sunnuntai, syyskuuta 26, 2021

Ronja in memorian

 Ronja eli Jangas Hissun Kissun jouduttiin tänään lopettamaan glaukooman takia. Toinen silmä on jo aiemmin poistettu glaukooman vuoksi ja nyt toisessakin silmässä silmänpaineet alkoivat näyttää huonoilta. Ronja olisi täyttänyt muutaman viikon päästä yhdeksän vuotta. Kiitos Lindalle ja Kimmolle Ronjan hyvästä hoidosta ja voimia suruunne. 





lauantaina, syyskuuta 25, 2021

Iinekselle hyväksytty tulos rally-tokon alokasluokassa!

 Iines (Jangas Legend of Zelda) kisasi Annen kanssa tänään TamSK:n kisoissa Tampereella Hannele Pirttimaan rally-tokoradalla alokasluokassa. Tällä kertaa he saivat kasaan mukavat 82 pistettä ja ensimmäinen hyväksytyn tuloksen. Hurjasti Onnea!! 

Tyytyväinen Iines

Eikä tässä vielä näköjään kaikki: T-pentueen isä ja "Korpun" (Jangas Knight of Can-A-Lot) poika Neswing Bite the Bullet eli "Topi" oli jäljestänyt tänään toisen VOI1-tuloksen eli on yhtä ykköstulosta vaille jälkivalio :) Siskonsa "Aida" (Neswing Back On Right Track) saavutti jälkivalion arvon jo viime vuonna 1-vuotiaana.


T-pennut leikkitreffeillä

 Olipa hauska saada koko T-pentue kylään pihallemme ja treenailemaan. Kokonaisuutena pennuilla oli tosi hienosti jo kontakti ja leikkiminen hallussa ja putkeakin ne jo mennä viilettivät hyvin! Pikkutreenien jälkeen lauma päästettiin leikkimään keskenään ja tässä muutamia kuvia pentujen touhuista: 

Komea purukalusto pieniä naskaleita!

Pipin mielestä pennut ovat mitä parhainta seuraa :)






Nappasen sua kankusta!

Ruska (Tingeling) jäi puuhun jumiin ;D


Toffen (Tiitiäinen) ämpäri

Unto (Tuulispää) löysi lapion.



Puu oli kiva kiipeilypaikka!


 
Piilokuva nurinkurin


keskiviikkona, syyskuuta 22, 2021

Nähdään taas pian Toto!

 Eilen lähti Jangas Tissel Tassel eli "Toto" uuteen kotiinsa Lauran luo Porvooseen. Onnea matkaan pienelle pojannaskalille :) Meillä on vielä onneksi Tättähäärä ilonamme vielä hetken aikaa... 


Putkessa on hyvä lymytä.

Rakkautta ja substralia, vai miten se nyt meni?




tiistaina, syyskuuta 21, 2021

Kaksikko koheltaa

 Tässä kuvia kaksikosta Tissel Tassel & Tättähäärä. Pippi on meillä ensimmäinen aikuinen, joka selvästi nauttii pentujen leikittämisestä. Se oikein pyytää niitä leikkimään kanssaa ja karauttaa vaan vauhdilla maisemista, jos leikki yltyy liian mahdottomaksi. Pennut ovat vaan saaneet purtua Pippiä korvaan niin, että korvalehti on tulehtunut eikä se ehdi koskaan parantua, kun aina tulee uusia naarmuja... 

Etkö muka huomaa meitä?! Haloo!

Ei ihme, että korva on haavoilla...






Sano Aaaa!




Pippi opettaa hienosti leikkimisen elekieltä..

ja näyttää olevansa ihan vaaraton.




Pentuja ei tarvitse paljoa enää innostaa!

Tasapainoiluhommissa

Pennut tykkäävät selvästi erilaisista alustoista ja haasteista.

Välillä vaan poseerataan söpösti.

Mun nalle.

Täällä ei näy mitään taimia?!


Tättä



maanantaina, syyskuuta 20, 2021

Volhardin pentutesti

 Koitan saada Tirlittanin videot eri osoiosta vielä tähän liitteeksi, mutta ei ehdi ennen koiratanssitreenejä ;) 


PAT Volhards puppy Personality Profile



Sosiaalisuus Kuinka pentu tulee tapaamaan testaajaa 

Jangas Tiitiäinen 3 Tulee innokkaasti, korkea häntä

Jangas Tissel Tassel 3 Tulee innokkaasti, korkea häntä
Jangas Tripp Trapp Trull 3 Tulee innokkaasti, korkea häntä.
Jangas Tuulispää 2 Tulee innokkaasti, korkea häntä, "lyö" tassuillaan, nuolee käsiä.
Jangas Tärpästikkeli 3 Tulee innokkaasti, korkea häntä (2 Tulee innokkaasti, korkea häntä, "lyö" tassuillaan, nuolee käsiä.)

Jangas Tingeling 3 Tulee innokkaasti, korkea häntä

Jangas Tirlittan 3 Tulee innokkaasti, korkea häntä
Jangas Tättähäärä 2 Tulee innokkaasti, korkea häntä, "lyö" tassuillaan, nuolee käsiä.

 

 

Seuraaminen Kuinka pentu lähtee kulkemaan testaajan perässä 

Jangas Tiitiäinen 3 Seuraa innokkaasti, korkea häntä

Jangas Tissel Tassel 3 Seuraa innokkaasti, korkea häntä
Jangas Tripp Trapp Trull 3 Seuraa innokkaasti, korkea häntä (6 ei seuraa tai kulkee toiseen suuntaan, tutkii ympäristöä)
Jangas Tuulispää 2 seuraa halukkaasti, korkea häntä, kävelee jalkojen ympärillä
Jangas Tärpästikkeli 2 seuraa halukkaasti, korkea häntä, kävelee jalkojen ympärillä

Jangas Tingeling 3 Seuraa innokkaasti, korkea häntä

Jangas Tirlittan3 Seuraa innokkaasti, korkea häntä
Jangas Tättähäärä 3 Seuraa innokkaasti, korkea häntä (2 seuraa halukkaasti, korkea häntä, kävelee jalkojen ympärillä)

 


Kiinnipitäminen Kuinka pentu reagoi, kun se laitetaan selälleen maahan ja pidetään kättä rinnalla 

 

Jangas Tiitiäinen 3 Rento, ei kamppaile (2 kamppailee voimakkaasti)

Jangas Tissel Tassel 3 Rento, ei kamppaile
Jangas Tripp Trapp Trull 3 Rento, ei kamppaile (2 kamppailee voimakkaasti)
Jangas Tuulispää 3 Rento, ei kamppaile (2 kamppailee voimakkaasti)
 Jangas Tärpästikkeli 3 Rento, ei kamppaile

Jangas Tingeling 3 Rento, ei kamppaile

Jangas Tirlittan 3 Rento, ei kamppaile
Jangas Tättähäärä 3 Rento, ei kamppaile

 


Sosiaalinen dominanssi Testaaja sivelee pennun selkää koko kädellään 

Jangas Tiitiäinen 3 Painautuu testaajan lähelle ja yrittää nuolla kasvoja (2 hyppii, lyö tassulla)

Jangas Tissel Tassel 3 Painautuu testaajan lähelle ja yrittää nuolla kasvoja (2 hyppii, lyö tassulla)
Jangas Tripp Trapp Trull 3 Painautuu testaajan lähelle ja yrittää nuolla kasvoja (2 hyppii, lyö tassulla)
Jangas Tuulispää 2 hyppii, lyö tassulla
Jangas Tärpästikkeli 3 Painautuu testaajan lähelle ja yrittää nuolla kasvoja
Jangas Tingeling 3 Painautuu testaajan lähelle ja yrittää nuolla kasvoja
Jangas Tirlittan 3 Painautuu testaajan lähelle ja yrittää nuolla kasvoja
Jangas Tättähäärä 2 hyppii, lyö tassulla

 


Nostaminen Testaajaa nostaa pennun mahan alta ilmaan 

Jangas Tiitiäinen 3 Rento, ei kamppaile
Jangas Tissel Tassel 3 Rento, ei kamppaile
Jangas Tripp Trapp Trull 3 Rento, ei kamppaile
Jangas Tuulispää 3 Rento, ei kamppaile (2 Kamppailee voimakkaasti, kiemurtelee)
Jangas Tärpästikkeli 3 Rento, ei kamppaile
Jangas Tingeling 3 Rento, ei kamppaile
Jangas Tirlittan 3 Rento, ei kamppaile
Jangas Tättähäärä 3 Rento, ei kamppaile (2 Kamppailee voimakkaasti, kiemurtelee)

 


Noutotaipumus (Kinnostuminen esineestä) Testaaja heittää pienen lelun noin metrin päähän itsestään pennun katsellessa

Jangas Tiitiäinen 3 Lähtee esineen perään, tulee takaisin testaajan luokse esineen kanssa

Jangas Tissel Tassel 3 Lähtee esineen perään, tulee takaisin testaajan luokse esineen kanssa (2 Lähtee esineen perään, seisoo esineen päällä, ei tule takaisin)
Jangas Tripp Trapp Trull 3 Lähtee esineen perään, tulee takaisin testaajan luokse esineen kanssa
Jangas Tuulispää 3 Lähtee esineen perään, tulee takaisin testaajan luokse esineen kanssa
Jangas Tärpästikkeli 3 Lähtee esineen perään, tulee takaisin testaajan luokse esineen kanssa (2 Lähtee esineen perään, seisoo esineen päällä, ei tule takaisin)
Jangas Tingeling 3 Lähtee esineen perään, tulee takaisin testaajan luokse esineen kanssa
Jangas Tirlittan 3 Lähtee esineen perään, tulee takaisin testaajan luokse esineen kanssa
Jangas Tättähäärä 3 Lähtee esineen perään, tulee takaisin testaajan luokse esineen kanssa

 

 

Kivunsietokyky Painetaan ihoa polkuanturoiden välissä 

Jangas Tiitiäinen 1 Pääset laskuissa 8–10 asti, ilman reaktiota 

Jangas Tissel Tassel 1 Pääset laskuissa 8–10 asti, ilman reaktiota 
Jangas Tripp Trapp Trull 3 Pääset laskuissa 5–6 asti, ilman reaktiota
Jangas Tuulispää 3 Pääset laskuissa 5–6 asti, ilman reaktiota
Jangas Tärpästikkeli 2 Pääset laskuissa 6–7 asti, ilman reaktiota 
Jangas Tingeling 1 Pääset laskuissa 8–10 asti, ilman reaktiota 
Jangas Tirlittan 2 Pääset laskuissa 6–7 asti, ilman reaktiota 
Jangas Tättähäärä 2 Pääset laskuissa 6–7 asti, ilman reaktiota 

 


Ääniherkkyys Lusikkaa ja metallikuppia kalautetaan yhteen 

 

Jangas Tiitiäinen 3 Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa kiinnostusta ja kävelee ääntä kohti

Jangas Tissel Tassel 3 Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa kiinnostusta ja kävelee ääntä kohti

Jangas Tripp Trapp Trull 3 Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa kiinnostusta ja kävelee ääntä kohti

Jangas Tuulispää 3 Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa kiinnostusta ja kävelee ääntä kohti

Jangas Tärpästikkeli 3 Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa kiinnostusta ja kävelee ääntä kohti
Jangas Tingeling 3 Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa kiinnostusta ja kävelee ääntä kohti
Jangas Tirlittan 3 Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa kiinnostusta ja kävelee ääntä kohti
Jangas Tättähäärä 3 Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa kiinnostusta ja kävelee ääntä kohti



Uteliaisuus, Saalisvietti Testaaja innostaa pentua rievulla ja antaa sen repiä riepua 

Jangas Tiitiäinen 2 Katsoo, ottaa kiinni

9b) Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena. Tarttuu saaliiseen ja laskee irti. Tarttuu, vetää, ravistelee.

Jangas Tissel Tassel 2 Katsoo, ottaa kiinni

9b) Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena. Tarttuu, vetää, ravistelee, tarttuu syvällä otteella ja vetää voimakkaasti.

Jangas Tripp Trapp Trull 2 Katsoo, ottaa kiinni

9b) Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena. Tarttuu, vetää

Jangas Tuulispää 2 Katsoo, ottaa kiinni

9b) Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena. Tarttuu saaliiseen ja laskee irti. Tarttuu, vetää voimakkaasti.

Jangas Tärpästikkeli 2 Katsoo, ottaa kiinni (1 Katsoo, hyökkää, puree)

9b) Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena. Tarttuu, vetää, ravistelee, tarttuu vahvalla otteella, vetää voimakkaasti

Jangas Tingeling 2 Katsoo, ottaa kiinni

9b) Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena. Tarttuu saaliiseen ja laskee irti. Tarttuu, vetää, ravistelee.

Jangas Tirlittan 2 Katsoo, ottaa kiinni

9b) Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena. Tarttuu, vetää.

Jangas Tättähäärä 2 Katsoo, ottaa kiinni

9b) Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena. Tarttuu, vetää.

 

 

Loppukommentit sekä saavutetut pisteet ja lopussa niiden selitykset 

Jangas Tiitiäinen

Avoin pentu, tulee heti reippaasti luo ja hakee kontaktia testaajaan. ”Springerimäisen kova, mutta pehmeä.” Hyväksyy kaiken käsittelyn. Syttyy hyvin saalisleikkiin.  

 

Jangas Tissel Tassel

Reipas, avoin pentu. Testitilanteessa hiukan uninen, mutta aktiivisesti mukana. Todella rento käsittelyssä. Syttyy heti leikkiin.

 

Jangas Tripp Trapp Trull

utelias, avoin pentu. Tutkii ympäristöä, silti kiinnostunut myös testaajasta. Rento kaikessa käsittelyssä. Syttyy saalisleikkiin.

 

Jangas Tuulispää

Reipas, aktiivinen pentu. Tulee heti luo ja syliin. Hyväksyy rentona käsittelyn, mutta myös omaa tahtoa löytyy. Syttyy hyvin saalisleikkiin.

 

Jangas Tärpästikkeli

Aktiivinen, vilkas pentu. Utselias, seisoo omilla jaloillaan, itsevarman oloinen kaikissa testiosioissa. Syttyy hyvin saalisleikkiin. Hyviä harrastuskoiran piirteitä.

 

Jangas Tingeling

Mukava, avoin pentu. Testissä selvästi väsynyt, mutta aktivoituu testin edetessä. Hyväksyy kaiken käsittelyn, rento. Syttyy hyvin saalisleikkiin.

 

Jangas Tirlittan

Mukava, avoin pentu. Testin aikana väsynyt, mutta aktivoituu nouto- ja saalisleikistä. Rento kösittelyssä. omaa tahtoa löytyy. Syttyy saalisleikkiin heti.

 

Jangas Tättähäärä

Avoinj, utelias pentu. Tulee reippaasti heti luo ja syliin. Vahva oma tahto, silti erittäin kontaktinhakuinen ja yhteistyöhaluisen oloinen. vahva nouto-ote. Taistelutahtoinen.

 

 

Mistä pisteet sitten kertovat? 


Pentu, joka saa eniten kolmosia:
 
Tämä koira hyväksyy helposti ihmisen johtajakseen. Paras valinta tavalliselle koiranomistajalle; sopeutuu hyvin uusiin tilanteisiin ja on tavallisesti sopiva vaihtoehto myös vanhemmille ihmisille tai lapsiperheisiin. Voi olla liian aktiivinen tietyissä tilanteissa. Hyvä koulutettavuus ja omaa tavallisesti terveen asennoitumisen elämään. 

Pentu, joka saa eniten kakkosia 
Tämä koira on dominoiva. Vaatii selkeää, johdonmukaista ja oikeudenmukaista kohtelua aikuisten kodissa. Uskollinen koira, kun oppii kunnioittamaan omistajaa johtajanaan. Usein eloisa, ulospäin suuntautunut luonne ja voi olla liian aktiivinen vanhemmille ihmisille ja liian dominoiva lapsille.

Kolmosia osioissa 1&4: (Jangas Tingeling ja Jangas Tirlittan osittain: Jangas Tripp Trapp Trull, Jangas Tiitiäinen, Jangas Tissel Tassel ja Jangas Tärpästikkeli)
Näin sosiaalisen koiran kanssa on helppo tehdä yhteistyötä ja se on huomionkipeä ja ystävällinen. Sen kiinnostus ihmistä kohtaan voi olla tärkeä työvälinen koulutuksessa riippumatta muiden testiosioiden numeroista.