sunnuntaina, tammikuuta 29, 2023

Mollylle ja Mickeylle rally-tokon alo-tulokset :)

 Tänä iltana Ojangossa järjestettiin rally-tokokisat, johon osallistui peräti neljä rally-ryhmissäni treenaavaa. Tuomarina oli aina niin aurinkoinen Riikka Timonen. Ja miten kivoja tuloksiakin  tuli! 

Jangas Rapunzel eli Molly ja Linn 96 p ja sijoitus 2.

Jangas Q-hun Kurkottaa eli Mickey ja Mette 91 p

Jangas Q-lemma Komia eli Laki ja Arja 0, Laki tuntui olevan sitä mieltä, että oli jo pienten walesien nukkumaanmenoaika...

Leena ja Kofi ryhmästäni saivat lisäksi hienot 93 p. 

OIlta meni myöhään, mutta kannatti lähteä katsomaan kisoja:)



lauantaina, tammikuuta 28, 2023

Maito ja uni maistuu

 Puppelandiassa on kaikki hyvin. Pennut kasvavat ja ovat kokonaisuudessaan hyvin tyytyväisiä, ininää kuuluu oikeastaan vain silloin, kun Usva tulee pentulaatikkoon pienen tauon jälkeen eikä nisä löydy salamannopeasti suuhun. Pikkuinen U-käännös on muita pienempi ja sitä siirrämme takatisseille, mutta silläkin on hyvä ote ja maito maistuu. Tänään Usvalla on ollut hieman kurja olo, kun se on hakeutunut Sebastianin sängyn alle ja vuodevaatelaatikkoon. Mahtaako kohdusta vielä viimeinen istukka yrittää tulla ulos vai onko masu vielä sekaisin istukoiden syönnin jälkeen? Usva on kuitenkin pirteä ja hoitaa pentuja hienosti ja olo tuntuu helpottuneen sen päästyä ahkerasti ulos päivän aikana. Onneksi ollaan tänään kotosalla. Monesti aiemminkin olen näihin aikoihin huomannut koiraemän olevan hieman rauhaton. 

   Tänään aloitetaan pentujen kanssa myös BioSensor-ohjelma iltapunnituksen yhteydessä. 



Pienin isompien välissä

Kirsut alkavat jo saada väriä







 

keskiviikkona, tammikuuta 25, 2023

Pikku-Uut vuorokauden iässä

 Usva on pysynyt tiukasti pentulaatikossa syöttäen ja hoitaen pienokaisiaan. Tänä iltana Janniina ja Tatu kävivät katsomassa mammakoiraa ja samalla nimesimme pennut ja punnitsimme ne ensi kertaa syntymän jälkeen. Lisäksi otin ensimmäiset yksittäispotretit pikkutyypeistä.Mitä ilmeisimmin maitoa tulee hyvin, kun suurin osa oli jo kasvanut, vaikka monesti paino jopa laskee ekan vuorokauden aikana.



 

Aloitetaan pojista eli Ummet Lammet-pojalla on kaksi valkeaa läikkää selässä. Kuvan alla löytyy tämän päivän paino ja syntymäpaino on kirjattu sulkeisiin. 

315 g (308 g)



Toisena kaverina on Usko, jolla on tunnusmerkkina rukea läikkä vasemman olan kohdalla. 

Usko 320 g (307 g)



Kolmantena Uppista, jonka otsassa on hauska pieni piste kasvoissa ja selässä viiru. 

 

320 g (307 g)



Neljäs pojista on kaikista pienin U-käännös, jota koitamme auttaa parhaiten nisille, jotta muut eivät isommalla massallaan kampea sitä sivummalle. 

215 g (233 g)


 

Viidentenä Uskollinen Ystävä, jolla on valkoinen piste kyljessä. 

315 g (321 g)


 

Kuudentena Uusi-Q emän sisarusparven mukaan ja sillä on kapea valkoinen "uusikuu" selässä. 

332 g (305 g)




 

Vielä näiden syntyi - yllätys, yllätys - yhä yksi poika Ullatuus

363 g (312 g)




Tyttöja syntyikin vain kaksi ja kummatkin saivat nimensä emän mukaan:

Pikku-Usvan tunnistaa pepun isosta valkoisesta läikästä.

315 g (285 g)



 

Lempi-Rainbow omaa hauskan raitakuvion kyljessään. Rainbow oli Sissin nimiehdotus ja tälle se sopi parhaiten - antaen hieman eksoottisen nimiyhdistelmän ;) 

360 g (syntymäpaino oli jäänyt merkkaamatta ja taisi olla 300 gramman pintaan?)




tiistaina, tammikuuta 24, 2023

U-pentue syntyi aamuyöstä

 Usvan lämmöt alkoivat laskea sunnuntai-iltana ja laskivat yön aikana alle 37 asteen rajan. Yöllä sain kovan päänsäryn ja seuraava päivä menikin sitten ihan pelastusarmeijalle... Olimme sopineet, että Janniina tulee Usvaa vahtimaan työpäiväni ajaksi, mutta sen sijaan makasimme koko porukka reporankoina päivän ajan, mitä nyt Usva kävi iltaa kohti ulkoilemassa flexissä, kun se pyrki kaikkien vajojen alle etsimään sopivaa luolaa pennutusta ajatellen. Janniina tuli illasta meille. Avautumisvaihe kesti pitkään ja loppujen lopuksi valvoin itsekseni Usva sohvalla vieressä, kun tunsin sen kyljessä supistuksia kahden maissa. 

Pullero pallero


 

Ensimmäinen pentu 308-grammainen poika syntyi 2:41 pää edellä. Usva hoiti kaiken hyvin itsenäisesti: puri napanuorat, söi istukat ja nuoli pennut puhtaiksi. Seuraava poika syntyi 3:02 ja painoi 307 grammaa. Kolmas poika tuli melko heti perään 3:12 ja painoin sekin 307 grammaa. Viimein neljäntenä syntyi 3:26 ensimmäinen narttupentu, joka painoi 285 grammaa. Ensimmäisen tunnin aikana syntyi siis neljä pentua. 

Esikoispoika mamman vieressä

Kaksi ensin syntynyttä poikaa

 Pienen hengähdystauon jälkeen sama tahti jatkui, kun klo 4:03 syntyi 233-grammainen urospentu ja taas puolen tunnin päästä 4:27 viides urospentu painaen 321 grammaa. Tässä vaiheessa tuntui, että porukka on varsin poikavoittoinen.4:48 tuli vielä kuudes 305-grammainen uros ja seitsemäs veljeksistä syntyi 5:07 ja painoi 312 g. Onneksi viimeiseksi tuli sentään vielä tytöntyllerö, jonka pianoin olen unohtanut merkata, mutta olisikohan se ollut 289 grammaa. Kello oli tuolloin 5:33 ja sen jälkeen vielä siivosin likaiset sanomalehdet pentujen alta, vaihdoin puhtaan vetpedin ja lähdin hetkeksi nukkumaan. Usva jäi hoitamaan katrastaan ja parin tunnin päästä herätessäni kaikki olivat tyytyväisinä tissittelemässä ja Usva oli rauhallisen ja onnellisen oloinen mammkoira pieniään hoivatessaan. Annoin synnytyksen yhteydessä pennuille pienen nokareen Canius-maitohappopulveria kullekin, kun  Usva on tiineysaikanaanjoutunut niin pitkälle antibioottikuurille. 

Meillä oli siis seitsemän urosta ja kaksi narttupentua ja muutama pojista etsii vielä omaa aktiivista ja harrastavaa kotia :) 








lauantaina, tammikuuta 21, 2023

Usvan tiineyspäiväkirjaa 9. tiineysviikolla

 Tänään on Usvan 59. tiineyspäivä ja synnytys tapahtunee viikon sisällä, joskin uskoisin, ettei odotusaikaa ole kovinkaan paljon jäljellä. Mammakoira on viime viikon aikana syönyt hyvällä ruokahalulla peuraa, kanan kauloja, sydäntä, kananmunaa ja hieman myös kana-kalkkunapullia. Ulkoilu on koostunut lyhyistä lenkeistä ja pihalla touhuilusta. 

Torstaina kävimme eläinlääkärissä, jossa Usvasta otettiin verikoe, joka näytti CRP:n laskeneen normaaliksi (5,9, kun normaalin raja on 10). Pahimmillaan CRP huiteli 99 ja siitä viikon päästäkin se oli vielä 72. Eli ilokseni saimme lopettaa antibioottikuurin ja nyt Usva saa Caniusta ja muita maitohappobakteereja sen sijaan. Näyttää siis siltä, että borrelioosi on selätetty tältä erää. 

Olen taas mittaillut Usvan lämpöjä, jotka ovat seilanneet 37,4 ja 37,8 asteen välillä. Muutaman kerran viikon aikana on ollut pientä petailua, ilmeisesti harjoitussuppareita, mutta muuten tuleva mammkoira on ollut tosi rauhallinen ja seesteinen. Pentuja arvelen olevan tulossa vähintään seitsemän, sen verran iso mammakoira on, että saattaa olla jokunen enemmänkin.




59. tiineysvuorokausi

Ferdinand-härkä?