torstaina, huhtikuuta 11, 2013

Pikosta tuli tänään isä

Tänään Pikosta eli Jangas Field Fennel tuli isä, kun Donzara Zara synnytti seitsemän pentua, kaksi urosta ja viisi narttua. Pennut asustavat Isokyrössä emänsä Zaran hyvässä hoidossa. 

P.S. Seuraavana päivänä kuulin, että pienin narttu oli menehtynyt ja tällä hetkellä pentuja on jäljellä kaksi urosta ja neljä narttupentua. 

Jangas Field Fennel eli "Piko" on kaksivuotias kasvattini, joka on äärettömän sosiaalinen ja ystävällinen niin ihmisille kuin muille koirillekin. Edes toisten urosten kanssa sillä ei ole ongelmia. Näyttelyissä Piko on palkittu SERTillä ja kahdesti vara-SERTillä sekä ROP- ja VSP-pentuna. Poika on suorittanut spanielien taipumuskokeen ja MH-luonnekuvauksen hyväksytysti ja treenaa agilitya viikoittain. Pojan hyviä puolia koulutettavuuden kannalta ovat loputon ystävällisyys, leikkisyys ja noutohalukkuus, jolloin se on helppo motivoida niin leluilla, leikillä kuin nameillakin. Pikon isä on Ranskan tuonti Masi, joka tulee metsästyskokeissa palkitusta suvusta, Nuppu-emää käytetään aktiivisesti käytännön metsästyskoirana ja Raisa-täti on Suomen ensimmäinen agilityvalio. Piko on perusterve ja vilkas kaveri, jolla on terveet lonkat (A, BLUP 118), kyynärät (K0) ja silmät. Suurin osa sisarusparvesta on lonkkakuvattu (6x A, 1x B) ja MH-luonnekuvattu (6 kpl) sekä läpäissyt taipumuskokeen (5 kpl). 


Jangas Field Fennel kuva: Aino Väyrynen





  Pentueen tuleva emä Fi Mva Donzara Zara on entuudestaan kolmen pentueen emä ja sen jälkeläisistä parhaiten on pärjännyt Fi Mva Donzara Be My Love (Mejä avo3). Zaralla itsellään on Suomen muotovalion arvoon tarvittavat saavutukset eli kolme sertiä ja hyväksytty taipumuskoe, 2 x CACIB, B-lonkat ja ylimääräisiä ripsiä lukuunottamatta terveet silmät.

Lisätietoja pentueesta voi kysellä kasvattajalta: kennel Donzara/ Airi Lehto p. 050-5706820 tai airilehto (at) gmail.com

Viime viikonloppuna Piko ehti myös Hyvinkäälle näyttelyyn Reia Leikola-Waldenin arvostelemaksi tuloksella KÄY EH1. 
 "Mittasuhteiltaan oikea. Oikealinjainen pää. Kuono-osa voisi olla pidempi ja vankempi. Sopiva luusto. Riittävästi kulmautunut etuosa. Leveä edestä. Riittävä runko ja takaosan kulmaukset. Liikkuu hieman sidotusti takaa ja leveästi edestä. Hyvä turkki ja luonne."


Ei kommentteja: