keskiviikkona, heinäkuuta 29, 2020

Redi vierailulla

Kaikenlaisten edelleen osittain jatkuvien nettiogelmien takia viime viikolta jäi päivittämättä kuvat Pipistä (Jangas Pippi Långstrump) ja veljestään Redistä (Jangas Prince And the Pauper) blogiin. Sisarukset pääsivät myös mejä-jäljelle yhteisen leikkimisen lisäksi ja kävipä Redi pätevänä tekemässä fasaanin laahausjälkeäkin :)

















tiistaina, heinäkuuta 28, 2020

Kohti käytöstestiä

Viime viikot on Pipin kanssa treenattu ahkerasti tavoitteena läpäistä Hypokoirien käytöstesti (HKT). Siihen kuuluu käsittelyyn tottuminen (mikrosirun luku, malttaminen paikalla viraan ihmisen tuodessa kansion, korvien ja tassujen tarkastaminen), seuraaminen, koiran ja ihmisen ohittaminen, luoksetulo, vapauttaminen ja sieltä yhdessä matkan jatkaminen sekä vieraan ihmisen kanssa 2 minuutin paikallaolo. Tämä viimeisin on tällä hetkellä kaikista haastavin osio.
Pippi veljensä Redin seurassa
    Keväällä ympäristöopetus jäi kokonaan tauolle Pipin oltua pitkään kipeä ja koronakin kuritti, ja tilanne tuntui jo toisinan aika mahdottomalta. Keväällä saatiin neiti osteopatian keinoin kuntoon ja nyt ollaan menty hurjin askelin eteenpäin. Kotipihassa ei tarvitse enää hysteerisesti haukkua naapureita, ohikulkijoille yleensä haukahdetaan, mutta Pippi tulee kivasti jo pois aidan viereltä kutsuttaessa. Tähän on varmasti auttanut myös kunnallistekniikan tulo kyläämme, kun täällä vilisee rakennusmiehiä, koneita ja tavaraa :)

  Olemme myös harjoitelleet viimeisen kuukauden ahkerasti. Pippi on ollut mukana kahviloiden ja ravintoloiden terasseille reissatessamme mökille, olemme käyneet Hakunilassa ja Porttipuistossa lenkeillä, Ojangossa treenaamassa, Itäkeskuksessa ja Prisman parkkihallissa kävelyllä, koiranruokakaupoissa ja treenanneet ohituksia muiden hypokoirakokelaiden ja walesisukulaisten kanssa. Eilen treenattiin näyttelyyn menevien Jawan ja Nuolen kanssa.



Jawa eli Jangas Old School
Nuoli eli Jangas Opportunity
 
Nuoli kaikkensa antaneena (Noran ottama kuva)
Lisäksi saatiin vierailulle Kristiina lasten ja Torstin (Jangas Lemming) kanssa. Torstilla on ollut viime talvena ihottumaa, korvatulehduksia ja tassussa hiiva, masu on kylläkin ollut kunnossa. Kurjaa, kun siihen asti Torstilla ei ole ollut mitään kremppaa. Epäilyksenä allergia, mutta voihan tuo viitata kilpirauhasen vajaatoimintaankin. Torsti on viime vuosina syönyt lähinnä nappulaa, joka tuntuu monesti myös vaikuttavan asiaan. Eilisellä vierailulla kivesvian takia kastroitu Torsti oli hyvin iloisella päällä ja leikki Pipin kanssa tyytyväisenä :) Se tuntuu olevan lapsille tosi herttainen nallekarhu.




sunnuntaina, heinäkuuta 26, 2020

Halla läpäisi taipumuskokeen :)

Hannaleena laittoi iloista viestiä, että Halla eli Jangas Pomperipossa i Monismanien osallistui eilen Luumäen taipumuskokeeseen ja selvitti sen heti ensi yrittämällä!! Erityisesti jäljestystä oli kehuttu ja rohkean ja sosiaalisen koiran luonnetta :) Vesinouto oli mennyt vähän tiukille, kun Halla oli miettinyt veteen menoa ja noutanut vasta toisen riistapukin,  mutta sekin oli silti suoritettu hyväksytysti. Hurjasti onnea!!


Tässä vielä tuomarin Kati Huovilan kirjoittama mukava arvostelu:

Sosiaalinen käyttäytyminen: Pirteän eloisa. Hyväksytty.
Haku ja laukaus: Alun erittäin ylilaaja ja ripeä haku muuttuu ulostamisen ja heinän syömisen jälkeen pysähteleväksi. Laukauksesta pysähtyy, katsoo ja jatkaa. Ilmavainulla vastatuuleen haku muuttuu jälleen innokkaaksi ja itsenäiseksi. Kutsuttaessa laajalla lenkillä luokse. Hyväksytty.
Jäljestys: Alkumakaus haistellen. Tarkka, varma, reipas maa- ja ilmavainuinen. Jäi haistelemaan fasaania. Hyväksytty.
Vesinouto: Mietti pitkään veteen menoa. Nouti rantavedestä riistapukin. Ja uudelleen heitettynä kauempaa. Hyväksytty.
Tottelevaisuus:  Hyväksytty.
Kokonaisvaikutelma: Koira on varmassa hallinnassa. Kannustettu myös metsästysharrastuksiin.
Kokonaisarvostelu: Hyväksytty.

Hienoa työtä Hannaleenalta ja Hallalta :)

Match show:ssa treenaamassa

Eilen lähdettiin hirmuisessa sateessa hakemaan Niinaa ja Noraa mukaan mätsäriin. Auton takakontissa istuivat jo Pippi ja aamulle Päivin meille heittämä Jawa (Jangas Old School) ja matkalta haettiin mukaan kolmanneksi Nuoli (Jangas Opportunity) Noran kanssa.

   Paikan päälle päästessä koko kolmikko sikaili ensimmäiset viisi minuuttia, mutta sen jälkeen rauhoituttiin. Pipin kanssa runsaan kahden tunnin treenailu koira- ja ihmispaljoudessa teki hyvää. Kohdattiin ohittavia ihmisiä, pyöräilijä, vaunuja vetäviä ihmisiä, erilaisia koiria jne. Kehässä tuomari oli ihana ja hänelle sopi, että saimme harjoitella hypokoirien käytöstestiä varten ja näyttelytutkimisen sijaan hän tutki istuvan Pipin korvat ja tassut :) Lisäksi saimme hyvää treeniä toisen koiran kanssa juoksemisessa ja seisomisessa. Nuoli koki hampaiden katsomisen inhottavaksi ja sitä täytyykin treenata nyt koko viikko ennen näyttelyä. Tosin huomasimme, että jopa sen palvoman isännän Stikun katsoessa hampaita häntä putosi alas ja koira kyyristyi eli itse hampaiden tarkastaminen on sen mielestä inhaa. Josko viikossa saisi ihmeitä aikaan?

   Jawa oli Niinalla narun päässä ja sille oli alussa vaikea rauhoittua kaikkien koirien keskellä. Kuitenkin siinä vaiheessa kun parin tunnin odottelun jälkeen pääsimme Jawan kanssa kehään, minulla oli varsin hyvin käyttäytyvä ja hyvässä kontatissa kulkeva koira mukanani :) Vielä hienosäätö puuttui, mutta käsittely ei ole Jawalle ongelma ja se pystyi hyvin juoksemaan myös toisen koiran kanssa kehässä.

Ennen jatkokisoja lähdimme kotiin, kun illaksi päästiin vielä Arjan puutarhajuhliin, joista etenkään Sissiä ei olisi saanut millään kotimatkalle, kun etenkin Mirkan lapset ja Stella-tyttö olivat niin hirmuisen hauskaa seuraa...

Tässä vielä muutama Nora Uskin ottama kuva Jawasta eiliseltä:







perjantaina, heinäkuuta 24, 2020

Lara som svamphund

Erkku on luonut ihanan facebook-sivuston sienikoira Laralle (Jangas Lara Croft) på svenska. Kannattaa vilkaista: https://www.facebook.com/Svamphunden-Lara-113187363810928/

Sivuilta löytyy tietoa sienikoiran opettamisesta! Josko vuoden päästä oltaisiin saatu hypokoirakoulutus siihen pisteeseen, että voitaisiin Pipillekin opettaa sienien etsimistä?!

tiistaina, heinäkuuta 21, 2020

Voihan Murphyn laki!

Viime viikolla Murphyn laki tuntui vainoavan oikein täydellä teholla. Murphyn lakihan kuuluu lyhyesti, että jos jokin voi mennä pieleen, niin sehän menee. Ja viime viikolla aika moni asia menikin päin prinkkalaa.

    Maanantaina Raisa pissasi siis koko vanhan puolen kipeänä kävellen ja pissa haisi kuin minkin virtsa. Illalle saatiin eläinlääkäriaika Marjalle ja koiravanhus haudattiin kotipihaan. Tämä oli odotettavissa ennemmin tai myöhemmin, mutta siitä huolimatta paha olo ja ihan fyysinen stressin aiheuttama kipu vatsassa jatkui pitkään. Illan itkin niin, että pikku-Sissi yritti lohduttaa minua kaikin keinoin ja meni huolestuneena kertomaan isälleenkin, että äiti vain itkee. Koitin selittää, että äitiä surettaa Raisan kuolema, se pitää vain surra, mutta suru menee ohi kyllä.

    Seuraavana aamuna netti ei toiminut kotitietokoneeseen asti. Ei muuten toimi edelleenkään. Ja luonnollisesti juuri samaan aikaan Office-paketti herjaa päivitystarpeesta - päivityksen voi tehdä ilmaiseksi työpaikan nettisivun kautta. Aivan - ilman nettiä ollaan ilman Office-pakettia. Ja pentuoppaan päivittämiseen on varattu aikaa tämän viikon loppuun. Ja Springeri-lehteäkin pitäisi alkaa kursia kasaan. Facebookin messengerinkin on käytössä vain koneella, kun puhelimen muisti on liian täynnä. Myöskään työkonetta ei saanut yhdistettyä edes johdolla nettiin. Ekat pentuoppaan päivitykset istuin keittiön pöydän ääressä ja tallensin muistitikulle, jonka sisällön sain lähetettyä taittaja-Sarille äidin luota. Takaisin 90-luvulle ja korppuaikaan! Muistattekos muuten nuo korput ja niitä edeltäneet lerput, joille aikanaan tietokoneen tietoja tallennettiin...?

  Oli Annen kanssa sovittu, että Iines käytetään progessa heti kun juoksu alkaa kehittyä tai viimeistään alkuviikosta. Tiistaina oli juoksun 9. päivä ja progesteronihormonin pitoisuus näytti 20 ng/ml eli juoksu alkaisi olla jo ohi - ilman, että sitä on tajuttu. Eläinlääkäristä olivat sitä mieltä, että voisihan sitä vielä samana päivänä koittaa astuttaa, mutta tulos ei ole taattu. Kolmen aikaan olimme kuitenkin vielä Vantaalla ja matkaa Jalon luo oli viisi tuntia, käytännössä kuusi, kun lapset pitäisi jättää mummulaan, syödä ja Iines hakea matkaan mukaan. Anne ei uskaltanut yksin lähteä reissuun iltasella Tampereelta. Ajattelin jo, että antaa olla.

   Keskiviikkoiltana Anne laittoi viestiä, että Iines on ihan mahdoton urosten perään. Torstaiaamuna juttelin Marjukan kanssa, joka oli sitä mieltä, että kannattaa ainakin kokeilla, jos nartulla on 11. juoksupäivä ja se on käytöksen mukaan tärppipäivissä. Niinpä ajattelin, että eihän se ole kuin ylimääräisiä kilometrejä ajamista, kun olimme lähdössä Tampereen kautta mökille joka tapauksessa. Tampereella näimme Iineksen, joka ei mitenkään kääntänyt häntää Pipin nuuhkiessa. Lapinkoiraurokselle se kuitenkin seisoi kuin sahapukki, joten ajattelin ettei se ota jos ei annakaan. Lähdimme iltatreffeille Jalon luokse ja astutus onnistui viidessä minuutissa (jonka jälkeen ne olivat tietty nalkissa runsaan vartin verran). Istuimme hetken kahvittelemassa Pipin ja Jalon touhutessa pihalla ja lopuksi yritimme ottaa pariskunnasta yhteiskuvaa. Ei onnistunut heti alkuunsa, vaan Jalo ehti astua Iineksen toistamiseen ennen kuin saatiin mitään kuvaa napattua. On hyvin mahdollista, ettei mitään pentuja tule, kun progen mukaan on ollut jo ihan liian myöhäistä, mutta siinä tapauksessa Jalo ja Iines pääsevät alkuvuodesta uudelleen treffeille. Silloin minua ei mukana tarvita, koska pariskunta näytti jo nyt, että ne hoitavat homman sutjakasti ihan tuosta vaan. Kuvat ovat kamerassa, mutta katsotaan saako niitä lirkuteltua tälle koneelle muistitikun avulla.  Pentuilmoitusta en tällä kertaa laita rotuyhdistyksen sivuille, vaan odotetaan rauhassa onko mitään pentuja tulossakaan.

Nuoripari Iines ja Jalo

   Perjantaina jatkoimme matkaa mökille ja vihdoin astutusreissun ja mökille pääsyn yhteydessä mahassa möllöttävä iso ahdistava möykky alkoi hiljalleen sulaa. Mökillä uitiin, poimittiin marjoja ja nautittiin yhdessäolosta. Pippi oppi lähtemään vesinoutoon myös suolammen rannasta hieman asiaa mietittyään. Myös pitkät noudot laturin päästä dummyä heitettäessä onnistuivat. Ilman Raisaa se kuitenkin ui vain noutamaan esinettä, kun Raisan perässä se ui huvikseen ja minua "pelastamaan".

  Lauantaina Pauli soitti Esmen (Jangas Nice Weather For Ducks) taipumuskokeen jälkeen. Esme on niitä kasvattejani, josta nyt olin jotakuin varma, että se selvittää taipparin tuosta vain. No toisin oli käynyt. Vesityöosuudella Pauli oli heittänyt riistapukin, jonka Esme nouti. Tuomari ilmoitti matkan olleen liian lyhyt. Pauli heitti toisen pukin ja Esme nouti senkin. Yhä edelleen uintimatka oli liian lyhyt. Kolmannen kerran Pauli oli viskaissut riistapukin niin kauas rannasta kuin mahdollista ja Esme nouti, rannassa jalkojen osuttua maahan ravisti ja noukki sitten riistapukin rantavedestä ja toi Paulille. Siinä vaiheessa, kun koira oli kytketty tuomari oli ilmoittanut, että aika ylittyi kymmenellä sekunnilla ja suoritus on hylätty. Että voihan Murphyn laki sentään! Muut osiot olivat hyväksyttyjä, mutta vesinoudon kymmenen sekunnin takia koko suoritus hylättiin.

  Sunnuntai vietettiin Ähtärissä, jossa Pippi odotti koira-aitauksessa siskoni cockereiden kanssa päivän, välillä käytiin toki katsomassa ja lenkittämässä koiria. Yllättävän rauhallisesti Pippi suhtautui Pätkiksen kanssa häkkeilyyn. Eilen palattiin kotiin ja nyt on Pipillekin uni maittanut reissaamisen jälkeen.

  Netti lopetti kokonaan toimintansa, mutta onneksi saatiin hakea Elisalta uusi modeemi. TV:n katselu onnistuu, mutta reititin ei vieläkään toimi ja varsinainen kone on poissa käytöstä, vaikka työkoneen nettiin saakin. Työergononomia ei ole kummoinen olohuoneessa läppärin seistessä rahin ja Sissin tuolin päällä, mutta kyllä tässä nyt pikaisesti pystyy jotain tekemään.

  Josko tämä viikko kuluisi vähän paremmissa merkeissä. Alkaa meinaan olla tällä erää vähän takki tyhjä.



maanantaina, heinäkuuta 13, 2020

Raisa in memorian

Raisa eli Jangas Duck Soup on ensimmäinen koiristani, joka eli kanssani ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen. Tänään tuli siis se pelkäämäni päivä, että oli aika hyvästellä Raisa-Rakas.

Koirista sen selkeästi huomaa, kuinka paljon tapahtuukaan noin 13 vuoden ja 9 kuukauden aikana. D-pentueen syntyessä olin aloittanut opettajan työt Keravalla ja lähes valmis filosofian maisteri (viimeisen tentin taisin tehdä pentujen ollessa muutaman viikon ikäisiä). Pentueen neljästä nartusta Raisa oli Nuppu-siskoaan villimpi ja pentutestit olisin voinut ruksia, että tuollaisen pennun kiitos haluaisin. Ulkonäöltäänkin Raisa oli lupaava. Pentulaatikosta asti se oli sellainen silmiin tuijotteleva nappisilmä.

Pentulaatikon Blondi oli innokas leikkimään ja kantamaan ihan pienestä pitäen.
Raisa kasvoi ja jo 1-vuotiaana sillä oli BIS-pentu sijoitus ja SERT näyttelyistä, suoritettu taipumuskoe ja TOKOsta Alo1-tulokset. Teimme Raisan kanssa paljon yhdessä ja se oli helppo ja kiva koulutettava. Heti 18-kuisena starttasimme agilityssä ja ennen kahden vuoden ikään Raisa kisasi jo 3-luokassa. 2-vuotiaana Raisu sai ainoan pentueensa eli E-pentueen 9 pentua maaliskuussa 2009. Näistä tuli hienoja waleseja, joskin neljä on ehtinyt sateenkaarisillalle ennen äitiään. Raisa teki kaiken antaumuksella, pentujen määrästä alkaen. Tuossa vaiheessa asuimme jo Katin ja Raisan kanssa rivitalossa Vantaan Vaaralassa.
Raisasta tuli rodun ensimmäinen agilityvalio (kuva: Matti Siirtola)

Raisa ihan nuorena tyttönä
Raisan pentue on suurin Jangas pentue: 9 pentua
Aikanaan Raisa saavutti agilityvalion arvon, samoin näyttelyistä FI&RU&EE Mva tittelit ja erikoisnäyttelyn BIS2 oli aikamoinen saavutus, etenkin kun näyttelyissä käynti jäi kokonaan valionarvon jälkeen. Meitä kutsuivat ihan muut harrastukset :)

 TOKOssa päästiin lopulta korkeimpan erikoisvoittajaluokkaan, josta parhaaksi tulokseksi jäi EVL2. Valitettavasti Raisa kohelsi itsensä rikki ensin agilityssä ja sitten tokossa, joskin Maaria Kaiperla pelasti osteopaatin taidoillaan Raisun monesta jumista. Jumien jälkeen siirryimme rally-tokon pariin, jossa siinäkin saavutettiin korkeimmasta luokasta RTK4 ja parhaina pisteinä 93 (95 pistettä olisi valiotuloksen raja) . Viimeiset vuodet kisattiin kuuron Raisan kanssa, joskin tulostaso siitä hieman kärsi. Vanhoilla päivillä mummo pääsi koittamaan myös koiratanssia (HTM H, joka vastaa kakkostulosta) ja suoritettiin Nose Workin hajutesti viime vuonna. Ei jääne epäselväksi, että Raisan kanssa oli maailman hauskin treenata ja se teki kaiken aina täysillä ja kahdella kierteellä.

Vuonna 2018 muutettiin vielä kerran, Sotunkiin omakotitaloon, jonka pihasta Raisa nautti täysin siemauksin viimeiset vuotensa. 2019 kotiin jäi vielä tyttärentyttärentyttären tytär Pippi. 

