Vihdoin aletaan päästä meidänkin perheessä normaalin päivärytmiin kiinni. Essin eli Jangas Enttententten kanssa on kisailtu kolmena päivänä ihan mukavin tuloksin. Viisi rataa: kaksi kertaa 5 vp yliajalla (kummallakin radalla kielto ja sen korjaaminen aiheutti päänvaivaa) ja kolme hylkyä. Ongelmia ovat aiheuttaneet keppien sisäänmenot, liian myöhäinen putken ohi ohjaaminen ja kertaalleen myös takaakierto, josta tuli koko esteen kierto. Railan treeneihin on päästy viime aikoina joka kerta ja treeniratojen tekeminen on tuntunut mukavalta ja sujuvalta ja Essi on hyvin innokas ja motivoitunut.
Viime viikonloppuna myös Kamu eli Jangas Four-Leaf Clover ja Roosa Hovikorpi pääsivät toiseen agilitykisapäiväänsä ja eka kertaa halliin kisaamaan. Nolla oli ihan hilkulla, kun Roosa unohti ohjata toiseksi viimeisen esteen ja siitä kielto eli 5 vp...
Raisan kanssa päästiin pitkästä aika tokoilemaan Satu Hakolan oppiin ruutua treenaamaan, mutta emäntä on edelleen pihalla kuin lumiukko. Käskyjen muistaminen ja ajoittaminen ja oikeaan aikaaan palkkaaminen ja vapauttaminen ja kehuminen ja... kaikki on vaan vielä hankalaa, kun aivot ei tunnu toimivan ihan täysteholla. Nyt keskitytään ensin merkin oikeaan paikkaan kotosalla ja tarkoitus on alkaa ihan kunnolla treenailukin, kun sain vapaatreenikortin halliin. HSKH:lle olen ehtinyt talkoillakin 13 tuntia ja rapiat heti alkuvuodesta.
Tuffsen eli Jangas Gotta Go oli päässyt eka kertaa rallytokokisoihin, mutta kisa oli mennyt kuulemma vielä harjoittelun piikkiin vieraassa paikassa.
sunnuntai, tammikuuta 25, 2015
lauantaina, tammikuuta 03, 2015
Onnea 11-vuotiaille C-pojille!!
Tänään tulee kuluneeksi 11 vuotta siitä, kun Kati eli ensimmäinen oma walesilaisena Sweetie-pie Kathy synnytti toisen pentueensa eli C-pentueen neljä poikaa. Isänsä Clumbrolds Kilkennyn jalanjäljissä pojat nimettiin juomiksi. Poikkeuksena oli vain Hemuli eli Jangas Cubic Butterfly, jonka nimi juontaa juurensa pikkuveljelle 3-vuotiaana suunnittelemastani hienosti "Kuutioperhonen"-nimestä...
Pojista kolme juhlii tänään syntymäpäiväänsä, neljäs eli Hemuli siirtyi sateenkaarisillalle viime vuoden aikana 10,5-vuotiaana sairastuttuaan yllätten pernasyöpään.
Sain pitkästä aikaa aivan ihania kuvia Pyrystä eli Jangas Caledonian. Pyry on elänyt elämänsä Mikan metsästyskaverina, Jutan lenkkiseurana ja sopeutunut lapsiperheen arkeen aikuisella iällä perheen kasvaessa. Pyry on kivesvikainen ja siltä poistettiin piilokives nuorena aikuisena. Muuten poika on käsittääkseni elänyt varsin terveen elämän.
Elvis eli Jangas Cola For Elvis on ehtinyt olla monessa mukana kivesviastaan huolimatta. Elvis oli Reetan ensimmäinen agilitykoira ja koirakko nousi hienosti aina 3-luokkaan saakka! Elvis on kulkenut syksyisin metsällä ja toiminut muuten hyvin, vaikkei uiminen oikein ole ollutkaan se lempijuttu. Ellu on lisäksi ollut synnynnäinen jäljestäjä, vaikkei ole koskaan saanut taitojaan kokeissa näyttääkään. Vanhuus ei tule yksin ja viime vuoden aikana poika potikin nivelvaivoja, jotka käsittääkseni ovat taas helpottaneet.Viime vuodet Elvis on viihdyttänyt Sipiä Reetan muuttaessa nuorempien koirapoikien kanssa pois kotoa.
Aksu eli Jangas Cordon Bleu on yhtäläinen ihana jääräpää kuin ennenkin ja saanut elää elämänsä terveenä, mitä nyt eturauhasvaivat kertaalleen haittasivat eloa vuosi pari sitten. Aksulla on vara-SERT näyttelystä ja se on nuorena tarkistettu tervelonkkaiseksi- ja silmäiseksi ja suorittanut Elviksen ja Hemulin tavoin MH-luonnekuvauksen vuonna 2006, kun kuvaus oli vielä Suomessa epävirallinen.
Paljon onnea ihanasti harmaantuneille vanhoille pojille viiksekkäille!!
Pojista kolme juhlii tänään syntymäpäiväänsä, neljäs eli Hemuli siirtyi sateenkaarisillalle viime vuoden aikana 10,5-vuotiaana sairastuttuaan yllätten pernasyöpään.
Hemuli vielä hyvissä voimissa kesällä 2012 |
11-vuotias Pyry |
Jangas Caledonian |
Aksu eli Jangas Cordon Bleu on yhtäläinen ihana jääräpää kuin ennenkin ja saanut elää elämänsä terveenä, mitä nyt eturauhasvaivat kertaalleen haittasivat eloa vuosi pari sitten. Aksulla on vara-SERT näyttelystä ja se on nuorena tarkistettu tervelonkkaiseksi- ja silmäiseksi ja suorittanut Elviksen ja Hemulin tavoin MH-luonnekuvauksen vuonna 2006, kun kuvaus oli vielä Suomessa epävirallinen.
Paljon onnea ihanasti harmaantuneille vanhoille pojille viiksekkäille!!
torstaina, tammikuuta 01, 2015
Hyvän uuden Wuoden toivotus!
Nyt kun vanha vuosi kääntyi kohti loppuaan on aika suunnata tulevaa vuotta kohden uusin voimin. Alkutalveksi on suunnitteilla agilitykisoja Essin kanssa, tokotreenausta Raisan kanssa, keväällä ihmetellään uutta kaksijalkaista perheenjäsentä ja loppuvuodeksi on suunnitteilla pentuja Viimalle. Agilitykoulutuksia on tarkoitus pitää vuoden ympäri (toukokuussa tulee todennäköisesti viikon-parin tauko) ja I-pentueelle koitan saada ryhmälonkkakuvauksen ja silmätarkastuksen keväälle.
Nyt on vielä hyvää aikaa muistella kulunutta vuotta ja mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtua, vaikka loppuvuosi meni ihan harakoille omalta osaltani ;)
B-pentueesta saimme sanoa jo toiselle karvakuonolle hyvästit, kun 11-vuotias Eppu eli Jangas Blame the Dog liittyi sateenkaarisillalle vuotta aikaisemmin menehtyneen Täplä-siskonsa seuraan. Epun lonkat alkoivat vaivata ja kipuilla niin, ettei vaihtoehtoja enää ollut. Siskot Milla ja Yanga elävät vielä tervettä ja hyvää elämää 11,5 vuoden iässä.
C-pentueesta ensimmäinen poika siirtyi ajasta ikuisuuteen. hemuli eli Jangas Cubic Butterfly lähti niin sanotusti saappaat jalassa, kun pernakasvain oli tehnyt tuhojaan ja edellisenä päivänä lenkillä kirmannut 10-vuotias jouduttiin yllättäen lopettamaan. Alkuvuodesta Hemulilla oli diagnosoitu kilpirauhasen vajaatoiminta, joka oli saatu lääkityksellä hallintaan. Parin päivän päästä veljet Elvis, Aksu ja Pyry täyttävätkin 11 vuotta.
D-pentueesta Raisa on edelleen sama vanha Riesa, eikä muukaan porukka näytä mitenkään rauhoittumisen merkkejä. Tarmo-termiitti, Tico-tuholainen, Remu-Eemeli, Paavo-Peekele, Nuppu ja Manteli elelevät hyvissä voimissa :)
E-pentueesta Essi eli Jangas Enttententten sai toisen pentueensa eli Jangas J-pentueen kaksi poikaa. Sen lisäksi Essi ehti nousta agilityssä kolmosluokkaan alkuvuodesta ja palkittiin ekassa 3-luokan kisassaan Springerspanielit ry:n agilitymestaruudella! Myös siskot Lotte eli Jangas Elin Kelin Klot ja Wilma eli Jangas Ees-Taas nappasivat nollatulokset (LUVAt) agilityn ykkösluokasta! Hienoa työtä! Lotte ja Sinttu tokoilivat myös ALO3-tuloksen. Myös sisarukset Pipsa, Dante ja Ella ehtivät muutamiin agilitykisoihin. Sakke-veli eli Jangas Eager-Beaver palkittiin ERIllä näyttelyissä.
F-pentueesta veljekset Piko ja Kamu ovat käyneet ahkerasti agilityssä ja jopa kisoissa. Kamu eli Jangas Four-leaf Clover nappasi Roosan kanssa heti ekoista ja tähän mennessä ainoista kisoistaan nollatuloksen ja luokkasijoituksen! Pikokin eli Jangas Field Fennel sai tuloksia ykkäsluokasta ja kummatkin veljekset palkittiin ERIllä näyttelyissä. Kaunis siskotyttö Ada eli Jangas Flower Power palkittiin näyttelyissä PN4-tuloksella! Nelli-sisko eli Jangas Fleur-de-Lis sairastui syksyllä vakavaan maksatulehdukseen, mutta toipui onneksi siitä. Samalla seudulla oli jokin muukin sairastunut (eli tartuntatauti kyseessä), mutta kyse saattaa olla myös autoimmuunsairaudesta. Toivottavasti kaverikoira Nelli saa jatkossa elää terveenä! Hertan eli Jangas Forget-Me-Not vuosi on mennyt vauvanhoidossa ensin alkuvuodesta kolmea omaa I-pentueen naperoa kaitsiessa ja sitten loppuvuodesta perheen kaksijalkaisen pikku prinssin hoitajana.
G-pentueen Pihla eli Jangas Gale Wind on ollut niemnsä mukainen puhuri agilitykisoissa nousten kolmosluokkaan, voittaen Springerspanielit ry:n agilitymestaruuden medi-luokassa ja lisäksi koirakko pääsee nyt alkuvuodesta HSKH:n tehikseen treenaamaan :) Viima-sisko on nauttinut taas koko syksyn metsällä olosta isännän kanssa ja saalistakin on riittänyt. Valitettavasti vain Viima sai metsällä haavasta verenmyrkytyksen. Tuffsen-veli on myös ehtinyt syksyllä metsälle.
H-pentue on kokonaisuudessaan lonkkakuvattu A- ja B-tuloksin ja tervein silmin ja niistä neljä pääsi MH-luonnekuvaukseen selvittäen sen hienosti! Ruotsissa asuva Mimmi eli Jangas Hopsansaa on myös menestynyt näyttelyissä saaden niin CACIB:n kuin SERTi Saksasta ja resCERTin Ruotsista. sijoituksessa olevat sisarukset Ronja eli Jangas Hissun Kissun ja Sandy eli Jangas Huller om Buller palkittiin kummatkin näyttelyissä SA:lla siskon tavoin ja Ronja oli lisäksi PN4. Sandy suoritti myös taipumuskokeen hyväksytysti. Sofilla eli Jangas Hupsis on ollutkin oikein epäonnen vuosi, joka alkoi tulehtuneesta kaksoiskannuksesta jatkui antibioottien jälkeen kutinalla ja pölypunkki-allergia diagnoosilla.
I-pentue muutti alkuvuodesta maailmalle ja on alkanut oppia koirien tavoille näin yhden vuoden iässä. Sisulla on yksinolokin alkanut sujua ja poika on päässyt metsäreissulle syksylle. Hessu on nauttinut kesällä mökkeilystä ja Zelda-siskoeli Jangas in Blossom on loistanut näyttelyissä saaden joka kerta KP:n tai SA:n, se oli kahdesti ROP-pentu, kerran PN2-pentu ja junioriluokassa PN4!
J-pentueen kaksi poikaa syntyivät heinäkuussa ja muuttivat syyskuussa omiin koteihinsa. Ne ovat olleet vauhdikkaita ja oppivaisia nuoria miehiä.
Hyvää Uutta Wuotta kaikille tasapuolisesti!!

Mimmi (Jangas Hopsansaa) ja mummunsa Maja (Ch Smörsoppens Mynta) |
I-pentue muutti alkuvuodesta maailmalle ja on alkanut oppia koirien tavoille näin yhden vuoden iässä. Sisulla on yksinolokin alkanut sujua ja poika on päässyt metsäreissulle syksylle. Hessu on nauttinut kesällä mökkeilystä ja Zelda-siskoeli Jangas in Blossom on loistanut näyttelyissä saaden joka kerta KP:n tai SA:n, se oli kahdesti ROP-pentu, kerran PN2-pentu ja junioriluokassa PN4!
J-pentueen kaksi poikaa syntyivät heinäkuussa ja muuttivat syyskuussa omiin koteihinsa. Ne ovat olleet vauhdikkaita ja oppivaisia nuoria miehiä.
Hyvää Uutta Wuotta kaikille tasapuolisesti!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)