keskiviikkona, lokakuuta 16, 2013

Toivomme jouluhjaksi pikku-Herttoja ja pikku-Charlieja

Hertta eli Jangas Forget-Me-Not astutettiin eilen komealla nuorella Charlie-pojalla Mawredd Chwrae Teg. Se oli todellakin rakkautta ensisilmäyksellä ja treffit oli hoidettu ennätysajassa. Toivomme siis walesipentuja jouluksi 2013, laskettu aika on 17.12 ja luovutusiässä pennut olisivat helmikuussa 2014 sopivasti hiihtoloman alussa.   

Lisätietoja pentueen tulevista vanhemmista voi katsoa aiemmasta viestistä: 
http://jangas-kennel.blogspot.fi/2013/09/pentusuunnitelmia.html

Hertta aloitti juoksunsa lauantaina 5.10 ja sunnuntaina 12.10 Riina-emäntä kertoi sen jo kääntävän häntää ja juoksuvuodon väri oli muuttunut vaalean oljenväriseksi enää hieman punertavaksi. Sunnuntaina tyttöä pikaisesti näinkin ja oma olettamukseni oli, että maanantaina olisi ensimmäinen sopiva astutuspäivä. Työpäivän iltana seuraavana aamuna töihin menoa odotellessa kuitenkin päädyimme ratkaisuun, että lähdimme astutusreissuun vasta tiistaina. Maanantaina Hertta tuli tänne luoksemme ja se on kerta kaikkisen valloittava tyyppi, joka hurmaa meidät joka vierailullaan. Tiistain tullen hieman huolissamme mietimme, että mitä jos astutus ei onnistukaan ja on palattava tyhjin käsin kotiin yömyöhällä, kun matkaan päästiin vasta töiden jälkeen kolmen maissa. Onneksi kuitenkin kaikki onnistui paremmin kuin hyvin ja muutaman minuutin lyhyen ja innokkaan tutustumisen jälkeen koirat olivat jo kiinni toisissaan. Illalla vielä kävimme kahvittelemassa koirien makoillessa tai Hertan kulkiessa innoissaan Charlien perässä flirttaillen. Kiitos vielä Kirstille vieraanvaraisuudesta sekä Sintulle Raisan ja Essin ruokinnasta ja ulkoilutuksesta. Kotiin ehdittiin  puoliltaöin. 

Tuore pariskunta Hertta ja Charlie


P.S. 17.10. Riinan hakiessa Herttaa kotiin harmittelin, ettei Hertasta ole oikein hyvää seisotuskuvaa. Tänään sain sitten sähköpostiin Riinan pilke silmäkulmassa lähettämän "seisotuskuvan" todellakin kiimaisesta Hertasta: 

Sain otettua kuvankin nuoresta parista, mutta se odottakoon vielä kamerassa. Sain näet geeninäytteenottoon ajan eläinlääkäriin tunnin päähän...

Ei kommentteja: