Raisa in memorian

Raisa eli Jangas Duck Soup on ensimmäinen koiristani, joka eli kanssani ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen. Tänään tuli siis se pelkäämäni päivä, että oli aika hyvästellä Raisa-Rakas.

Koirista sen selkeästi huomaa, kuinka paljon tapahtuukaan noin 13 vuoden ja 9 kuukauden aikana. D-pentueen syntyessä olin aloittanut opettajan työt Keravalla ja lähes valmis filosofian maisteri (viimeisen tentin taisin tehdä pentujen ollessa muutaman viikon ikäisiä). Pentueen neljästä nartusta Raisa oli Nuppu-siskoaan villimpi ja pentutestit olisin voinut ruksia, että tuollaisen pennun kiitos haluaisin. Ulkonäöltäänkin Raisa oli lupaava. Pentulaatikosta asti se oli sellainen silmiin tuijotteleva nappisilmä.

Pentulaatikon Blondi oli innokas leikkimään ja kantamaan ihan pienestä pitäen.

Raisa kasvoi ja jo 1-vuotiaana sillä oli BIS-pentu sijoitus ja SERT näyttelyistä, suoritettu taipumuskoe ja TOKOsta Alo1-tulokset. Teimme Raisan kanssa paljon yhdessä ja se oli helppo ja kiva koulutettava. Heti 18-kuisena starttasimme agilityssä ja ennen kahden vuoden ikään Raisa kisasi jo 3-luokassa. 2-vuotiaana Raisu sai ainoan pentueensa eli E-pentueen 9 pentua maaliskuussa 2009. Näistä tuli hienoja waleseja, joskin neljä on ehtinyt sateenkaarisillalle ennen äitiään. Raisa teki kaiken antaumuksella, pentujen määrästä alkaen. Tuossa vaiheessa asuimme jo Katin ja Raisan kanssa rivitalossa Vantaan Vaaralassa.

Raisasta tuli rodun ensimmäinen agilityvalio (kuva: Matti Siirtola)

Raisa ihan nuorena tyttönä

Raisan pentue on suurin Jangas pentue: 9 pentua

Aikanaan Raisa saavutti agilityvalion arvon, samoin näyttelyistä FI&RU&EE Mva tittelit ja erikoisnäyttelyn BIS2 oli aikamoinen saavutus, etenkin kun näyttelyissä käynti jäi kokonaan valionarvon jälkeen. Meitä kutsuivat ihan muut harrastukset :)

 TOKOssa päästiin lopulta korkeimpan erikoisvoittajaluokkaan, josta parhaaksi tulokseksi jäi EVL2. Valitettavasti Raisa kohelsi itsensä rikki ensin agilityssä ja sitten tokossa, joskin Maaria Kaiperla pelasti osteopaatin taidoillaan Raisun monesta jumista. Jumien jälkeen siirryimme rally-tokon pariin, jossa siinäkin saavutettiin korkeimmasta luokasta RTK4 ja parhaina pisteinä 93 (95 pistettä olisi valiotuloksen raja) . Viimeiset vuodet kisattiin kuuron Raisan kanssa, joskin tulostaso siitä hieman kärsi. Vanhoilla päivillä mummo pääsi koittamaan myös koiratanssia (HTM H, joka vastaa kakkostulosta) ja suoritettiin Nose Workin hajutesti viime vuonna. Ei jääne epäselväksi, että Raisan kanssa oli maailman hauskin treenata ja se teki kaiken aina täysillä ja kahdella kierteellä.

Vuonna 2018 muutettiin vielä kerran, Sotunkiin omakotitaloon, jonka pihasta Raisa nautti täysin siemauksin viimeiset vuotensa. 2019 kotiin jäi vielä tyttärentyttärentyttären tytär Pippi. 

Vanhoilla päivillä rallateltiin

Raisan kanssa koettiin tietysti paljon muutakin kuin erilaisia kokeita, näyttelyitä ja koiratapahtumia. Se hyväksyi Stigin muitta mutkitta laumaamme ja lasten syntyessä siitä tuli pienten "nanny", joka ilmoitti vauvan herättyä minulle asiasta. Lasten kasvaessa se tottui heidän liikkumiseensa ja touhuihinsa. Raisa ei pitänyt pennuista, lieneekö syynä ollut remmirähjäystäkin aiheuttaneet kivut, mutta viime vuosina kipujen helpotettua se hyväksyi pikku-Pipin laumaan ongelmitta.

Raisa osallistui lastenkin elämään alusta alkaen.

Raisa sai viime ajoiksi Pipin kaverikseen

Kuten tällaiselle koiralle kuuluu, niin sehän eli 13 vuoden ikään saakka terveenä kuin pukki (jos jumituksia ei oteta huomioon). Viimeisen vuoden aikana sille on ilmestynyt patteja joka puolelle ja ensimmäiset tulehdukset iskivät (korvatulehdus kahdesti sekä virtsatietulehdus). Tänä aamuna haisevaa pissaa oli valunut koko vanhan puolen osalle ja niinpä soitin Marjalle eläinlääkäriaikaa arvaten, että tämä tulee olemaan viimeinen yhteinen matka. Mummokoiralla oli anemia ja maha todella kipeä (mahdollisesti puhjennut kasvain) ja kun vanhus on muutenkin hiljalleen hiipunut, niin nyt oli aika päästää Raisa kyynelsilmin ikiuneen. Hautasimme rakkaan karvakorvamme omalle pihalle ja huomenna täytyy hankkia kaunis lilja haudalle.

Vaikka minulla on kuinka ollut aikaa varautua tähän ja olen tiennyt päivän tulevan, niin silti suru on kova ja olen itkenyt niin, että sain päänsäryn ja mahan kipeäksi. Vuosia Raisa tuntui lukevan ajatuksia, vaikkei mitään kuullutkaan. Se teki jo toivotusti yhdestä katseesta ja kulmien kohotuksesta. Kesän olen seurannut sen väsymistä ja hiipumista, mutta silti luopuminen tuntuu pahuksen vaikealta. 

Pieni osa Raisaa elää edelleen sen pennuissa, pennunpennuissa, pennunpennunpennuissa ja pennunpennunpennunpennuisssa.

Fi Ava Fi&Ee&Ru Mva Jangas Duck Soup 17.10.2006-13.7.2020

Vuokko Laatio sen osaa sanoa kauniimmin kuin itse pystyisin:

"Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,

saan kulkea rajalla ajattomuuden.

Olen kimallus tähden, olen pilven lento,

olen kasteisen aamun pisara hento.

En ole poissa vaan luoksenne saavun,

mukana jokaisen nousevan aamun

ja jokaisen tummuvan illan myötä

toivotan teille hyvää yötä."