torstaina, elokuuta 31, 2017

Aksu on poissa

Liisa oli laittanut viestin Aksun eli Jangas Cordon Bleu poismenosta. Aksu ehti 13,5 vuoden kunnioitettavaan ikään ja oli viimeinen Katin "pulipojista", kuten juomien mukaan viralliset nimensä saanutta poikajoukkoa Arja keksi nimittää - ja nimitys jäi ainakin itselleni käyttöön kaikiksi näiksi vuosiksi. Veljet Hemuli (10,5 v), Pyry (11,5 v) ja Elvis (12 v) odottelivat jo pilven reunalla veljeään.

   Aksu eli rakastettuna lemmikkinä ja oli pitkään hyväkuntoinen, ihana jukuripää. Nuoruudessaan Aksu palkittiin vara-SERTillä näyttelyissä ja se eli varsin terveen elämän ja vasta viime vuonna alkoi tulla kremppoja korkean iän myötä. Kantanarttuni Katin pennuista on hengissä enää 14-vuotias Milla, joten yksi ikäluokka alkaa jo olla poissa...

  Tuhannet kiitokset Mäenrannan perheelle Aksun hyvästä hoidosta ja jaksamista surun keskellä. 
Jangas Cordon Bleu 3.1.2004 - 30.8.2017

lauantaina, elokuuta 26, 2017

Netta ja Elsa läpäisivät taipumuskokeen!

Aikamoinen tuo K-pentue! Heinäkuusssa kaksi ensimmäistä eli Korppu (Jangas Knight of Can-A-Lot)  ja Lyyli (Jangas Kajsa Kavat) osallistuivat taipumuskokeeseen läpäisten sen heti ensi yrittämällä.

Tänään Espoon taipumuskokeessa taipuivat vielä kaksi siskoa lisää eli Elsa (Jangas Kiss and Make Up) ja Netta (Jangas Kate Reddy). Upeata!!
Joanna ja Elsa sekä Pekka ja Netta

Netalla tuomarina toimi Meerit Kuparinen ja arvostelu on tosi kivaa luettavaa:



Sosiaalinen käyttäytyminen: Netta on nuori ja vilkas. Suhtautuu innokkaasti ympäristöönsä ja toisiin koiriin. Hyväksytty. 
Haku ja laukaus: Laajaa, innokasta ja vauhdikasta hakua. Netta käyttää pääosin ilmavainua. Laukauksesta korvat vaan heilahti ja sama meno jatkui. Hyväksytty. 
Jäljestys: Maavainuinen ja vähän hosuva jäljestys. Kulma hyvin. Kaato kiinnosti todella paljon! Hyväksytty. 
Vesityö: Hetki mietitään, sitten reipaasti uimaan ja tuo pukin rantaan. Hyväksytty. 
Tottelevaisuus: Netta on nuori, mutta hyvin tottelevainen. Hyväksytty. 
Yhteistyö ja yleisvaikutelma: Rauhallista ja miellyttävää yhteistyötä. 
Kokonaisarvostelu: Hyväksytty.

Tuomari Liisa Pajala kirjoitti ihan Elsan näköisen arvostelun:



Sosiaalinen käyttäytyminen: Elsa tutustuu rauhallisesti ja tervehtii häntä heiluen. Se tulee toimeen muiden koirien kanssa. Hyväksytty. 
Haku ja laukaus: Elsa aloittaa laajan, innokkaan maa- ja ilmavainuisen työskentelyn. Osan ajasta se kaartaa näkymättömiin kumpareen taakse. Haukulla se ilmoittaa olinpaikkansa. Laukauksesta se innostuu ja jatkaa vauhdikasta työskentelyä. Hyväksytty. 
Jäljestys: Elsa aloittaa ilmavainua käyttäen vauhdikkaasti, hieman hosuen. Kulma tarkasti. Kaatoa Elsa tutki tarkkaan. Hyväksytty. 
Vesityö: Pienen houkuttelun jälkeen Elsa saadaan suoritukseen. Se tuo riistapukin ohjaajan käteen. Hyväksytty. 
Tottelevaisuus: Elsa vaatii muutaman kutsun ennen kuin antaa kytkeä itsensä. Hyväksytty. 
Yhteistyö ja yleisvaikutelma: Vauhdikas nuori koira on intoa täynnä. Ohjaaja tuntee koiransa ja yhteistyö sujuu. 
Kokonaisarvostelu: Hyväksytty.

 
 Onneksi olkoon vielä Pekalle, Joannalle ja päteville siskoksille!

 

Kengurubensaa rallyradalla

Eilen kisattiin "omalla kentällä" Ojangossa rally-tokossa Raisan eli Jangas Duck Soup kanssa. Valitettavasti Raisa suoniin oli päässyt hieman kengurubensaa ja toinen yritti olla kovin pätevä tokokoira. Tulosta ei saatu, se jäi tylsästi yhden uusimisen päähän eli pisteitä kertyi 67 kappaletta. Radalla oli paljon oikealla seuraamista, mutta varsinaiset mokat tulivat liiasta innosta ja houkutuksessa vasta videolta näin, että Raisa yritti merkkejä kiertäessämme suorittaa niitä tokomerkkinä ja jäädä oikeaan kohtaan seisomaan, koska sitä on nyt paljon vahvistettu ;) Vauhtia oli hieman liiaa muutamalla kyltillä ja seisominen käytösruudussa ei oiken vanhan rouvan kropalle sovi, vaikka noin 2,5 minuuttia menikin hyvin. Sen jälkeen alkoi huulien nuolenta ja sitten tuli istuminen, joskin korjaus yhdellä käskyllä, mutta -10 oli jo plakkarissa. -10 pisteen menetyksiä tuli siis houkutuksesta ja käytösruudusta. Kaksi uusimista ja oikealle 270 asteen käännös oikealla puolella (kylttiin osuen) sekä muutama muu pikkuvirhe ehti matkalle. Tuomarina toimi Jaana Karppinen ja rata oli hyvin oikealla seuraamista painottava.

   No, sitä voi oikeastaan pitää hyvänä ongelmana, että melkein 11-vuotiaalla on hiukan liian hauskaa! Jatkamme viikon päästä niitten korkeampien pisteiden metästystä ;)

torstaina, elokuuta 24, 2017

G-pentueen 6-vuotispäiviä juhlitaan tänään!!

Kuusi vuotta sitten meillä konttasi pieni taapero lattialla ja nautti saadessaan pennuista seuraa ja iloa lattialle. Nyt tuo samanlainen taapero on reipas ekaluokkalainen ja nuo pennut 6-vuotiaita keski-ikäisiä koiria ;)  Kyllä nuo vuodet vierivät hurjaa vauhtia!

   Koko lauma on hyvissä voimissa ja puolet tyypeistä osallistui myös kesän Jangas-leirille. Samille kuuluu hyvää Pirkkalassa ja sain taas ihania kuvia pojasta kuuden vuoden kunniaksi:
Jangas Go Ahead






Kaikki Samin kuvat ovat Törnblomin perheen ottamia.
Samin veli Tuffsen eli Jangas Gotta Go  tuli puolestaan isäksi kesällä ja pennut ovat ehtineet jo luovutusikään.
Tuffsen heinäkuussa


Tuffsenin pentuja







Pennuista voi tiedustella Donzara-kennelistä Airi Lehdolta p. 050 570 6820 tai
airilehto (at) gmail.com.

Kolmas veljistä Kanu eli Jangas Guaranteed For Speed asustaa ja voi hyvin Jyväskylässä. Tässä muutama Annin serkun ottama kuva Kanusta tältä keväältä:


Pentueen siskoksia näenkin ilahduttavan usein. Viima eli Jangas Gone with the Wind on vauhdikkaan K-pentueen emä ja työnarkomaanityyppinen metsästyskoira, joka nappaa eläviä lintuja suuhunsa jopa kesällä remmissä luovuttaen ne isännälle käteen, josta ne taas pääsevät uudelleen lentoon.


Toineen pentueen tytöistä eli Pihla aka Jangas Gale Wind pääsi kesällä agilityn lisäksi treenaamaan myös Nose Workia Erkun opissa. 

