lauantaina, maaliskuuta 07, 2020

Pentutoiveita toukokuulle

Seuraavaa pentuetta odotetaan ja toivotaan toukokuun alkupuolelle 9. päivän tienoille. Lyyli ja Osku tapasivat tänään ja astutus onnistui nopeasti ja helposti. Pariskunta vierailee luonamme vielä huomiseen.

Osku eli Castiog Ego Et Rex Meus tulee Virpin pentueesta, jota olen käynyt katsomassa jo ihan pentulaatikossa niiden kasvettua luovutusikään Tuomaksen hoivissa. Olen Oskusta kysellyt Virpiltä aina silloin tällöin, se kun oli nuorena poikana käynyt yhdessä näyttelyssä saaden EH:n. Viime syksynä kuitenkin heräsin ajatukseen, että pentueella on ikää jo 10 vuotta eli kovin kauaksi aikaa ei astutusta enää voisi siirtää... Osku osallistui syksyllä MH-luonnekuvaukseen ja nyt pentusuunnitelmien varmistuttua Lyylin juoksua odoteltiin alkuvuoteen. Osku kävi helmikuussa silmätarkastuksessa ja lonkkakuvissa ja viime tipassa tiistaina tuli tulos B/B-lonkat näkyviin KoiraNetiin virallisena. Silmätkin olivat kunnossa. 10-vuotias herra on ollut koko ikänsä terveenä ja poikkeaa suvultaan hieman rodun valtavirrasta. Tämä olisi siis Oskun ensimmäinen pentue. Toivottavasti Osku tulee sukuunsa ja syntyy kunnon kokoinen pentue: isänsä pentueet (kummassakin 7 pentua) syntyivät sen olleessa noin 10 vee, isoisä Famoso sai vielä 10-vuotiaana viimeisen pentueensä ja isoisoisä Aki tuli viimeistä kertaa isäksi 12-vuotiaana. 

10-vuotias Osku
  Osku on elänyt kotikoirana, mutta siskonsa ovat menestyneitä harrastuskoiria: Luna-sisko (Castiog Esto Perpetua) oli rodun toinen agilityvalio, palkittu metsästyskokeissa avo1-tuloksella, kilpaillut myös tokossa, palkittu näyttelyissä vara-SERTillä ja suorittanut MH-luonnekuvauksen. Sofi-sisko (Castiog Ex Animo) on palkittu metsästyskokeissa voittajaluokan 2. palkinnolla, lisäksi suorittanut MH-luonnekuvauksen sekä palkittu agilityssä ja MEJÄssä. Sofi on myös kivan Castiog G-pentueen emä, jossa muutama koirista on hyviä jälkikoiria (MEJÄ avo1), yksi kisaa korkeimmassa eli 3-luokassa agilityssä ja kolme niistä on suorittanut taipumuskokeen. Oskun täti Oona (Esmari Secret Dreams) kilpaili myös metsästyskoekiden voittajaluokassa, emä on palkittu metsästyskokeissa avo3-tuloksella ja emänisä kantanarttuni Katin puoliveli Sweetie-pie Famoso voi2-tuloksella.



Kuva nuoresta Oskusta löytyy Ainon kuvista.
 Pentueen tuleva emä Lyyli eli Jangas Kajsa Kavat on äärimmäisen kiva koira, joka asuu lapsiperheessä toimien myös isännän jahtikaverina. Lyyli on suorittanut MH-luonnekuvauksen hyvin rohkean koiran paperein, meni heittämällä läpi taipumuskokeesta ja saanut EH:n näyttelyistä. Sillä on A-lonkat kuten kaikilla kuvatuilla (6/7) sisarusparvessaan, terveet silmät ja se on elänyt tervettä elämää ensimmäiset neljä vuottansa. Myös sisaruksista suurin osa on suorittanut taipumuskokeen ja kolme pentueesta myös MH-luonnekuvauksen. Lyylin emä Viima on myös käytännön metsästyskoirana, kuten Taavi-velikin, Viiman isä Maxberry's Amor on palkittu metsästyskokeissa avo1-tuloksella ja sen lähisuvusta löytyvät kaikki viisi suomalaista käyttövaliota (velipuoli, isoisä ja sen sisko, isoisoisä ja emä).

Lyyli on käynyt metsällä pienestä pitäen
    Huippunäyttelykoiria pennuista ei odoteta, mutta hyväluonteisia, tervepäisiä harrastus- ja metsästyskoiria todennäköisesti kylläkin. Kummatkin vanhemmat hoitavat myös seurakoiran virkansa ehdottoman hyvin. Ne ovat terveitä tyyppejä, joilla ei ole ollut edes pikkukremppoja. Lyyli on myös geenitestattu: se ei kanna waleseilla todettua FN-munuaissairautta eikä verenhyytymistekijä faktor VII eli pennut eivät voi sairastua näihin perinnöllisiin vikoihin. Lyylin geneettinen monimuotoisuus on myös rodun keskiarvoa korkeampi (104, kun 100 on keskiarvo).



Lyyli 3-vuotiaana

Ei kommentteja: