Vihdoin alkaa olo helpottaa ja ajatus taas kulkea. Viimeiset pari kuukautta on olo ollut sellainen kuin tarpoisin upottavassa suossa ja sumussa. Syynä on ollut alkuraskauden väsymys yhdistettynä unettomuuteen eli 4-5 tunnin yöuniin lähes kolmen kuukauden ajalta. Lisäksi kaupan päälle on ollut kolmen viikon flunssa, mukavan elottava olo, päänsärkyä ja pari migreenikohtausta ja bueno - täti on ollut aika pitkälti poissa pelistä. Tai sanotaanko, ettei töiden jälkeen juuri ole riittänyt energiaa muuhun kuin ihan ehdottoman pakolliseen eli Sebastianin kaitsemiseen, koirien lenkittämiseen ja ruoan laittoon (vaikka senkin suhteen on toisinaan menty siitä, mistä aita on matalin). Ja Sebastiankin on saanut hoitaa itse itsenäsä aika monena iltana, kun äiti on simahtanut sohvalle. No, nyt olen saanut nauttia viikon verran jotakuin normaaleista yöunista ja alan taas tuntea itseni ihan ihmiseksi.
Muistikin tuntui minut kokonaan unohtaneen ja tänä syksynä muisti on lievästi sanoen vuotanut kuin seula eli alan päivitellä blogiin kuvia ja muita hauskoja juttuja, kunhan taas hiljalleen saan aikaiseksi. Voisin laulaa kuin snapsilaulussa konsanaan:
"Minne, jag har tappat mitt minne,
kommer inte ihåg.
Minne, muisti hävis mut minne..."
Tällä kertaa kyseessä ei ole "alkohål" kuten snapsilaulussa, vaan puhtaasti väsymys...
Koiraparat ovat päässeet lenkeille, mutta treenaamiseen saatika kisaamisen en ole vain kyennyt ja pahimmillaan ulkoillessa lyhyelläkin kävelyllä tuntui, että kengät on vuorattu lyijyllä. Raisa on kostoksi (eli tylsistymistään) ehtinyt narskuttelemaan digiboksin kaukosäätimen palasiksi ja niin meillä oltiin sitten melkein viikko ilman toosaa, mikä teki tosin varmasti ihan hyvääkin...
Eilen järjestettiin Springerspanielit ry:n syyskokous ja olen edelleen ensi vuonna jalostustoimikunnassa ja MH-toimikunnassa. Kovasti toivon, että springereiden geenitutkimusrahasto ehdotus menisi kevän vuosikokouksessa läpi, koskapa rodusta on löytynyt mm. munuaisen vajaatoimintaan vaikuttava geeni, jota testattaessa olisi mahdollista estää ainakin suuren osan sairaiden pentujen syntymisestä ja näin ehkäistäisiin nuorten koirien menehtymistä siihen tautiin.
Hieman kurjalta tuntuu, että olen aikanaan tehnyt muiden muassa hurjan suuren työn leirin ja TOKO- ja agilitytoimikuntien eteen, mutta nyt niiden toiminta on taas loppumassa. Nuorisoleirikin on jäänyt historiaan, mutta Arja kyllä lupautui elvytystalkoisiin kanssani, kunhan Sebastian alkaa olla leirille otettavassa iässä ;).
