lauantaina, helmikuuta 06, 2021

Q-agilityä

 Tänään on treenailtu koko päivän tarpeiksi. Aamu aloitettiin Kompassin hallilla Pipin, Kertun (Jangas Q-rankukka) ja Ahdin (Jangas Q-makoira) kanssa. Seuraavana tuntina pääsivät agilitytreeneihin edellä mainittujen sisarukset Minni (Jangas Q-nlilja), Usva (Jangas Q-luisa Ensi Lempi), Mickey (Jangas Q-hun kurkottaa) ja Laki (Jangas Q-lemma Komia). Taas kerran sitä sai ihmetellä noita pikkutyyppejä omistajineen: ne keskittyivät parhaiden leikkikavereiden vieressä, mikään ei pelottanut (ei edes jyrkät portaat, äänet, esteet) ja ne oppivat hirmuista vauhtia. Tänään treenailtiin kontaktin lisäksi paikallaoloa esteen takana, siivekkeen kiertoa, renkaan suorittamista, keppikujan juoksemista, hyppy-putki-hyppy-sarjaa ja keinun kontaktille menemistä niin, että se keinahti osuen maahan. Minni, Mickey ja Usva tuntuivat oikein innostuvan viimeisestä harjoituksesta ja nille saatiin nostettua keinun päätä noi noin 7 cm korkeuteen, josta ne innolla rämisyttivät sen alas. Minnin kanssa koitettiin myös hieman juoksukontaktin alkeita. Kahden viikon päästä jatketaan näitä harjoituksia :) 

Pihalla saatiin harjoiteltua Pipin kanssa myös vieraan ihmisen luo jäämistä ja Arja palkkasi neitiä niin tehokkaasti, ettei se enää muistanutkaan, että olin muualla. Josko se malttaisi viikon päästäkin jäädä kauniisti odottamaan poistuessani paikalta?

Pikkupennut R-pentueesta (kuusi kipaletta eli melkein koko porukka) kävivät vielä iltapäivällä leikkimässä pihalla, mutta vauvakuvien päivitys jäänee huomiseen :) 

Usva istuu töpäkkänä tyttönä paikallaolotreenissä

Ahti tarjoaa pätevänä tassukosketusta

ja olisi halunnut suorittaa koko esteen.

Kerttu keskittyy


Kerttu pätevänä

Minni lähestymässä rengasta

Joko saa juosta?!

Minni malttaa

Usva innostui keinun paukuttamisesta (ilme kertoo tytön mielentilasta :)


Ahti tarjoaa kontaktia


Ei kommentteja: