Saalisvietistä oppimassa

Salme Mujunen kertoi saalisvietistä Springereiden luentopäivillä 18.11.2018 ja kirjoitin siitä seuraavan jutun Springeri-lehteen 4/2018. Jos saalisvietti kiinnostaa enemmänkin, suosittelen lämpimästi tutustumaan Salme Mujusen kirjoittamaan Saalisvietti-kirjaan - tämä on vain pieni pintaraapaisu. . 

Saalisvietti

 koirankoulutuksessa ja jalostuksessa

Springerspanielit ry:n luentopäiville sunnuntain viimeiseksi puhujaksi saapui mukaansa tempaava Salme Mujunen, joka kertoi saalisvietistä koirankoulutuksen ja kasvatustyön sekä koiran ymmärtämisen apuvälineenä. Salme Mujunen on paitsi koiratietokirjailija ja kirjoittanut mm. saalisvietistä, koiranjalostuksesta, tapa- ja tottelevaisuuskoulutuksesta sekä koiran rakenteesta, mutta hän toimii myös mm. tottelevaisuuskokeiden ja agilityn tuomarina ja on aina innostunut oppimaan uutta.

Saalistajat ja saaliseläimet

Eläimet voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan eli saalistajiin (petoihin) ja saaliseläimiin. Nämä ryhmät hankkivat ravintoa täysin toisistaan poikkeavalla tavalla: saalistajat joutuvat hengissä pysyäkseen saalistamaan muita eläimiä ja luomaan toimivan saalistusstrategian, kun taas saaliseläinten ruoho tai heinä pysyy kiltisti paikallaan. Tämä perustavan laatuinen ero vaikuttaa myös laajemmin siihen, miten nämä eläimet reagoivat yllättäviin tapahtumiin. Saalistajan valtaa kiihtymys ja into liikkeen suuntaan, kun taas saaliseläimille tyypillistä ovat kauhu, pelko ja paniikki sekä ajatus pakenemisesta. Koiraharrastajien ja kasvattajien tulisikin miettiä koiraa saalistajana pohtiessaan millainen luonne olisi tavoiteltava. Tulisi myös miettiä, millainen luonne tarjoaa parhaan elämänlaadun koirille. Jos pyritään saalistajan perushyveisiin, joihin kuuluvat rohkeus, röyhkeys ja kiivaus, saadaan harrastus- ja työkoiriksi soveltuvia yksilöitä. 

Saaliseläimen tunnetila

Kuvittele rauhallinen ratsastuslenkki hevosen selässä, kun yllättäen tuulen liikauttama pressu tai naapurin postiloota saakin hepan pillastumaan. Useimmiten äkkinäiset äänet saavat saaliseläimessä aikaan pakorefleksin, joka suuntautuu poispäin äänestä. Tämä pakorefleksi on synnynnäinen ja perinnöllinen ja syy on evoluutiossa, koska säpsymmät saaliseläimet ovat saaneet tarpeeksi etäisyyttä saalistajiin ja pystyneet pakenemaan tehokkaasti. Monesti äänen syy on ollut oikeastaan merkityksetön eläimen joutuessa kauhun valtaan ja paniikkiin paetessaan. Ne eivät halua joutua lähitaisteluun, vaan päinvastoin juoksevat päätä pahkaa pois äänen suunnasta, usein kiemurrellen yrittäessään hämätä saalistajaa kannoiltaan. Tähän pätee vanha sanonta, että pelko kasvattaa siivet! Lisääntynyt adrenaliinin ja stressihormonien tuotanto tutkitusti lisää nopeutta ja voimaa pakoon.  

Toinen saaliseläimen tehokas strategia on liikkumattomuus. Silloin eläin salpaa liikkumattomuudellaan saalisviettiä, joka aktivoituu liikkeestä. Näin saalistaja ei välttämättä aloita saalistusta tai ei siirry tarttumisvaiheeseen (tästä noutajarotuiset ovat poikkeus) ja tapporutistukseen. Kissat hallitsevat hyvin tämä strategian.

Saalistajan tapa toimia

Jotta saalistaja pysyisi hengissä täytyy sen saalistaa, saada saalis kiinni ja syödä se parempiin suihin. Reaktio onkin täysin päinvastainen saaliseläimeen verrattuna. Kun koira kiinnostuu äänestä, se aktivoituu ja pyrkii ääntä kohti. Koko olemus loistaa itsevarmuutta ja rohkeutta ja jokainen solu on valmis toimintaan.

Erilaiset saalistajat syövät kuitenkin erilaista riistaa eikä sama saalistustapa toimi ison hirven ja pienen jäniksen poikasen metsästykseen. Niinpä evoluution myötä eläinten lajityypillinen saaliskäyttäytyminenkin on muuttunut. Näistä eroista huolimatta voidaan nähdä tietty saalistamisen käyttäytymisketju, joka liittyy kaikkeen saalistamiseen. 

Avainärsykkeenä toimii tyypillisesti riistaeläimen nykivä, poispäin suuntautuva liike. Mitä enemmän liike kuvastaa saaliseläimen säntäilevää kauhua, sitä kiinnostavampi se yleensä on. Myös ihminen voi jäljitellä tätä liikettä saadakseen koiran kiinnostumaan lelusta. Kiinnisaamisessa koiraeläimet tarttuvat yleensä saalista selän tai niskan alueelle saaden ravistamalla hermoston oikosulkuun, joka aiheuttaa varsin nopean ja kohtuullisen kivuttoman kuoleman. Kantaminen taas on tyypillisintä pentujen emälle, joka haluaa jakaa saaliin pentujensa kanssa halutessaan taata näiden kasvun ja kehityksen.

Saalisleikki ominaisuuksien testaamiseen

Saalisleikin avulla voi testata koiran ominaisuuksia. Näitä samoja ominaisuuksia testataan myös osittain pentutesteissä ja MH-luonnekuvauksessa. Koiran saalisvietti on perinnöllinen ja synnynnäinen. Leikkiä varten tulisi olla tarpeeksi suuri tila sivusuuntiin ja kaksi samanlaista lelua, joita voi helposti heittää ja joihin koira mielellään tarttuu. Pennuille sopivat esimerkiksi Ikean rottalelut tai villasukat ja aikuisille erilaiset motivaatiopatukat ja vastaavat.

1) Motivaatiopatukasta tehdään koiralle haluttava ja kiinnostava liikuttamalla sitä ilmassa koiran ulottumattomissa. Tämä vastaa luonnossa vastaan tulevaa avainärsykettä ja käynnistää saalisviettiketjun. Tässä kohtaa halutaan saada koira seuraamaan lelua katseellaan ja liikkeellä, mutta ei anneta koiran tarttua leluun.

2) Kun koiran halu tarttua patukkaan on suurimmillaan, patukka heitetään useiden metrien päähän esimerkiksi ohjaajan oikealle sivulle. Heiton tulisi olla pitkä laakaheitto ja parasta olisi, jos lelu pomppisi osuessaan maahan.

3) Kun koira on tarttunut leluun, otetaan toinen samanlainen lelu käteen, kiljaistaan kevyesti ja tehdään lelulla uusi saalisärsyke. Koira kulkee suoraa janaa ohjaajan editse ja pudottaa yleensä lelun ja tullessaan toisen lelun luo.

4) Koira saa lähestulkoon saavuttaa lelun, kunnes ohjaaja heittää lelun vastakkaiseen suuntaan kääntämättä rintamasuuntaa koiraa kohti. Tässä ajoitus on ensisijaisen tärkeä, jotta saadaan koira innostumaan ja melkein tarttumaan uudesta lelusta kiinni. Ohjaaja hakee tämän jälkeen ensimmäisen lelun ja toistaa heittoja vuoron perään oikealle ja vasemmalle. Tässä tulisi seurata koiran nopeutta, intoa ja voimaa, jotta saataisiin koira kiitämään mahdollisimman innokkaana lelun perässä.

5) Lopulta koiran annetaan tarttua kunnon puruotteella patukkaan, josta ohjaaja pitää tukevasti kiinni. Leikki siirtyy lähileikkiin, joka vastaa MH-luonnekuvauksen tai luonnetestin taisteluleikkiä ilman minkäänlaista uhkaa tai painetta. Lähileikissä ohjaaja keinuttaa koiraa oikealle ja vasemmalle. Ohjaajan tulee kiinnittää huomiota liikkumiseensa, ettei vahingossakaan ota askeleita koiraa kohti, tuijota sitä silmiin tai kumarru sen yli ja pitäytyy edelleen ennemminkin ”saaliina” tarkkaillen purun voimaa ja vakautta. Kannattaa kiinnittää huomiota purun syvyyteen: ottaako koira kiinni koko suulla vai vain hieman etuhampailla sekä pitääkö koira lelua vakaasti suussaan vai vaihteleeko se otetta hermostuneesti. Myös koiran hermostuneisuuteen, kuormitukseen tai rauhallisuuteen ja itsevarmuuteen tulee kiinnittää huomiota.

6) Lähileikin jälkeen koiran annetaan voittaa saalis, jolloin se saa elvistellä kantaessaan saalista ja ohjaajan tehtävä on vain ihailla ja kehua hurjaa saalistajaansa. Onnistuneet leikit kasvattavat koiran itseluottamusta ja syventävät ohjaajan ja koiran suhdetta. Leikin kautta saadaan myös tietoa yksilön, rodun ja/tai jalostuslinjan saalisviettiketjun laadusta ja määrästä.

7) Koiraa silitellään lopuksi matalalla äänellä kehuen koiran seistessä ohjaajan vieressä tähän nojaten, kunnes alaleuka alkaa väpättää ja se itse tiputtaa saaliin kyllänsä saaneena. Tämä saattaa koirasta riippuen kestää vajaasta minuutista jopa tuntiin. Koiran tulisi jäädä mahdollisimman rauhalliseen ja levolliseen mielentilaan. Aina kun koiran saalisviettiä nostetaan, tulisi myös huolehtia nelijalkaisen palautumisesta eikä sitä saa jättää ”kiehumaan”. Leikin lopuksi springerin tulisi olla rauhallinen ja tyytyväinen.

Saalisvietin kyllääntyminen eli viettityydytys

Saalisvietti on tyypillisesti kyllääntyvä vietti. Eli vietti tyydyttyy toiminnan edetessä käyttäytymisketjun viimeiseen vaiheeseen asti. Luonnossa onnistunut saalistus loppuu saaliin syömiseen eikä maha täynnä tarvitse hetkeen saalistaa uudelleen. Kylläinen koira ei reagoi saalisärsykkeeseen lainkaan tai ei ainakaan yhtä voimakkaasti kuin nälkäinen, sillä vatsan kylläisyys nostaa saalisvietin ärsykekynnystä. Koiran saalisviettiä hyödyntävä saalisleikki ei kuitenkaan pääty syömiseen, vaan se kyllääntyy oltuaan aktiivisena tietyn ajan.

Saalisvietin aktivoituessa koira viettivire eli vireystaso nousee, jolloin se valpastuu ja virittyy. Tätä voi verrata ikään kuin jousiampujan nuoleen, joka viritetään. Koiran synnynnäiset ominaisuudet määräävät, kuinka paljon koiran vireystasoa voidaan nostaa. Koiran ohjaaja oppii tiedostamalla ja harjoittelemalla, miten koiran viettivoimaa voi suunnata ja säädellä.

Saalisvietti ominaisuutena

Peruskoiralle tasapainoinen ja riittävä saalisvietti on tärkeä ominaisuus. Niiden tulisi kyetä elämään luonnossa ilman ihmisen apua ja pystyä hankkimaan ravintonsa reagoimalla näköärsykkeeseen ja lähtemällä saaliin perään. Niiden rakenne tulee olla kyllin nopea ja kestävä, jotta ne voivat saada saalista. Samalla niiden tulisi olla riittävän voimakkaita ja voimakastahtoisia, etteivät ne anna karkottaa itseään pois aterialta.

Voimakkaan saalisvietin omaavan koiran into työskennellä voi johtaa siihen, että se sananmukaisesti juoksee jalat altaan eli se jatkaa juoksuaan, vaikka jalat ovat jo täysin maitohapoilla.

Luonnetestissä taisteluhalu koostuu sekä saalisvietistä että puolustusvietistä eli pelkkää saalisviettiä siellä ei testata. MH-luonnekuvauksessa saalisviettiä testataan jonkin verran, mutta varautuneilla ja epävarmoilla koirilla vieraan ihmisen kanssa leikkiin lähtö voi olla kynnyskysymys.

Synnynnäinen saalisvietti

Saalisvietti on perinnöllinen, selkeä, kaavamainen ja helposti havainnoitava. Periytyminen mukaa tyypillistä Gaussin käyrää, eli suurimmalla osalla koirista saalisvietti on keskitasoa ja vain harvoilla se puuttuu lähes kokonaan tai sitä on äärimmäisen paljon. Saalisviettiä on helppo testata jo luovutusikäiseltä pennulta ja onkin osittain mukana monessa pentutestissä. Pennun saalisviettiketju onkin ihan yhtä ehjä tai rikki kuin aikuisenkin. Pentu osoittaakin osaavan leikittäjän kanssa oman käytösketjunsa sellaisena kuin se on.

Tietoa saalisvietistä saadaan tällä hetkellä empiirisesti eli seuraamalla koirien käytöstä. Sitä ei ole tutkittu biokemiallisesti eikä sitä voi tällä hetkellä tunnistaa geenitestillä, verenkuvasta tai aivojen välittäjäaineita tutkimalla. Eläinten käyttäytymistieteessä saalisviettiä kutsutaan saalistamisen liikemalliksi.

Koirarotujen erot

Vahva saalisvietti on mahdollistanut yksilön ja jälkeläisten selviämisen. Eri roduilla saalisviettiketjuun on muodostunut erilaiset lenkit ja niin koiran saaliskäyttäytyminen on muokkautunut jalostuksen myötä. Tähänkin pätee kuitenkin, että ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.

Jalostuksessa olisi huomioitava saalisviettiketjun rodunomaisuus eli ketjun tulisi olla tarkoituksenmukaisesti painottunut. Seisojille tyypillistä on patoava käytös eli riistan seisominen, paimenkoirilla on vahva alkuketju, noutajilla voimakas halu kantaa saalista ja rotikoilla nähdään lopussa selkeä puolustusvietti.

Kaikki koirat voidaan jakaa saalisvietin mukaan seuraaviin ryhmiin:

-          kokoavat koirat (paimenet)

-          ajavat koirat (ajokoirat)

-          pysäyttävät ja pysähtyvät koirat (hirvikoirat)

-          saalista kantavat koirat (noutajat)

-          saalista puolustavat ja vartioivat koirat (rottweilerit)

-          ne, jotka eivät tee mitään näitä toimintoja (seurakoirat)

Saalisvietti ja rakenne liittyvät myös toisiinsa: vinttikoirilla on äärimmäinen saalisvietti ja todella nopean koiran rakenne, kun taas suomenajokoirille on tyypillistä vahva riista- ja saalisvietti sekä kestävä rakenne.

Saalisvietti koulutuksen apuna

Jos koiralta puuttuu saalisviettiä, ei se pysty saalistamaan ruokaansa, sitä ei kiinnosta saalisärsyke ja se pysähtyy tai perääntyy näköärsykkeen saadessaan. Tällaista koiraa voi palkita vain namipaloilla. Saalisviettinen koira taas nostaa ärsykkeen saadessaan helposti virettään ja on innostunut, kiinnostunut ja rohkea sekä helppo palkita ruoan lisäksi myös leikillä. Saalisvietti synnyttää motivaatioita eikä saalisviettinen koira häiriinny sateesta tai muusta toissijaisesta häiriöstä.

Saalisvietin laatua (lenkkien kiinnitystä) ja määrää (lenkkien vahvuus) tulisikin seurata. Mitä enemmän koiralla on saalisviettiä, sitä enemmän siinä on myös halua ja voimaa. Ohjaajan tulisi myös itse opetella saalisleikittämään koiraansa oikein ja innokkaasti.

Koulutuksessa tulisi kuitenkin muistaa, että tarkkuus ja uuden asian opettamisen suuri vahvistetiheys saadaan helpoiten toteutettua namipaloilla palkiten. Eli alkeiskoulutuksessa saalisvietin käyttö ei ole monestikaan järkevää. Katsekontaktia opetellessa paljon tehokkaampaa on palkita kymmenen kertaa peräkkäin namilla kuin pitää yhdestä lyhyestä tehtävästä pitkä leikkituokio. Leikki nostaa viettivireen korkealle ja katkaisee helposti oppimistapahtuman, kun palkkaaminen tapahtuu niin harvakseltaan.

Viimeistele vietillä, sanotaan. Kokeissa vireellä on suuri merkitys: se auttaa jaksamaan ja saa jatkamaan koko pitkän koepäivän, vaikka koiraa jo väsyttäisikin. Ohjaaja voi säädellä virettä, kunhan osaa vireen säätelyn periaatteet. Harjoituksissa on työstettävä koiralle mielikuva osasuorituksen ideaalista vireestä. Voimalla tai pakotteilla ei virettä saa sopivalle tasolle, vaan pennusta on harjoiteltava yhtä lailla vireen nostoa kuin sen laskemistakin, jolloin tapahtuu biokemiallisia muutoksia kropassa sykkeen laskiessa ja hengityksen rauhoittuessa.

Saalisviettiä voi käyttää esimerkiksi agilityssä ennen kisarataa hetsaamiseen, kiihkeyden ja nopeuden nostoon ja vasta kisasuorituksen jälkeen jatkaa saalisviettiketjun lopun noutoon, taisteluleikkiin ja rauhoittumiseen.

Jos koiralla on ongelmana ylivire ja kohkaaminen mejä-jäljellä, voi saalisleikin suorittaa kokonaisuudessaan vaikkapa 45 minuuttia ennen suoritusta ja jatkaa se siihen asti, että koiran laukka alkaa hidastua ja lopettaa leikki rauhoittumiseen vasta sen jälkeen. Koiran annetaan vielä huilia puoli tuntia ennen jäljestystä, jolloin se on rauhallisen keskittynyt itse jäljellä.

Jalostuksessa tulisikin kiinnittää huomiota tasapainoiseen ja rodunomaiseen saalisviettiin. Harrastus- ja työkoirille sopivan vahva saalisvietti on erittäin tärkeä ominaisuus.

-----------------------------------------------

Vietti

Vietti on käyttäytymismalli, joka koostuu kolmesta osasta: avainärsykkeestä, toiminnasta ja viettityydytyksestä. Vietti on perinnöllinen ja synnynnäinen. Saalisviettiin kytkeytyvät myös riistavietti ja puolustusvietti.

Riistavietti => saalistusvietti => puolustusvietti

 

Riistavietti liittyy saalistamista edeltävään käytökseen eli saaliin etsimiseen. Tällöin liikkeen sijasta avainärsykkeenä toimii haju ja toiminta on hajun lähteen etsimistä. Ajokoirilla riistavietti ja saalisvietti limittyvät toisiinsa metsästystilanteessa, jolloin ajokoira käyttää vuoron perään riista- ja saalisviettiä. Joskus puhutaan metsästysvietistä tarkoittaen näitä kumpaakin yhdessä, mutta nimityksen käyttöä tulisi välttää, koska nämä ovat kaksi eri asiaa. 

 

Saalisviettiä seuraava käytös menee puolestaan puolustusvietin puolella. Silloin avainärsykkeenä toimiikin uhka, toimintana murina ja aggressio ja uhkan poistuminen sekä rauha takaa viettityydytyksen. Tämä on tyypillistä esimerkiksi rottweilereilla. Saksanpaimenkoirilla käytetään suojelussa saalisvietin ja puolustusvietin sekoitusta. 

 

Sekavietistä puhutaan silloin, kun näitä sekoitetaan epäloogisesti. Aivan kuin sirkuksen klovni ampuisi katsojan tai pankin kassaneiti ryöstäisi asiakkaansa. Koirien suhteen se vastaa tilannetta, jossa pupu tuleekin määrätietoisesti suoraan kohti pakenemisen sijasta.