maanantaina, huhtikuuta 29, 2013

Mimmi oli ROP-pentu

Mimmi eli Jangas Hopsansaa osallistui Ruotsin puolella Västeråsissa toiseen pentunäyttelyynsä ja palkittiin hienosti KP:lla ja neidistä tuli ROP-pentu! Neiti kuulemma esiintyi todella kauniisti. Hienoa :)


Jangas Hopsansaa "Mimmi" 6 kk
Mimmi aka Jangas Hopsansaa deltog sin andra utställning i Västerås i Sverige och blev BIR-valp. Grattis!

 ---------------

Muistattehan Karkun erikoisnäyttelyn ilmoittautumisen 6.5 mennessä. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee mukaan :) 

Kesällä on tulossa myös hauska agirotu-tapahtuma, joka järjestetään 5-7.7 Ylöjärvellä. Koitetaan saada ihan oma(t) Jangas joukkue(et) mukaan. Laittakaahan viestiä, jos voisitte harkita osallistuvanne. Essi ja Raisa ovat jo nostaneet tassua ja ilmoittaneet olevansa vapaaehtoisia.

sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2013

Taipumuskoe-, metsästys- ja MEJÄ-treenit 4.5.2013

Muistuttaisin vielä taippari- ja metsästysharjoituksista sekä MEJÄ-harjoituksista Jangas-kasvateille ja muutenkin voidaan viettää pentutreffejä Espoon Oittaalla lauantaina 4.5. noin kello 10-16, MEJÄ 9-16.

MEJÄ on tarkoitus aloittaa yhdeksän maissa jälkien teolla klo 9-11, teoriaa päivällä ja iltapäivästä jälkien ajo. Jussi ja Taija Leskinen (JVA-Tintin omistajat) pääsevät toivottavasti kouluttamaan ja heidän tulonsa varmistuu 1.5.


Taippariharjoituksissa käydään taipparin osa-alueet läpi: sosiaalisuus, hakuharjoitus, tehdään laahausjälki ja harjoitellaan riistapukin noutamista. Tällä kertaa jätetään uintireissu välistä, kun vesi on vielä hyytävän kylmää. 


Metsästyskoulutuksessa paneudutaan enemmän tottelevaisuus-, nouto- ja hakuharjoituksiin. Haluttaessa voidaan harjoitella myös vesityötä.


Kouluttajina ovat Pauli Sarsama (Nupun metsästystä aktiivisesti harrastava isäntä), Virpi Saarinen (metsästyskokeissa ahkerasti käynyt walesiharrastaja), Veikka-vaarin emäntä Niina Lindqvist sekä toivottavasti myös Jussi ja Taija Leskinen.


Myös juoksuaikaisten narttujen on mahdollista osallistua iltapäivästä. Toivoisin ainakin H-pentueen paikalle, olisi kiva nähdä koko porukkaa kerralla :) Hinnaksi tulee varmaan taas 5-10 euroa/koira osallistujien määrästä riippuen. Majalla on hyvää tilaa myös lasten touhuilla.


Varmistaakaahan vielä tulonne ja ilmoitattehan samalla, kuinka monta henkeä on tulossa, niin osaamme varata ruokaa ja pannaria sopivan määrän. Laitan vielä tarkemmat ryhmäjaot vappuna, kunhan Taijan ja Jussin mukaan pääseminen varmistuu.


Toivottavasti nähdään sankoin joukoin viikon päästä!


Tässä vielä loppuun muutama potretti Tuffsenista (Jangas Gotta Go) kalastusreissussa:


lauantaina, huhtikuuta 27, 2013

Pipsalle tupla-LUVA 2-luokasta!!!

Tänään sainkin oikein hienoja uutisia agilityn saralta. "Pipsa" eli Jangas Easy Peasy oli isäntänsä Mikan kanssa kisannut Kirkkonummella KKK:n kisoissa saaden ei vaan yhden - vaan peräti kaksi nollatulosta agilityradoilta ja sijoittuen 3. ja 4. Näin ollen kaksi LUVA-tulosta kolmosluokkaa kohti on jo plakkarissa. Radat tuomaroi Johanna Nyberg. Kerrassaan upeat saavutukset ja suuret onnittelut!! Nyt tarvitaan siis enää kolmas LUVA-nolla kakkosista ja Pipsa on äitinsä ja veljensä tavoin kolmosluokassa...

Osallistuimme aika isolla porukalla Hyvinkään näyttelyyn tänään. Tuomarina oli waleseja eka kertaa virallisesti arvostellut Viveca Lahokoski. Linja oli aika tiukka, kun SA:ta jaettiin 20 koiran joukosta käsittääkseni vain kolme. Parhaiten meitin porukasta pärjäsi Essi eli Jangas Enttententten, jonka SA jäi kiinni siitä, että se olisi saanut esiintyä iloisemmin. Saan siis syyttää ihan vaan itseäni, että jätettiin lelut kotiin. En uskaltanut ottaa niitä, kun yleensä neiti innostuu vähän liikaakiin ;) Siitäs sain. Arvostelu oli todella kiva, mutta ilmeisesti se hukkui matkan varrelle, koska en sitä kotona löytänytkään mistään. Eli tulos oli KÄY ERI1.
Tässä viimein arvostelukin (syyskuussa lisätty):
" Sopusuhtainen 4 v. narttu. Kaunis pää ja ilme. Hieman vaaleat silmät. Hyväasentoinen lapa. Hyvä selkälinja seistessä. Hyvä hännän kiinnitys. Sopiva luusto. Hyvän muotoinen rintakehä. Liikkuu hyvällä sivuaskeleella, ulottuvuutta saisi olla enemmän. Melko kapeat takaliikkeet. "

Ada eli Jangas Flower Power esiintyi avoimessa neljän koiran luokassa ollen EH2. 
"3v elegantti narttu. Hieman pyöreät ja vaaleat silmät ja heikko kuono-osa.
Kaula saisi olla pidempi. Pystyasentoinen lapa. Sopiva luusto. Hyvä selkälinja seistessä.
Niukka eturinta. Riittävät takakulmaukset. Liikkeet tänään melko epävakaat. Kaipaa enemmän kehätottumusta. Liikkuu kapeasti takaa. Ok edestä."


Pihla eli Jangas Gale Wind sai nuorten luokasta EH3., johon saa olla tiukalla linjalla oikein tyytyväinen nuoren koiran kohdalla. 
"1½v. sirorakenteinen, elegantti narttu. Kantaa itsensä kauniisti liikkeessä, mutta köyristää selkää lanneosasta. Feminiininen pää, jonka tulee vielä kehittyä. Melko pystyasentoiset lavat ja puutteellinen eturinta. Hyvin kehittynyt rintakehä ikäisekseen. Melko jyrkkä lantio. Kantaa häntäänsä korkealla liikkeessä. Liikkuu kinnerahtaasti takaa, lyhyellä askeleella sivusta. "
Jangas Gale Wind 20 kk
 Uroksissa Piko eli Jangas Field Fennel oli EH2. Kylmä ja narttujen hajut alkoivat tuntua lihaksissa ja poika alkoi täristä ;) Tytöt sitten koitettiinkin lämmitellä paremmin ennen kehään menoa. 

Meinasi ihan unohtua viime viikonlopulta, että Mimmi eli Jangas Hopsansaa oli myös pentunäyttelyssä, jossa se jäi toiseksi narttupennuksi ilman KP:ta. Tässä kaunis kuva Mimmistä: 
Jangas Hopsansaa 6 kk
Loppuun vielä muutama asia, joista kirjoittelen ajan kanssa tarkemmin. 

4.5 järjestetään taas perinteisesti kasvateilleni taippari ja metsästyskoulutusta sekä MEJÄ-koulutusta Espoossa. Laitan huomenna lisää infoa. 

Lotte eli Jangas Elin Kelin Klot etsii uutta kotia. 4-vuotias steriloitu neiti kaipaa osaavaa, aikuista, aktiivista ja rakastavaa  kotia, jossa ei voi olla muita eläimiä.

lauantaina, huhtikuuta 20, 2013

Eppu PU2-pentu ja Sandy PN2-pentu Hyvinkäällä

Tänään pääsivät H-pentueen naperot ensimmäiseen pentunäyttelyynsä 6 kk ikäisenä. Tuomarina Hyvinkäällä toimi aina yhtä miellyttävä Rune Fagerström, jonka arvosteltavana oli peräti 9 walesipentua. Mukana olivat Eppu, Sandy ja Ronja, jotka kaikki käyttäytyivät hienosti ja koko lauma palkittiin kunniapalkinnoilla. 