Vanhoilla päivillä rallateltiin
Raisan kanssa koettiin tietysti paljon muutakin kuin erilaisia kokeita, näyttelyitä ja koiratapahtumia. Se hyväksyi Stigin muitta mutkitta laumaamme ja lasten syntyessä siitä tuli pienten "nanny", joka ilmoitti vauvan herättyä minulle asiasta. Lasten kasvaessa se tottui heidän liikkumiseensa ja touhuihinsa. Raisa ei pitänyt pennuista, lieneekö syynä ollut remmirähjäystäkin aiheuttaneet kivut, mutta viime vuosina kipujen helpotettua se hyväksyi pikku-Pipin laumaan ongelmitta.

Raisa osallistui lastenkin elämään alusta alkaen.
Raisa sai viime ajoiksi Pipin kaverikseen

Kuten tällaiselle koiralle kuuluu, niin sehän eli 13 vuoden ikään saakka terveenä kuin pukki (jos jumituksia ei oteta huomioon). Viimeisen vuoden aikana sille on ilmestynyt patteja joka puolelle ja ensimmäiset tulehdukset iskivät (korvatulehdus kahdesti sekä virtsatietulehdus). Tänä aamuna haisevaa pissaa oli valunut koko vanhan puolen osalle ja niinpä soitin Marjalle eläinlääkäriaikaa arvaten, että tämä tulee olemaan viimeinen yhteinen matka. Mummokoiralla oli anemia ja maha todella kipeä (mahdollisesti puhjennut kasvain) ja kun vanhus on muutenkin hiljalleen hiipunut, niin nyt oli aika päästää Raisa kyynelsilmin ikiuneen. Hautasimme rakkaan karvakorvamme omalle pihalle ja huomenna täytyy hankkia kaunis lilja haudalle.

Vaikka minulla on kuinka ollut aikaa varautua tähän ja olen tiennyt päivän tulevan, niin silti suru on kova ja olen itkenyt niin, että sain päänsäryn ja mahan kipeäksi. Vuosia Raisa tuntui lukevan ajatuksia, vaikkei mitään kuullutkaan. Se teki jo toivotusti yhdestä katseesta ja kulmien kohotuksesta. Kesän olen seurannut sen väsymistä ja hiipumista, mutta silti luopuminen tuntuu pahuksen vaikealta. 

Pieni osa Raisaa elää edelleen sen pennuissa, pennunpennuissa, pennunpennunpennuissa ja pennunpennunpennunpennuisssa.

Fi Ava Fi&Ee&Ru Mva Jangas Duck Soup 17.10.2006-13.7.2020
Vuokko Laatio sen osaa sanoa kauniimmin kuin itse pystyisin:


"Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun,
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä."


lauantaina, heinäkuuta 11, 2020

Korpun poika Neswing Bite the Bullet

Mantereen Mari laittoi kuvia kasvatistaan Neswing Bite The Bullet, jonka isä on kasvattini Korppu eli Jangas Knight of Can-A-Lot ja emä M&Jva Standard-Bearer Swan Lake. Kyllä pojassa on ihan tuttua näköä:

Neswing Bite The Bullet 17 kk




Tässä vielä kuva ylpeästä isästä:

Iskä Jangas Knight of Can-A-Lot viime kesänä 3,5-vuotiaana


perjantaina, heinäkuuta 10, 2020

Onnea 6-vuotiaille Mustikalle ja Messille

En käsitä miten vuodet vierivät näin nopeaan, aina syntymäpäivinä sen jotenkin tajuaa. J-pentueen pojat syntyivät jo tasan kuusi vuotta sitten.
Pojat olivat pieninä Sebastianin silmäteriä

Jossain vaiheessa pelkäsin, etteivät ne näin vanhoiksi edes elä, koska kummallakin on epilepsia, joskin Mustikka on nyt ollut muutaman vuoden kohtaukseton. En ole edes tiennyt, että joskus epilepsian kanssa voi käydä niin hyvin, että lääkitys voidaan ajaa alas eivätkä kohtaukset enää palaa (vuosiin ainakaan). Opin viime kesänä taas jotain uutta :)

  Joka tapauksessa onnea Mustikalle ja Messille ja kiitokset niiden kotiväelle poikien hyvästä hoidosta!

 
Mustikka ja käpy (kuva: Berit Niemi)

Messi viime kesänä kyläilemässä