimesti ja ystävällisesti häntä heiluen koiriin ja ihmisiin. 

Haku ja laukaus:
Sandy aloittaa maa- ja ilmavainuisen suppean haun. Haun edetessä haku laajenee, vauhti paranee ja maastonkäyttö tehostuu riittäväksi. Laukauksesta jatkaa hakua. Tulee kutsusta luokse. Hyvää yhteistyötä. 

Jäljestys:
Sandy aloittaa maa- ja ilmavainuisen jäljestämisen, pääsääntöisesti jäljen päällä. Muutamia tarkistuksia jäljen molemminpuolin. Kulma tarkasti, kaatoa nuuhkii. 

Vesityö:
Sandy epäröi hetken ja noutaa toisen pukin kahteen kertaan, koska ensimmäinen uintimatka oli liian lyhyt. 

Tottelevaisuus:
Koira tottelee hyvin ohjaajaansa. 

Yhteistyö ja yleisvaikutelma:
Koiralla ja ohjaajalla vähäeleistä ja rauhallista yhteistyötä. 

Kokonaisarvostelu Hyväksytty 
Jäljelle lähdössä

lauantaina, syyskuuta 06, 2014

Onnea matkaan Mustikka ja Messi!

Meiltä kummatkin pojat ovat lentäneet pesästä. Olo on taas samaan aikaan haikea ja kaipaava sekä helpottunut, kun elämä palaa uomiinsa ja meillä on taas työhuone käytössä.

 Jangas Jack of Allt Trades lähti hieman yllättäen jo viime sunnuntaina Beritin ja Mikan luo Pähkinä-walesin seuraksi  ja tulevaksi harrastuskoiraksi Euraan. Mustikka päässee kokeilemaan agility, TOKOa ja metsästystä ja jos kivekset laskeutuvat vielä asiallisesti niin myös näyttelyihin. Kummallakin pojalla kivekset vielä hissaavat niitä koittaessa. Mustikka oli käynyt viikolla jo rokotuksilla ja siitä otettiin myös MyDogDna-näyte. 


Jangas Jack of All Trades
Mustikka 8,5 vk
 
Mika, Mustikka ja Pähkinä
   Jangas Jack-a-Dandy eli Messi puolestaan lähti tänään Hennan ja Mysti-walesin mukaan Kokkolaan. Messikin päässee Mystin tavoin agilityyn, rallytokoon, MEJÄän ja toivottavasti myös näyttelyihin. Danten emäntä Viivi kävi eilen rokottamassa pennun ja samalla siitäkin otettiin MyDogDna-näyte. 


Jangas Jack-a-Dandy "Messi" 8 vk
  Hurjan paljon onnea matkaan elämän pituiselle taipaleelle!!

perjantaina, syyskuuta 05, 2014

Eppu (Ensimmäinen) on poissa

Jangas Blame The Dog 14.6.2003-2.9.2014
Sain viikolla suruviestiä, että Eppu eli Jangas Blame The Dog on siirtynyt autuaammille metsästysmaille. Eppu on ihan ensimmäisestä pentueestani ja isänsä Harryn tavoin Suuri Persoonallisuus. Eppu sai elää koko ikänsä Krögerin perheen hyvässä hoivassa Espoossa, nauttia pitkistä peltolenkeistä, varastellen pipoja (tätä Epun bravuuria en hevillä unohda) ja hurmaten kaikki vastaantulijat suunnattomalla ihmisrakkaudellaan ja spanielin silmillään. 

   Epusta tuli Jannin uskollinen harrastuskoira ja he pääsivät agilityssä kolmosluokkaan saavuttaen sieltä SM-0:n, kisasivat TOKOssa kaksi ALO1-tulosta, joista toinen uskomattomalla yli 190 pisteen tuloksella, taipparin poika suoritti ja sai vara-SERTin näyttelystä. Jannin muuttaessa pois kotoa jäi Eppu vanhempien iloksi eläkepäiviään viettämään.


    Eppu oli kuulemma loppuun asti  reipas iloinen – ja eppumaisen jääräpäinen – itsensä. Häntä heilui kaikenaikaa ja omia ihmisiään hän puski riemukkaasti otsallaan jalkoihin ja urahdellen kertoi kuulumisiaan. Valitettavasti vain pojan lonkat alkoivat vaivata iän myötä ja kesällä edes kipulääkkeistä ei ollut apua ja niin lopetus oli ainoa vaihtoehto. Eppu eli 11 vuoden ja 2 kuukauden ikäiseksi. 

  Jannin blogista voi katsoa ihastuttavan kuvakavalkadin Epusta:
http://riemuidiootit.blogspot.fi/2014/09/the-king-is-dead.html

Eppu pesee varmuuden vuoksi suuta saippualla 5 viikon iässä
Nuorena poikana
 

tiistaina, syyskuuta 02, 2014

Onneksi olkoon F-pentueen 4-vuotiaille!

Tänään F-pentueen sisarusparvi täytti hienot 4 vuotta. Onneksi olkoon Piko, Kamu, Remo, Ada, Hertta, Fanny ja Nelli!

Synttärisankarit Kamu ja Piko juhlistivat merkkipäiväänsä agilityn parissa
 Mitäs F-pentueelle onkaan kuulunut vuoden aikana? 

Jangas Field Fennel eli Piko on ehtinyt Jaanan kanssa ekoihin agilitykisoihinsa päästen tuloksen kera maaliin ja näyttelyihin saaden Eriä. Pikon tytär on palkittu SERTillä ja vara-SERTillä ja toinen tyärt Erillä ja kuvattu A-lonkkaiseksi. 

Jangas Four-leaf Clover eli Kamu ja Roosa pääsivät agilitydebyytikisoissaan nollalla maaliin saaden ekan LUVA-tuloksensa ja näyttelyissäkin Kamu on palkittu vuoden aikaan Erillä. 

Jangas Flower Power eli Ada on pentueen kaunotar, joka palkittiin PN4 näyttelyssään.

Jangas Forget-Me-Not eli Hertta asui ilonamme pari kuukautta hoitaessaan I-pentuettaan, josta pojista Sisusta ja Hessusta on kasvamassa hauskat ja toimeliaat pojat ja Zelda kaunotar on kova menijä agilityssä ja palkittu kahdesti ROP-pentuna näyttelyissä. 

Jangas Fir Tree eli Remo nauttii taas syksystä metsällä isännän kanssa. 

Nellistä ja Fannystä en ole sen kummemmin kuullut, tytöt viettävät pitkälti kotikoiran elämää: Fanny hoitaa perheen lapsia ja päässee syksyllä metsälle ja Nelli toimii myös kaverikoirana.