Raisun toinen rokotus on jotenkin jäänyt antamatta. Käymme eläinlääkärissä Tampereella ja vanhempien luona poiketessa unohdin etukäteen madottaa Raisan - ja taas siis rokottaminen jäi.
Mutta palataanpa alkuviikkoon: maanantai-iltaisin käyn kouluttamassa agilityryhmää, johon kuuluu toistakymmentä kisaavaa/kisavalmista springeriä ohjaajineen. Tosi kiva ryhmä ja Raisa pääsee usein mukaan hallille ihmettelemään maailmanmenoa. Kouluttaessa vatsassa hieman kierteli ja kotimatkalla alkoi olla jo hiukan inha olo. Norovirus päätti sitten vierailla taloudessamme ja yön oksettuani olin niin heikossa kunnossa etten päässyt edes koiria pissattamaan. Kiitos Jasulle aamun pelastamisesta. Sairastelua jatkui sitten koko viikon, koska virus vei voimat mennessään. Raisa ei tietenkään hommaa ymmärtänyt ja oli toisinaan aikamoinen riiviö juoksennellessaan hullunrinkiä kotona.
Loppuviikosta muistin rokotuksen ja päätin sitten madottaa Riesan.
Neitokainen sattui vaan olemaan sitä mieltä, että hän on tosi iso tyttö ja varasti 50-kiloisen koiran annoksen pöydältä paketista ja pisti tabletit poskeensa. Tämä ei kuitenkaan millään tavalla tuntunut vaikuttaneen naperoon, vaan meno jatkui entisen laisena.
Onnekseni sain lyhyellä varoitusajalla pentupiirin yhteyteen eläinlääkärille rokotusajan täksi päiväksi. Raisa nautti elämästään täysin siemauksin, kun lekurissa sai leikkiä muiden tenavien kanssa niin paljon kuin jaksoi. Vauhti oli kova ja kaikkia ihmisiä olis tarttenut saada pussata. Pieni kenguruni ei vaan vieläkään ymmärrä, ettei ihmisiä vasten saisi hyppiä: mites muuten voi moiskauttaa pusun suoraan suulle!! Sairasteluni oli kuitenkin ressannut ja rassannut pientä vilperttiä, koskapa hiiva oli iskenyt toiseen korvaan. Ei ole reilua, kun ei pääse ulos juoksemaan ja emäntä lepää vaan laakereillaan. Mummukin aina vaan komentaa... vaikka kyllä se viime viikolla jaksoi jonkun kerran leikkiäkin.
Paavo on tulossa ensi viikolla käymään pääkaupunkiseudulla. Reetta on treenannut Paavon kanssa jo agilityn ja TOKOn alkeita. Ja kuten siskolleenkin tuntuu paikallaolo olevan toisinaan aika vaativaa. Tässä uusi kuva 4-kuisesta Paavosta (Jangas Dirty Harry). Paavo näyttää edelleen olevan kopio vaaristaan. Pitäisi kai skannata tänne kuva Harrysta saman ikäisenä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti