Mukana Maxi-1 luokassa oli tällä kertaa vain neljä springeriä: Essi, Lotte, Tarmo ja Mila. Tällä kertaa A-radalla Lotte Jangas Elin Kelin Klot ja Sinttu Immonen veivät pisimmän korren 10 vp tuloksella ja Milaa nopeammalla ajalla. Onneksi olkoon uusille vauhdikkaille agility-tulokkaille :)
Lotte ja palkinnot kuva: Sinttu Immonen |
Muuten meidän porukan tulokset olivat hyvin hylky-painotteisia: Essin sain ohjattua esteen väärään suuntaan kummallakin radalla, ekalla kertaa huonon valssauksen ja toisella kertaa huonon takaaleikan takia. Meidän on edelleen hieman hankalaa lukea toisiamme ;) Kummaltakin radalta olisi ollut vitonen alla muutenkin, ekalta kepeiltä ja tokalta puomin alastulon hätäilystä. Soo soo! Tarmoa ahdisti tällä kertaa keinu ja eka radalla keinulle päästessä se kieltäytyi yhteistyöstä ja kävi heiluttamassa häntäänsä kaikille ratatoimistijoille ja tuomarille, että tuolle esteelle en muuten halua. Mietittiin jälkikäteen Sintun kanssa, josko Tarmon lihasjumien aikaan keinun suorittaminen olisi tuntunut kurjalta? Muuten keinu on aina ollut hidas, mutta ei koskaan noin epämieluinen. Lotten kohtaloksi koitui rengas toisella radalla.
Onneksi olkoon vielä kerran Lotte ja Sinttu!! Tämä oli vasta heidän kolmas yhteinen kisansa, joten varsin hienosti tsempattu :)
Tsemppiä Dantelle illan 3-luokan radalle! Raisa ei tällä kertaa päässytkään kisamaan kyynärpään "finniin" (iso tulehtunut talitauhanen) saamaansa antibioottikuurin takia. Neiti on voittanut palkinnon neljästi aiemmin...
Laitetaanpa tähän vielä ratapiirrokset. A-radan keppikulma osoittautui harvinaisen hankalaksi ja suurella osalla se epäonnistui. Tarmo ja Sinttu olivat yksi onnistujista :) B-radalla suoran putken jälkeinen hyppy nr 12 oli puolestaan hankala ja siellä me hyllytimmekin Essin kanssa. Kiitos Sintulle kuvista!
1-luokkien A-rata (Springerimestaruus) |
1-luokkien B-rata |