lauantaina, syyskuuta 22, 2018

Vanhoja koiria viiksekkäitä

Turhauttavaa välillä tuo rally-toko. Ollaan saatu Raisan eli Jangas Duck Soup kanssa syksyn kolmesta kisasta nollatulos (mitä ei tässä lajissa todellakaan tavoitella!). Tänään olin tyytyväinen suoritukseemme ja Raisa teki mielestäni töitä tosi kivasti hieman tahmean alun jälkeen. Suorituksellamme saimme myös tuomarin palkinnon. Tulos oli kuitenkin vain 66 pistettä, kun 70 on tuloksen rajana ja -3 pisteen virheitä ropisi niin, että tuli jo sellainen olo, että heitetäänkö saman tien hanskat tiskiin. Ohjaajavirheitäkin oli huimien 12 pisteen edestä. Kaksi uusimista ja houkutuksen ihanien varvastossujen haistelu olivat selkeät virheet alun tahmeuden lisäksi. 

Viimeisissä kahdessa kisassa Raili Sonninen on toiminut tuomariharjoittelijana ja eka kerralla koko rata suoritettiin oikealla, mutta tällä kertaa tykkäsin vaihtelevasti ja hauskasta radasta. Tuomariharjoittelija hidastaa touhua reippaasti, mutta kyllä sieltä silti ennen yhtä kotiin päästiin. Riikka Timonen oli parin viikon takaisen kisan tuomari ja tänään Taru Leskinen. ratapiirroskin on napattu puhelimeen, joka on väliaikainen ja vanhanaikainen eikä minulla ole siis kenenkään numeroita tallessa ennen kuin saan oman luurin takaisin.

Blogin päivitys on jäänyt ihan tuuliajolle, vaikka olisihan tässä päivitettävääkin. Laitetaan kuitenmin muutama kuva Paavosta ja Raisasta, kun Riesa sai veljensä kyläilemään ja hoitoon. Niina ajelikin Paavon hapsut samalla, Pave kun kastroitiin viime syksynä kiveskasvainten takia, ja nyt sen turkki on sellaista pehmeää untuvaa.

  Tietokonekin kiukuttelee eikä halua antaa laittaa kuvia blogiin. Mä en siis ala, vaan menen unten maille valmistautumaan huomispäivän näyttelyyn ;) PS. Eihän tässä mennytkään kuin viikko ennen kuin sain kuvat näkyviin :D

Duck Soup ja Dirty Harry

  

Ihana, kun JOKU huomaa!

Kumpi olikaan jätkä ja kumpi prinsessa?!

Paven paikka auringossa






Ei kommentteja: