tiistaina, huhtikuuta 26, 2011

Dantelle ja Viiville toinen nollatulos agilityssa!!

Dante aka Jangas Even-Stevens ja Viivi Koivunen menestyivät taas hienosti eilen Kari Jalosen agilityradalla. Puhtaalla nollaradalla koirakko sijoittui kaiken lisäksi toiseksi 33 koirakon joukosta. Tämä oli juuri kaksi vuotta täyttäneen Danten ja ohjaaja-Viivin toinen LUVA-tulos Maxi-1 luokasta eli seuraavan nollan saatuaan he nousevat jo kakkosluokkaan. Sydämelliset onnittelut! Ollaanks vähän ylpeitä teistä ;)

Pitkäperjantaina Fanny eli Jangas Field Poppy ja Päivi osallistuivat match show:n, jossa he sijoittuivat sinisten kolmanneksi 38 koiran joukosta. Alkukehässä olleesta parista tuli lopulta punaisten 1. Hienoa!

Kevät tulee ja sekä Ada että Pipsa ovat aloittaneet juoksunsa näin kevään korvalla. Meillä on siis tavallista pienempi porukka treeneissä. Tänään pääsi pitkästä aikaa Lottekin radalla ja se tuntuu talvitauon aikana mietiskelleen agilitya ja pujottelua, kun oppimista tuntuutapahtuneen ihan issekseen. Dante meni illan treeneissäkin aivan mielettömän hienosti. 

Viime sunnuntaina Lotte palkittiin Sipoon näyttelyssä EH:lla, kun neiti ei heti tykännyt antaa tuomarin käsitellä vaikka lämpeni sitten. Isänsä on selvästi jättänyt ihmisiä kohtaan hieman varautuneita luonteita, mutta onneksi totuttamalla taas asia helpottuu jossain määrin. 

Itse reissailimme pääsiäisen Tampereella ja Maalahdessa koirien kanssa. Kati meinasi taas tuttuun tyyliinsä, ettei se välitä automatkailusta, vaan mieluummin jäisi omakotitaloon joko Maalahteen tai Tampereelle kuin astuisi jalallaankaan autoon. Jouduin taluttamaan sen remmissä ja se näytti taas aivan pahoinpidellylltä pieneltä koiralta. Raisa puolestaan varmisti Maalahdessa mukaan pääsynsä odottamalla viimeisen puoli tuntia auki olevassa takakontissa...

lauantaina, huhtikuuta 16, 2011

Piko ROP-pentu ja Ada VSP-pentu :)

Tänään järjestettiin pentunäyttely Helsingin messukeskuksessa PetExpon yhteydessä ja Nupun pennuista peräti kuusi pääsi osallistumaan. Tuomarina toimi Hannele Jokisilta. Tänään 7-kuisista naperoista voiton vei Jangas Field Fennel eli Piko. Toiselle sijalle tullut Jangas Four-leaf Clover eli Kamu-veli palkittiin myös kunniapalkinnolla. 

Tytöistä paras tänään oli Jangas Flower Power eli Ada, josta tuli lopulta VSP-pentu. Myös sisarukset palkittiin KP:lla ja järjestys oli seuraavanlainen: 2. Jangas Fleur-de-Lis "Nelli", 3. Jangas Field Poppy "Fanny" ja 4. Jangas Forget-Me-Not "Hertta".

  Myös kasvattajaluokka, jossa esiintyivät Piko, Kamu, Ada ja Nelli palkittiin KP:lla. Tässä luokan arvostelu: "Tasainen ryhmä, lupaavia tyypillisiä pentuja. Hyvät rakenteet, oikeanmalliset päät. Liikkeissä suurella osalla vielä puutteita."

Ravaamista ja seisomista saa edelleen harjoitella toki, mutta hyvin naperot jo jaksaoivat esiintyä. Kiitos kaikille, että jaksoitte tulla mukaan ja onnittelut :)

Lisäilen arvostelut, kunhan saan ne. Tässä kuvat naperoista:
Koko lauma kasassa: Fanny, Hertta, Kamu, Piko, Nelli ja Ada.
ROP-pentu Jangas Field Fennel "Piko"
VSP-pentu Jangas Flower Power "Ada"
Pikon arvostelu: "Erinomainen tyyppi, oikeamallinen uroksen pää. Hyvä kaula & tyypillinen selkälinja.
Lupaava eturinta. Riittävästi kulmautunut edestä + takaa. Hyvä luusto. Oikeanmallinen hyvä runko. Erinomainen karva & kaunis väri. Hieman lyhyet takaliikkeet. Edestä liikkuu hyvin."


Adan arvostelu: 
"Erinomainen tyyppi. Mukava nartun pää. Riittävästi kulm. ed. ja takaa. Lupaava eturinta. Hyvä luusto. oikean mallinen runko. Turhan suora selkälinja seistessä. Erinomainen ja reipas luonne. Kaunis karva ja väri. Liikkuu hyvin kun haluaa. Luokassa paras narttu."
2. KP Jangas Four-leaf Clover "Kamu"

2. KP Jangas Fleur-de-Lis "Nelli"

3. KP Jangas Field Poppy "Fanny"

Fannyn arvostelu: 
"Erit. narttumainen kokonaisuus, hyvin narttumainen
pää, turhan lyhyt kuono-osa, hyvä kaula + selkälinja. Riittävästi kulm. ed., hyvin takaa. Sopiva luusto ja runko. Erinom. luonne. Esiintyy erit. hyvin. Hyvä karva. Vielä hieman kapeat liik. ed. + takaa.
Sivusta liikkuu hyvin."
4. KP Jangas Forget-Me-Not "Hertta"


Hertan arvostelu: 
"Erittäin narttumainen kokonaisuus. Turhan selvät kulmakaar. ja pyöristyvä kallo-osa. Hyvä selkälinja. Kiit. kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä luusto.  oikeanmal. runko. Hyvä karva ja väri. REipas luonne. Liikkuu  erittäin hyvin."

lauantaina, huhtikuuta 02, 2011

Ada ja Kamu näytelmässä :)

Ada (Jangas Flower Power) ja Kamu (Jangas Four-Leaf Clover) suorittivat tänään hienosti näyttelydebyyttinsä nuorten emäntiensä esittäminä Lohjan pentunäyttelyssä, jossa tuomarina toimi Leia Rekola-Walden. Tänään pennut joutuivat tyytymään toisiin sijoihin vanhempien ja kehittyneenpien pentujen vetäessä pidemmän korren, mutta mikä tärkeintä: pentujen hännät heiluivat ja Ida ja Roosa esittivät pennut jo varsin hienosti. Harjoitusta toki tänään 7 kuukautta täyttäneet pennut luonnollisesti vielä tarvitsevat, mutta pennut olivat reippaita ja jaksoivat hienosti keskittyä esiintymiseen ja kehässä juoksemiseen. Arvostelut olivat varsin mukavat, ja saanen ne ja kuvia jossain vaiheessa. Lähdimme koko perheen voimin näyttelyä seuraamaan, valitettavasti vain oman kameran akku meni ja hyytyi kesken kaiken. Oli kiva seurata pentujen esiintymistä ja huomata kuinka harjoittelu tuottaa tulosta. Meno pentukatraan ensimmäisissä näyttelytreeneissä helmikuussa oli ihan toista ;) Eilen sisarukset olivat Nelli-siskon kanssa meillä Niinan osaavissa käsissä trimmissä ja käyttäytyivät pöydällä trimmattavina tosi kauniisti. Iso kiitos taas Niinalle vaivannäöstä!

Kuvia Kamusta:

Kamu ja Roosa kehässä
Tässä vielä Adan arvostelu:
"Keskivahva pikkunarttu, jolla miellyttävä pää. Hyvä kaula, riittävästi kulmautuneet raajat. Sopiva runko. Lyhyt, pysty lantio. Liikkuu riittävällä askelmitalla, mutta kaipaa kehätottumista. Hyvä turkki ja iloinen luonne."

Ada ja Ida kehässä

Parin viikon päästä mennään sitten isolla porukalla seuraavaan koitokseen :)