Joulu tulin ja meni. Ja pennuilla on ollut hurrrjan hauska joulu. Oikeastaan joulu alkoi jo viikko sitten maanantaina (18.12), kun raisu-Raisa pääsi mukaan agility-treeneihin, jolloin jouluisissa tunnelmissa kisattiin epävirallisissa merkeissä. Ennen treenejä Raisa pääsi tapaamaan lähisempiä ja kaukaisempia sukulaisia: Hemuli on jo etuudestaan tuttu kaveri, Rommi heilutteli häntää niin paljon, että Raisa tyrmäytyi kanveesiin, mutta eipä tuo paljon tahtia haitannut. ulkona oli kiva tavata muita koiria, vaikka remmissä kulkeminen onkin yksinkertaisesti tylsää, paitsi jos vieressä hilputtaa toinen walesilainen :)
Hallissa Riesa oli yhtä reipas kuin muulloinkin, eikun menoks. Siellä harjoiteltiin hiukan seuraamista ja istumista, ja kivaa oli kun juustoa sai. Vieressä rämähtävä keinu aiheutti pienen säpsähdyksen, mutta hetkessä häntä oli taas reippaasti heilumassa. Häkissä Raisa malttoi kiltisti odotta ja kävipä neitokainen hieman Kristinan ja Laurin kanssa kävelylläkin.
Seuraavana keskiviikkona (20.12) oli koulussa joulukirkko ja minulla hyppytunnit niin, että saatoin vaan oppilaat kirkon ovelle pikku-Raisulin kanssa. Napero oli ihan onnessaan kulkiessaan 400 ihmisen kanssa kirkolle, osan matkaa se kulki sylissä, osan ajasta vapaana seuraillen. Ja ehtipä tyttönen istumaan aika monen oppilaan ja opettajan syliinkin. Tämän jälkeen käytiin vielä eläintarvikeliikkeessä hakemassa lisää kuivaruokaa, ja -uskokaa tai älkää - sielläkin oli tosi hauskaa! Raisa tuntuu olevan äärettömän reipas tyttö, ja silti se on kontaktinhakuinen ja niin kuuliainen kuin tuollainen tirppana nyt voi olla.
Perjantaina 22.12 lähdettiin Raisan ja Paavon sekä tietysti Kati-mummon kanssa Tampereelle. taas alakertaan ilmestyi aidat ja siellä pennut saavat olla keskenään yöt. Päivällä saa juosta pitkin pihaa ja välillä pääsee sisällekin.
Aatonaattona Remu-veli (Jangas Direct Action) tuli omistajineen käymään. Paavosta ja Raisasta tuntuu tulleen sellainen taistelupari, että ne olivat aluksi Remu-paran kimpussa yhdissä tuumin. Hetken päästä ne alkoivat olla jo varsinainen trio, eikä enää velipoikaa syrjitty. Kaisa sai otettua muutaman kuvankin, ehkä saan ne kotisivuillekin, kunhan taas FTP-ohjelma suostuisi toimimaan.
Joulua vietettiin tätini luona ja pennutkin pääsivät mukaan. Niillä oli taas hauskaa vieraassa paikassa, vaikka olihan niiden pissattamisessa aikamoinen homma. Ne olivat milloin kenenkin mukana pihalla. Onneksi ihan keskustassa olevassa talossa on fiksusti aidattu isäpiha, joten pennut saattoivat juosta siellä vapaana. välillä tosin pennut passitettiin putkaan, kun meno oli sen mukaista.
Eilen oltiin Tuijalla käymässä ja sinne olivat paitsi pennut myös Kati tervetulleita. Hauskaa oli ja vauhtia riitti. Samalla otettiin myös seisotuskuvat 10-viikkoisista pennuista.
Ylemmissä kuvissa on Raisa (Jangas Duck Soup) 10-viikon iässä ja alimmassa näkyy Paavo (Jangas Dirty Harry).
torstaina, joulukuuta 28, 2006
perjantaina, joulukuuta 01, 2006
Eläinlääkärintarkastus
Eilen pennut pääsivät ensimmäiselle pitkälle automatkalle, kun suuntasimme auton nokan kohti Tamperetta. Illalla perillä odotti vanhempieni ihanan iso aidattu piha ja kaikilla oli niin mukavaa. Yön pennut viettivät alakerrassa pentuaitauksessa ja nukkuivat taas kiltisti puoli kahdeksaan aamulla.
Tänään oli heti aamusta eläinlääkärintarkastus. Kaikki olivat pirteitä ja terveitä, purennat ok. Urosten kivesten laskeutuminen näyttää taas vähän heikolta. Raidalla oli kummatkin kivekset paikallaan, Ruodolla toinen on matkalla ja toivottavasti vielä laskeutuu, mutta Repellä toinen kives piilottelee vielä kaukana eikä todennäköisesti laskeudukaan. Sääli, koska kaikille pojiille olisi todella mukavat ja aktiiviset kodit odottamassa. No, onhan tässä vielä viikko aikaa painia asian kanssa. Mantelilla on pienen pieni napatyrä, jonka syy on melko varmaan Täplän tiukassa napojen repimisessä ja tutkailussa. Pentua haittaava vika se ei kuitenkaan ole.
Lääkäristä lähdettiin Mouhijärvelle pentujen uinuessa lentobokseissa autossa. Marjukka katsoi pennut läpi ja sain kullanarvoisia vinkkejä pentujen ulkonäön arviointiin. Samalla saatiin pennuista otettua kuvat 6,5-viikon iässä. Marjukka jaksoi taistella myös Mantelin ja Repen kanssa ja lopulta ne seisoivat ihan kohtuullisen asiallisesti. Kiitos! Oli taas pennuilla meno päällä.
Kyllä pentujen pito omakotitalossa on helppoa. Oven avatessaan ja pennut pihalle ja niinpä kaikki kakat ja suurin osa pissoistakin on tullut ulos. Ihanaa! Toisaalta kyllä ne olohuoneessa asuvat riiviöt ovat todella hyvin sosiaalistuneet ja eläinlääkärissä ne vain painoivat menemään. Helpottaahan se aikanaan sitten pentujen eloa uusissa kodeissa, kun niiden ei tarvitse keskittyä uuden paikan ihmettelyyn, vaan ne saavat heti alkaa imeä oppia itseensä.

perjantaina, marraskuuta 10, 2006
Ikää 3,5 viikkoa
Viikko on hurahtanut kuin siivillä. Pennut ovat taas kasvaneet hurjasti, ensimmäiset hampaat ovat puhjenneet ja vauhti senkuin kiihtyy. Pentulaatikkoon on lisätty sanomalehdillä täytetty osa ja ensimmäisetkin lelutkin ilmestyivät pentujen iloksi paikalle. Jauhelihaa on maisteltu ja tänään myös nappuloita jauhelihan ja piimän kanssa sotkettuna. Vieraitakin on käynyt pentujen ilona. Tänään lisäsin kotisivuille ensimmäiset seisotuskuvat taaperoista. pennut ovat päässet yksitellen tutustumaan myös hieman muihin huoneisiin. Tässä Neiti Nokinenä tutkimusretkellä.
perjantaina, marraskuuta 03, 2006
Syömme ja leikkiä lyömme
Pennut ovat alkaneet jo hieman harjoitella leikin alkeita. Kaveria voi napata hampaattomalla suulla kuonosta, tassusta ja selästä kiinni. Tissiä yritetään napata suuhun jo Täplä-mamman seistessä ja mahat täyttyy maidosta pikavauhtia. Pennut näyttävät (ja kuulostavat) aivan lelukoirilta pienine nappisilmineen ja kömpelöine liikkeineen. Kaikki pennut pysyvät jo jaloillaan lyhyitä matkoja, Raita-poika saattaa kipitellä pentulaatikon päästä päähän parikin kertaa. Ääneeni pennut jo selvästi reagoivat ja tulevat kohti katsomaan. Taitavat odottaa, että pian se äitimuorikin kiipeää laatikkoon vauvoja hoitamaan. Pentulaatikon matalille reunakorkokkeille naperot nousevat jo reippaasti. Uni maittaa vielä pitkiä aikoja, mutta hereillä oloajat ovat kovasti lisääntyneet viimeisen viikon aikana. Bio sensor-ohjelma lopetettiin ja nyt pentuja pidetään sylissä ihan muuten vain ;)
keskiviikkona, marraskuuta 01, 2006
Ensimmäinen matokuuri
Täplä-emä joutui Axilur-matokuurille ja tänään pennut aivat suuhunsa jotain ihan muuta kuin äidinmaitoa: se oli Canex-matolääkettä. Onneksi lääke on pennuille varsin maistuvaa, vaikka ne olivatkin selvästi ihmeissään mokomasta tahnasta. Mennessäni pentulaatikkoon tahnaa syöttämään oli jo koko porukka änkemässä viereen. Alkavat olla jo hauskoja tyyppejä. Nyt ne mokovat yrittävät jo harjoitella haukkumisen alkeita. Pentujen korvat ovat ilmeisesti juuri auenneet, kun ne ovat alkaneet reagoida puheeseeni.
lauantaina, lokakuuta 28, 2006
Silmät ovat auenneet
Pennut alkavat kehittyä hurjaa vauhtia. Tänään kaikilla pennuilla oli jo silmät enemmän tai vähemmän auki. Pentulaatikossa kiirehditään jo neljällä jalalla askelia tavaillen ja nenätkin toimii jo tehokkaasti. Kun Täplä tulee ruoka-aikaan pentulaatikon laidalle alkaa jo armoton meno. Onneksi mammakoira imettää pentuja vielä maaten, niin että kaikki varmasti pääsevät imemään. Bio sensor-ohjelmaakin vielä jatketaan. Kutittelu ja pää ylöspäin sylissä istuminen ei vielä juuri reaktioita herätä, mutta ylösalaisin olo ja selälle laittaminen saa usein aikaan kitinää ja pientä rimpuilua.
perjantaina, lokakuuta 27, 2006
Pentujen silmät ovat aukeamassa
Narttupennuilla on jo silmät aukeamassa silmänurkasta. Kohta loppuu sokea kausi. Eivätköhän nuo naperot kohta ala kuullakin.
Koko porukka on kaksinkertaistanut painonsa nyt 10 vuorokauden ikään mennessä ja lopetan naperoiden punnitsemisen tähän. Vanha vaaka ja liikkuvaiset pennut ei ole hyvä yhtälö. Hyvin tuntuvat pennut kasvavan ja ovat tyytyväisiä elämäänsä.
En olekaan huomannut kirjoitella pentujen emän Täplän ja Kati-mummun väleistä. Mietin etukäteen, että mitäköhän siitä tulee, kun Täplä synnyttää meillä Katin silmien alla, Kati kun on hoitanut omia naperoitaan viimeiseen asti. Ensimmäisten päivien aikana Katiska ennätti ulkoa tullessa pentulaatikkoon nuuhkimaan vastasyntyneitä, mutta muuten Täplä on pitänyt sen poissa pentujen luota hiukan murahtamalla. Samassa huoneessa Kati on saanut kyllä huoleti kulkea. Poissaollessani olen sulkenut makuuhuoneen oven, jolloin Täplä on saanut jäädä rauhassa hoitamaan katrastaan. Tänään Täplä ei enää välittänyt laatikon laitojen yli kurkkivasta äidistään.

torstaina, lokakuuta 26, 2006
Pentujen paino (lähes) kaksinkertaistunut
Pennut kasvavat ihan "kasvukäyrien" mukaan. Ensimmäisenä syntymäpainonsa tuplasi syntyessään pienin pikku-Ruoto eilen kahdeksan vuorokauden iässä, tänään 9 vrk ikäisinä perässä tulivat tytöt Neiti Nokinenä, Manteli ja Blondi. Todennäköisesti huomenna tuplapainoon kirivät loputkin porukasta. Pentulaatikossa on edelleen rauhallista, pennut nukkuvat masut täynnä maitoa ja tissittelevät ahkerasti. Täplän mennessä pentulaatikkoon alkaa kova meno ja pennut ovat jo taitavia punnertamaan itsensä jaloilleen, vaikkei kävelystä paranekaan puhua ;)
Mantelin silmät ovat aukeamassa silmänurkasta. Muut pitävät vielä luomensa tiukasti suljettuina.
Mantelin silmät ovat aukeamassa silmänurkasta. Muut pitävät vielä luomensa tiukasti suljettuina.
keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006
Ikää yksi viikko
Eilen pennut täyttivät viikon. Sain niistä napattua kuvatkin, vaikkei se ollutkaan ihan helppoa naperoiden jo koittaessa päästä omille jaloilleen. Kuvat päivitetään kotisivuille vielä tänään. Tuosta porukasta alkaa jo kuulua ääniäkin entistä enemmän: tyytyväistä tuhinaa, maiskutusta, ininää, haukunsekaista mutinaa ja välillä kitinääkin.
Tässä kuvassa Täplä imettää koko pesuettaan. Vasemmalta alkaen löytyy Blondi, Pilkku, Manteli, Raita, Ruoto, Repe ja Neiti Nokinenä.
Tässä kuvassa Täplä imettää koko pesuettaan. Vasemmalta alkaen löytyy Blondi, Pilkku, Manteli, Raita, Ruoto, Repe ja Neiti Nokinenä.
maanantaina, lokakuuta 23, 2006
Naperot kasvavat
Kyllä nuo pennut kasvavat kuin rikkaruohot: tuntuu että hetkessä ne muuttuvat pienistä avuttomista kääröistä terhakkaiksi ryömiviksi olennoiksi. Täplän mennessä pentulaatikkoon alkaa heti kova meno, kun pennut syöksyvät nisille. Ne ovat aiempaa päämäärätietoisempia eikä nisää enää paljon tarvitse etsiskellä. Painotkin ovat nousseet ihan kivasti, eilen illalla (5 vrk:n iässä) punnittaessa pentujen painot olivat 465-675 grammaa. Ainoastaan pikku-Repe ja Ruoto jäivät alle 600 gramman rajan. Pennut osaavat jo etsiä lämpöä toisistaan (ja tietty Täplä-mammasta), ne rapsuttelevat takajalalla, näkevät unia ja tuhisevat tyytyväisyydestä. Joskus Täplä ottaa omaa lomaa, jolloin pennut alkavat hetken päästä protestoida asiaa. Maitoa tuntuu tulevan hyvin ja Täplä putsaa jälkikasvunsa heinosti. Ruokaa suurperheen äiti syökin kolminkertaisesti normaaliin verrattuna. Ruokana on Eukanuban puppy&junior all breeds lammas-riisi piimän kera sekä yrjölän puuro lihalla, kalalla tai kananmunalla ja öljyllä höystettynä.
sunnuntai, lokakuuta 22, 2006
Pennut viiden vuorokauden iässä
Olen aloittanut tällekin pentueelle oman pentupäiväkirjan kotisivuilleni. Päivittelen kuvia ja tapahtumia pentueen elämästä sinne viikottain. Tarkoitus on kirjoitella blogiin päivittäiset tilannekatsaukset. Päiväkirjasta löytyy jo nyt juttuja synnytyksestä ja Bio sensor-ohjelmasta. Täplän sijoitusperheen tyttäret Matilda ja Amanda Nummelin olivat syyslomallaan auttelemassa pentujen ja Täplän hoidossa. Takakannuksetkin on poistettu, kiitos Mirka ja Jasu! Pennut ovat tyytyväisiä ja kasvavat mukavasti, vaikka pikku-Repe saakin painoa muita sisaruksiaan hitaammin. Tässä muutama kuva pentujen ensimmäisiltä päiviltä.
tiistaina, lokakuuta 17, 2006
Pennut ovat syntyneet
Tänään Täplä viimein synnytti. Uuden äidin hellässä hoivassa tuhisee kolme urosta ja neljä narttua. Pennut ovat pirteitä ja kohtuullisen tasakokoisia (300-400 g). Kuvia tulee lähipäivinä, kunhan saamme ensin hieman hengähdettyä.
Tässä kuva Täplästä muutamaa tuntia ennen synnytyksen alkamista. Oli vähän tukalat oltavat...
Tässä vielä kertomus synnytyksestä (parempi myöhään kuin ei milloikaan, päivitetty blogiin 2010):
Edellisenä aamuna Täplän lämmöt alkoivat laskea, samoin maha putosi entisestään alemmas. Aamun 37,5 C lämmöt putosivat päivän aikana hiljalleen 36,6 asteeseen. Seuraavana aamuna sikiövesi tuli 6.57 ja supistuksen alkoivat ensin pieninä 10.16 ja muuttuivat voimakkaammiksi ja selvemmiksi 10.40. Tästä alkoi pitkältä tuntuva odotus. Vihdoin klo 12.50 ensimmäinen pentu näki päivänvalon. Pentu ei meinannut mahtua ulos, vaan jouduin Täplän supistusten tahdissa vetämään sitä ulos Marjukan ohjeiden mukaan. Vihdoin pää saatiin pihalle, mutta siinä vaiheessa pentu huusi ja Täplää sattui niin, että se yritti purra minua tai pentua tai peräpäätään, kunhan vain kipu lakkaisi. "Pilkku"-lempinimen saanut narttupentu (myöhemmin Nuppu eli J. Dolce Vita) painoi 380 grammaa ja sillä oli takakannukset. Täplä oli selvästi kummisssaan tuosta satuttavasta oliosta ja jouduin itse auttamaan kalvojen ja napanuoran katkaisun kanssa. Istukka seurasi pentua. Täplän jouduin ystävällisesti ohjaamaan pentulaatikkoon esikoistaan hoitamaan.
Myös seuraavan pennun syntymä oli vielä hankala "Raita" kun oli aikamoisen iso 400-grammainen pojan jötikka (myöhemmin Remu eli J. Direct Action). Pentu syntyi 13.31, sillä oli yksi takakannus ja se tuli perä edellä maailmaan. Istukkakin tuli mukana ja Täplä söi sen. Tässä vaiheessa Täplän väliliha repesi ja kahden pennun jälkeenTäplä oli selvästi kipeä, mutta rauhoituttuaan pentulaatikkoon tämän jälkeen synnytys sujui helposti loppuun asti. Valitettavasti Täplä on kipuherkkä ja se näkyikin synnytyksen alussa.
Vajaan tunnin päästä päivänvalon näki klo 14.18 "Neiti Nokinenä (Tico, J. Dirty Dancing), joka pianoi 360 grammaa, syntyi perä edellä ja istukan kera. Tällä tytöllä ei ollut takakannuksia muista poiketen.
Heti perään seurasi seuraava narttupentu klo 14.31. Manttelilla varustettu tumma tyttö sai lempinimen "Manteli", joka sille jäikin käyttöön virallisen nimen J. Dimples oheen. Mantelillekin oli painoa kerääntynyt 360 g, se tuli maailmaan pää edellä ja istukan kanssa. Myös Mantelilla oli takakannukset.
Tässä vaiheessa ilmeisesti kohdun sarvi vaihtui ja Täplä rauhoittui hoitamaan jälkikasvuaan. Iltapäivästä lähdin pissattaamaan tyttöä ulos pyyhkeellä varustautuneena - onneksi! "Ruoto"-kuvion kyljessään omaava poika (Paavo eli J. Dirty Harry) kun syntyi kepeästi ulos ja sain juuri napattua sen pää edellä pyyhkeeseen ja tulimme pikaisesti Täplän kanssa sisään. Samalla kertaa saimme pienkerrostalon raput täyteen veriläkkiä... Paavolla painoa oli 300 grammaa ja syntymäaika oli 15.47. Myös istukka syntyi ongelmitta ja tälläkin pojalla oli yksi takakannus.
Vielä saatoin tuntea pentuja kohdussa ja klo 16.32 syntyikin pieni "Blondiini" (Raisa eli J. Duck Soup), vaalean kerman värinen 375 grammaa painava narttupentu pää edellä kohti uutta elämää. Takakannukset löytyivät tältäkin tytöltä ja se tuli aikanaan jäämään kotiin kasvamaan.
Viimeisenä päivänvalon nöki klo 17.26 pitkän päivän jälkeen pikku-"Repe" (Tarmo eli J. Da Vinci Code) 320 grammaa. Myös Tramo syntyi pää edellä istukan seuratessa perässä. Ihmetyksekseni tällä pojalla oli kaksoiskannukset takajaloissa.
Kaikkien pentujen synnyttyä Täplä rauhoittui pentulaatikkoon hoitamaan jälkikasvuaan väsyneen, mutta tyytyväisen oloisena.Tässä uusi äiti on vastasyntyneen jälkikasvunsa kanssa:

perjantaina, lokakuuta 13, 2006
Laskettu aika lähestyy
Täplä on entisestään pyöristynyt ja nyt lenkkeileminen alkaa olla vastenmielistä, mutta ruoka maittaa loistavasti. Lämmöt ovat pysyneet 38 asteen tuntumissa, joten pennut eivät vielä meinaa ilmestyä maailmaan. Huomenna olisi ollut laskettu aika.
Pentujen tuleva isä Veikka (McTwister's Wet Wet Wet) esiintyi eilen TV:ssa Lemmikit-ohjelmassa. Walesiherra käyttäytyi oikein asiallisesti hammaskiven poiston yhteydessä. Eikä siinä vielä kaikki: Veikka on päässyt myös kansikuvapojaksi. Se on Springerspanielit ry:n vuoden 2007 kalenterin kannessa. Kansikuvan voi nähdä jo ennakkoon yhdistyksen sivuilla.
Alla uusia kuvia Täplästä, jonka elämä tuntuu tällä hetkellä aika raskaalta.

perjantaina, lokakuuta 06, 2006
Enää viikko odotusta
Täplä saapui sunnuntaina iloksemme Keravalle. Tyttö on sopeutunut hyvin ja nukkuu usein tyytyväisenä omalla peitollaan pari iltaa sitten kasatussa pentulaatikossa. Yöksi se vielä "ketterästi" hypähtää sänkyyn. Ruoka maittaa ja masu senkun kasvaa. Pentujen liikkeet on voinut tällä viikolla tuntea tulevan mamman maatessa rauhassa. Tänään aletaan seurata myös Täplän lämpöjä. Huomenna tulee kuluneeksi kahdeksan viikkoa astutuksesta, ja alla näkyy pari kuvaa Tyyris Tylleröstä menneeltä viikolta.
perjantaina, syyskuuta 22, 2006
Täplä on alkanut pyöristyä
Täplä on kuulemma alkanut jo pyöristyä somasti ja ruokahalu on pohjaton aikaisemman nirsoilun sijaan. Ruoka on vaihdettu vahvempaan "penturuokaan" ja lisäksi kotiruoka kuuluu ruokavalioon. Astutuksesta on kulunut lähes kuusi viikkoa ja nyt Täplälle annetaankin Axilur-matokuuri. Viikon päästä tulevan mamman on tarkoitus tulla luokseni.
torstaina, syyskuuta 14, 2006
Täplä ultrassa
Minna-Riitta vei Täplän ultraan tänään, kun on kulunut 33 vrk astutuksesta. Täplä on kuulemma vieläkin erittäin solakka, mutta ultrassa näkyi 7-8 sykkivää sydäntä. Ultran mukaan näytti siltä, että pennut ovat hedelmöittynet vasta pari päivää astutuksen jälkeen, joten pentue saattaa hyvinkin syntyä hieman laskettua aikaa myöhemmin. Odotamme siis pentujen syntyvän kuukauden päästä.
perjantaina, syyskuuta 08, 2006
Nelisen viikkoa astutuksesta
Kävin tänään Turussa tentissä ja samalla trimmasin Täplän. Jännityksellä odotan, onko neitokainen tällä kertaa tiineenä. Se on viime aikoina nirsoillut ruokansa kanssa, mikä on kuulemma erittäin epätavallista ja nisät olivat hieman turvonneet. Nämä voivat kuitenkin olla myös merkkejä valeraskaudesta, joten odotellaan rauhassa tulevaa. Astutuksesta tulee huomenna kuluneeksi neljä viikkoa.
lauantaina, elokuuta 12, 2006
Täplä astutettiin Veikalla
Täplä (kuvassa) astutettiin tänään walesiherra Veikalla.
McTwister's Wet Wet Wet eli "Veikka"on 6-vuotias reipas ja perusterve herrasmies, jolla on C-lonkat, terveet silmät, näyttelystä SA, hyväksytty taipumuskoe ja MEJÄ-kokeesta avo3.
Jangas Behaving Badly eli "Täplä" on erittäin helposti koulutettava, perusterve, kaunis ja reipas tyttö. Täplällä on A lonkat, terveet silmät, 2xSERT ja vara-SERT näyttelyistä, hyväksytty taipumuskoe, TOKOsta alo3, agilitystä Maxi-1 luokasta 10 vp ja hyväksytty raunioiden soveltuvuuskoe. Lisäksi se on MH luonnekuvattu.
Astutusajankohdan pitäisi olla oikea, koska torstaina progestroni oli noussut 2,4 ng/ml tiistain arvosta 1,8 ng/ml. Astutus sujui helposti ja niinpä Täplä palaa takaisin Turkuun Nummelinin perheen huomaan viikonlopun aikana. Nyt vain toivotaan, että kaikki sujuu hyvin ja Täplä saa kivan pentueen lokakuun puolessa välissä.
Tässä kuvassa on pentujen tuleva isä "Veikka".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)