H-valpar deltog i sin första utställning idag i 6 månaders ålder. Rune Fagerström dömde i Hyvinge valputställningen. Alla tre fick hederspris: Jangas Heppuli Keppuli "Eppu" blev BH2-valp och Jangas Huller om Buller "Sandy" BT2-valp. Jangas Hissun Kissun "Ronja" blev tvåa i klassen efter sin syster Sandy med HP likaså. 
Eppu, Sandy ja Ronja pentunäyttelyn jälkeen
Tässä vielä arvostelut:

Jangas Heppuli Keppuli eli Eppu tuli meille hoitoon jo perjantaina ja käyttäytyi suorastaan esimerkillisesti kehässä. mitä nyt tuomaria piti vähän pussailla ja kiivetä syliin. Suuri kiitos harjoittelusta Matille ja Tuoville, pojan kanssa kyllä kelpasi mennä kehään! Eppu voitti 5-7 kk ikäisten pentujen luokan (jossa oli kaksi urosta) ja lopulta hävisi muutaman kuukauden vanhemmalle ja valmiimmalle Nakni-urokselle. 
eli tulos oli 1. KP PU2-pentu
"6 kk. Erinomainen koko, hyvät rungon mittasuhteet. Oikea voimakkuus. Erittäin hyvänmallinen pää, jossa oikea ilme. Tyypillinen otsapenger. Hyvä kaula. Riittävät etukulmat. Rungon tulee vielä kehittyä. Lyhyt lantio. Riittävät takakulmaukset, mutta kinnerkulma saisi olla matalampi. Erinomainen luusto. Hyvät tiiviit käpälät. Vielä löysyyttä etuosassa, muuten liikkuu hyvin. Kaunis väri. Ihastuttava luonne."
Jangas Heppuli Keppuli 6 kk
Sandy ja Ronja kisasivat keskenään ja tällä kertaa Sandy veti pidemmän korren. Jangas Huller om Buller voitti siis 5-7 kk luokan ja jäi toiseksi Nakni-pentueen vanhemmalle nartulle eli tulos oli 1. KP PN2-pentu:
" Hyvin kaunis kehys, sopiva koko. Hyvänmallinen pää. Hyvä vahva kuono-osa. Hyvä kaula. Tasapainoiset kulmaukset edessä ja takaa. Riittävä runko ikäisekseen. Hyvä luusto. Hyvät tiiviit käpälät. Normaalit liikkeet. Iloinen miellyttävä luonne. "
Jangas Huller om Buller 6 kk
Ronja eli Jangas Hissun Kissun palkittiin myös kunniapalkinnolla eli tulos oli 2. KP
"6kk, erinomainen koko. Hyvät rungon mittasuhteet. Viehättävä hyvänmallinen pää, hieman korostuneet otsaluut tänään. Hyvät korvat, kaunis ilme, hyvä kallo. Pysty olkavarsi. Hyvä rinnan syvyys. Tyypillinen ylälinja. Riittävät takakulmaukset. Sopiva luusto. Normaalit liikkeet. Ihastuttava käytös."
Jangas Hissun Kissun 6 kk
Ronja kehässä

Kaiken kaikkiaan oli todella mukava päivä. Koska Niina lähti mukaan, niin pääsi myös Sebastian seikkailemaan,  juoksemaan, syömään pullaa ja kiipeilemään syleihin. Kiitos taas kaikille seurasta ja tästä on hyvä jatkaa seuraaviin koitoksiin! Kiitos vielä kuvista Lindalle ja Kimmon velipojalle.

Eppu kehässä

Tähän väliin sopiikin mainita, että H-pentujen isä "Albin"  sai kansainvälisen (näyttely)valion tittelin virallistettua maaliskuussa ja on nyt virallisesti C.I.E. Pohj Mva SE(u)&DK&NO Mva Smörsoppens Ardbeg. Kuvakavalkadi Albinista löytyy Smörsoppens-uutisista: http://www.smorsoppens.se/uppdaterad_2013.htm

Viime aikoina meillä on ollut hieman rauhallisempaa perheen miesväen sairasteltua vuoron perään  ja tuntuu, että meikäläisen aika on mennyt huushollin pyörittämiseen. Viime viikon perjantaina pyörähdettiin kuitenkin Tampereella Koirat-lehteen tehdyssä haastattelussa. Heinäkuun lehteen on tulossa rotuesittely walesinspringereistä ja Raisa sekä Essi pääsivät valokuvamalleiksi. 

