maanantaina, syyskuuta 29, 2014

Lotelle ja Sintulle nollavoitto!

Eilisissä agilitykisoissa E-pentueen siskoksilla meni varsin hyvin- ja Loten tapauksessa myös lujaa. Jangas Elin Kelin Klot eli "Lotte" kisasi emäntänsä Sini-Satu Immosen kanssa Helsingissä HAUn kisoissa Anne Saviojan agilityradalla saaden nollan, joka oli Maksi1-luokan nopein ja niin koirakko sai kiivetä 1-palkintosijalle. Onneksi olkoon pätevälle koirakolle! 

   Tämä oli Loten toinen nollatulos, kun itse kisasin sen kanssa vuosi sitten ekan nollan. Lotte on niin äitinsä tyttö, että sen kanssa kisaaminen oli helppoa Raisan jälkeen. Sinttu on puolestaan saanut harjoitella vuoden verran hyvin nopean koiran kanssa tarkkuutta, varmuutta ja aivan erityylistä ohjaamista kuin hitaamman Tarmo-enon kanssa. Sintulla ja Tarmollakin on kisoista nollatulos, mutta vauhti siskontytöllä on hieman toista. 

   Itse ehdimme mökille puolukoita poimimaan lauantaiksi ja kotimatkalla Tampereelta poikkesimme TamSK:n agilitykisoissa Lempäälässä. Tuomarina toimi Timo Teileri, joka oli suunnitellut kiinnostavat radat, jotka etenivät sulavasti ja olivat silti haastavia. Essin kanssa olimme toista kertaa Maksi-3 luokassa ja siihen nähden olin tuloksiin todella tyytyväinen.  Agilityradalta tuli hylky, kun Essi eli Jangas Enttententten edelleen ymmärtää takaakierrot niin, että se kiertää koko esteen ja niin ollen saa kiellon... Hyppyrata oli paljon parempi ja tulos 0,63 vp. Kolmessa kohtaa olin myöhässä ja ohjaus hieman takkusi, joten ihanneaikaan oltaisiin päästy kohtuu helpolla paremmalla ohjauksella. Toisaalta Essin perusvauhti on tällä hetkellä aika rauhallinen, kun lihaskunto ei ole pentujen jälkeen lähellekään sitä mitä normaalisti, kun keisarinleikkaus haava kesti niin kauan parantua.

Ei kommentteja: