lauantaina, heinäkuuta 18, 2026

Springeripäivillä osa 1

 Ollaan Sissin kanssa Springeripäivillä eikä voi muuta sanoa, että olen kaivannut tätä tapahtumaa! Ihan mahtavaa, että järjestäminen onnistui pitkän tauon jälkeen. Sissi ja Vendi ovat ehtineet agility-, trimmaus- ja vesipelastusoppiin ja itse olen saanut nähdä sekä omia kasvatteja että tutustua moniin uusiin springerituttavuuksiin rally-tokon ja taipparitreenien jäljen ja vapaan seurustelun yhteydessä.  Vielä on puolet jäljellä :) 

 Ruuno, Hippu, Tuikku, Vendi ja Nuutti pääsivät koittamaan laahausjälkeä ja toivottavasti ainakin osa pääsee taippariin tänä syksynä.  

 

Rolle Päivi Kilposen esimerkkikoirana

Sissi ja Vendi

 
Tuikku leirikisailussa

Ruuno innostui nosesta ikihyviksi





 

 Brunon kuvat: Essi Räisänen

Ruuno haistelee tarkkana poikana kania


Tuikku ja Saima näyttelyssä

 Sijoitustytöt osallistuivat Mäntsälän näyttelyyn 12.7. Tuikku eli Jangas Xoxoxo oli junioriluokan EH4 ja Saima eli Jangas Yrväder juonioriluokassa EH. Nyt on kummallakin (eka) näyttelytulos. Tuikun osalta lupasi emännälle, että tämä on eka ja vika näyttely, kun vaadittava tulos saavutettiin :)

 

Tuikku eli Jangas Xoxoxo 16 kk
 
 
Saima eli Jangas Yrväder 9 kk





Games-SM

 Games-SM kisattiin erittäin helteisissä tunnelmissa 11.7. Mickey ja Pippi osallistuivat, mutta meno hyytyi helteeseen ja tulokset olivat tavallista heikompia. 

 Kisat pidettiin Lempäälässä ja omalta osaltani tavoitteet laskivat siinä vaiheessa, kun oli tiedossa kesän kuumimmat päivät. Sekä minä että myös Pippi olemme herkkiä helteelle ja se näkyy hitaana suorituksena ja itsellä myös ajatusten puuroutumisena. Pippi oli tavallista hitaampi, mutta osasyynä oli varmasti jähmeä ohjaaja. Snookerissa tavoitteena oli tehdä alkuosassa 6-6-6 (joka onnistuikin) ja sen jälkeen tavoitteena oli päästä ainakin vitoselle, mieluusti kutoselle eli pistesaaliiksi olisi tullut 35-41 pistettä. Kuuman sään hitaus (ja Pipin kehän reunalta bongaamat Mette ja Mickey) vaikutti vauhtiin niin, että pistesaalis jäi 30 pisteeseen, joka oikeutti 24. sijaan (58 kisaajaa). Vaikka tulokseen en ollut ihan tyytyväinen, niin sijoitustavoite oli jossain puolen välin tienoilla eli siihen en voinut olla pettynyt. 

Gamblers-rataa suunnitellessa en edes uskaltanut satsata koviin pisteisiin, kun Pippi oli sen verran tahmea ja silloin sitä pitää kirittää läheltä. Aika moni juttu onnistui, vähän räpellettiin eikä loppugamblen onnistumiseen ollut edes teoriassa mahdollisuuksia. Pisteitä 25, joka oikeutti sijaan 45. 

Meten ja Mickeyn radoilla tapahtui yhtä ja toista ja pisteitä kertyi  snookerissa 25 ja gamblersissa 24. Sikäli tylsää, että viime vuonna he pääsivät finaalin ja toissavuonna finaalipaikka oli vain yhden koirakon päässä. Kuuma ilma näkyi Mickeyssä ja se oli todella vetelä normaaliin valiotyyppiin verrattuna. 

Kisapaikalla oli kivasti uima-altaat koirille ja aamun pelasti se, että Stig odotteli autolla ja varjossa Pipin kanssa. Iltapäivällä oli jo toisinaan pilvistäkin, mutta silloin Stig oli jo kuskattu asuntomessuihin tutustumaan. Pipille tuli hyvää harjoitusta odotella kisapaikalla remmissä, ehkä me ensi vuonna tähdätään myös BH-kokeeseen. 




torstaina, heinäkuuta 09, 2026

Pikku-Rolle vierailulla

 Tänään saatiin sadeppäivän iloksi Rolle eli Jangas Zorron Naamio vierailulle ennen Rollen kehonhuoltoa. Rolle on hurmaava nuorimies, joka touhotti sateesta huolimatta Pipin kanssa pihalla ja rauhottui kivasti sisälle teetä juodessa. 

 

Sadevesi paras vesi





sunnuntaina, heinäkuuta 05, 2026

Mickey Asca-agilityssä

 Tänään Mickey eli Jangas Q-hun Kurkottaa ja Mette Bergh lähtivät ex tempore Vantaan Asca-gamblerskisoihin. Asca on Amerikkalainen versio gamblers- ja agiliykisoista, joissa tulokset rekisteröidään Agilityliiton sijaan jenkkeihin. 

Hyvin meni tämäkin kisapäivä, kun tuomisena oli open luokan Q eli Qualified-tulos, joka vastaa siis suomalaista luvaa eli luokanvaihtoon oikeuttavan tulosta. Onnea taas!


lauantaina, heinäkuuta 04, 2026

Toscasta Suomen muotovalio

 Onpas ollut aikamoinen kesä, kun toukokuussa Mickey sai Snooker(agility)valion arvon, kesäkuussa Ilosta tuli Suomen muotovalio ja tänään Tosca valioitui! 

Tosca eli Jangas Vilda Milda Matilda kävi pyörähtämässä Helsingin näyttelyssä ja oli PN2, sai kolmannen sertinsä ja Suomen muotovalion arvon. Onnea Essi ja Tosca!! 



perjantaina, heinäkuuta 03, 2026

Snookeria, treenailua ja trimmejä

 Mökin etusivun remppa on edistynyt ja aikaa on vietetty vuoron perään mökillä remonttihommissa ja kotona romukulman siivouksen ja aivoituksen parissa... 

Keskiviikkona kerittiin Snooker-kisoihin Riihimäelle, oltiin Pipin kanssa hiukan löysiä kummatkin, mutta olin tehnyt ihan hyvät suunnitelmat, kun venyvillä kaarroksilla päästiin muutaman metrin päähän luva-tuloksesta. Eipä ne radat muillekaan ihan helppoja olleet, kun pikkumakseja oli enimmillään 7 kpl ja saimme sijoitukset 2.  3. ja 3.  sekä kisalahjakortteja seuraaviin pippaloihin. 

Muihinkin koiramaisiin juttuihin on ehditty: tiistaina kasvattien agilitytreenit, Windy tuli meille hoitoon keskiviikkona, Tuikku ja Saima saivat trimmin ja torstaina oli vielä agilitytreenit. 

Tuikku eli Jangas Xoxoxo





Windy ja Saima


Saima eli Jangas Yrväder