Fannyn eli Jangas Field Poppy lonkkakuvaustulokset tulivat Kennelliitosta ja tulokset olivat tosi hienot: A lonkat ja K0 kyynärpäissä eli parhaat mahdolliset. Nyt koko pentueen tulokset näyttävät loistavilta: 6x A, 1x B ja 2x K0.  

Toivo eli Jangas Gimme Some Action pyörähti myös ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään oltuaan aiemmin pentuluokassa VSP-pentu, saaden Kirsti Louhelta käyttöluokasta (alle 2-vuotias poika vielä kuitenkin) H:n: 
"Kevytluustoinen, pieni vielä kovin ilmava uros, jolla on oikea purenta ja hyvät pään linjat. Hyvä ylälinja. Lyhyt luisu lantio, saisi olla kulmautunut paremmin sekä edestä että takaa. Pehmeöät ranteet. liikkuu lyhyellä askeleela. Sukupuolileima puuttuu."


Tiistaina toki käytiin treenailemassa ja mukana olivat Pihla, Piko, Essi, Ella, Kamu, Dante ja Pipsa. Edellisenä viikonloppuna sisarukset Ella ja Pipsa olivat käyneet kisaamassa saaden 5 vp ja 10 vp kieltotuloksia yliajalla. Itseltäni jäivät kisat väliin Stigin lähdettyä reissuun ja lisäksi Essillä on pieni jumitus selässä, joka täytyisi ensin hieroa. Ihmettelin näet, miksei neiti enää yhtäkkiä välittänytkään näyttelyissä tutkimisesta ja Viivin (joka on siis jo melkein valmis eläinlääkäri) koiteltua sitä läpi selvisi kipeä kohta selässä. Nyt siis täytyy muutaman kerran hieroa ja hierotuttaa tyttöä. Raisankin kanssa pitäisi lähteä kisoihin toukokuussa, kun vielä puuttuu yksi aginolla SM-kisoja ajatellen emmekä ole kisanneet puoleen vuoteen.

torstaina, huhtikuuta 11, 2013

Pikosta tuli tänään isä

Tänään Pikosta eli Jangas Field Fennel tuli isä, kun Donzara Zara synnytti seitsemän pentua, kaksi urosta ja viisi narttua. Pennut asustavat Isokyrössä emänsä Zaran hyvässä hoidossa. 

P.S. Seuraavana päivänä kuulin, että pienin narttu oli menehtynyt ja tällä hetkellä pentuja on jäljellä kaksi urosta ja neljä narttupentua. 

Jangas Field Fennel eli "Piko" on kaksivuotias kasvattini, joka on äärettömän sosiaalinen ja ystävällinen niin ihmisille kuin muille koirillekin. Edes toisten urosten kanssa sillä ei ole ongelmia. Näyttelyissä Piko on palkittu SERTillä ja kahdesti vara-SERTillä sekä ROP- ja VSP-pentuna. Poika on suorittanut spanielien taipumuskokeen ja MH-luonnekuvauksen hyväksytysti ja treenaa agilitya viikoittain. Pojan hyviä puolia koulutettavuuden kannalta ovat loputon ystävällisyys, leikkisyys ja noutohalukkuus, jolloin se on helppo motivoida niin leluilla, leikillä kuin nameillakin. Pikon isä on Ranskan tuonti Masi, joka tulee metsästyskokeissa palkitusta suvusta, Nuppu-emää käytetään aktiivisesti käytännön metsästyskoirana ja Raisa-täti on Suomen ensimmäinen agilityvalio. Piko on perusterve ja vilkas kaveri, jolla on terveet lonkat (A, BLUP 118), kyynärät (K0) ja silmät. Suurin osa sisarusparvesta on lonkkakuvattu (6x A, 1x B) ja MH-luonnekuvattu (6 kpl) sekä läpäissyt taipumuskokeen (5 kpl). 


Jangas Field Fennel kuva: Aino Väyrynen





  Pentueen tuleva emä Fi Mva Donzara Zara on entuudestaan kolmen pentueen emä ja sen jälkeläisistä parhaiten on pärjännyt Fi Mva Donzara Be My Love (Mejä avo3). Zaralla itsellään on Suomen muotovalion arvoon tarvittavat saavutukset eli kolme sertiä ja hyväksytty taipumuskoe, 2 x CACIB, B-lonkat ja ylimääräisiä ripsiä lukuunottamatta terveet silmät.

Lisätietoja pentueesta voi kysellä kasvattajalta: kennel Donzara/ Airi Lehto p. 050-5706820 tai airilehto (at) gmail.com

Viime viikonloppuna Piko ehti myös Hyvinkäälle näyttelyyn Reia Leikola-Waldenin arvostelemaksi tuloksella KÄY EH1. 
 "Mittasuhteiltaan oikea. Oikealinjainen pää. Kuono-osa voisi olla pidempi ja vankempi. Sopiva luusto. Riittävästi kulmautunut etuosa. Leveä edestä. Riittävä runko ja takaosan kulmaukset. Liikkuu hieman sidotusti takaa ja leveästi edestä. Hyvä turkki ja luonne."


lauantaina, huhtikuuta 06, 2013

Kasvattien kesken treenailemassa

Tänään oltiin taas Ojangossa melkein kymmenen koirakon voimalla treenailemassa. Aiheena oli tapakasvatusta/näyttelykoulutusta Lindqvistin Niinan kanssa ja minun kanssani hieman agiliitoa. Mukana olivat E-pentueesta Essi ja Lotte, F-pentueesta Piko ja Ada, G-pentueen Pihla sekä H-pentueen melkein puolen vuoden ikäiset tyttöset, jotka myös valokuvattiin samalla kertaa. Ajan kulun huomaa siitä, kuinka pennut ovatkaan jo kasvaneet. Kiitos taas kaikille mukana olleille!

Seuraavan kerran nähdään jo pentulaisten kanssa 20.4 pentunäyttelyssä ja toivottavasti mahdollisimman monen kanssa taipparitreeneissä 4.5 Espoon Oittaalla (toivottavasti saataisiin samalla myös MEJÄ-treenit järkättyä). Kasvattajatädille voi jo ilmoittautua mukaan :)

Tässä pikkuneitojen kuvat:
Jangas Hupsis (5,5 kk)
Sofin kaunis katse
Jangas Huller om Buller
Sandyn pää
Jangas Hissun Kissun
Ronjan "nokinaama"
Jangas Heikun Keikun
Heta vakavana
Tässä vielä Ruotsissa asuva sisko Mimmi eli Jangas Hopsansaa (kuvat kennel Smörsoppens).
Jangas Hopsansaa

maanantaina, huhtikuuta 01, 2013

Essille SA Ruoveden näyttelyssä

Tänään järjestettiin Ruoveden Jäminkipohjassa mukava koiranäyttely keväisessä talvisäässä Merja Ylhäisen tuomaroidessa walesit. Mukana olivat Essi ja Piko. 

Jangas Enttententten (kuva Aino Väyrynen)

Essi eli Jangas Enttententten voitti käyttöluokan saaden SA:n ja kivan arvostelun. Paras narttu luokassa Essi jäi viidenneksi (lue: ei sijoittunut). Tässä tytön arvostelu KÄY ERI1. SA:
"Erinomainen tyyppi, koko ja mittasuhteet. Riittävä luusto. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula. eturintaa voisi olla hieman enemmän. Rittävät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä rintakehä. Hyvät tasapainoiset liikkeet. Hyvä turkki."


Jangas Field Fennel (kuva Jaana Jaakkola)

Piko eli Jangas Field Fennel palkittiin urosten käyttöluokassa ERI 1.
"Erinomainen tyyppi, koko ja mittasuhteet. Riittävä luusto, hyvä pää ja ilme. Kaunis kaula, hyvä eturinta, hyvät kulmaukset sekä edessä että takana. Hyvä rintakehä. Kauniit sivuliikkeet, mutta ahtaat takaliikkeet. Kaunis turkki."
kuva: Aino Väyrynen
Aino oli taas kuvaamassa näyttelyssä ja muidenkin walesien kuvat löytyvät osoitteesta: http://walesit.kuvat.fi/kuvat/Ruovesi%20010413/