tiistaina, maaliskuuta 27, 2018

Femman juoksu alkoi

Femma eli Doniol High Five To Jangas aloitti juoksunsa eilen ja viikon-parin päästä saadaan jännittää onnistuuko astutus. Sulhasen valinta menee tällä kertaa hiukan viime tinkaan, mutta eiköhän se tästä... Tässä taas Femman sijoituemännän Kirsi Kangasmaan ottamia kauniita kuvia Femmasta.














sunnuntai, maaliskuuta 25, 2018

Lara hoidossa

Lara eli Jangas Lara Croft pääsi viikonlopuksi meille hoitoon ja meillä olikin hauskaa tyttösen kanssa :)

Perjantai-iltana lähdin hakemaan Laraa ShowHau Centeriltä, jossa järjestettiin match show ja vielä päästiin mukaan. Aikas hyvin Lara menikin, vaikkei olla toisiamme tavattu moneen kuukauteen. Tyttö valittiin jatkoon kuuden joukkoon sinisten joukossa, mutta ihan 1-4 sijoille ei sentään vallattomasti päästy. Tyttö oli reipas, rauhoittui helposti viereeni lepäilemään ja esiintyi iloisesti kehässä - joskin osin vallattomasti pomppien ;)

   Lara on aiemmin toisinaan suhtautunut epäilevästi lapsiin, mutta viikonloppu meni tosi hyvin. Pari kertaa Lara haukahti lapsille, mutta siinä kaikki. Muuten se kulki rennosti touhuissa mukana, vaikkei meillä hiljaiset ja huomaamattomat lapset olekaan. Sissi totutti huomaamattaan nuorta koiraa myös konttaamiseen, sammakkohyppyihin, sängyllä hyppimiseen, kitinään ja kinasteluun. Sebastian olikin tytön mielestä ihan rento tyyppi ja niin ne juoksivat peltolenkillä yhdessä poika ja koira ja me muut. Eilen käytiin Sebastianin, Niinan ja Kevinin kanssa lenkillä ja kyllä punavalkoisilla olikin kivaa. Remmilenkitkin menivät hienosti, kunhan ensimmäiset sata metriä pysähtelin tytsyn yrittäessä vetää. Kerrassaan mainio tyyppi kaiken kaikkiaan!



Touhua aina riittää - tosin Sissin mielestä pikkarit on riittävä vaatetus.


   


torstaina, maaliskuuta 15, 2018

Tuffsenin menossa mukana

Tuffsen eli Jangas Gotta Go

Kun Tuffsen päättää kantaa lelua koko lenkin...

niin Tuffsen kantaa.


Kaikki kuvat on ottanut Tuffsenin emäntä Pia Backman.

Lenkin jälkeen on hyvä levähtää.

maanantaina, maaliskuuta 12, 2018

Onnea yksivuotiaille pikkumisseille!

Olemme huomanneet lasten kanssa, että aletaan taas kaivata pienten tassujen tömistelyä. Femma onkin tarkoitus astuttaa, kunhan juoksu alkaa. Juoksuaika on onnellisesti pari kuukautta myöhässä siitä, mitä alun perin ajateltiin. Onneksi, koska nyt alkaa toivottavasti asumissuunnitelmatkin selkiämään.

  Vuosi sitten täällä syntyivät kuitenkin sunnuntaitytöt, Sandyn tyttäret Jangas Miss Chievous eli "Elli" ja Jangas Miss Behaving eli "Pipsa". Onnea pikkytytöille ensimmäisen vuoden kunniaksi!!

Sandy ja vastasyntyneet tyttärensä Elli ja Pipsa

Elli viime syksynä
Pipsa pätevänä

sunnuntai, maaliskuuta 11, 2018

Vanhempia uimamaistereita

Sinttu, Reetta sekä 9-vuotispäivään viettävä Lotte eli Jangas Elin Kelin Klot ja Paavo-enonsa Jangas Dirty Harry olivat käyneet uiskentelemassa tänään. Ai miten mainioita kuvia ja tämän viikonlopun kuvien mukaan, tuli itsellekin tunne: "Oi jospa oisin saanut olla mukana". Raisa ja Essi olisivat varmaan verisesti loukkaantuneita, jos tietäisivät asiasta. Ollaan me sentään ulkoiltu kunnolla ja Raisa tuli turkki täynnä lumipalloja kotiin...

Tässä Sinttu Immosen kuvien myötä lisää loisketta:



Lotte

Paavo


lauantaina, maaliskuuta 10, 2018

Kasvatit uimaretkellä

10 vuotta sitten oltiin porukalla Hyvinkään koirakylpylässä uittamassa Katia, B- ja D-pentueen nuorisoa. Eilen muutama kasvatti oli päässyt uimaretkelle Hyvinkäälle. Jonne Härkönen oli taas ottanut hienoja kuvia uimamaistereista:
Korppu eli Jangas Knight of Can-A-Lot




Pihla eli Jangas Gale Wind


Remo eli Jangas Fir Tree


Remo luovuttaa esineet käteen kunnon metsästyskoiran tavoin :)

Yhdessä uimassa

torstaina, maaliskuuta 08, 2018

Onnea yhdeksänvuotiaille!

Onnea 9-vuotispäivän kunniaksi Sakke, Dante, Essi, Ella, Lotte, Tara, Pipsa ja Hani! Naistenpäivään sopien Raisa synnytti aikanaan peräti 7 narttupentua ja vain kaksi urosta joukkoon. Hyvää naistenpäivää siis synttärionnittelujen lisäksi :)

Raisa-emä keskellä ja vasemmalla Essi eli J. Enttententten ja oikealla Lotte eli J. Elin Kelin Klot
Mielestäni nämä ovat ihan vielä nuoria, kun ikinuori emänsä Raisakin menee vielä sellaista vauhtia, mutta kyllä se vain näilläkin alkaa hiljalleen ikä painaa. Touhukasta porukkaa ovat kuitenkin edelleen: Sakesta tuli vastikään muotovalio, Lotte harrastaa vielä agilityä, Dante nose workiä , Sakke, Pipsa ja Essi puolestaan rally-tokoa. Tässä muutama kuva kuluneelta vuodelta:
Hani eli J. Eye-Popper (kuva: Joni Orenius)

Tuore muotovalio Sakke eli J. Eager Beaver
Tara eli J. Enni-Menni viime kesänä
Viime kesänä yli puolet pentueesta yhteispotretissa: Pipsa (J. Easy Peasy), Sakke, Essi, Dante (J. Even-Stevens) ja Tara.
On mukavaa, että pentulauma löysi aikanaan hyvät kodit ja on saanut olla hyvässä hoidossa ja aktiivisissa kodeissa elämänsä ajan. Lotte ja Essi vaihtoivat kotia pikkulapsiperheiden muuttuneen elämäntilanteen vuoksi (ja Essin reagoitua yksinolovaikeuksien muodossa) ja ovat viettäneet aikuiset vuotensa nyt jo edesmenneen Tarmo-enon ja vastaavasti Raisa-emän seurassa. Hani on saanut olla terveenä viime vuoteen saakka, mutta syksyllä iski kohtutulehdus, josta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Wilma jouduttiin hyvästelemään sateenkaarisillalle runsas vuosi sitten, mutta Wilman perhettä ilahduttaa L-pentueen Iines. Kiitos kaikille veteraanien loistaville huoltojoukoille ja toivottavasti nämä vauhtiviikarit saavat vielä elää monta hyvää vuotta!

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2018

Kamu Jättekiva-sarjassa

1.3 alkaen on ollut mahdollista seurata Elisa Viihteellä Jättekiva-nimistä uutta kotimaista tv-sarjaa. Mukana sarjassa vilahtaa myös Kamu eli Jangas Four-Leaf Clover. Marko kirjoitti aiheesta Springeri-lehteenkin, joka julkaistaan maaliskuun lopussa. Sarjan traileri, jossa vilahtaa Kamukin, näkyy täällä: https://www.youtube.com/watch?v=eM86mCjb9gQ
En itse raaskinut tilata maksullista  palvelua, mutta sen ilmeisesti saa kuukaudeksi ilmaiseksi, joten täytyypä miettiä asiaa... 

Samainen tv-tähti Kamu on pentuna ollut mukana tv-sarjassa Farsor/Faijat, johon kuvattiin F-pentuetta Sebastian-poikamme odotusaikana...

Muutamassa jaksossa vilahtavat siis F-pentueen nykyisin melkein veteraani-ikäiset tyypit:
Faijat 3. jakso (15:45 kohdassa)
Faijat/Farsor 9. jakso 
Faijat/Farsor 10. jakso(noin 13 minuutin kohdalla) 

Ei voi kuin todeta, että aika lentää kuin Kamu lumessa! 

Nuori Kamu vauhdissa!
 

sunnuntai, maaliskuuta 04, 2018

Erittäin hyvä eilinen

Eilen lähdettiin Kouvolan näyttelyyn Elinan sekä walesien Empun ja Pipsan kanssa. Meillä oli varsin hauska päivä ja koirilla hupia keskenään, paljon mahtui peuhaamista päivään.

Mukaan oli saatu Hollannin tuonti Emppu eli Yamar Yannick van Raamvliet. Kehäkäytös ei ollut vielä ihan parhaasta päästä, mutta poika oli koko ajan iloinen, reipas (välillä liiankin) ja suhtautui kaikkeen hyvin positiivisesti. Tuomarin toiminut rodun kasvattajatuomari Marjo Jaakkola palkitsi Empun EH2.-tuloksella. Arvostelu kuului näin:

" Melkein 3-vuotias erittäin hyvän tyyppinen, jolla hyvänmallinen pää, hyvä kaula ja ylälinja. Eturinta saisi olla voimakkaampi. Kokoon nähden riittävä luusto. Riittävät kulmaukset, turhan luisu lantio. Saisi olla maskuliinisempikauttaaltaan. Tarvitsee kehäkokemusta, liikkuu ok halutessaan. "

kuvat: Elina Lopperi


Pipsa eli Jangas Miss Behaving palkittiin myös EH2. tuloksella ja arvostelu oli hyvin Pipsan näköinen:

"Melkein 1-vuotias. Pienikokoinen, feminiininen narttu. Saisi olla kauttaaltaan vahvempi. Sievä pää. Kokoon nähden sopiva luusto. Hyvät rungon mittasuhteet. Kohtalaisesti kulmautuneet raajat. Liikkuu riittävällä askelpituudella."


L-pentueen puolisisko Sunnystorm Never Give Up oli hienosti PN-2 ja sai vara-SERTin. 

Kotona oltiin viiden jälkeen iltapäivällä ja äitini hoiti lapsia Stigin risteillessä, joten varsin hyvin järjestetynyt päivä!