Dirlian All Rights Reserved eli kotoisasti "Alvin" on viisivuotias herrasmies, jota ei ole missään koiratapahtumissa näkynyt. Olen ollut alusta asti kiinnostunut Maaritin
Dirlian A-pentueesta, joka on hieman erisukuinen. Niiden isä on ruotsalainen ja isänisä Briteistä Ruotsiin tuotu uros. Pari vuotta sitten pentueen pojista kysyessäni sain kuulla, että Bossen (Dirlian Anchors Aweigh) voisi saadakin näyttelyyn ja MH-luonnekuvaukseen. Nämä Bosse suorittikin mukavasti ja palkittiin vara-SERTillä. Doniol-kennelin Mirka ehti käyttää Bossea jalostukseen, mutten omalta osaltani ehtinyt koiran menehtyessä yllättäen vakavaan baktreeitulehdukseen muutamaa kuukautta bnäiden koe- ja näyttelytulosten jälkeen.
Femmalle urosta miettiessäni minua kiinnosti eritoten hieman vanhemmat koirat, kun Femma on vasta hieman yli 2-vuotias. MyDogDna-tuloksissa perimän monimuotoisuuden osalta ohjelma tarjosi yhdeksi parhaista sulhasehdokkaista jo edesmennyttä Bossea. Aloinkin kysellä Maaritilta uudestaan Bossen veljistä ja niin löytyi Alvin, joka on elänyt ikänsä helppona, miellyttävänä kotikoirana ja terveenä kuin pukki. Alvin on aikanaan lonkkakuvattu tuloksella B ja silmät tutkittiin uudestaan ja tuloksena terve lukuunottamatta yhtä ylimääräistä ripseä. Alvin on menossa kevään/kesän aikana myös näyttelyyn ja taipumuskokeeseen. Kuulemma se on innokas uimari, ei pelkää ääniä tai ole muutenkaan pelokas, ahne se on kuin mikä ja sen puoleen helposti opetettavissa. Kaiken kaikkiaan oikein kivan tuntuinen koiraskoira :)
|
Alvin harjoittelee seisomista |
Alvin on kivan näköinen ja runsaan kuukauden päästä saakin nähdä, mitä siitä sanotaan näyttelyissä. Kummatkin vanhemmat ovat muotovalioita: isä
CIE Nord UCh Pelydryns Edvin tulee
suvuista, joita olen nähnyt ja joista olen pitänyt 2000-luvun alussa Ruotsissa ollessamme ja emä Dirlian Umbrella Girl om Suomen muotovalio sekä vahvistusta vaille C.I.B ja Lv Mva ja MH-luonnekuvattu. Myös Della-siskolla on näyttelyistä SERT. Emän isällä brittiläinen Taimere Allspice on saanut kaksi pentuetta Suomessa ja niistä kolme MH-luonnekuvattua koiraa ovat kaikki olleet reippaita, leikkisiä ja varsin rohkeita kavereita. Yksi niistä on I-pentueen isä Mawredd Cwrae Teg, joka on aika mainio tapaus.
Maaritille (ja Niinalle) suuri kiitos Alvinin löytämisestä ja tapaamisesta, jotta saan toivottavasti näin mukavan oloisen ja hieman aikuisemman isän tulevalle N-pentueelle. Eiköhän Alvin ehdi saada tarvittavat näyttely- ja koetuloksetkin tänä kesänä, vaikka niitä ei ehditty ennen astutusta hankkiakaan...