6-vuotias Pihla Pihlajanmarjojen keskellä kuva: Eve Hänninen


sunnuntaina, elokuuta 13, 2017

ROP-pentu ja VSP-veteraani Vesilahdella

Eilen käytiin pyörähtämässä Veilahden näyttelyssä, joka on aina yhtä hauska kylänäyttely, jossa näkee muutaman vuosien takaa tutun naaman Hämeen spanielikerhon riveistä. Walesit tuomaroi Elena Ruskovaara ja niitä oli paikalla 12 kipaletta. Meitin edustus koostui rodun nuorimmasta ja vanhimmasta :)

Nemo eli Jangas Link To The Past teki debyyttinsä emännän kanssa pentuluokassa esiintyen kauniisti, mitä nyt välillä oli kengurubensaa hieman suonissa. Tuloksena hienosti ROP-pentu :) Onnea Ida ja Nemo!!



Lähes 11-vuotias Paavo eli Jangas Dirty Harry esiintyi hieman laiskasti ja juuri ennen kehää alkanut sadekin hieman kiharsi turkkia. Tuloksena Eri1. VSP-veteraani. Alkaahan tuosta pojasta ikä näkyä eikä Paavo oikein innostunut esiintymisestä, liekö syynä sitten ukkosen allal ollut lämmin ilma vai mikä.

  Kiva päivä oli: makkara ja letut maistuivat, näki muutamia tuttuja eikä näyttelypaikalla vietetty kuin kaksi tuntia. Sebastian ilmoitti autossa: "mälsää", mutta heti ulos päästyään löysi ison kasan käpyjä, joista saattoi taikoa lehmien lisäksi ukkoja (irrrotettavalla kivipäällä), avaruusolentoja ja muuta hauskaa.

tiistaina, elokuuta 01, 2017

Raisan rallia

Lauantaina ehdimme tosissaan vielä Lempäälään rally-tokokisoihin. Paikalle saapuessamme oli porottava päivänpaiste ja äitini oli jo lapsia vastassa. Yhteisen kahvihetken (mums - mitä mokkapaloja oli tarjolla kahviossa) jälkeen lapset jatkoivat matkaa mummulaan ja minä jäin odottelmaan myöhässä olevan kisan alkua. Käytösruudussa oli vasemmalla seisominen ja kuuma ilma sai olon nuutuneeksi, joten mietin hetken kannattaako jäädäkään kisaamaan. Onneksi sade tuli, kasteli ja raikasti maan sekä meidät Raisan kanssa, joten lähdettiin hyvissä mielin tekemään kisasuoritusta.

  Tiia Hämäläinen oli tehnyt kivan radan, jonka jälkeen oli ihan voittajaolo: onistuimme suorittamaan käytösruudun seisomisen, vaikka niitä ei käytännössä voi treenata pitkänä, kun Raisa näyttää niin kärsivältä joutuessaan seisomaan pitkään. Sen kroppa ei oikein enää tykkää. Nyt tosin asettelin sen jalat mahdollisimman huolellisesti ja se seurasi rauhallisesti suorittavaa koiraa enkä pyytänyt katsekontaktia lain. Lopussa näki, ettäm asento oli epämukava, kun etujalkoja piti hieman nostella, mutta joka tapauksessa loistava onnistuminen!



   Itse radalla omia huomioita olivat putken jälkeinen haltuunotto, joka meni vähän täpäräksi. Sen jälkeiseltä kyltiltä nro 9 istu, askel 90 asteessa oikealle ja perusasento tuli -3 vp. Seuraava kyltti 10 istu - askel oikealle - istu -1 tvä (en tiedä mitä hassua tein siinä) ja 11 puolen vaihto edessä ohjaajavirhe -3 vp (oletettavasti kumarruin liikaa). Näiden lisäksi virheitä tuli vain ihan lopussa 18 merkille lähetyksestä, jossa Raisa meni hyvin merkille, mutta oli ilmeisesti hieman epävarma, kun se jäin haistelemaan -3 py eli puutteellinen yhteistyö. Pisteitä karttui kaikkiaan 90 kipaletta, harmittavasti vieläkään ei ylletty valionarvoon vaadittavaan 95, mutta tämän vuoden kisat 93 ja 90 pistettä ovat jo kummatkin varsin lähellä. Tästä on hyvä jatkaa edelleen, kun Raisa tekee hyvää työtä ja nyt tarttis itse saada vain turhat virheet pois. Selkeästi suoritukseen on vaikuttavat parantavasti se, että olen rauhoittanut omaa kulkemistani :)